... tähän koiranpennuntappojupakkaan nimittäin.
Muunmuassa IS uutisoi tästä tapauksesta, joka Äänekoskella sattui Joulupäivän ja Tapaninpäivän välissä. Lyhyesti: 7 kuukautta vanha Reko-koira koki melkomoisen julman kohtalon, kun sitä ensin heiteltiin ympäri asuntoa, hakattiin nyrkein ja paistinpannuin päähän, ja lopuksi kuristettiin talutusremmillä kuoliaaksi. Tekijät on kuvin ja nimin varusteltuna ystävällisesti julkistettu naamakirjassa, kaksi "miestä" ja yksi nainen. Nainen oletettavasti oli koiran omistaja ja vuotta nuorempi kuin minä.
Tapaus sai ilmeisesti alkunsa kaukosäätimestä. Reko oli kutiavia hampaitaan helpottanut kaukosäätimellä, josta omistaja ja tämän poikaystävä eivät vissiinkän pitäneet. Tämähän on siis kovin oivallinen syy kiduttaa koiranpentua ja kuristaa se.
Tämä kaikki siis nettilehtien ja keskusteluiden pohjalta.
En aio kääntää takkia, ja toivon ettei kukaan nyt ymmärrä minua väärin, mutta ihmiset ovat kyllä ylireagoineet aika pahasti. Tietenkään ei koskaan ole oikein tehdä mitään tuollaista koiralle, josta ei oikeasti ole aikuiselle - tässä tapauksessa fyysisesti aikuiselle... - ihmiselle mitään vastusta. En myöskään aio sen kummemmin puolustella tekijöitä. Vain sen voin sanoa, että tiedän kyllä, millaista koiranpennun kanssa eläminen on. Siinä palaa käämit äkkiä, joten on helppo arvata, miksi tähän tilanteeseen todennäköisesti päädyttiin. Sitä en ymmärrä, että miten koiranpennun kurittamiseen tarvittiin kolme ihmistä, ja miten tilanne pääsi riistäytymään noin pahasti käsistä.
Omalla tavallaan oikeasti käy sääliksi noita ihmisiä. On tasan varmaa, etteivät he voi pitkään aikaan käydä edes kaupassa ilman, että joku vähintään sylkee päälle. Olen ehkä liian empaattinen ihminen, mutta enemmän minua järkyttivät ihmisten pahantahtoiset "toivottavasti sekin huora kuolisi pois" -tyyppiset kommentit naamakirjassa. Väkivalta aiheuttaa lisää väkivaltaa. Noiden kommenttien viljelijät eivät ehkä ole niin hyviä ja oikeudenmukaisia Kapteeni Amerikkoja, kuin voisi kuvitella, jos he eivät kykene noinkaan vähään empatiaan. Ei, en toivo, että tekijät joutuisivat sähkötuoliin, enkä että he kokisivat täsmälleen saman kohtalon, jonka koiralle aiheuttivat. Vankilatuomio on kyllä paikallaan, mutta väärinhän se olisi, jos he pääsisivät tilanteesta jollain niin helpolla kuin kuolemalla, right?
Suomi on oikeusvaltio (joskin jossain suhteissa melko kehno sellainen) ja oletan, että raastuvassa tavataan. Linnassa on aikaa miettiä tekosiaan, ja ehkä, hyvässä lykyssä, jopa oppia niistä jotakin. Se on sääli, että kaikki kolme käytännössä tuhosivat elämänsä noin nuorina. Mutta minkäs teet. Johan kaikki olivat ymmärtääkseni täysi-ikäisiä. Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan, lauloi joku suomalainen punapää aikoinaan. Vastuu on otettava, ikävämpi juttu.
Katson omaa pentuani ihan uusin silmin taas tämän jälkeen. En sano, että olisin maailman positiivisin kasvattaja tai kouluttaja. Minullakin on lyhyt pinna, ja olen kyllä kurittanut Nanoa jos on tarve vaatinut. Niskani päälle yrittäminen muulloin kuin leikkiessä ja sormieni käyttäminen vetoleluna ovat sellaisia juttuja, joita en hyväksy, ja joista seuraa selätys. Käytän siis voimakeinoja, ja nyt kansalaiset tarkkana! EI väkivaltaa, vaan voimakeinoja. Siinä on vissi ero. Tuosta koirasta tulee iso ja voimakas, mutta minun on aina oltava isompi ja voimakkaampi, näytettävä kaapin paikka ja pidettävä koirani alapuolellani. Toisaalta tarjoan koiralle myös ruuan ja katon pään päälle, olen aina sen suojana ja turvana ja huolehdin sen terveydestä. Sitä on hyvä johtajuus. Ja vaikka saatan heittää Nanon selälleen sen oman perseilyn seurauksena, niin ei kyllä tulisi mieleenkään käyttää nyrkkiä. Olen joskun läpsäyttänyt sitä kuonolle, jos se on esimerkiksi repinyt vaatteitani kiellosta huolimatta, mutta nyrkissä menee raja.
Olen osittain silloin tällöin katunut koiran ottoa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nano on ehtinyt kiintyä meihin ja me siihen niin paljon, ettei luopuminen tule enää kyseeseenkään. Ja vaikka en olisikaan ehtinyt kiintyä siihen niin paljon kuin se minuun, niin en silti voisi enää luopua siitä. Se olisi väärin koiraa kohtaan, ja hyvin todennäköisesti pahasta sen mielenterveydelliselle kehitykselle. Minä otin koiran, joten kannan siitä vastuun (avomiehen suosiollisella avustuksella, luonnollisesti). Jos se perseilee, pistän sen kuriin. Jos se tulee kipeäksi, vien sen eläinlääkäriin ja hoidan sen terveeksi. Jos se syö kaukosäätimen, se syö kaukosäätimen. Mitäs jätin jonkin niin oleellisen sen ulottuville. Koiranomistajan pitäisi tietää paremmin.
Terveisiä Äänekoskelle: Voin vain kuvitella, kuinka pahalta teistä tuntuu. Sitä en tiedä, kuinka paljon kadutte koiran kohtaloa, mutta tiedän, että kadutte. Edes sen takia, että se sai teidät tilanteeseen, jossa nyt olette. Voimia teille, sillä yhteiskunnan halveksunnan koheena oleminen ja sen ulkopuolelle sulkeminen on varmasti hyvin raskasta. Muistakaa kuitenkin: Kaadoitte itse paskat omaan niskaanne, nyt kärsitte seuraukset ja kannatte vastuunne. Tervetuloa maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti