Päivä 6

Tänään ollut semi jees päivä. Aamupaino oli jopa vähän vähemmän kuin aiemmin, 76,2 kg.

Syöty ehkä vähän epäterveellisesti; aamupalaa, jonka jälkeen iltapäivällä pizza karvakädestä. Ja kyllä, oli pakko vetää koko pitsa kerralla, vaikka se oli liian iso kerralla syötäväksi.

Kovin ihmeellistä liikuntaakaan ei ole tässä harrastettu. Nanon kanssa käytiin lyhkäisellä lenkillä, siitä kohta lisää. Ja Mazdaa vähän käytettiin. Piti Volvosta lainata virtaa, kun ei muuten jaksannut startata.

Harmittaa ettei ole peliaikaa. Eikä rahaa. Eikä töitä.

Tosiaan, Nanon kanssa kokeiltiin nyt sitten maagisia herkkuja, kun ei nuo kuivanappulat oikein tehoa ulkona... Pistin nakinpaloja taskuun, niin kylläpä seurasi nätisti, eikä yhtään vetänyt hihnassa. :D En kyllä sitten tiedä, kuinka usein viitsin noita "harjoituksia" tehdä. Ei ne nakitkaan ilmaisia ole. Enkä halua, että tuo eläin oppii siihen, ettei muutoin tarvitse totella, kuin nakkien kanssa. Sitten treenattiin vielä vähän tuota "vasenta" ja "oikeeta". Pitäähän vetokoiran kääntyä osata!

Jaa niin ja katseltiin nauhalta Koirakuiskaajan pentujakso. Eipä siinä kyllä paljoa sellaista hyödyllistä ollut, oletin että se olisi ollut vähän kattavampi. Nyt on Jan Fennelin 'Kuuntelen koiraani' työn alla, ja seuraavaksi sitten Millanin ensimmäinen kirja. Koirankorjauskirja on jo luettu. Kokeillaan varmaan seuraavaksi PeVi-ohjeita ulkoiluun, ja niitä nakkeja muiden koirien ohittamiseen.

Tässä muutamia kuvia automatkalta Alavieska -> Hämeenlinna. Puhelimella otettu, joten laatu vähän kusee, mutta kauniita olivat maisemat nonetheless!

Poistun huomiseen asti Alavieskaan, joten merkintää ei tule tältä illalta.

Hyvää viikonloppua toivottaa Heta ja Nano!

Nano!

... Mutta idiooteilla ilmaiset.





Vain Nano voi repiä noin paljon riemua lumesta.

Olen harkinnut...

... blogin sulkemista muilta, kuin sitä lukevilta henkilöiltä. Mikäli tätä lukee joku, jolla ei ole tunnuksia bloggeriin, ja joka haluaisi lukea jatkossakin, niin jätä kommenttia!

Päivä 3

Liikunta harrastettu tänään tanssimaton ja kävelyn muodossa. Ja tulipa tehtyä vähän kotitöitäkin. Mutta syöminen meni ihan pipariksi (ei kirjaimellisesti). Unohdin nimittäin syödä! Kaveri oli käymässä useamman tunnin, niin en syönyt koko aikana, join vain mukillisen teetä. Olen siis syönyt aamupalan, ja sen jälkeen kerran. Ehkäpä syön vielä nyt ennen nukkumaanmenoa jotakin.

Ja alan ehkä merkkaamaan tännekin, miltä näyttää painon putoamisen kanssa. Painonpudotus ei varsinaisesti ole tässä tavoitteena, mutta kiinnostavaa nähdä, miten jonkinlainen elämäntapamuutos vaikuttaa. Ensimmäisenä päivänä siis oli aamupaino 77,7 kg. Tänään 76,7 kg. 175 cm on pituutta. Painoin vielä syksyllä 83 kg, joten nyt on hyvällä mallilla.

Päivä 2

Tämä päivä on mennyt tosi letkeästi. Semitavallinen ruokavalio on kyllä hemmetisti parempi, kuin mitkään "tehokuurit". Jätän siitä vain pois kaiken ylimääräisen sokerin, ja välttelen "valkaistuja" tuotteita, eli siis esim. vaaleaa vehnäleipää ja - surukseni - jasmiiniriisiä. Pitää ostaa raejuustoa ja pähkinöitä... :)

Että jos aloitellaan tällä tavalla lempeästi. Juoda pitäisi paljon, mutta en oikein ole koskaan osannut juoda. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, niin taidan laittaa tunnin välein muistutuksen soimaan asiasta. :Þ

Tänään en liikkunut juuri ollenkaan. Kokeilin toista kaverin näyttämää jumppaliikettä seisaallaan, mutta en oikein saanut, öö, miten sanotaan suomeksi hang of it? :D Se ei siis oikein luonnistunut.

Huomenna tiedossa kotitöitä, ja uskokaa tai älkää, niitä tehdessäkin voi saada hien pintaan.

Päivä 1

Ensimmäinen päivä meni... Nihkeästi. :D

En sitten syönyt muuta kuin kaksi appelsiinia, omenan ja ruikkarin, jossa oli Rikun aamuiset tomaatinjämät päällä. Enkä juonut ollenkaan riittävästi.

Toinen isohko takaisku oli, että kun pistin jumppamaton lattialle, ja ryhdyin tekemään sitä kaverin näyttämää liikettä (selällään, kädet lattiaan, jalat ylös koukkuun ja polvia kohti maata, molemmille puolille vuorollaan) niin selkä irtisanoi itsensä välittömästi. Mun lanneranka tappaa mut joka kerta, kun yritän jotain. Vatsalihasten teko normaalisti lattialla ei onnistu koskaan, ja tuo vasta kipeää tekikin. Se olisi ollut ikäänkuin se pohja koko jumppailulle, ja en voi tehdä sitä ilman hirvittäviä kipuja. Notta uusiksi menee tämäkin.

Plus että kuuntelin ihmisten mielipiteitä dieeteistä, ja äiti ainakin oli sitä mieltä - tai siis joku sen lääkärikaveri oli sanonut sille vissiinkin - ettei tuollaisia puhdistuspohjustuksia pitäisi edes pitää, koska niistä ei ole mitään hyötyä, ja paremmin pääsee alkuun aloittamalla ihan suorilta uudella ruokavaliolla, mikä ikinä se sitten onkin. No, vekkuliahan tässä on se, etten oikeasti vieläkään tiedä, miten mun pitäisi syödä... Mutta kai sekin on alku, että jättää namit pois, ihan kaikenlaiset? Ei ylimääräistä sokeria ollenkaan. Että jos sitten aloitan tällä tavalla. Normaalia syömistä, mutta vähän vähemmän, eikä hyviä.

Mutta jos jotain positiivista pitää etsiä, niin sain tänään tosi paljon aikaiseksi. Leikkasin äitin hameen kaavat ja kankaat, ja kokosin rungon siihen hameeseen. Ompelin piilovetskankin, wuhu!

Viimeinen ehtoollinen

... koostui nuudeleista pork flavor.

Jännittää. Olen aina ollut niin huono pääsemään mihinkään tavoitteisiini. Huomenna alkaa appelsiinikuuri ja jumppailu. Tosi kevyesti siis aloittelen, parin viikon aikana yritän sitten siirtyä jonkinlaiseen vakituiseen kunto-ohjelmaan.

Jestas tuo koira haisee pahalle.

Otan haasteen vastaan

Tein niin maan perkeleen hyvän diilin Joken kanssa: molemmat aloittavat saman ruokavalion ja saman treeniohjelman, ja katsotaan, kummalla on isommat absit kesään mennessä. Veikkaan, että häviän tän jutun... Mutta se ei haittaa, päinvastoin! Jokke oli siis sitä mieltä, että naisten on ihan yhtä helppo treenata itsensä suhteessa samaan kuosiin, kuin miesten. Todistan häviämällä, että näin ei ole. :D Eihän tää nyt silleen ihan reilua muutenkaan ole, kun lähtökohdat on ihan eri. Mulla on paljon enemmän rasvaa kuin sillä. (Luonnollisesti, olehan nainen, duh.)

Ei vielä keskusteltu kovin tarkasti, että mitä treenataan ja kuinka usein. Saati sitten, että millä dieetillä ollaan, mutta tässä on vielä pari päivää. Suunnittelin, että maaliskuussa alkaa. Vaadin, että treenattaviin kuuluu selkä, vatsa, kädet/olkavarret+rinta sekä reidet+persaus. Plussat siksi, että aika monessa liikkeessä nuo kaksi tulevat kivasti 2in1. Jokke kävi eilen tuomassa mulle tuommoisen jumppamaton. Enpäs ole sellaistakaan omistanut ennen. :D

Aion myös ottaa itsestäni kuvia tasaiseen tahtiin, ehkä viikon tai kahden välein. Pahoin kyllä pelkään, ettei Riku paljon tsemppaa mua tässä... Mut yritetään nyt kummiskin. Kaiken "turhan" makean(karkit, suklaa, sipsit, leivokset) yritän jättää pois, saatan kyllä armahtaa itseäni karkkipäivällä. Plus että jos jotakin on ruuan yhteydessä jälkiruuaksi, niin sen saa syödä. Meillä ei kovin usein ole mitään jälkkäriä...

Yritän tässä katsella parin päivän sisään, minkälainen ruokavalio olisi pop, jos yrittää lihaksiin keskittyä. Mietin ensin vähähiilihydraattista, että saisi poltettua tuota rasvaa pois tieltä, mutta en sitten tiedä, mitä lihakset sanoo siitä loppupeleissä... Vinkkejä otetaan vastaan!

Tässä on muutamia "motivaatiokuvia" vaikka en nyt ihan noin rajuihin tuloksiin vielä yritäkään:




Tuo ensimmäinen kuva saattaisi jopa joskus olla mahdollinen. Tai siinä olisi ainakin piste, jossa en koskaan ole ollut. Siihen voisi tähdätä! Toinen ja kolmas kuva ovat sitten sitä, mitä olisi oikeasti siisti yrittää joskus, jos ensimmäiseen etappiin pääsee.

Kiitos etukäteen kaikesta siitä tsemppauksesta, jota en todennäköisesti saa paremmalta puoliskoltani. 8) Lupaan teille jalosti nyt, että jos joskus pääsen jälkimmäisten kuvien kuntoon, niin EN ota mautonta tekorusketusta. Lupaan ja vannon. Kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. :|

Elossa ollaan!

Olen ollut hieman aikaansaavampi viimeisen viikon aikana, kuin pariin kuukauteen. Muutamana päivänä on jopa ollut ruoka valmiina kun Riku on tullut kotiin. Olen pitänyt tiskivuoren kurissa ja pessyt urakalla pyykkiä.

Nanon kanssa ulkoilu on tuottanut vaikeuksia ja kaiken lisäksi pelkään mennä sen kanssa ulos, kun "se ei kuitenkaan mene hyvin". Se sitä paitsi karkasi muutama päivä sitten kun oltiin kaverin kanssa Jukolassa kävelemässä. Se oli vapaana ja lähti joidenkin lenkkeilijäpoikien perään. Siinä sitten vartin verran sitä haeskeltiin ja pari vastaantulijaa antoivat suuntimoita, onneksi. Kyllähän se iloisena tuli luokse sitten, kun tultiin sitä vastaan Sompionkujalla... Mutta enpä viitsi sitä päästää enää vapaaksi missään pelloillakaan, kun ei se tule luokse käskystä ulkona ollessa. Missä tällaista voisi treenata? En minä siihen kouluttajaa tarvitse, vaan neuvoja maalaisjärjellä. Miten saan koiran kiinnittämään huomionsa minuun ulkona ollessa, kun ympärillä on mukamas niin jänniä hajuja ja asioita? Jos on muitakin neuvoja, kuin "makupalat", niin otetaan vastaan.

Laitoin värinpoistoa päähän viikonloppuna. Eihän siitä tullut lähellekään vaalea. Juurikasvu on kyllä hyvinkin blondi, mutta latvat edelleen ruskeat. Että ei muuta kuin uusiksi viikon, parin päästä. Yritän saada sellaista luonnollista vaaleaa tästä lopuksi. Yritän valita mahdollisimman lähellä omaa väriäni olevan sävyn, jos nyt muistan miltä oma värini ylipäätään näyttää...

Ensi viikolla olisi tiedossa maakuntamatka Alavieskaan. Ei siitä vielä enempää, toivottavasti moni lähtee mukaan.

Jouduin juurihoitoon. Lohjennut poskihammas oli mennyt niin pahaan kuntoon, että se on nyt sitten rassattava puhtaaksi juuria myöten. Kun juurihoito on tehty, pitää vielä paikata etuhampaassa oleva pieni reikä (ja toivottavasti vaihtaa yksi tummentunut paikka), poistattaa hammaskivi, ottaa röntgenkuvat ja muotit hampaista, poistaa ainakin viisaudenhampaat + 1 hammas yläleuasta, ehkä sama rumba myös alaleualle, ja sitten. SITTEN päästään siihen oikomishommaan. Elikkäs. Jos saan aikoja yhtä haipakkaan kuin nyt, niin mulla on raudat, let's see... Hyvällä säkällä jo toukokuussa! Kesään menee tämäkin lysti. Mut sit mulla on vihdoin raudat, jotka on värikkäät, ja oon sexy. <3

Tällainen tunnustus sitten tipahti!

Vaikken kyllä ymmärrä mistä hyvästä, kun olen ollut viime aikoina niin huono bloggaaja. :D Kiitos kuitenkin AkkaPerkele! Mutta asiaan...



Milloin aloitit blogisi?
Helmikuussa 2010.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Lähinnä oman pienen elämäni tapahtumista, käsittelee kaikkea laidasta laitaan. Kirjoitan siitä mitä on tapahtunut. Mikä on ollut masentavaa, mikä on pistänyt vituttamaan ja mikä naurattamaan.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No eipä juuri mikään. Muu kuin että minä olen minä, enkä ole korvattavissa.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olin kirjoitellut silloin tällöin LJ:in, aloitin sen oikeastaan ihan muuten vain 2005 syksyllä, jos oikein muistan. Julkisena päiväkirjana vain kavereille.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin tehdä postauksia, jotka oikeasti käsittelisivät jotakin aihetta, eivätkä rönsyilisi aiheesta toiseen. Haluaisin, että postauksissani olisi enemmän kuvia ja tekstissä hyvä rakenne. Se on toki minusta itsestäni täysin kiinni. :)


Enkä nyt tagaile ketään, en jaksa ajatella. :ooo

Minun on ehkä päästävä pois

Kuinka paljon voimaa vaatii pysytellä järjissään ja tässä maailmassa? Olen kiinnostunut kavereistani, perheestäni, jopa asioideni hoitamisesta jossain määrin... Mutta tällä hetkellä en vain halua elää tätä elämää.

Haluaisin päästä johonkin pois, vähäksi aikaa. Seikkailuun. Nyt ehkä kysytte, että miksi en sitten mene seikkailuun, kun niin kovasti sen perään vingun koko ajan? Mutta mikä seikkailu se sellainen on, joka ei varoittamatta tempaise minua mukaansa?

Sitten taas... En tiedä, olisinko sittenkään valmis siihen seikkailuun, johon haluaisin. Siihen liittyisi olennaisesti riski esimerkiksi kuolla kivuliaasti, mutta niin vähän kuin pelkäänkin kuolemaa, olisinko valmis jättämään taakseni kaiken, mitä minulla nyt on?

Kuinka typerää on haaveilla seikkailusta, johon ei tule koskaan pääsemään? Tässä vaiheessa tipahdan aina kivuliaasti maan pinnalle. Mulla on parisuhde ja koira, joista mun pitäisi pitää huolta. Minusta tulikin yhtäkkiä jotain, jota en halua olla. En saa enää haaveilla.

Hyvästi elämä, tervetuloa toinen elämä. Mitäs peliä tämä on? Ja miksei kukaan vastaa minulle? Jään turhaan odottamaan vastausta kysymyksiini. Kukaan ei ehkä osaa vastata mihinkään näin monimutkaiseen ja höpsöön. Tai ehkä kukaan ei vain vaivaudu?

Mikäli joku joskus lukee tätä: Ei tämä ole syyllistävää tekstiä. En saa vastauksia tosielämässä, enkä edes mielikuvitusmaailmassani.

150 blogitekstiä ja voi vitun kukkahattutädit saatana

Pakko siis täälläkin avautua asiasta. Mikähän siinä on, kun ei osata tässäkään kaupungissa pysytellä omissa oloissaan, kun muuten on niin perkeleen pientä piiriä.

Eilen mentiin bussilla Nanon kanssa meidän porukoille. Bussissa ok, vaikka taas piti kantaa sisään. Ei siis tärissyt hulluna kuten aikaisemmin. No, pysäkiltä on matkaa porukoille semmoinen puoli kilsaa varmaan ainakin. Hyvän matkaa suoraa tietä.

Tähän väliin teidän on hyvä tietää, että Nanohan osaa kutakuinkin ikäisekseen jo käyttäytyä noin kotioloissa, ei pompota meitä ja osaa nätisti odottaa ruokaansa yms. Sen sijaan hihnassa kulkeminen ja ulkoilu muuten on ollut todella ongelmallista, Nano vetää ihan jumalattomasti eikä kuuntele ollenkaan, jos näköpiirissä on toinen koira. Kaikenlaista kääntyilyä ja torumista ja kiskomista on testattu, ja nyt on käytössä taas uusi taktiikka. Kun se vetää, niin yksinkertaisesti pysähdytään, eikä hetkeen liikuta mihinkään. Itse käsken koiran myös istumaan, ja jos katsoo minua, niin parempi. Tällainen pysähtelyhän on siis todella turhauttavaa koiralle, joten siinä se toimintaperiaate.

No, ihan pari taloa ennen porukoita mulla oli tietenkin pinna jo aika hemmetin kireällä, mutta yritin silti tosi kovasti olla huutamatta ja nykimättä ja johdonmukaisesti pysähtelin. Jos Nano yritti tulla penkan kautta mun ohitseni, niin painoin sen ihan tyynesti pohkeella siihen lumipenkkaan hetkeksi, ettei olisi alkanut vetää. Plus että mun ohi ei ole ollenkaan tarpeellista mennä, minähän se laumanjohtaha olen...
Katselin että sieltä tulee pari kukkahattutätiä vastaan, ja sitten kun ne oli melkein kohdilla, niin pistin taas jalan Nanon eteen ettei se sieltä syöksähdä ja käskin odottaa. No, tää jälkimmäinen mummelihan kertoo mulle sitten ystävällisesti, että "ei se noin opi". Johon minä niin rauhallisesti kuin ikinä suinkin pystyin pohjavitutuksiltani, että "no eipä tunnu muutenkaan oppivan". Tämähän oli siis ihan totta, montaa muuta tekniikkaahan on jo kokeiltu. Ja mitä tää haahka sanoo? Katsoo ihan oikeasti asiakseen ilmoittaa (olkansa yli, menossa kun oli jo kovaa vaihtia, ei varmaan olis uskaltanu päin naamaa), että "kyllä se vika on ihan sussa". Ei vittu että mä näin punaista. Käännyin oikein ympäri kattomaan, että mitä jumalauta. Hetkiseen en ollut varma, että tapanko sen siihen paikkaan, vai seuraanko kotiin ja tapan kun se nukkuu. Mutta sain sitten vielä huudettua perään, että "rouva on hyvä vaan ja tulee näyttämään miten se tapahtuu kun tuntuu olevan niin vitun hyvä".

Aluksihan siinä kyllä itku pääsi, kun pääsin ovesta sisään. Valmiiksi hermot aivan riekaleina, ja sitten joku perkeleen asiantuntija tulee kertoon. Tuntui juuri siltä, että on se jumalauta kumma, ettei kenellekään tunnu riittävän se, että mä sentään yritän. Olisin voinut aikaa sitten luopua tuosta "ongelmapentuna". Näin jälkeenpäin pistää enemmän silleen naurattamaan ja vituttamaan sekaisin.

a) Kukkis ei edes tunne mun koiraani. Vitustako se voi tietää, mikä siihen tepsii? Kaveri näki sitä peräti muutamien sekuntien ajan, ja kuvittelee heti tietävänsä kaiken.
b) Asia ei kuulunut sille millään lailla. Jos mä olisin antanut sille sähköshokkeja tai potkinu sitä, niin voisin ymmärtää asiaan puuttumisen.
c) Eniten tässä kukkiksessa pisti vituttamaan se perkeleen omahyväinen pikku virnuilu, jonka kera se yhdentekevän asiansa ilmaisi. Teki mieli poistaa siltä erinäisiä ulokkeita naamavärkistä.

Mikä jumalauta siinä on. Mistä noita helvetinsiittämiä pyyleviä keski-ikäisiä baskerimutantteja oikein sikiää? Tää kaupunki ei kaipaa enää yhtäkään vinkuvaa eläkeläistä, ja tuostakin yksilöstä tulee seuraavaksi sellainen. It's going to evolve, goddammit!

Harkitsin vakavasti Kaupunkiuutisiin kirjoittamista, mutta en ole varma, kykenenkö vielä viikkoon kirjoittamaan painokelvollista tekstiä "Kukkahattutädit" -otsakkeen alle. :D

MUTTA! Mainittakoon, että päivää pelasti toinen nainen, joka liikenneympyrässä Sinisen Talon kohdalla sanoi, että mulla on tosi kaunis koira. Se sanoin myös, että kyllä siinä työtä tulee olemaan, mutta että kyllä se siitä lähtee! Se oli kannustavaa kommentti. Tykkäsin siitä!

LOPUKSI haluan sanoa, että kukkahattutädeistä huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) koirani käveli moitteettoman iltalenkin kanssani. Ihan tämän metodin ansiosta jolla "se ei opi".
Erävoitto.

Eipä mulla sitten vissiin toistaiseksi muuta. Tahdon kehittää pelin, jossa räiskitään kukkahattutätejä.

Hyvät kuuntelijat

On oloja pidelly. Pizza oli kuin jumalten ruokaa. En tahdo siivota.

Rakkaat katsojat

Olen tyyntynyt. :D

Raha-asiat lähtivät luistelemaan, enkä joudukaan olemaan kahta ja puolta kuukautta ilman varantoja. Nyt pitää tehdä lista pakollisista menoista, sisältäen laskut ja velkojen maksut. Toivon silti kovasti, että me voitaisiin tehfä Miran kanssa pyhiinvaellusmatka Ideaparkiin kuun lopussa. (Chaaaange...) Ja syömässäkin voisi käydä. Olin aivan unohtanut, millaista on käydä oikeassa ravintolassa söymässä, kunnes Kipa ja Sini veivät mut maanantaina. :D

Löysin vihdoin itselleni talvitakin! (Helmikuussa, kuinka ironista) Käväisin Vintage Gildassa jauhamassa Satun kanssa ummet ja lammet, ja päätin kokeilla kaikki lähellekään sopivan kokoiset takit. Löytyi yksi oikein tujakka villakangastakki, joka olisi ollut tosi hyvä, mutta sopivampi paukkupakkasille. Näin kevättä kohti mennessä totesin, että se ei ehkä ole se paras ostos tähän aikaan vuodesta. Sitten löytyi kevyempi, vihreä. Se on ihan mahtava, jokainen kohta siinä istuu juuri eikä melkein paikalleen. Se on kuin minulle tehty! Laitan siitä kuvaa heti kun saan sen lunastettua pois sieltä. :D

Ja vielä yksi rahareikä lähitulevaisuuteen: Henkilökortin uusiminen. Päälle viisikymppiä maksaa sekin lysti, ja lisäksi vielä uusien passikuvien otattaminen. Mutta himoon kuitenkin uudet henkkarit, eikä niistä ainakaan mitään haittaa ole. Pitää vaan näyttää sitä vanhaa passikuvaa sille kuvaajalle sit kun meen, ja ilmoittaa, että "ei näin, vaan hyvin. Kiitos".

Muuten kaikki ihan kivasti nyt, siivoilen nämä pari päivää perjantaita varten. Syötiin tortillaa ja olo on täysi. Kohta jaappanitunnille!

Kyllä, pakko päivittää vielä vaikka nukkumassa pitäisi olla.

Tänään oli pitkästä aikaa menopäivä!

Sini ja Satu tuli aamupäivästä meille ja toivat mulle lahjoja! Sain Pikku Myy -mukin ja Fanipaloja ja kehyksen. Sitten juotiin teet ja vetäistiin keksit ja Kipakin tuli ja toi muffinsseja!

Sitten mua vietiinkin vauhdilla johonkin, se oli ylläri. :D Päädyin reiluksi tunniksi kasvohieronta/aromaterapia/naamanhoitojuttuun, ja kaikenlaista rasvaa ja naamiota laitettiin naamaan. Oli jänskää! Ja tuntui toki kivalta, paitsi viimeiset 15 min, kun oli ihan hirveä pissahätä. :( :D Mutta sain ikäänkuin kaupan päälle kulmien kestovärjäyksen, eli aikas pop!

Sitten vietiin syömään minua Rossoon, ja söin itseni täyteen lohta ja kasviksia ja mustekalarenkaita. Anoms.

Päivä oli tosi mahti, tykkäsin! Kiitoksia Kipa ja Sini! <3

Varjopuoli päivässä oli se, että soitin Kelaan, kun ei rahoja vieläkään kuulu, ja arvatkaas mitä sieltä sanottiin? "Juu ei sulle ole merkattu mitään lausuntoa tänne". Jassoo. Vein työkkäriin sen työelämävalmennustodistuksen ennen tammikuun puoltaväliä, eli minä olen kaiken voitavani tehnyt. Vika oli nyt sitten vissiin työkkärissä, joka ei olekaan toimittanut lausuntoa Kelaan, vaikka piti. Että kiitos työkkäri, olen kolme viikkoa odottanut rahoja, turhaan. Mulla on perjantaina illanistujaiset, ja sunnuntaina alkaa laskut erääntyä. Mulla on 27 euroa ja 16 senttiä tilillä, ja näillä mä vissiinkin kustannan kaiken. Lienee turhaa sanoa, että olin aika vitun kyrpä otsassa. Miten sanotaan asiallisesti, että voisivat ottaa päänsä pois perseestään, jos mielivät jatkaa työssään ilman pommiuhkauksia?

No joo joo, kyllä mä senkin ymmärrän, ettei mulla vielä hätää ole, kyllähän mä voin lainata vaikka rahaa, enkä mä yksin tässä kaupungissa ole... Mutta mä en halua lainata, mä haluaisin ne rahat. Oon niin kauan ollu poljettavana, että en ihan oikeasti jaksa sitä enää. Onhan toki hyvä, että mä herään tähän näin aikaisin, etten vasta kuusikymppisenä totea, että "perkeles, nyt riittää". Mulle ei vittuilla. (Otan ton tatuointina)

... Jjjjjjjotenka huomenna sitten kello kymmenen Työkkäriin, ja selitysvaatimusta kehiin. En lähde, ennenkuin olen kuullut jonkinlaisen anteeksipyynnön, ja se perkeleen lausunto on siellä perkeleen Kelassa. Sääli sinänsä, että mikäli sitä Kelan naista on uskominen, ja "uusien" hakemusten käsittely todella kestää neljä viikkoa, niin olen saanut odottaa sitten niiden rahojen saapuessa massia joulusta helmikuun loppuun... Bravo! "Uusien" sillä, että hakemuksen Kelaan mä olen tehnyt jo 7.1.

Yritän nyt kovasti keksiä vielä jotain positiivista tähän lopuksi.

Tein japanin läksyt, ja tuli ihan sellainen "Heta yläastelainen" -fiilis. Aika jees! Ja aloin kutomaan tuosta papukaijalangasta sukkaa. Kyllä se on aika kivan värinen! Nyt, kun mulla vielä on vähän energiaa, niin voisin käydä pesemässä naamani (ja testaamassa, pysyykö kestoväri kulmakarvoissa :D) ja sitten vähän suunnitella, että mitä tarjoilen perjantaina. Toivottavasti useimmat pääsisivät.

Yötä!

Kai se elämä tästä lähtee

Muutamana viime päivänä on vähän helpottanut. Olen kyennyt sosialisoimaankin jopa.

Käytiin Joken ja Unin kanssa koirailemassa tuossa Terviksen kuntopoluilla, ja kai se Nanollekin teki ihan hyvää. Vaikka Unia ei paljon kiinnostanut leikkiäkään. :D

Sitten tuli käytyä ensin torstaina Iidan kanssa parilla tuossa Kulkijassa, ja perjantaina pidettiin Revelationsin avajaiset. Siellä oli vekkulia, tosin paljon ihmisiä, joita en ollenkaan tuntenut. Jatkot oli Birgerissä, jossa tuli sitten juotua oikein urakalla, kaikkien niiden skumppalasillisten päälle siis. Ilta meni muuten ihan kivasti, mutta mua jäi kaihertamaan pari asiaa, mitä mulle illan aikana sanottiin, ja musta tuntu parhaalta mennä porukoille nukkumaan, vaikka yöpaikkaa tarjottiinkin siitä keskustasta.

En halua erityisemmin puhua siitä, mistä otin itseeni, vaan siitä, että ylipäätään otin itseeni. Milloin opin kasvattamaan itselleni paksumman nahan? En voi aina loukkaantua, jos vähänkin tuntuu siltä, että "tuo saattoi olla loukkaus". Mutta jos edes jään miettimään, että miten tuo nyt pitäisi ottaa, niin vahinko on jo tapahtunut. Ja siitä on vaikea päästä irti. En osaa päätellä tästä muuta, kuin että mun itsetuntoni ei vissiin ole niin hyvä, kuin vakuutan sen olevan. Yritän vähän väliä katsoa peiliin, ja kertoa itselleni, kuinka hieno ihminen olen. Ja teenkin sen, mutta onko se sitten pelkkää onttoa vakuuttelua? Mun mielestäni se on useinkin aito tunne, katson peiliin, ja todellakin pidän näkemästäni. Kerron itselleni, etten haluaisi olla kukaan muu, ja se tuntuu hyvältä. Mutta sitten, kun pitäisi selvitä jostakin tilanteesta, niin muutun siksi ellottavaksi nössöksi, josta kukaan ei tykkää ja joka on ruma ja paha ihminen. Miten tästä pääsee?

Se jääköön nähtäväksi, mutta jos jollakulla on piristävä selviytymistarina, niin otetaan vastaan!

Lauantaina sitten parantelin hetkisen krapulaa porukoiden sohvalla, ja hieroskelin punaiseksi turvonneita silmiäni, kun olin aamukolmen aikaan itkenyt äitille pöydän ääressä. Hieno ihminen, äitini. Käytiin porukoille kaupassa, ja Sotkassa testaamassa sänkyjä. Sopiva löytyi, ja nyt on makkarissa KOVA sänky, anomnom.

Tänään tehtiin hullut, ja lähdettiin Nanon kanssa koirapuistoon. Se parka oli ihan paiseessa, kun se oli ensin räksyttänyt aidan takaa niille kahdelle koiralle, jotka sielä olivat, ja sitten mentiinkin sisään ja jätettiin oman onnensa nojaan. Ei ollut enää niin polleata tyttöä sen jälkeen. Alkuhan meni niin, että ne kaksi koiraa juoksi sen perässä ja se vinkui ja juoksi häntä koipien välissä karkuun, mutta pikkuhiljaa tuli rohkeutta lisää. Ihan ymmärrettävää toisaalta, että vinkui. Se toinen niistä koirista oli vielä vähän päällekäyvämpi, kuin Nano itse, ja se on jo aika paljon. Harmi, ettei kumpikaan meistä ollut tajunnut pukeutua mitenkään erityisen lämpimästi, ja sieltähän oli pakko sitten suunnilleen puolen tunnin jälkeen poistua. Nano oli kyllä ihan väsynyt kun päästiin kotiin. :)

Illalla käytiin vielä Tikalla ja Katjalla töllistelemässä niiden tuoretta perheenlisäystä. Nano on selvästi vaikuttanut negatiivisesti (äitini käyttäisi sanaa 'positiivinen') mun vauvakuumeeseen. Niiden muksu oli söötti ja kaikkea, mutta ei tullut itselle sellaista "hankitaan mekin!" -fiilistä. Enköhän mä ennen pitkää saa hoitoon jonkun muksun, kun "äiskän ja iskän on pakko päästä tuulettumaan". :D

Muistin taas Type O Negativen olemassaolon. Mulla ei enää ole niitä biisejä tallessa, mitkä joskus Jounilta sain, pitäisi varmaan ostaa parit levyt. Pitäisi ehkä myös mennä pesemään meikit, ja testaamaan uutta sänkyä. Nighty!

Olen jokseenkin pettynyt itseeni

Jokseenkin sen vuoksi, ettei mua voisi oikeastaan vittujakaan kiinnostaa. Mutta se pieni osa musta, joka pätkääkään välittää mun omasta hyvinvoinnista, on todella pettynyt. Olen - tai oikeastaan en ole tehnyt muuta kuin - vain syönyt aivan saatanasti suklaata ja hätätapauksessa kaikkea muutakin hyvää viimeisen kuukauden, en ole liikkunut mihinkään, ellei ole ollut ihan pakko. Mua ei kiinnosta, mä en jaksa. Juuri ja juuri vien koiraa ulos. Koska on pakko. Muutamia aikaansaamisen hetkiä lukuunottamatta olisin valmis lyömään lekkeriksi saman tien. Kello on melkein neljä aamulla, ja mua ei vaan kiinnosta vieläkään mennä nukkumaan. En ole varsinaisesti masentunut, siis en tunne itseäni masentuneeksi, mutta mulla alkaa olla pelottavan paljon masentuneen ihmisen oireita. Vetämättömyys, "mielenkiinnottomuus", eskapismi (todella suuressa määrin, pakko sanoa)...

Luulen, että se jaksamattomuus on suoraa seurausta siitä, ettei kiinnosta. Koska mä en välitä, onko kaapissa puhtaita vaatteita, niin en jaksa pestä pyykkiäkään. Turhanpäiväistä, sanon minä. Mä en välitä, olenko mä ihan paskainen ja tukka niin rasvassa että voisi puristaa Florat leivän päälle, niin enpä jaksa mennä suihkuun. Tässäkin kohtaa se pieni hyvinvoinnista kiinnostunut osanen protestoi aika raskaasti. Hetken aikaa jopa ajattelen, etten välitä, tekeekö koira asiansa lattialle. Mutta sitten sentään onneksi herään hetkeksi, ja tiedän, että teen karhunpalveluksen sekä itselleni että koiralle, jos en nyt nosta persettäni tästä penkistä. En voi epäonnistua niin pahasti, että tuhoan toisenkin elämää siinä missä annan omani valua täysin rappiolle.

Olen joskus oikeasti ankarasti katunut sitä, että otin pennun. Miksi tein sen? Ei musta ole tähän, en saa masentua rauhassa, ja vielä pahempaa on se, että todennäköisesti tuo koira kasvaa ihan kieroon, kun mä en vaan osaa. Pilaan sen elämän, kun en osaa kasvattaa sitä. Sillä olisi ollut niin paljon paremmat oltavat jossain muualla... Sitten taas toisaalta. On ehkä semisti myöhäistä oikeasti luopua siitä. Se saisi elinikäiset traumat, enkä mäkään oikeasti siitä eroon halua. Kärsin nyt vain omasta tyhmyydestäni, ja itsehillinnän puutteesta.

Nyt kun asiaan pääsin, niin itsehillintä - tai siis sen puute - on ehkä mun suurin ongelmani tässä elämässä. En malta koskaan odottaa mitään. Kaikki on saatava heti, tai sitten ne voi unohtaa. Ja kun ei tullut säästettyä teininä siihen ajokorttiin ja ajettua sitä heti täysi-ikäistyttyä, niin oikeastaan mua ei nyt sitten enää kiinnosta hommata sitä. Se helpottaisi asioita kyllä, mutta vaikka puhun sen hommaamisesta, niin en oikeasti koskaan suo ajatustakaan sille. Jotenkin aina vain lykkään sen ajatuksen sivuun, kun tuntuu niin vaikealta säästää niin isoja summia. Ei sillä että mulla olisi vielä ollut paljoakaan mahdollisuuksia, kun en juuri tienaakaan.

Kiinnostuksen puute on toinen. Voi olla, että olen lipsahtanut masennuksen puolelle sen verran pahasti, ettei tästä ihan äkkiä aleta asioista suuresti kiinnostumaankaan. Hells, me ollaan harrastettu seksiä kerran tänä vuonna, eikä sitäkään mun aloitteestani. Anteeksi vaan kaikille, jotka eivät halunneet tietää. Mutta kai sekin jotain kertoo siitä, kuinka paljon mua kiinnostaa. Tiskit on lojunu altaassa kohta taas viikon. Kiepsautin unirytmini jo kertaalleen ympäri, ja nyt se on taas vituillaan.

Äiti oli joskus aikaa sitten sitä mieltä, että mun pitäisi mennä käymään lääkärillä. Se tuntuu niin turhalta, ei mua kiinnosta. En tunne olevani lääkityksen tarpeessa, tahdon vain, että minut jätettäisiin rauhaan mielikuvitusmaailmaani. Tuntuu todella pahalta aina, kun on pakko herätä eskapismitranssista ja kohdattava todellisuus viemällä koira ulos. Pelkään jo ennalta, että vastaan tulee joku mummeli pikkukoiransa kanssa, ja että sen kanssa on pakko kommunikoida. Joskus en halua olla tekemisissä yhdenkään elävän olennon kanssa. Paitsi jos ne ovat vihreitä, lihaksikkaita ja niillä on torahampaat.

Mikähän päivä tänään on? Pitääkö mun mennä lääkäriin? Pelkään, että käynti osoittautuu turhaksi. Jos en itse koe itselläni olevan mitään ongelmaa, miksi lääkäri olisi sitä mieltä? En halua syödä lääkkeitä.

Tahdon seikkailuun. Tahdon lähteä hatutta päin keväisenä aamuna, kuten Bilbo.

Pikainen päivitys

Kyllä, olen elossa!

Sain unirytmini käänettyä lähes ihmisstandardeihin sopivaksi. Ja huomennakin on pakko herätä aikaisin, jotta saan soitettua Nanolle tehosterokoteajan. Sillä saattaa myös olla pissatulehdus, sehän tästä vielä puuttuikin.

Olen tosiaan miettinyt sitä käsityöopettajan ammattia, ja toissapäivänä tarttui työkkäristä mukaan hakuopas poliisin perustutkintoon. Niin, miksikäs ei. Veikkaan tosin, että ne vähän ihmiset, joita tunnen tästä kaupungista, kaikkoavat sen siliän tien, jos ikinä valmistun poliisiksi. Tunnen - tai oikeastaan en tunne, vain tiedän - lähinnä kaikennäköisiä laitapuolen kulkijoita. :D
Mutta toistaiseksi annan asian hautua. Todennäköisesti pitkään, olisi ihan hyvä oppia hauduttelemaan edes jotakin pitkään ennen kuin suunapäänä ryntää nolaamaan itsensä.

Olen ollut tämän alkuviikon jotenkin ihan superaktiivinen. Maanantaina kävin vain työkkärissä ja kirjakaupassa, mutta jo eilen tuli liikuttua vähän enemmänkin. Hoidin työttömyysasiat kuntoon, kävin koululla moikkaamassa kavereita ja menin Iidan kyydillä Turenkiin moikkaamaan Idaa. Tänään en käynyt missään muualla kuin Nanon kanssa lenkillä ja pellolla. Mutta kun se pellolla olo meni siihen, että Nano päätti syödä jonkun toisen koiran paskaa, eikä se neljästä kerrasta uskonut vaan dyykkasi aina takaisin sinne kinokseen, niin mulla paloi käämi ja mä raahasin sen kotiin.

Sitten, hyvät naiset ja herrat, minä Zumbasin!

Se oli ihan hullua. Sitten suihku, pyykit, tiskit ja kaalikeitto, ite. <3 Järjestelin myös lankojani tuosta sohvalta, ja niitä onkin kertynyt. Luulen, että teen suurimmasta osasta sukkia, ehkä myös lapasia. Ja jonain Herran päivänä ehkä jopa sen yhden pipon, minkä olen vielä vannonut tekeväni. Muuten pipot on niin vaikeita, etten oikeasti halua aloittaa vain epäonnistuakseni. (Ai sukat on helppoja mutta pipot ei? Jep, näin on, allekirjoitan) Novitan punamustia Varpu -keriä olen hamstrannut kolme kappaletta, ne ovat siis niitä jumalattoman isoja mitä löytyi Hämeenlinnan Citymarketista, ja toivon, että niistä riittää villapaitaan. Sitten kun uskallan aloittaa, that is.

Ai niin... Omar on nyt sitten, kaikesta päätellen, kuollut. Ei se liikkunut enää ollenkaan, vaikka Riku ruiskutti pullosta vettä suoraan sen päälle, ja aina ennen se on mennyt siitä ihan sekaisin...

Notta RIP Omar, kaveri ei edes ehtinyt kasvaa isoksi. :/



Eipä toisaalta ihme, se ei ole viimeiseen puoleen vuoteen meidän nähtemme syönyt muuta kuin yhden kärpäsen. Noilla tarantellauroksilla on vissiin tapana näännyttää itsensä nälkään.

Valvon

Nyt suunnilleen 24 h ollut hereillä. En ole pitkään aikaan valvonut näin pitkään, mutta unirytmi on pakko saada edes jotenkin kohdilleen. Olo on todella sekava. Kelailin, että yritän huijata kroppaa ja syön aamupalan ihan niinkuin joka aamu, mutta ei mennyt helppoon. Eiliset meikit on naamalla edelleen. Riku sanoi, että pitää käydä Prismassa. Pakko pestä naama ja meikata uudelleen. Jos saisin pidettyä itseni hereillä edes kolmeen asti... Sen jälkeen voisi jo hyvillä mielin mennä nukkumaan. Nukun aina ihan hirveän pitkään, jos olen valvonut yön yli. Kolmen jälkeen kun menee tutimaan, niin hyvällä tsägällä herää vasta aamukuudelta på söndag. Tähän tähtään.

WoWissa seikkailen levelillä 66. Kai mä joskus sen lokinkin saan isoksi. Sääli, ettei kavereita pelaa samalla servulla.

Jahas, käsky kävi. Pitää kuulemma valmistautua Prismaan. Prisma = maailmanloppu, apparently.

Ajattelin sillain semisti ex tempore poistua Hyvinkäälle tästä.

Eilisen saldo: puoli villasukkaa, sängyssä muumilakanat ja laminaatti 1 - mattoveitsi 0.

Toivottavasti Nano ei mene yhtä sekaisin kun olen yötä poissa, kuin viime kerralla. Astetta vähemmän ripulia olis ihan kova!

Vittuku pitää taas soittaa Kelaan. Hanukasta.

Omg! J!nxin paketti saapui - taas!

En voi uskoa, miten nopeita ne voivat olla. Vastahan tilasin vajaa viikko sitten. :o

Tällä kertaa tällaiset:




Ja kyllä, pystyn hehkuttamaan onnellisena jostain tällaisesta. :D

Olen lukenut aivan uskomattomia fanficcejä. Niille jotka WoWista ja ficeistä ovat kiinnostuneita, niin voin suositella erittäin lämpimästi ainakin PheonReniä ja bush viperiä. Mahtavia tarinoita! Ei puutu romantiikkaa eikä äksöniä. Enimmäkseen äsken maininnujen tarinat sijoittuvat sinne horden puolelle. (Oikeasti, lukekaa, takaan ettette pety!)

Olen ollut todella passiivinen viime aikoina. Vaihteeksi. Tuntuu, etten vain jaksa. Koko ajan pitäisi nukkua, tai ainakin maata. Tiskaaminen ja pyykinpesu tuntuvat ylivoimaisilta vastustajilta. Pyykinpesusta olisi helppo aloittaa, se on aina kivoin kotitöistä. Vaatii uskomattoman määrän henkistä valmistautumista, mutta aion pistää tänään koneen pyörimään. Joko vaatteet tai lakanat, en ole vielä päättänyt. Tiskit... No, niistä voidaan neuvotella. Menen tänään poikkeamaan Hallituskadulla ja auttamaan vähän Auroraa ja Saaraa remontissa, joten tuskin ehdin tiskejä.

Tuntuu, että saan paljon paremmin aikaiseksi, kun olen yksin täällä. En osaa selittää, mikä Rikun läsnäolossa häiritsee. Siivoan ja pidän huolta asunnosta muutenkin paremmin kun kukaan ei ole näkemässä. Sama juttu oli, kun asuin kotona. Tiskasin mieluiten silloin, kun olin joko yksin, tai korkeintaan muksujen kanssa kotona.

Aloin tekemään ensimmäisiä villasukkia itselle. Olin niitä varten ostanut Novitan Tico tico -lankaa, ruskeaa. Nyt vasta kun vartta aloin tekemään, niin huomasin, että siellä seassa on vihreääkin. Ei siis sillä, vihreässä ei ole mitään vikaa, mutta olin niin asennoitunut siihen, että "jee jee, ruskeat sukat!" että jotenkin petyin kamalasti kun ne eivät olekaan kokonaan ruskeat... :D Kyllä maailma on paha, paha paikka. Varsinkin kun pitää itseä syyttää kaikesta.

Aloin myös neulomaan ihan randomeja putkiloita jämälangoista. Ehkä niistä tulee hyvät käsineet/rannekkeet, tai jotakin. Oli vaan pakko saada hetkeksi aikaa ne maailman ohuimmat sukkapuikot pois käsistä, joten tein välissä aina jotakin paksumpaa. :D

Uutta vuotta!

Ajattelin, että tästä uudesta vuodesta tulee maailman tylsin ikinä ja me istutaan vain kotona tekemättä mitään, kun tuo Nanokin on. Mutta sitten kävikin niin, että Nano ei pelännyt raketteja ollenkaan. Iltalenkillä pelloilla se katseli hetkisen ja jatkoi vaan matkaa. Tästä rohkaistuneena lähdettiin mutsin matkassa Anttoselle ja otettiin koirakin mukaan. Siellä käväistiin Virvelinrannassa katsomassa ja räjäyttelemässä raketteja, ja Nano katseli niitä paukkuja ja yritti haukata niitä sieltä taivaalta... :DDD Olihan se aika sanoinkuvaamattoman hupaisa näky.
Mulla oli mukava ilta, Rikusta en tiedä. :D Kolmen maissa alettiin tekemään lähtöä, ja neljän aikoihin oltiin kotona nukkumassa. Paljoa en juonut, syödä muistin. Aamulla oli vähän höntti olo niinkuin aina kun on edes vähän juonut ja valvonut (vaikka unirytmi oli kyllä valmiiksi aivan vituillaan) mutta suihku ja aamupala jeesas.

Pitäisiköhän sitä tehdä joku uuden vuoden lupaus. Olen miettinyt sellaisia, kuin "pudotan painoa 75 kiloon" tai "lopetan karkinsyönnin niin ja niin pitkäksi aikaa" tai "en juo tänä vuonna alkoholia". Terveysjuttuja!

Helpointa olisi mulle oikeasti olla juomatta. Seuraavaksi helpointa ehkä jopa pudottaa painoa. :D Karkinsyönti on jotenkin enemmän... Tapa. Sitä vaan on pakko syödä. Se karkinhimo mikä iskee vähintään kerran viikossa on jotain ihan järkyttävää. Olen huomannut itsekin, että vaikka vähän aikaa odottelisin, että se menee ohi, niin loppujen lopuksi ostan kuitenkin. Ihan vain, koska olen päättänyt tänään syödä karkkia. Eli tapa siitä enemmän on tullut.

Taidan miettiä pari viikkoa noita uudenvuodenlupausjuttuja. Riku on mulkku.

Jaa-a, on unirytmi niin vituillaan, että josko sitä kunnon WoWinörttinä vaihteeksi katsastaisi vaikkapa Tales of the Past III.

Fanityttöys #1

Wii! J!nxin paketti oli tullut postissa!

Tällaista tällä kertaa! :





Ahhahhaahhaaa... Rakastan tota jälkimmäistä!

Pakko leuhkia, omistan myös nämä:





Paha WoWinörtti en ole, mutta juuri tällaisesta diggaan! Tällaiset "fanituotteet" ei oo paha tapa tunnustaa. :D

Artist's block it is

Kansalaiset, meedbörjare:

Mä diggaan mun kumisesta perunanenästä. Ja sille kukaan teistä ei mitään mahda. Ikinä en mene leikkaukseen!

Kai se on pakko ottaa kantaa...

... tähän koiranpennuntappojupakkaan nimittäin.

Muunmuassa IS uutisoi tästä tapauksesta, joka Äänekoskella sattui Joulupäivän ja Tapaninpäivän välissä. Lyhyesti: 7 kuukautta vanha Reko-koira koki melkomoisen julman kohtalon, kun sitä ensin heiteltiin ympäri asuntoa, hakattiin nyrkein ja paistinpannuin päähän, ja lopuksi kuristettiin talutusremmillä kuoliaaksi. Tekijät on kuvin ja nimin varusteltuna ystävällisesti julkistettu naamakirjassa, kaksi "miestä" ja yksi nainen. Nainen oletettavasti oli koiran omistaja ja vuotta nuorempi kuin minä.

Tapaus sai ilmeisesti alkunsa kaukosäätimestä. Reko oli kutiavia hampaitaan helpottanut kaukosäätimellä, josta omistaja ja tämän poikaystävä eivät vissiinkän pitäneet. Tämähän on siis kovin oivallinen syy kiduttaa koiranpentua ja kuristaa se.

Tämä kaikki siis nettilehtien ja keskusteluiden pohjalta.

En aio kääntää takkia, ja toivon ettei kukaan nyt ymmärrä minua väärin, mutta ihmiset ovat kyllä ylireagoineet aika pahasti. Tietenkään ei koskaan ole oikein tehdä mitään tuollaista koiralle, josta ei oikeasti ole aikuiselle - tässä tapauksessa fyysisesti aikuiselle... - ihmiselle mitään vastusta. En myöskään aio sen kummemmin puolustella tekijöitä. Vain sen voin sanoa, että tiedän kyllä, millaista koiranpennun kanssa eläminen on. Siinä palaa käämit äkkiä, joten on helppo arvata, miksi tähän tilanteeseen todennäköisesti päädyttiin. Sitä en ymmärrä, että miten koiranpennun kurittamiseen tarvittiin kolme ihmistä, ja miten tilanne pääsi riistäytymään noin pahasti käsistä.

Omalla tavallaan oikeasti käy sääliksi noita ihmisiä. On tasan varmaa, etteivät he voi pitkään aikaan käydä edes kaupassa ilman, että joku vähintään sylkee päälle. Olen ehkä liian empaattinen ihminen, mutta enemmän minua järkyttivät ihmisten pahantahtoiset "toivottavasti sekin huora kuolisi pois" -tyyppiset kommentit naamakirjassa. Väkivalta aiheuttaa lisää väkivaltaa. Noiden kommenttien viljelijät eivät ehkä ole niin hyviä ja oikeudenmukaisia Kapteeni Amerikkoja, kuin voisi kuvitella, jos he eivät kykene noinkaan vähään empatiaan. Ei, en toivo, että tekijät joutuisivat sähkötuoliin, enkä että he kokisivat täsmälleen saman kohtalon, jonka koiralle aiheuttivat. Vankilatuomio on kyllä paikallaan, mutta väärinhän se olisi, jos he pääsisivät tilanteesta jollain niin helpolla kuin kuolemalla, right?

Suomi on oikeusvaltio (joskin jossain suhteissa melko kehno sellainen) ja oletan, että raastuvassa tavataan. Linnassa on aikaa miettiä tekosiaan, ja ehkä, hyvässä lykyssä, jopa oppia niistä jotakin. Se on sääli, että kaikki kolme käytännössä tuhosivat elämänsä noin nuorina. Mutta minkäs teet. Johan kaikki olivat ymmärtääkseni täysi-ikäisiä. Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan, lauloi joku suomalainen punapää aikoinaan. Vastuu on otettava, ikävämpi juttu.

Katson omaa pentuani ihan uusin silmin taas tämän jälkeen. En sano, että olisin maailman positiivisin kasvattaja tai kouluttaja. Minullakin on lyhyt pinna, ja olen kyllä kurittanut Nanoa jos on tarve vaatinut. Niskani päälle yrittäminen muulloin kuin leikkiessä ja sormieni käyttäminen vetoleluna ovat sellaisia juttuja, joita en hyväksy, ja joista seuraa selätys. Käytän siis voimakeinoja, ja nyt kansalaiset tarkkana! EI väkivaltaa, vaan voimakeinoja. Siinä on vissi ero. Tuosta koirasta tulee iso ja voimakas, mutta minun on aina oltava isompi ja voimakkaampi, näytettävä kaapin paikka ja pidettävä koirani alapuolellani. Toisaalta tarjoan koiralle myös ruuan ja katon pään päälle, olen aina sen suojana ja turvana ja huolehdin sen terveydestä. Sitä on hyvä johtajuus. Ja vaikka saatan heittää Nanon selälleen sen oman perseilyn seurauksena, niin ei kyllä tulisi mieleenkään käyttää nyrkkiä. Olen joskun läpsäyttänyt sitä kuonolle, jos se on esimerkiksi repinyt vaatteitani kiellosta huolimatta, mutta nyrkissä menee raja.

Olen osittain silloin tällöin katunut koiran ottoa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nano on ehtinyt kiintyä meihin ja me siihen niin paljon, ettei luopuminen tule enää kyseeseenkään. Ja vaikka en olisikaan ehtinyt kiintyä siihen niin paljon kuin se minuun, niin en silti voisi enää luopua siitä. Se olisi väärin koiraa kohtaan, ja hyvin todennäköisesti pahasta sen mielenterveydelliselle kehitykselle. Minä otin koiran, joten kannan siitä vastuun (avomiehen suosiollisella avustuksella, luonnollisesti). Jos se perseilee, pistän sen kuriin. Jos se tulee kipeäksi, vien sen eläinlääkäriin ja hoidan sen terveeksi. Jos se syö kaukosäätimen, se syö kaukosäätimen. Mitäs jätin jonkin niin oleellisen sen ulottuville. Koiranomistajan pitäisi tietää paremmin.

Terveisiä Äänekoskelle: Voin vain kuvitella, kuinka pahalta teistä tuntuu. Sitä en tiedä, kuinka paljon kadutte koiran kohtaloa, mutta tiedän, että kadutte. Edes sen takia, että se sai teidät tilanteeseen, jossa nyt olette. Voimia teille, sillä yhteiskunnan halveksunnan koheena oleminen ja sen ulkopuolelle sulkeminen on varmasti hyvin raskasta. Muistakaa kuitenkin: Kaadoitte itse paskat omaan niskaanne, nyt kärsitte seuraukset ja kannatte vastuunne. Tervetuloa maailmaan.

Jee, olin ollut kiltti!

Sain hei lahjoja, wuhu!

Äitiltä ja isiltä sain muumilakanat! Ja hiljaisen hiustenkuivaajan, tuo nykyinen pitää aika kovaa meteliä.
Siniltä tuli Geisha almond -konvehteja ja hienosti kaivertamalla koristeltu kaulin. Luulen, että se on koristekäyttöön. :D
Kipalta ja Eerolta tuli kakkuvuokia ja pursotinsetti. Pitää vissiin alkaa leipomaan?
Mummilta tuli Paradis -konvehteja ja parikymppiä, voin itse ostaa jotakin kivaa. Rahalahjat on ykkösiä!
Mannalta sain sellaisen itsetehdyn kynttiläkipon.
Sitten sain vielä anopilta kuumaliimapyssyn, pitää alkaa askarrella fantasia-asuja, niinkun kouluaikana!

Siinä ne vissiin olivat. Katselin tänä aamuna tuota tekemääni joululahjatoivelistaa, ja tajusin, etten saanut mitään mitä siinä listassa olisi ollut. Mutta eipä se niin justiinsa ole!

Illalla tultiin Terviksestä kotia nukkumaan, ja puoli seitsemältä aamulla heräsin ihan hirveään hammassärkyyn. Koko oikeaa poskea särki, sekä ala- että yläleukaa. Tihrustin vähän aikaa itkua sängyssä, ja menin sitten hammaslangalla sörkkimään hammasvälejä. Oli siellä jotain plakkia vissiin, ja verta tuli niin perkeleesti. Sitten vielä lopuksi harjasin oikein hitaasti ja huolella, ja otin särkylääkkeen, ja menin takaisin nukkumaan. En ole varma, onko siellä nyt reikiä, vai onko leuka kipeä viisareiden takia, mutta tuskaa tämä on. Koko ajan on joko ikenet tai koko leukaluu ihan paskana.

Tänään Rikun isovanhemmille syömään, toivottavasti tämä hammassärky poistuu johonkin ennen sitä. Ehkä otan taas särkylääkettä ennen lähtöä.

EDIT//
Ette muuten ikinä usko, viimeks kun kävin porukoilla vaa'alla, ni painoin 83 kiloa. Semisti yli. No, eilen kävin Terviksessä, ja se näytti 78,4. Jouluaterian JÄLKEEN. Mitä hemmettiä?

Jouluja!

Yritän löytää joulumieleni! :) Taustalla soi siispä Arja Korisevan "Saa joulu aikaan sen" -levy. Jouluperinne sekin! Perheemme Ainoa ja Oikea joulu-cd.

Stressaa, sillä tahtoisin olla oman sukuni luona joulun, mutta minut on kutsuttu myös Rikun äidille syömään. Ajat menevät melkein tasan päällekkäin. Voisin tietysti kohteliaasti kieltäytyä, mutta Riku sanoi vähän siihen malliin, että ruokaakin on varattu ihan mua ajatellen. Ei siis sillä, että söisin kuin hevonen, mutta on siis varattu useammalle. :D Se painostaa! En tahdo olla mulkku ja kieltäytyä, kun on muakin ajateltu, mutta tahtoisin todella myös olla oman perheeni kanssa jouluna. Kyllähän sen kaikki ymmärtävät.

... Sitä paitsi menen näillä näkymin joka tapauksessa Tervikseen syömään, jos ei kompromissia saada aikaiseksi. :D

Olen pessyt koneellisen pyykkiä, ja toinen mokoma on pyörimässä. Mitää joulusiivoa meillä ei tehdä, melkomoisen turhaa tuon koiruuden kanssa. Tiskata voisi, ja pienen läpivedon hetkeksi laittaa, jotta tulisi sisäilmasta vähän raikkaampi. Huomenna aamulla, mikäli siis pääsen ihmisten ajoissa ylös, aion keitellä riisipuurot. Tänään sain myös aikaiseksi aika hurjasti! Tein äitin takkiin napinlävet ja ompelin napit. Hyvää joulua vaan äiteelle!

... Tajusin juuri, mihin joulumieleni on ehkä mennyt. Mä tosiaan olen aika tiiviisti Rikun kanssa tekemisissä, ja sehän ei oo mitenkään erityisesti jouluihminen. Kyllähän nyt kanssaihmisen kyräily tarttuu. Tämän havainnon tehtyäni aion kuunnella Arja Korisevaa vielä hieman kovemmalla. :D

Mikäli en ehdi huomenna, niin...

Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille! Syökää niin paljon laatikoita ja kinkkua, että tulee paha olo. Olkaa kiitollisia siitä, että teitä rakastetaan ja saatte itse rakastaa. Muistakaa pitää villasukat jalassa ja kulta kainalossa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ja silleen! :)

Writer's block ja joulumieli hakusessa

Pitäisi vissiin jaksaa kirjoittaakin joskus jotakin?

Aloin yhtäkkiä pelkäämään tätä joulua. Se on jo niin lähellä, ja mun joulumieleni on edelleen tipotiessään. Se käväisi luonani tuossa lokakuussa, mutta nyt en saa sitä millään kiinni. Olen kyllä stressaamiseni stressannut, mulla on lahjat perheelle Rikua lukuunottamatta (sovimme ettemme osta toisillemme), ja tilasin itselleni joululahjaksi nämä ihanat kengät. :o



Olivat sopivasti alennuksessa näin joulun alla (alennus = kenkäkaupan listoissa melkoisen hintavat), mutta nuo olisivat ehkä oikeasti ensimmäiset järkevät kengät tänä vuonna...

Mutta tosiaan. Joulu.

Kuten varmaan jokaisessa perheessä, on meilläkin jouluperinteitä, joista pitäisin mielelläni kiinni. Normaalisti meillä on jokin teemaväri, esim. vihreä+kulta, punainen+hopea tms. Tänä vuonna on violettia ja hopeaa (jeah, goottijoulu!), eli toisinsanoen mm. pöytä- ja lautasliinat ja kynttilät tulevat edustamaan tätä väriteemaa. Itse tykkäisin myös pukeutua teeman mukaisesti, mutta sehän ei ole missään määrin pakollista. :)
Jokaisella meistä on myös oma kello. Jokaisen kellossa on sisällä nimi ja vuosiluku sen mukaan, milloin on tullut mukaan remmiin. Omassani lukee "Heta -91". Esim. isin kellossa lukee muistaakseni "Jari -95" koska sinä vuonna ne alkoivat äitin kanssa seukkailemaan. Jos muistan oikein. Äiti, korjaa jos olen väärässä. :D Hannun kellossa lukee "Pikkuveikka -90" koska se raukka ei ollut ehtinyt saamaan nimeä vielä jouluksi. ^^ Jokainen ripustaa oman kellonsa kuuseen. Ehkä hassu perinne, mutta se onkin meidän juttu se! Ja diggaan siitä.

Odotan vesi kielellä kinkkua ja imellettyä perunalaatikkoa. Tosin, pahoin pelkään, etten yksinkertaisesti jaksa syödä. Silloin kasvuiässä sitä söi helposti kolme täyttä lautasellista, mutta nykyään tuosta syömisestä on tullut niin hemmetin vaikeaa. Kiinteää ruokaa ei tahdo jaksaa, keitot ja muut kyllä menisivät alas isompinakin erinä. Pitänee pyytää, josko saisin kinkkuni ja laatikkoni kertaalleen tehosekoittimessa käytettynä.

Ruuan jälkeen aikuiset pitkittävät tahallaan ruokalepäilyään, kunnes mukulat hyppivät pitkin seiniä, ja sitten annetaan armon käydä oikeudesta ja päästään avaamaan lahjoja. Silloin, kun minä ja Hannu oltiin pienempiä, niin me toimittiin aina "tonttuina" eli me luettiin paketista, kenelle se on, ja jaettiin lahjoja kuusen alta. Se olisi tosi mukavaa vieläkin, mutta luulen, että minun on luovuttava tittelistäni. Nuo pienemmätkin mukulat ovat osanneet lukea jo useamman vuoden, ja tässä pitäisi itse kunkin alkaa aikuistumaan, valitettavasti.

Lahjojen jaon jälkeen sitten vaan ollaan. Silloin, kun olin pienempi, niin alettiin tekemään petiä sinne sun tänne pitkin taloa, ja nyt vanhempana lähdetään joskus myöhään illalla kotia nukkumaan.

Tiivistettynä: Meillä joulu tarkoittaa sitä, että ollaan ja syödään hyvin yhdessä. Musta on tosi paha ajatella, että joku joutuisi viettämään jouluansa yksin. Tietenkin on niitä, jotka haluavat joulun ajaksi erakoitua johonkin, mutta haluaisin, että kaikki voisivat viettää joulua sellaisten ihmisten kanssa, joista välittävät. Lahjat on vaan kiva bonari, oikeesti.

Ai niin, lopuksi tahdon varoittaa teitä, jotka mahdollisesti harkitsette koiran ottamista:

Kyllä, kuvastaa löytyy sakset, juustohöylä ja WC-harja, kivasti eteisen lattialla.

Kyllä, ne ovat terveyssiteitä, siististi pakattuina (onneksi).

Pöytäliinahan ei siis tavallisesti meillä roiku noin alhaalla repaleisena, mutta Nano päätti sisustaa uusiksi.

Hyvää stressiviikon jatkoa teille kaikille, lupaan jalosti päivittää vielä ennen joulua! :)

Herääminen

Saatoin juuri keksiä mitä haluan tehdä isona!

Vaihteeksi ahdistaa

Mitenköhän tämän saisi sanottua oikein. Niin, ettei se kuulosta tekopyhältä, tai hyväksikäyttäjän puheelta. Yritän, vaikka olen varma, että harva oikeasti ymmärtää mitä yritän sanoa. Tästä tulee turhauttavaa.

Olen saanut nyt pari päivä kuulla siitä, kuinka munkin pitäisi maksaa jotakin tässä taloudessa. No kyllähän minä sen tiedän, ei se ole reilua, että toinen maksaa aina kaiken.
Ennen duunia sain reilu parisataa käteen. Kyllähän sen voisi laittaa kokonaan esim. safkaan. Eihän mulla itselläni ole muita henkilökohtaisia laskuja maksettavana kuin puhelinlasku, ja se yleensä pyörii siinä 20-30 euron paikkeilla. Sitten se parisataa siihen safkaan, ja loppukuukausi rahattomana. Kyllä se niinkin onnistuu, mainiosti.

Valitettavasti olen sitä mieltä - ja tässä astuvat kuvaan ihmisten mielipiteet ja vastaväitteet - että joskus on päästävä pois kotoa. Joskus on vähän biletettävä tai mentävä kaverille yöksi tai ihan vaan vaikka shoppailemaan. Jos ei muuta, niin ikkunaostoksille. Näihin kaikkiin menee jossain määrin rahaa. Jos se parisataa menee ruokaan, niin henkilökohtaisiin menoihin ei jää mitään. No, minähän elän parisuhteessa avoliitossa ja meillä on yhteinen koira, eikö mun vähän pitäisikin uhrautua? No hemskutti joo! Pelkkää rahalla leikkimistä ja laskeskelua ja uhrautumistahan tämä homma olikin.

No, nyt työelämävalmennuksessa ollessa saan päälle kuusisataa. Nyt kuulostaa hyvältä. Mähän voisin ostella meille tänne kivasti vaikka mitä. Sain viimeksi ensimmäiset vähän isommat rahat. Satanen Rikulle velkoina. Päälle satanen Nanon kahteen eläinlääkärikeikkaan. Vajaa satanen Mary Kay -laskuun. Noin kolmekymppiä puhelinlaskuun. Vajaa viisikymppiä kauppaan ja apteekkiin. Reilu neljäkymppiä bussikorttiin. No niin, reilu neljäsataa mennyt, kaksi kolmasosaa rahoistani. Suurin osa näistä oli mielestäni ihan ok menoja, koiran eläinlääkäri tuli maksettua, laskut tuli maksettua, bussikortilla pääsee töihin... Parisataa jäljellä, joista noin 45 euroa meni mun Espoon reissuun. Lopuilla todennäköisesti ostelin töihin lounasta yms. Ihan hirveästi en kyllä muista rillutelleeni tässäkään kuussa. Ehkäpä olisi pitänyt olla ottamatta mitään Mary Kay -tuotteita ja menemättä Espooseen. Niilläkin rahoilla olisi maksanut sähkölaskun ja käynyt kaupassa.

Älkää erehtykö, en ole erityisen katkera. Ymmärrän, että aika suurelle osalle rahoista olisi varmasti parempaakin käyttöä. Ei se pahaa mulle tekisi ollenkaan maksaa vaikka nettilasku, käytänhän mäkin nettiä aika hemmetisti. Se, mikä pistää vituttamaan, on kuittailu siitä, mihin mä rahani pistän. Tiedän, etten ole kovin hyvä käyttämään rahaa, mutta en sentään ole siitä surkeimmasta päästä. Mä sentään yritän. Maksan aina laskut heti kun voin. Mietin kyllä aina ensin, että onko mulla varaa tehdä jotakin, jos loppukuu pitäisi elää.
Tein viime kuulle suunnitelman rahankäytöstä, ja se meni yllättävän hyvin. Siltikään ei mennyt vissiin riittävän hyvin. Mun on varmaan tehtävä tälle kuulle uusi, parempi. Paremmalla tarkoitan tietenkin sitä, että siinä on varattu enemmän rahaa näihin "yhteisiin menoihin". Koiraa ei lasketa yhteisiin menoihin, sehän on minun vastuullani aina silloin, kun siihen menee rahaa.

... Sääli sinänsä, sillä ajattelin ostaa joululahjoja, mutta taitaa mennä suunnitelmat uusiksi. Ja ei, ei vituta.

...

Kirjoitin tämän suorilta, ja tästä ehkä huomaa joitain asioita minusta. Kypsyttelen hetken aikaa asioita sisälläni, sitten puran ne vauhdilla johonkin, kiihdytän oikein itseäni siinä matkalla, ja sitten helpottaa. Nytkin. Aloitin asiallisesti, sitten alkoi vituttaa. Ja nyt, kun olen saanut sen jotenkin ulos, on ihan okei olo.

Eipä mulla kai muuta. Tiivistettynä: Vituttaa mun rahankäyttöön, ja kaikkeen muuhunkin jossa olen huono, puuttuminen. Mä kuitenkin yritän. Ei saisi lannistaa.

Ihmettelen sitä, miten Rikukin ei oo jo vaihtanu muijaa.

Kaikenmaailman idiootteja sitä on internetit pullollaan.

Onneksi en erehtynyt aloittamaan Kaimion opeilla. Ei niistä ole mihinkään, ainakaan meidän piskin tapauksessa.

Hampaista ja niiden hoitamisesta

Okei. Hyi saakutti. Eilen illalla en meinannut saada unta, kun särki poskea niin hemmetisti. Tällä kertaa kipu tuntui kuitenkin selvästi alaleuassa, eli viisarista ei ollut kyse. Minä sitten lopulta nousin, ja menin lankaamaan hammasvälit, josko sillä lähtisi vihlonta. Suurin osa teistä tietääkin, kuinka isot hampaat mulla on, eli hammasvälit on myös tiukat, jolloin sinne tulee helpommin reikiäkin. No lankaaminen ei auttanut mitään, jotenka rupesin tutkimaan hieman lähemmin, josko olisi näkyvää reikää jossakin. Ja siellähän oli. Poskihampaassa aivan ikenessä kiinni oli sellainen nuppineulan nupin kokoinen reikä. Syvä sellainen. Pystyin cocktailtikulla kaivamaan sieltä tavaraa ulos. Lienee turha sanoa, että olin aika järkyttynyt omista hampaidenhoitokyvyistäni. Vaikka rehellisestihän voin sanoa, etten kyllä edes muista, milloin olisin viimeksi jättänyt hampaat pesemättä. :/

Onneksi sain särkypäivystysajan tälle päivälle, ja vieläpä tuohon lähimpään terveyskeskukseen. En uskalla edes ajatella, kuinka äkkiä tuo hole on hampaan juuressa, ja se on menoa sitten.

Ajattelin tätä asiaa eilen illalla sängyssä särkylääkkeen otettuani, ja mietin jotain pitkäaikaisratkaisua. Mulla itseasiassa olisikin sellainen, mutta jostain syystä yksikään kunnallinen hammaslääkäri ei ole suostunut edes kuuntelemaan loppuun asti. Olen melko varma, että olisi mahdollista vetää sekä ylä- että alaleuasta kaksi hammasta pois, kumpaisestakin. Sitten raudat vuodeksi, pariksi, jotta etuhampaat siirtyisivät näiden poisvedettyjen paikalle. Ei enää hevosenhampaita, eikä ahtaita hammasvälejä. Kauniimpi hymy, terveempi suu. Miksi tätä ei voida toteuttaa kunnallisella? Olen noin 90% varma, että se vähentäisi hammaslääkärillä ravailuani huomattavasti. .... Mutta eeeei! "Noi sun vinot hampaat on vaan ESTEETTINEN HAITTA." Vittu aijaa. Jos ei tässä nyt muuta kerran ole, ja hammaslääkärithän voivat siellä kunnallisella olla aivan varmoja asiasta, vaikka eivät ole päivääkään eläneet minun purukalustoni kanssa, niin ei sitten saatana. Hyvinhän näillä mennään! Ovat vain niin vinossa että törröttävät ulos suusta, ja koko ajan on reikiä siellä ja täällä. Näin itseasiassa on vissiinkin tehty äitille, mutta minulle sitä ei voida toteuttaa. Onhan tämä kuitenkin vain esteettinen haitta.

Vaihdan yksityiselle. Maksaa mitä maksaa. Se saattoi olla kavereiden mielestä hauska läppä se hevostelu aikoinaan, mutta jos totta puhutaan, niin ei se nyt ehkä niin hauska ollut. Mä kun en hampailleni mitään voinut.

Outoja koiria, ahmimisahdistusta ja viisaudenhampaita

Eilen oli aika hassu tilanne. Oltiin Nanon kanssa Terviksen kuntopolulla, hyvän matkaa jossain Kolkanmäen takana, kun ihan yhtäkkiä siinä tien poskessa seisoi collie. Onneksi sain Nanon kiinni ennenkuin se huomasi sitä toista koiraa. Ja tosiaan, kuten te lukijani jo arvaattekin, jännän tilanteesta teki se, ettei koiran omistajaa näkynyt mailla eikä halmeilla. Yksikseen se seisoi siinä tienposkessa. Mentiin tietysti varovasti lähemmäs, enkä päästänyt Nanoakaan siihen heti hyppimään, vaikka se kovasti veti. Sitten sillä vieraalla koiralla alkoi rauhallisesti häntä vipsua ja se vaan meitä tapitteli rauhallisena. Oli itse tyyneys. Uskalsin Nanon päästää nuuhkimaan, ja vaikka se pentuili ihan kympillä, niin ei se collie mitään tehnyt, antoi Nanon vaan tohottaa. Oli muuten todella kaunis tapaus. Mustavalkoinen, vähän ruskeaa. Ei mitään hajua, oliko se uros vai narttu, mutta jotenkin mulle tuli siitä sellaiset vibat, että se olisi vanhempi uros. Ei tosiaan mitään haisua. Hieman isokokoinen se oli nartuksi, mutta paha sanoa kun ei ole rodun kanssa niin kovasti tekemisissä. Harmi ettei ymmärretty katsoa onko sillä kaulapantaa ennenkuin se jo jatkoi matkaansa. Ihan hyvinvoivalta näytti, ja selkeästi tosi hyvätapainen ja ihmisystävällinen (kuten colliet yleensäkin) että tuskin se karannut tai heitteillejätetty oli. Mutta jos joku olikin vain "päästänyt takapihalle tekemään tarpeet" niin kauaspa oli vaeltanut. Puolen kilsan päässä olisi ollut ensimmäiset ihmisasutukset, mutta sinne päin se lähtikin. Ehkäpä se tiesi missä se oli.

Tänään on ollut muuten tosi jees päivä, mutta oma mussutus on vähän pistänyt masentamaan. Olen monena päivänä viimeisen kuukauden aikana pistänyt merkille sen, kuinka en pysty estämään itseäni syömästä. Kuin bulimiaa ilman oksentamista. Jos jossain on jotain hyvää tarjolla, niin en vain voi olla ottamatta. Ja kun sen yhden keksin ottaa, niin sitten niitä on syötävä kolmetoista lisää. Kumma kyllä painoa ei silti ole tullut viime punnituksesta lisää. Pitäisi kuitenkin vain oppia pitämään se yksi karkkipäivä viikossa ja lopettaa se iänikuinen napostelu. Ei tee hyvää hampaillekaan.

Hampaista puheenollen, oikea poski on ollut todella kipeä. Oikean puolen yläleuasta puskee viisaudenhammas sitä tahtia ja niin vinoon, että mun on pakko soittaa hammaslääkäriaikaa huomenna aamulla. Toivottavasti se olisi jo sen verran esillä, että sen voi vetää pois, koko viikonloppu on ollut sellaista tuskaa ette ole tosikaan. Tunnen koko ajan, kuinka se hinkkaa posken sisäpintaa. Hampaiden harjaus on kidutusta.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys on hieno asia. Suurin osa ihmisistä ei syystä tai toisesta osaa arvostaa sitä, että elämme itsenäisessä maassa. Suomi ei ole ollut itsenäinen vielä sataakaan vuotta, mutta kummasti se on unohtunut, kuinka paljon työtä sen eteen on tehty. Minusta on hienoa, että voin kutsua itseäni suomalaiseksi. Mikään maa ei ole täydellinen, mutta Suomi on hyvä maa asua. Kotimaatani en vaihtaisi mihinkään.

Onnistuin innostumaan ajatuksesta. Jospa ihan aikuisten oikeasti menisin joskus cossaamaan jotakuta? Mietin pelejä ja sarjoja jotka edes vähän iskisivät, ja päädyin WoWiin (yllättävää). Alustavasti olisi nyt Tyrande Whisperwind työn alla, mutta mietin sitä vielä hetken. Ihan jees hahmo, mutta tulin hetki sitten ajatelleeksi, että eipä se ole muhun koskaan kolahtanut sillä tavalla... Enemmän kiinnostaisi sitten tehdä Sylvanas, mutta herranjumala se on vaikea. Paljon enemmän siellä olisi jänniä mieshahmoja, mutta en halua ensimmäiseksi tehdä crossia.

Tulin ajatelleeksi sitä, että helpointa hahmottaa vaatteita ja asusteita ja aseitakin, olisi piirtää hahmo ensin. Selailin DAta ja yritin saada inspistä. Olen hieman kyllästynyt tapaani piirtää hahmot vain törröttämään keskelle paperia, mutta olen todella huono piirtämään mitään äksönkuviakaan. Kahden hahmon samalle paperille piirtäminen tuntuu myös olevan silkka mahdottomuus.
Karu fakta on myös se, etten ole oikeasti piirtänyt... Sanotaan kahteen vuoteen. Kahteen vuoteen noin kolme kuvaa, ehkä. Lievä artist's block? Jep.

Nano on kokonaan parantunut, heti kun se alkoi saada lääkettä niin alkoi tapahtua.

Pitäisiköhän sitä käydä pesemässä meikit, ja yrittää hahmotella jotakin piirustusta. Nyt tuntuisi siltä.

Huolestuttaa

Nano vaikuttaa tosi kipeältä. Eilen se oli hetkisen pirteä, kun tulin kotiin, mutta iltaa kohden se sitten väsähti. Tänä aamuna se ei tullut kertaakaan herättämään mua, eikä se ole juonut juuri mitään, eikä syönyt. Aamulla oli kuulemma tehnyt yhden kiinteät kakat, ja sitten kahdet ripulit taas. Poissaollessani oli kuulemma oksennellutkin pari kertaa. Se on ihan vetämätön. Sain hillittömän paniikin aamulla, kun tulin ajatelleeksi, että entäs jo se on nyt sitten saanut jonkin tartuntataudin. Jonkin penikkataudin tai maksatulehduksen. Luin niistä nyt aamulla yhdestä koirakirjasta, ja niissä vaan tylysti todettiin parin taudin kohdalla, että "johtaa suurimmassa osassa tapauksista lamaantumiseen ja kuolemaan". Aloin tietysti heti itkeä ihan hillittömästi (en ole ainakaan herkkis) ja soitin Auroralle, kun se on muutenkin minua neuvonut viime aikoina tosi paljon. Kehotti tietysti rauhoittumaan ensin, ja niidenkin koira oli kuulemma ihan pikkuisena pentuna saanut samankaltaisen ripulin, kun oli ilmeisesti vain syönyt jotakin sopimatonta ulkoa tms. Tovottavasti tuollakin on nyt vain joku ohimenevä tauti. Onneksi tänään on jo eläinlääkäri, soitin sinne aamulla, ja sieltä todettiin, että kannattaa tuoda. Jos se on vain ripuli, niin voi ilmeisesti rokottaa, ja jos se on kipeä, niin määrätään lääkkeet.

En ole itsekään saanut alas mitään vielä tänään, kun olen ollut niin perkeleen huolissani. Alkoi itkukohtauksen jälkeen luonnollisesti taas väsyttää. Taidan poiketa periaatteistani, ja laittaa meille pienen pedin tuohon lattialle, ja mennä Nanon viekkuun.

Tajusin kunnolla ehkä vasta tänä aamuna, miten paljon olen kasvanut kiinni tuohon rasittavaan, järsivään, mulkkuun nisäkkääseen. En tahdo mistään hinnasta luopua siitä. Se on mun vauvani.

Kotona taas!

Espoossa tuli vierailtua. Sen kyllä huomaa, ettei turhan usein tule käytyä, matkanteko jostain syystä jännitti ihan hirveästi. :( Mut kivaa oli, ja ihan rauhallisesti iltaa istuttiin Suvin ja Katin kämpillä. Pitäisi vain käydä useammin, niin ei ehkä jänskättäisi mennä Helsingissä. :D

Nano parka sen sijaan... Se oli kuulemma mun lähdöstä asti odottanut oven takana, että milloin mä tulen takaisin, ja alkanut ripuloimaan ja kieltäytynyt syömästä (kyllä, Nano kieltäytynyt syömästä, en ollut uskoa korviani). Mulle tuli tosi huono omatunto, että olinkin kehdannut lähteä. Mutta toisaalta, sen on opittava se, ettei mun elämäni pyöri pelkästään sen ympärillä. Ja jos ei ole karumpaa tapaa opettaa sille sitä, niin sitten sen on mentävä näin. Mutta kyllä silti melkoisen pahalta tuntui. Se itseasiassa ripuloi vieläkin, eikä se paljoa syönyt vaikka mä tulinkin kotiin. Tekisi mieli ottaa se viekkuun yöksi, mutta sekään ei vain käy. On todella vaikeaa muistuttaa itselleen koko ajan, ettei se toimi samoin kuin ihmislapsi.
Huomenna on vieläpä se rokotus, toivottavasti tämä ei nyt vaikuta siihen. Riku ehdotti, että soittaisin aamulla vielä sinne, ja kysyisin, että kannattaako tulla ollenkaan. Ehkä teenkin niin, ehkä en.

Voisin melkein mennä juomaan jotain, käytiin nimittäin saunassakin tänään. <3 Siellä Nano sai olla mukana, ja kastui sitten ihan kympillä. Ei se vettä tunnu pelkäävän, mutta kastua se ei haluaisi. :D (Okei, olin lapsellinen ja roiskin ihan tahallani vähän sitä päin, hihi. Kävi vain raivokkaasti vesisuihkun kimppuun.)

Nyt väsy, öitä ihmiset!

Kuvia sieltä ja täältä.

Ja loistava kännykkäkameralaatu!

Nanon ensimmäinen otos!


Noin lyhkäinen oli kuono vielä parikuukautisena.




Siirrytään randomimpaan osastoon:


Iidalle annoimme lahjaksi miniananaksen. It's so happy!


Kesäisestä duunipaikastani löytyi K-18 lankarulla.


Vekkulit sarvet! Helmikuu 2010.


Iloinen aamiainen.

Kaikkea sitä löytyikin.

Lisempää elävää kuvaa!

Innostuin siis siirtelemään asioita puhelimestani ihan koneelle asti, ja tässä olisi vielä pari videota, jotka olen Nanosta ottanut!




Näin yleensä tulee elikolle sapuska, pitäähän sen eteen jotakin tehdä!




Raukka meni kaiuttimesta sekaisin! Sieltä kun kuului lajitoverin ulvahtelua ja mölinää. :o

Nano ensi kertaa hangessa. ^^ Pahoittelen taustamölyäni. :D




Nano kaivaa, kaivaa kaivaa! Aarteita ei löytynyt. :/

Voi jeesus mikä ripuli tolla koiralla. Hallelujah, matolääke!

Vähän piristää jo!

Viikonloppu on mennyt koiran kanssa ihan kivasti, tänään ei vielä ole tarvinnut yksiäkään pissoja kerätä lattialta! :o Annettiin myös matolääke tänään, ja Nano maistoi ekaa kertaa koiranmakkaraa. :D Roflailin sille, kun sen naama vääntyi kupille päästyä. "Mitäs perkelettä tämä on?"
Eilen käytiin myöskin meidän mummolan lähellä olevalla lenkkipolulla, ja Nano sai juosta vapaana. Se olikin kyllä aika puhki sen reissun jälkeen. :)

Melkein ollaan jopa saatu nukkua nyt viikonloppuna. Extraordinary!

Tuli tosiaan käytyä torstaina kampaajalla. Näin pari viikkoa sitten duunipaikan lähellä kampaamon edessä ständin, jossa luki, että opiskelijan tekemät hiustenleikkuut 10 e, ja tartuin tilaisuuteen... Teki tosi kivan tukan mulle, ja laitettiin vähän väriäkin!

Jeps, siinä olisi edestä ja takaa, ja vielä yksi syksyinen Nano! No eihän se enää noin pieni ole. :'(

Nyt auttamattomasti masentaa.

Miksi musta tuntuu, että mua ei haluta koskaan mukaan?

Tässä kaupungissa ei vain ole mulla sellaisia Tosi Ystäviä™. Tunnen joitain ihmisiä, mutta olen aika auttamattomasti yksin. "No onhan sulla Riku" joo, mutta kaipailisin myös ihan vaan tyttökavereita.
Duunissa on ollut ihan jees, mutta en mahdu sielläkään mihinkään rakoon.
En nyt vain jaksa.

Kävin tänään kampaajalla. Hetkisen tuntui ihan kivalta, mutta onko tämä uusi kampauskaan nyt sitten niin ihmeellinen. Tukka mikä tukka.

On nälkä ja väsyttää. Taidan mennä nukkumaan.

Olen ollut todella väsynyt ja stressaantunut. Nano harrastaa vittuillakseen keskelle lattiaa kuseskelua, mutta menee sillä sentään jokunen käsky jo jakeluunkin. Ehkä.

Töissä kiirus.

Olen luvannut äitille tehdä sen pikkujoulunaamiaisiin asun. Nyt vasta aloin piirtää kaavoja, ja mulla on joku viikko aikaa tehdä koko kolttu. Voi huoh.

Rakastan Radio Rockin mainoksia.

Väsyttää. Yritän vielä kopioida tuon kaavan, ja jos sitten vaikka menisi nukkumaan. Rikukin tuli juuri ilmoittamaan, ettei vessan hanasta tule lämmintä vettä ennen huomista päivää... Voi huoh, oikeesti.

Voi vitun Aurora ja Saara, nyt on pakko kuunnella Army of Loversia. :D

Täällä taas

En ole oikein jaksanut kirjoittaa. Väsy. :/

Viikonloppu meni oikein hyvin, itseasiassa jopa tämä aamu meni oikein hyvin, mitä en ollut uskoa todeksi. Nano ei enää ollenkaan kisko hihnassa niin pahasti kuin ennen, korkeintaan eteenpäin. Olen yrittänyt antaa mekupaloja onnistuneista suorituksista, ja olla huomioimatta sitä vetoyrityksistä. Mitään kovin selkeää tulosta meillä ei vielä ole. Eikä varmaan tulekaan vielä pitkään aikaan.

Nano osaa jo melkein odottaa, kun ruokaa annetaan. Ollaan yleensä pyydetty istumaan ja makuulle ennen ruokaa, ja nyt ollaan otettu käyttöön se kuuluisa "odota", eli koira ei saa koskea ruokaan ennenkuin lupa on annettu. Aluksi pideltiin kiinni niin kauan, että rimpuilu loppui, nyttemmin se ei enää juuri rimpuile, mutta jos ei siitä kiinni pitäisi, niin sehän syöksyisi heti sinne safkaan... :D Oletan, että me edistymme asian kanssa.

Ollaan jouduttu jättämään Nanoa valitettavan pitkiksi ajoiksi yksin, että tulisi töissäkin käytyä. Sen huomasi taas tänään, kun neiti oli tehnyt varmaan neljät pissat samalle paperille, ja kakat suoraan siihen oven taakse, kun eteisestä astuu sisään... Mutta minkäs teet. Ehkä se joskus jaksaa alkaa pidättämään.

Lauantaina kävi Zaida ja kauppasi mulle Mary Kay -tuotteita. Nyt on sitten puhdistusainetta, kosteusvoidetta ja huulipunaa ja rajauskynä tulee vielä postissa myöhemmin. Laskun kanssa. :D Mutta onpahan tuotteita!

Olen tässä katsellut jonkin verran videoita, jotka käsittelevät WoWin uusinta lisäosaa. Suosittelen muillekin tämän kaverin kanavaa YouTubessa. Sisältää taatusti spoilereita. Hän pelaa betaa ja omaa vekkulin brittiaksentin! En siltikään oikein tiedä, mitä ajatella uusimmasta lisäosasta. Voi huoh.

Tällä hetkellä:

Kaimio voi tunkea päänsä perseeseensä ja toi koira on hirviö.

Mikä tuossa koirassa on vialla?

Nano on käyttäytynyt todella, todella kummallisesti pari viime päivää. Ensinnäkin se on "leikkinyt" paljon aggressiivisemmin. Se yrittää tosiaan purra, ei tuota voi sanoa enää näykkimiseksi. Yritti muunmuassa toisen kerran tänään purra mua kasvoihin. Toiseksi se riehuu kerta kerralta enemmän ulkoilun jälkeen. Äsken se ei lenkin jälkeen nukkunut ollenkaan kahteen tuntiin, riehui vain ja jäysti kaikkea. Loppujen lopuksi se jäysti niin kauan puruluuta, että sen toinen pää irtosi ja pehmeni, jonka jälkeen se yritti kokonaisena niellä sen palasen.
... Mitä. Vittua? Eikö se muka saa riittävästi ruokaa, vai mikä saa yrittämään moista? En vaan oikeasti enää tajua.
Omia parannusehdotuksiani olisi pienempien lenkkien tekeminen, pienempien ruoka-annoksien useammin antaminen ja... en teidä, eristäminen? Valitettavasti keskimmäistä emme voi toteuttaa, pitää joskus käydä töissäkin.
Jos on parempia vinkkejä, niin otetaan vastaan!

Nanon kanssa menee... Joo, menee. Olen väsynyt.

Mutta eilen illalla sain ensimmäisen sukkani valmiiksi, wuhuu! Laitan siitä ehkä kuvan tänne. :D Ajattelin antaa sen äitille joululahjaksi. Äitille, joka lukee blogiani, hmm... Ehkä neulon sille parinkin. Jos lanka riittää. :) Sitten pitää tehdä loppuun faijan lahjakin, ja Allulle ja Mannalle ei ole vielä mitään. En tiedä tuleeko olemaankaan. :o :D

Kohta töihin puoleksi päivää, ei pysty pidempään olemaan tuon pennun takia vielä pitkään aikaan.

Jaan tämän teidän pelaajien kanssa, rakastan tätä. :D