Muutamana viime päivänä on vähän helpottanut. Olen kyennyt sosialisoimaankin jopa.
Käytiin Joken ja Unin kanssa koirailemassa tuossa Terviksen kuntopoluilla, ja kai se Nanollekin teki ihan hyvää. Vaikka Unia ei paljon kiinnostanut leikkiäkään. :D
Sitten tuli käytyä ensin torstaina Iidan kanssa parilla tuossa Kulkijassa, ja perjantaina pidettiin Revelationsin avajaiset. Siellä oli vekkulia, tosin paljon ihmisiä, joita en ollenkaan tuntenut. Jatkot oli Birgerissä, jossa tuli sitten juotua oikein urakalla, kaikkien niiden skumppalasillisten päälle siis. Ilta meni muuten ihan kivasti, mutta mua jäi kaihertamaan pari asiaa, mitä mulle illan aikana sanottiin, ja musta tuntu parhaalta mennä porukoille nukkumaan, vaikka yöpaikkaa tarjottiinkin siitä keskustasta.
En halua erityisemmin puhua siitä, mistä otin itseeni, vaan siitä, että ylipäätään otin itseeni. Milloin opin kasvattamaan itselleni paksumman nahan? En voi aina loukkaantua, jos vähänkin tuntuu siltä, että "tuo saattoi olla loukkaus". Mutta jos edes jään miettimään, että miten tuo nyt pitäisi ottaa, niin vahinko on jo tapahtunut. Ja siitä on vaikea päästä irti. En osaa päätellä tästä muuta, kuin että mun itsetuntoni ei vissiin ole niin hyvä, kuin vakuutan sen olevan. Yritän vähän väliä katsoa peiliin, ja kertoa itselleni, kuinka hieno ihminen olen. Ja teenkin sen, mutta onko se sitten pelkkää onttoa vakuuttelua? Mun mielestäni se on useinkin aito tunne, katson peiliin, ja todellakin pidän näkemästäni. Kerron itselleni, etten haluaisi olla kukaan muu, ja se tuntuu hyvältä. Mutta sitten, kun pitäisi selvitä jostakin tilanteesta, niin muutun siksi ellottavaksi nössöksi, josta kukaan ei tykkää ja joka on ruma ja paha ihminen. Miten tästä pääsee?
Se jääköön nähtäväksi, mutta jos jollakulla on piristävä selviytymistarina, niin otetaan vastaan!
Lauantaina sitten parantelin hetkisen krapulaa porukoiden sohvalla, ja hieroskelin punaiseksi turvonneita silmiäni, kun olin aamukolmen aikaan itkenyt äitille pöydän ääressä. Hieno ihminen, äitini. Käytiin porukoille kaupassa, ja Sotkassa testaamassa sänkyjä. Sopiva löytyi, ja nyt on makkarissa KOVA sänky, anomnom.
Tänään tehtiin hullut, ja lähdettiin Nanon kanssa koirapuistoon. Se parka oli ihan paiseessa, kun se oli ensin räksyttänyt aidan takaa niille kahdelle koiralle, jotka sielä olivat, ja sitten mentiinkin sisään ja jätettiin oman onnensa nojaan. Ei ollut enää niin polleata tyttöä sen jälkeen. Alkuhan meni niin, että ne kaksi koiraa juoksi sen perässä ja se vinkui ja juoksi häntä koipien välissä karkuun, mutta pikkuhiljaa tuli rohkeutta lisää. Ihan ymmärrettävää toisaalta, että vinkui. Se toinen niistä koirista oli vielä vähän päällekäyvämpi, kuin Nano itse, ja se on jo aika paljon. Harmi, ettei kumpikaan meistä ollut tajunnut pukeutua mitenkään erityisen lämpimästi, ja sieltähän oli pakko sitten suunnilleen puolen tunnin jälkeen poistua. Nano oli kyllä ihan väsynyt kun päästiin kotiin. :)
Illalla käytiin vielä Tikalla ja Katjalla töllistelemässä niiden tuoretta perheenlisäystä. Nano on selvästi vaikuttanut negatiivisesti (äitini käyttäisi sanaa 'positiivinen') mun vauvakuumeeseen. Niiden muksu oli söötti ja kaikkea, mutta ei tullut itselle sellaista "hankitaan mekin!" -fiilistä. Enköhän mä ennen pitkää saa hoitoon jonkun muksun, kun "äiskän ja iskän on pakko päästä tuulettumaan". :D
Muistin taas Type O Negativen olemassaolon. Mulla ei enää ole niitä biisejä tallessa, mitkä joskus Jounilta sain, pitäisi varmaan ostaa parit levyt. Pitäisi ehkä myös mennä pesemään meikit, ja testaamaan uutta sänkyä. Nighty!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti