keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Rakkaat katsojat

Olen tyyntynyt. :D

Raha-asiat lähtivät luistelemaan, enkä joudukaan olemaan kahta ja puolta kuukautta ilman varantoja. Nyt pitää tehdä lista pakollisista menoista, sisältäen laskut ja velkojen maksut. Toivon silti kovasti, että me voitaisiin tehfä Miran kanssa pyhiinvaellusmatka Ideaparkiin kuun lopussa. (Chaaaange...) Ja syömässäkin voisi käydä. Olin aivan unohtanut, millaista on käydä oikeassa ravintolassa söymässä, kunnes Kipa ja Sini veivät mut maanantaina. :D

Löysin vihdoin itselleni talvitakin! (Helmikuussa, kuinka ironista) Käväisin Vintage Gildassa jauhamassa Satun kanssa ummet ja lammet, ja päätin kokeilla kaikki lähellekään sopivan kokoiset takit. Löytyi yksi oikein tujakka villakangastakki, joka olisi ollut tosi hyvä, mutta sopivampi paukkupakkasille. Näin kevättä kohti mennessä totesin, että se ei ehkä ole se paras ostos tähän aikaan vuodesta. Sitten löytyi kevyempi, vihreä. Se on ihan mahtava, jokainen kohta siinä istuu juuri eikä melkein paikalleen. Se on kuin minulle tehty! Laitan siitä kuvaa heti kun saan sen lunastettua pois sieltä. :D

Ja vielä yksi rahareikä lähitulevaisuuteen: Henkilökortin uusiminen. Päälle viisikymppiä maksaa sekin lysti, ja lisäksi vielä uusien passikuvien otattaminen. Mutta himoon kuitenkin uudet henkkarit, eikä niistä ainakaan mitään haittaa ole. Pitää vaan näyttää sitä vanhaa passikuvaa sille kuvaajalle sit kun meen, ja ilmoittaa, että "ei näin, vaan hyvin. Kiitos".

Muuten kaikki ihan kivasti nyt, siivoilen nämä pari päivää perjantaita varten. Syötiin tortillaa ja olo on täysi. Kohta jaappanitunnille!

Ei kommentteja: