Kai se elämä tästä lähtee

Muutamana viime päivänä on vähän helpottanut. Olen kyennyt sosialisoimaankin jopa.

Käytiin Joken ja Unin kanssa koirailemassa tuossa Terviksen kuntopoluilla, ja kai se Nanollekin teki ihan hyvää. Vaikka Unia ei paljon kiinnostanut leikkiäkään. :D

Sitten tuli käytyä ensin torstaina Iidan kanssa parilla tuossa Kulkijassa, ja perjantaina pidettiin Revelationsin avajaiset. Siellä oli vekkulia, tosin paljon ihmisiä, joita en ollenkaan tuntenut. Jatkot oli Birgerissä, jossa tuli sitten juotua oikein urakalla, kaikkien niiden skumppalasillisten päälle siis. Ilta meni muuten ihan kivasti, mutta mua jäi kaihertamaan pari asiaa, mitä mulle illan aikana sanottiin, ja musta tuntu parhaalta mennä porukoille nukkumaan, vaikka yöpaikkaa tarjottiinkin siitä keskustasta.

En halua erityisemmin puhua siitä, mistä otin itseeni, vaan siitä, että ylipäätään otin itseeni. Milloin opin kasvattamaan itselleni paksumman nahan? En voi aina loukkaantua, jos vähänkin tuntuu siltä, että "tuo saattoi olla loukkaus". Mutta jos edes jään miettimään, että miten tuo nyt pitäisi ottaa, niin vahinko on jo tapahtunut. Ja siitä on vaikea päästä irti. En osaa päätellä tästä muuta, kuin että mun itsetuntoni ei vissiin ole niin hyvä, kuin vakuutan sen olevan. Yritän vähän väliä katsoa peiliin, ja kertoa itselleni, kuinka hieno ihminen olen. Ja teenkin sen, mutta onko se sitten pelkkää onttoa vakuuttelua? Mun mielestäni se on useinkin aito tunne, katson peiliin, ja todellakin pidän näkemästäni. Kerron itselleni, etten haluaisi olla kukaan muu, ja se tuntuu hyvältä. Mutta sitten, kun pitäisi selvitä jostakin tilanteesta, niin muutun siksi ellottavaksi nössöksi, josta kukaan ei tykkää ja joka on ruma ja paha ihminen. Miten tästä pääsee?

Se jääköön nähtäväksi, mutta jos jollakulla on piristävä selviytymistarina, niin otetaan vastaan!

Lauantaina sitten parantelin hetkisen krapulaa porukoiden sohvalla, ja hieroskelin punaiseksi turvonneita silmiäni, kun olin aamukolmen aikaan itkenyt äitille pöydän ääressä. Hieno ihminen, äitini. Käytiin porukoille kaupassa, ja Sotkassa testaamassa sänkyjä. Sopiva löytyi, ja nyt on makkarissa KOVA sänky, anomnom.

Tänään tehtiin hullut, ja lähdettiin Nanon kanssa koirapuistoon. Se parka oli ihan paiseessa, kun se oli ensin räksyttänyt aidan takaa niille kahdelle koiralle, jotka sielä olivat, ja sitten mentiinkin sisään ja jätettiin oman onnensa nojaan. Ei ollut enää niin polleata tyttöä sen jälkeen. Alkuhan meni niin, että ne kaksi koiraa juoksi sen perässä ja se vinkui ja juoksi häntä koipien välissä karkuun, mutta pikkuhiljaa tuli rohkeutta lisää. Ihan ymmärrettävää toisaalta, että vinkui. Se toinen niistä koirista oli vielä vähän päällekäyvämpi, kuin Nano itse, ja se on jo aika paljon. Harmi, ettei kumpikaan meistä ollut tajunnut pukeutua mitenkään erityisen lämpimästi, ja sieltähän oli pakko sitten suunnilleen puolen tunnin jälkeen poistua. Nano oli kyllä ihan väsynyt kun päästiin kotiin. :)

Illalla käytiin vielä Tikalla ja Katjalla töllistelemässä niiden tuoretta perheenlisäystä. Nano on selvästi vaikuttanut negatiivisesti (äitini käyttäisi sanaa 'positiivinen') mun vauvakuumeeseen. Niiden muksu oli söötti ja kaikkea, mutta ei tullut itselle sellaista "hankitaan mekin!" -fiilistä. Enköhän mä ennen pitkää saa hoitoon jonkun muksun, kun "äiskän ja iskän on pakko päästä tuulettumaan". :D

Muistin taas Type O Negativen olemassaolon. Mulla ei enää ole niitä biisejä tallessa, mitkä joskus Jounilta sain, pitäisi varmaan ostaa parit levyt. Pitäisi ehkä myös mennä pesemään meikit, ja testaamaan uutta sänkyä. Nighty!

Olen jokseenkin pettynyt itseeni

Jokseenkin sen vuoksi, ettei mua voisi oikeastaan vittujakaan kiinnostaa. Mutta se pieni osa musta, joka pätkääkään välittää mun omasta hyvinvoinnista, on todella pettynyt. Olen - tai oikeastaan en ole tehnyt muuta kuin - vain syönyt aivan saatanasti suklaata ja hätätapauksessa kaikkea muutakin hyvää viimeisen kuukauden, en ole liikkunut mihinkään, ellei ole ollut ihan pakko. Mua ei kiinnosta, mä en jaksa. Juuri ja juuri vien koiraa ulos. Koska on pakko. Muutamia aikaansaamisen hetkiä lukuunottamatta olisin valmis lyömään lekkeriksi saman tien. Kello on melkein neljä aamulla, ja mua ei vaan kiinnosta vieläkään mennä nukkumaan. En ole varsinaisesti masentunut, siis en tunne itseäni masentuneeksi, mutta mulla alkaa olla pelottavan paljon masentuneen ihmisen oireita. Vetämättömyys, "mielenkiinnottomuus", eskapismi (todella suuressa määrin, pakko sanoa)...

Luulen, että se jaksamattomuus on suoraa seurausta siitä, ettei kiinnosta. Koska mä en välitä, onko kaapissa puhtaita vaatteita, niin en jaksa pestä pyykkiäkään. Turhanpäiväistä, sanon minä. Mä en välitä, olenko mä ihan paskainen ja tukka niin rasvassa että voisi puristaa Florat leivän päälle, niin enpä jaksa mennä suihkuun. Tässäkin kohtaa se pieni hyvinvoinnista kiinnostunut osanen protestoi aika raskaasti. Hetken aikaa jopa ajattelen, etten välitä, tekeekö koira asiansa lattialle. Mutta sitten sentään onneksi herään hetkeksi, ja tiedän, että teen karhunpalveluksen sekä itselleni että koiralle, jos en nyt nosta persettäni tästä penkistä. En voi epäonnistua niin pahasti, että tuhoan toisenkin elämää siinä missä annan omani valua täysin rappiolle.

Olen joskus oikeasti ankarasti katunut sitä, että otin pennun. Miksi tein sen? Ei musta ole tähän, en saa masentua rauhassa, ja vielä pahempaa on se, että todennäköisesti tuo koira kasvaa ihan kieroon, kun mä en vaan osaa. Pilaan sen elämän, kun en osaa kasvattaa sitä. Sillä olisi ollut niin paljon paremmat oltavat jossain muualla... Sitten taas toisaalta. On ehkä semisti myöhäistä oikeasti luopua siitä. Se saisi elinikäiset traumat, enkä mäkään oikeasti siitä eroon halua. Kärsin nyt vain omasta tyhmyydestäni, ja itsehillinnän puutteesta.

Nyt kun asiaan pääsin, niin itsehillintä - tai siis sen puute - on ehkä mun suurin ongelmani tässä elämässä. En malta koskaan odottaa mitään. Kaikki on saatava heti, tai sitten ne voi unohtaa. Ja kun ei tullut säästettyä teininä siihen ajokorttiin ja ajettua sitä heti täysi-ikäistyttyä, niin oikeastaan mua ei nyt sitten enää kiinnosta hommata sitä. Se helpottaisi asioita kyllä, mutta vaikka puhun sen hommaamisesta, niin en oikeasti koskaan suo ajatustakaan sille. Jotenkin aina vain lykkään sen ajatuksen sivuun, kun tuntuu niin vaikealta säästää niin isoja summia. Ei sillä että mulla olisi vielä ollut paljoakaan mahdollisuuksia, kun en juuri tienaakaan.

Kiinnostuksen puute on toinen. Voi olla, että olen lipsahtanut masennuksen puolelle sen verran pahasti, ettei tästä ihan äkkiä aleta asioista suuresti kiinnostumaankaan. Hells, me ollaan harrastettu seksiä kerran tänä vuonna, eikä sitäkään mun aloitteestani. Anteeksi vaan kaikille, jotka eivät halunneet tietää. Mutta kai sekin jotain kertoo siitä, kuinka paljon mua kiinnostaa. Tiskit on lojunu altaassa kohta taas viikon. Kiepsautin unirytmini jo kertaalleen ympäri, ja nyt se on taas vituillaan.

Äiti oli joskus aikaa sitten sitä mieltä, että mun pitäisi mennä käymään lääkärillä. Se tuntuu niin turhalta, ei mua kiinnosta. En tunne olevani lääkityksen tarpeessa, tahdon vain, että minut jätettäisiin rauhaan mielikuvitusmaailmaani. Tuntuu todella pahalta aina, kun on pakko herätä eskapismitranssista ja kohdattava todellisuus viemällä koira ulos. Pelkään jo ennalta, että vastaan tulee joku mummeli pikkukoiransa kanssa, ja että sen kanssa on pakko kommunikoida. Joskus en halua olla tekemisissä yhdenkään elävän olennon kanssa. Paitsi jos ne ovat vihreitä, lihaksikkaita ja niillä on torahampaat.

Mikähän päivä tänään on? Pitääkö mun mennä lääkäriin? Pelkään, että käynti osoittautuu turhaksi. Jos en itse koe itselläni olevan mitään ongelmaa, miksi lääkäri olisi sitä mieltä? En halua syödä lääkkeitä.

Tahdon seikkailuun. Tahdon lähteä hatutta päin keväisenä aamuna, kuten Bilbo.

Pikainen päivitys

Kyllä, olen elossa!

Sain unirytmini käänettyä lähes ihmisstandardeihin sopivaksi. Ja huomennakin on pakko herätä aikaisin, jotta saan soitettua Nanolle tehosterokoteajan. Sillä saattaa myös olla pissatulehdus, sehän tästä vielä puuttuikin.

Olen tosiaan miettinyt sitä käsityöopettajan ammattia, ja toissapäivänä tarttui työkkäristä mukaan hakuopas poliisin perustutkintoon. Niin, miksikäs ei. Veikkaan tosin, että ne vähän ihmiset, joita tunnen tästä kaupungista, kaikkoavat sen siliän tien, jos ikinä valmistun poliisiksi. Tunnen - tai oikeastaan en tunne, vain tiedän - lähinnä kaikennäköisiä laitapuolen kulkijoita. :D
Mutta toistaiseksi annan asian hautua. Todennäköisesti pitkään, olisi ihan hyvä oppia hauduttelemaan edes jotakin pitkään ennen kuin suunapäänä ryntää nolaamaan itsensä.

Olen ollut tämän alkuviikon jotenkin ihan superaktiivinen. Maanantaina kävin vain työkkärissä ja kirjakaupassa, mutta jo eilen tuli liikuttua vähän enemmänkin. Hoidin työttömyysasiat kuntoon, kävin koululla moikkaamassa kavereita ja menin Iidan kyydillä Turenkiin moikkaamaan Idaa. Tänään en käynyt missään muualla kuin Nanon kanssa lenkillä ja pellolla. Mutta kun se pellolla olo meni siihen, että Nano päätti syödä jonkun toisen koiran paskaa, eikä se neljästä kerrasta uskonut vaan dyykkasi aina takaisin sinne kinokseen, niin mulla paloi käämi ja mä raahasin sen kotiin.

Sitten, hyvät naiset ja herrat, minä Zumbasin!

Se oli ihan hullua. Sitten suihku, pyykit, tiskit ja kaalikeitto, ite. <3 Järjestelin myös lankojani tuosta sohvalta, ja niitä onkin kertynyt. Luulen, että teen suurimmasta osasta sukkia, ehkä myös lapasia. Ja jonain Herran päivänä ehkä jopa sen yhden pipon, minkä olen vielä vannonut tekeväni. Muuten pipot on niin vaikeita, etten oikeasti halua aloittaa vain epäonnistuakseni. (Ai sukat on helppoja mutta pipot ei? Jep, näin on, allekirjoitan) Novitan punamustia Varpu -keriä olen hamstrannut kolme kappaletta, ne ovat siis niitä jumalattoman isoja mitä löytyi Hämeenlinnan Citymarketista, ja toivon, että niistä riittää villapaitaan. Sitten kun uskallan aloittaa, that is.

Ai niin... Omar on nyt sitten, kaikesta päätellen, kuollut. Ei se liikkunut enää ollenkaan, vaikka Riku ruiskutti pullosta vettä suoraan sen päälle, ja aina ennen se on mennyt siitä ihan sekaisin...

Notta RIP Omar, kaveri ei edes ehtinyt kasvaa isoksi. :/



Eipä toisaalta ihme, se ei ole viimeiseen puoleen vuoteen meidän nähtemme syönyt muuta kuin yhden kärpäsen. Noilla tarantellauroksilla on vissiin tapana näännyttää itsensä nälkään.

Valvon

Nyt suunnilleen 24 h ollut hereillä. En ole pitkään aikaan valvonut näin pitkään, mutta unirytmi on pakko saada edes jotenkin kohdilleen. Olo on todella sekava. Kelailin, että yritän huijata kroppaa ja syön aamupalan ihan niinkuin joka aamu, mutta ei mennyt helppoon. Eiliset meikit on naamalla edelleen. Riku sanoi, että pitää käydä Prismassa. Pakko pestä naama ja meikata uudelleen. Jos saisin pidettyä itseni hereillä edes kolmeen asti... Sen jälkeen voisi jo hyvillä mielin mennä nukkumaan. Nukun aina ihan hirveän pitkään, jos olen valvonut yön yli. Kolmen jälkeen kun menee tutimaan, niin hyvällä tsägällä herää vasta aamukuudelta på söndag. Tähän tähtään.

WoWissa seikkailen levelillä 66. Kai mä joskus sen lokinkin saan isoksi. Sääli, ettei kavereita pelaa samalla servulla.

Jahas, käsky kävi. Pitää kuulemma valmistautua Prismaan. Prisma = maailmanloppu, apparently.

Ajattelin sillain semisti ex tempore poistua Hyvinkäälle tästä.

Eilisen saldo: puoli villasukkaa, sängyssä muumilakanat ja laminaatti 1 - mattoveitsi 0.

Toivottavasti Nano ei mene yhtä sekaisin kun olen yötä poissa, kuin viime kerralla. Astetta vähemmän ripulia olis ihan kova!

Vittuku pitää taas soittaa Kelaan. Hanukasta.

Omg! J!nxin paketti saapui - taas!

En voi uskoa, miten nopeita ne voivat olla. Vastahan tilasin vajaa viikko sitten. :o

Tällä kertaa tällaiset:




Ja kyllä, pystyn hehkuttamaan onnellisena jostain tällaisesta. :D

Olen lukenut aivan uskomattomia fanficcejä. Niille jotka WoWista ja ficeistä ovat kiinnostuneita, niin voin suositella erittäin lämpimästi ainakin PheonReniä ja bush viperiä. Mahtavia tarinoita! Ei puutu romantiikkaa eikä äksöniä. Enimmäkseen äsken maininnujen tarinat sijoittuvat sinne horden puolelle. (Oikeasti, lukekaa, takaan ettette pety!)

Olen ollut todella passiivinen viime aikoina. Vaihteeksi. Tuntuu, etten vain jaksa. Koko ajan pitäisi nukkua, tai ainakin maata. Tiskaaminen ja pyykinpesu tuntuvat ylivoimaisilta vastustajilta. Pyykinpesusta olisi helppo aloittaa, se on aina kivoin kotitöistä. Vaatii uskomattoman määrän henkistä valmistautumista, mutta aion pistää tänään koneen pyörimään. Joko vaatteet tai lakanat, en ole vielä päättänyt. Tiskit... No, niistä voidaan neuvotella. Menen tänään poikkeamaan Hallituskadulla ja auttamaan vähän Auroraa ja Saaraa remontissa, joten tuskin ehdin tiskejä.

Tuntuu, että saan paljon paremmin aikaiseksi, kun olen yksin täällä. En osaa selittää, mikä Rikun läsnäolossa häiritsee. Siivoan ja pidän huolta asunnosta muutenkin paremmin kun kukaan ei ole näkemässä. Sama juttu oli, kun asuin kotona. Tiskasin mieluiten silloin, kun olin joko yksin, tai korkeintaan muksujen kanssa kotona.

Aloin tekemään ensimmäisiä villasukkia itselle. Olin niitä varten ostanut Novitan Tico tico -lankaa, ruskeaa. Nyt vasta kun vartta aloin tekemään, niin huomasin, että siellä seassa on vihreääkin. Ei siis sillä, vihreässä ei ole mitään vikaa, mutta olin niin asennoitunut siihen, että "jee jee, ruskeat sukat!" että jotenkin petyin kamalasti kun ne eivät olekaan kokonaan ruskeat... :D Kyllä maailma on paha, paha paikka. Varsinkin kun pitää itseä syyttää kaikesta.

Aloin myös neulomaan ihan randomeja putkiloita jämälangoista. Ehkä niistä tulee hyvät käsineet/rannekkeet, tai jotakin. Oli vaan pakko saada hetkeksi aikaa ne maailman ohuimmat sukkapuikot pois käsistä, joten tein välissä aina jotakin paksumpaa. :D

Uutta vuotta!

Ajattelin, että tästä uudesta vuodesta tulee maailman tylsin ikinä ja me istutaan vain kotona tekemättä mitään, kun tuo Nanokin on. Mutta sitten kävikin niin, että Nano ei pelännyt raketteja ollenkaan. Iltalenkillä pelloilla se katseli hetkisen ja jatkoi vaan matkaa. Tästä rohkaistuneena lähdettiin mutsin matkassa Anttoselle ja otettiin koirakin mukaan. Siellä käväistiin Virvelinrannassa katsomassa ja räjäyttelemässä raketteja, ja Nano katseli niitä paukkuja ja yritti haukata niitä sieltä taivaalta... :DDD Olihan se aika sanoinkuvaamattoman hupaisa näky.
Mulla oli mukava ilta, Rikusta en tiedä. :D Kolmen maissa alettiin tekemään lähtöä, ja neljän aikoihin oltiin kotona nukkumassa. Paljoa en juonut, syödä muistin. Aamulla oli vähän höntti olo niinkuin aina kun on edes vähän juonut ja valvonut (vaikka unirytmi oli kyllä valmiiksi aivan vituillaan) mutta suihku ja aamupala jeesas.

Pitäisiköhän sitä tehdä joku uuden vuoden lupaus. Olen miettinyt sellaisia, kuin "pudotan painoa 75 kiloon" tai "lopetan karkinsyönnin niin ja niin pitkäksi aikaa" tai "en juo tänä vuonna alkoholia". Terveysjuttuja!

Helpointa olisi mulle oikeasti olla juomatta. Seuraavaksi helpointa ehkä jopa pudottaa painoa. :D Karkinsyönti on jotenkin enemmän... Tapa. Sitä vaan on pakko syödä. Se karkinhimo mikä iskee vähintään kerran viikossa on jotain ihan järkyttävää. Olen huomannut itsekin, että vaikka vähän aikaa odottelisin, että se menee ohi, niin loppujen lopuksi ostan kuitenkin. Ihan vain, koska olen päättänyt tänään syödä karkkia. Eli tapa siitä enemmän on tullut.

Taidan miettiä pari viikkoa noita uudenvuodenlupausjuttuja. Riku on mulkku.

Jaa-a, on unirytmi niin vituillaan, että josko sitä kunnon WoWinörttinä vaihteeksi katsastaisi vaikkapa Tales of the Past III.

Fanityttöys #1

Wii! J!nxin paketti oli tullut postissa!

Tällaista tällä kertaa! :





Ahhahhaahhaaa... Rakastan tota jälkimmäistä!

Pakko leuhkia, omistan myös nämä:





Paha WoWinörtti en ole, mutta juuri tällaisesta diggaan! Tällaiset "fanituotteet" ei oo paha tapa tunnustaa. :D

Artist's block it is

Kansalaiset, meedbörjare:

Mä diggaan mun kumisesta perunanenästä. Ja sille kukaan teistä ei mitään mahda. Ikinä en mene leikkaukseen!

Kai se on pakko ottaa kantaa...

... tähän koiranpennuntappojupakkaan nimittäin.

Muunmuassa IS uutisoi tästä tapauksesta, joka Äänekoskella sattui Joulupäivän ja Tapaninpäivän välissä. Lyhyesti: 7 kuukautta vanha Reko-koira koki melkomoisen julman kohtalon, kun sitä ensin heiteltiin ympäri asuntoa, hakattiin nyrkein ja paistinpannuin päähän, ja lopuksi kuristettiin talutusremmillä kuoliaaksi. Tekijät on kuvin ja nimin varusteltuna ystävällisesti julkistettu naamakirjassa, kaksi "miestä" ja yksi nainen. Nainen oletettavasti oli koiran omistaja ja vuotta nuorempi kuin minä.

Tapaus sai ilmeisesti alkunsa kaukosäätimestä. Reko oli kutiavia hampaitaan helpottanut kaukosäätimellä, josta omistaja ja tämän poikaystävä eivät vissiinkän pitäneet. Tämähän on siis kovin oivallinen syy kiduttaa koiranpentua ja kuristaa se.

Tämä kaikki siis nettilehtien ja keskusteluiden pohjalta.

En aio kääntää takkia, ja toivon ettei kukaan nyt ymmärrä minua väärin, mutta ihmiset ovat kyllä ylireagoineet aika pahasti. Tietenkään ei koskaan ole oikein tehdä mitään tuollaista koiralle, josta ei oikeasti ole aikuiselle - tässä tapauksessa fyysisesti aikuiselle... - ihmiselle mitään vastusta. En myöskään aio sen kummemmin puolustella tekijöitä. Vain sen voin sanoa, että tiedän kyllä, millaista koiranpennun kanssa eläminen on. Siinä palaa käämit äkkiä, joten on helppo arvata, miksi tähän tilanteeseen todennäköisesti päädyttiin. Sitä en ymmärrä, että miten koiranpennun kurittamiseen tarvittiin kolme ihmistä, ja miten tilanne pääsi riistäytymään noin pahasti käsistä.

Omalla tavallaan oikeasti käy sääliksi noita ihmisiä. On tasan varmaa, etteivät he voi pitkään aikaan käydä edes kaupassa ilman, että joku vähintään sylkee päälle. Olen ehkä liian empaattinen ihminen, mutta enemmän minua järkyttivät ihmisten pahantahtoiset "toivottavasti sekin huora kuolisi pois" -tyyppiset kommentit naamakirjassa. Väkivalta aiheuttaa lisää väkivaltaa. Noiden kommenttien viljelijät eivät ehkä ole niin hyviä ja oikeudenmukaisia Kapteeni Amerikkoja, kuin voisi kuvitella, jos he eivät kykene noinkaan vähään empatiaan. Ei, en toivo, että tekijät joutuisivat sähkötuoliin, enkä että he kokisivat täsmälleen saman kohtalon, jonka koiralle aiheuttivat. Vankilatuomio on kyllä paikallaan, mutta väärinhän se olisi, jos he pääsisivät tilanteesta jollain niin helpolla kuin kuolemalla, right?

Suomi on oikeusvaltio (joskin jossain suhteissa melko kehno sellainen) ja oletan, että raastuvassa tavataan. Linnassa on aikaa miettiä tekosiaan, ja ehkä, hyvässä lykyssä, jopa oppia niistä jotakin. Se on sääli, että kaikki kolme käytännössä tuhosivat elämänsä noin nuorina. Mutta minkäs teet. Johan kaikki olivat ymmärtääkseni täysi-ikäisiä. Tervetuloa maailmaan, täällä pärjätä saa omillaan, lauloi joku suomalainen punapää aikoinaan. Vastuu on otettava, ikävämpi juttu.

Katson omaa pentuani ihan uusin silmin taas tämän jälkeen. En sano, että olisin maailman positiivisin kasvattaja tai kouluttaja. Minullakin on lyhyt pinna, ja olen kyllä kurittanut Nanoa jos on tarve vaatinut. Niskani päälle yrittäminen muulloin kuin leikkiessä ja sormieni käyttäminen vetoleluna ovat sellaisia juttuja, joita en hyväksy, ja joista seuraa selätys. Käytän siis voimakeinoja, ja nyt kansalaiset tarkkana! EI väkivaltaa, vaan voimakeinoja. Siinä on vissi ero. Tuosta koirasta tulee iso ja voimakas, mutta minun on aina oltava isompi ja voimakkaampi, näytettävä kaapin paikka ja pidettävä koirani alapuolellani. Toisaalta tarjoan koiralle myös ruuan ja katon pään päälle, olen aina sen suojana ja turvana ja huolehdin sen terveydestä. Sitä on hyvä johtajuus. Ja vaikka saatan heittää Nanon selälleen sen oman perseilyn seurauksena, niin ei kyllä tulisi mieleenkään käyttää nyrkkiä. Olen joskun läpsäyttänyt sitä kuonolle, jos se on esimerkiksi repinyt vaatteitani kiellosta huolimatta, mutta nyrkissä menee raja.

Olen osittain silloin tällöin katunut koiran ottoa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nano on ehtinyt kiintyä meihin ja me siihen niin paljon, ettei luopuminen tule enää kyseeseenkään. Ja vaikka en olisikaan ehtinyt kiintyä siihen niin paljon kuin se minuun, niin en silti voisi enää luopua siitä. Se olisi väärin koiraa kohtaan, ja hyvin todennäköisesti pahasta sen mielenterveydelliselle kehitykselle. Minä otin koiran, joten kannan siitä vastuun (avomiehen suosiollisella avustuksella, luonnollisesti). Jos se perseilee, pistän sen kuriin. Jos se tulee kipeäksi, vien sen eläinlääkäriin ja hoidan sen terveeksi. Jos se syö kaukosäätimen, se syö kaukosäätimen. Mitäs jätin jonkin niin oleellisen sen ulottuville. Koiranomistajan pitäisi tietää paremmin.

Terveisiä Äänekoskelle: Voin vain kuvitella, kuinka pahalta teistä tuntuu. Sitä en tiedä, kuinka paljon kadutte koiran kohtaloa, mutta tiedän, että kadutte. Edes sen takia, että se sai teidät tilanteeseen, jossa nyt olette. Voimia teille, sillä yhteiskunnan halveksunnan koheena oleminen ja sen ulkopuolelle sulkeminen on varmasti hyvin raskasta. Muistakaa kuitenkin: Kaadoitte itse paskat omaan niskaanne, nyt kärsitte seuraukset ja kannatte vastuunne. Tervetuloa maailmaan.

Jee, olin ollut kiltti!

Sain hei lahjoja, wuhu!

Äitiltä ja isiltä sain muumilakanat! Ja hiljaisen hiustenkuivaajan, tuo nykyinen pitää aika kovaa meteliä.
Siniltä tuli Geisha almond -konvehteja ja hienosti kaivertamalla koristeltu kaulin. Luulen, että se on koristekäyttöön. :D
Kipalta ja Eerolta tuli kakkuvuokia ja pursotinsetti. Pitää vissiin alkaa leipomaan?
Mummilta tuli Paradis -konvehteja ja parikymppiä, voin itse ostaa jotakin kivaa. Rahalahjat on ykkösiä!
Mannalta sain sellaisen itsetehdyn kynttiläkipon.
Sitten sain vielä anopilta kuumaliimapyssyn, pitää alkaa askarrella fantasia-asuja, niinkun kouluaikana!

Siinä ne vissiin olivat. Katselin tänä aamuna tuota tekemääni joululahjatoivelistaa, ja tajusin, etten saanut mitään mitä siinä listassa olisi ollut. Mutta eipä se niin justiinsa ole!

Illalla tultiin Terviksestä kotia nukkumaan, ja puoli seitsemältä aamulla heräsin ihan hirveään hammassärkyyn. Koko oikeaa poskea särki, sekä ala- että yläleukaa. Tihrustin vähän aikaa itkua sängyssä, ja menin sitten hammaslangalla sörkkimään hammasvälejä. Oli siellä jotain plakkia vissiin, ja verta tuli niin perkeleesti. Sitten vielä lopuksi harjasin oikein hitaasti ja huolella, ja otin särkylääkkeen, ja menin takaisin nukkumaan. En ole varma, onko siellä nyt reikiä, vai onko leuka kipeä viisareiden takia, mutta tuskaa tämä on. Koko ajan on joko ikenet tai koko leukaluu ihan paskana.

Tänään Rikun isovanhemmille syömään, toivottavasti tämä hammassärky poistuu johonkin ennen sitä. Ehkä otan taas särkylääkettä ennen lähtöä.

EDIT//
Ette muuten ikinä usko, viimeks kun kävin porukoilla vaa'alla, ni painoin 83 kiloa. Semisti yli. No, eilen kävin Terviksessä, ja se näytti 78,4. Jouluaterian JÄLKEEN. Mitä hemmettiä?

Jouluja!

Yritän löytää joulumieleni! :) Taustalla soi siispä Arja Korisevan "Saa joulu aikaan sen" -levy. Jouluperinne sekin! Perheemme Ainoa ja Oikea joulu-cd.

Stressaa, sillä tahtoisin olla oman sukuni luona joulun, mutta minut on kutsuttu myös Rikun äidille syömään. Ajat menevät melkein tasan päällekkäin. Voisin tietysti kohteliaasti kieltäytyä, mutta Riku sanoi vähän siihen malliin, että ruokaakin on varattu ihan mua ajatellen. Ei siis sillä, että söisin kuin hevonen, mutta on siis varattu useammalle. :D Se painostaa! En tahdo olla mulkku ja kieltäytyä, kun on muakin ajateltu, mutta tahtoisin todella myös olla oman perheeni kanssa jouluna. Kyllähän sen kaikki ymmärtävät.

... Sitä paitsi menen näillä näkymin joka tapauksessa Tervikseen syömään, jos ei kompromissia saada aikaiseksi. :D

Olen pessyt koneellisen pyykkiä, ja toinen mokoma on pyörimässä. Mitää joulusiivoa meillä ei tehdä, melkomoisen turhaa tuon koiruuden kanssa. Tiskata voisi, ja pienen läpivedon hetkeksi laittaa, jotta tulisi sisäilmasta vähän raikkaampi. Huomenna aamulla, mikäli siis pääsen ihmisten ajoissa ylös, aion keitellä riisipuurot. Tänään sain myös aikaiseksi aika hurjasti! Tein äitin takkiin napinlävet ja ompelin napit. Hyvää joulua vaan äiteelle!

... Tajusin juuri, mihin joulumieleni on ehkä mennyt. Mä tosiaan olen aika tiiviisti Rikun kanssa tekemisissä, ja sehän ei oo mitenkään erityisesti jouluihminen. Kyllähän nyt kanssaihmisen kyräily tarttuu. Tämän havainnon tehtyäni aion kuunnella Arja Korisevaa vielä hieman kovemmalla. :D

Mikäli en ehdi huomenna, niin...

Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille! Syökää niin paljon laatikoita ja kinkkua, että tulee paha olo. Olkaa kiitollisia siitä, että teitä rakastetaan ja saatte itse rakastaa. Muistakaa pitää villasukat jalassa ja kulta kainalossa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, ja silleen! :)

Writer's block ja joulumieli hakusessa

Pitäisi vissiin jaksaa kirjoittaakin joskus jotakin?

Aloin yhtäkkiä pelkäämään tätä joulua. Se on jo niin lähellä, ja mun joulumieleni on edelleen tipotiessään. Se käväisi luonani tuossa lokakuussa, mutta nyt en saa sitä millään kiinni. Olen kyllä stressaamiseni stressannut, mulla on lahjat perheelle Rikua lukuunottamatta (sovimme ettemme osta toisillemme), ja tilasin itselleni joululahjaksi nämä ihanat kengät. :o



Olivat sopivasti alennuksessa näin joulun alla (alennus = kenkäkaupan listoissa melkoisen hintavat), mutta nuo olisivat ehkä oikeasti ensimmäiset järkevät kengät tänä vuonna...

Mutta tosiaan. Joulu.

Kuten varmaan jokaisessa perheessä, on meilläkin jouluperinteitä, joista pitäisin mielelläni kiinni. Normaalisti meillä on jokin teemaväri, esim. vihreä+kulta, punainen+hopea tms. Tänä vuonna on violettia ja hopeaa (jeah, goottijoulu!), eli toisinsanoen mm. pöytä- ja lautasliinat ja kynttilät tulevat edustamaan tätä väriteemaa. Itse tykkäisin myös pukeutua teeman mukaisesti, mutta sehän ei ole missään määrin pakollista. :)
Jokaisella meistä on myös oma kello. Jokaisen kellossa on sisällä nimi ja vuosiluku sen mukaan, milloin on tullut mukaan remmiin. Omassani lukee "Heta -91". Esim. isin kellossa lukee muistaakseni "Jari -95" koska sinä vuonna ne alkoivat äitin kanssa seukkailemaan. Jos muistan oikein. Äiti, korjaa jos olen väärässä. :D Hannun kellossa lukee "Pikkuveikka -90" koska se raukka ei ollut ehtinyt saamaan nimeä vielä jouluksi. ^^ Jokainen ripustaa oman kellonsa kuuseen. Ehkä hassu perinne, mutta se onkin meidän juttu se! Ja diggaan siitä.

Odotan vesi kielellä kinkkua ja imellettyä perunalaatikkoa. Tosin, pahoin pelkään, etten yksinkertaisesti jaksa syödä. Silloin kasvuiässä sitä söi helposti kolme täyttä lautasellista, mutta nykyään tuosta syömisestä on tullut niin hemmetin vaikeaa. Kiinteää ruokaa ei tahdo jaksaa, keitot ja muut kyllä menisivät alas isompinakin erinä. Pitänee pyytää, josko saisin kinkkuni ja laatikkoni kertaalleen tehosekoittimessa käytettynä.

Ruuan jälkeen aikuiset pitkittävät tahallaan ruokalepäilyään, kunnes mukulat hyppivät pitkin seiniä, ja sitten annetaan armon käydä oikeudesta ja päästään avaamaan lahjoja. Silloin, kun minä ja Hannu oltiin pienempiä, niin me toimittiin aina "tonttuina" eli me luettiin paketista, kenelle se on, ja jaettiin lahjoja kuusen alta. Se olisi tosi mukavaa vieläkin, mutta luulen, että minun on luovuttava tittelistäni. Nuo pienemmätkin mukulat ovat osanneet lukea jo useamman vuoden, ja tässä pitäisi itse kunkin alkaa aikuistumaan, valitettavasti.

Lahjojen jaon jälkeen sitten vaan ollaan. Silloin, kun olin pienempi, niin alettiin tekemään petiä sinne sun tänne pitkin taloa, ja nyt vanhempana lähdetään joskus myöhään illalla kotia nukkumaan.

Tiivistettynä: Meillä joulu tarkoittaa sitä, että ollaan ja syödään hyvin yhdessä. Musta on tosi paha ajatella, että joku joutuisi viettämään jouluansa yksin. Tietenkin on niitä, jotka haluavat joulun ajaksi erakoitua johonkin, mutta haluaisin, että kaikki voisivat viettää joulua sellaisten ihmisten kanssa, joista välittävät. Lahjat on vaan kiva bonari, oikeesti.

Ai niin, lopuksi tahdon varoittaa teitä, jotka mahdollisesti harkitsette koiran ottamista:

Kyllä, kuvastaa löytyy sakset, juustohöylä ja WC-harja, kivasti eteisen lattialla.

Kyllä, ne ovat terveyssiteitä, siististi pakattuina (onneksi).

Pöytäliinahan ei siis tavallisesti meillä roiku noin alhaalla repaleisena, mutta Nano päätti sisustaa uusiksi.

Hyvää stressiviikon jatkoa teille kaikille, lupaan jalosti päivittää vielä ennen joulua! :)

Herääminen

Saatoin juuri keksiä mitä haluan tehdä isona!

Vaihteeksi ahdistaa

Mitenköhän tämän saisi sanottua oikein. Niin, ettei se kuulosta tekopyhältä, tai hyväksikäyttäjän puheelta. Yritän, vaikka olen varma, että harva oikeasti ymmärtää mitä yritän sanoa. Tästä tulee turhauttavaa.

Olen saanut nyt pari päivä kuulla siitä, kuinka munkin pitäisi maksaa jotakin tässä taloudessa. No kyllähän minä sen tiedän, ei se ole reilua, että toinen maksaa aina kaiken.
Ennen duunia sain reilu parisataa käteen. Kyllähän sen voisi laittaa kokonaan esim. safkaan. Eihän mulla itselläni ole muita henkilökohtaisia laskuja maksettavana kuin puhelinlasku, ja se yleensä pyörii siinä 20-30 euron paikkeilla. Sitten se parisataa siihen safkaan, ja loppukuukausi rahattomana. Kyllä se niinkin onnistuu, mainiosti.

Valitettavasti olen sitä mieltä - ja tässä astuvat kuvaan ihmisten mielipiteet ja vastaväitteet - että joskus on päästävä pois kotoa. Joskus on vähän biletettävä tai mentävä kaverille yöksi tai ihan vaan vaikka shoppailemaan. Jos ei muuta, niin ikkunaostoksille. Näihin kaikkiin menee jossain määrin rahaa. Jos se parisataa menee ruokaan, niin henkilökohtaisiin menoihin ei jää mitään. No, minähän elän parisuhteessa avoliitossa ja meillä on yhteinen koira, eikö mun vähän pitäisikin uhrautua? No hemskutti joo! Pelkkää rahalla leikkimistä ja laskeskelua ja uhrautumistahan tämä homma olikin.

No, nyt työelämävalmennuksessa ollessa saan päälle kuusisataa. Nyt kuulostaa hyvältä. Mähän voisin ostella meille tänne kivasti vaikka mitä. Sain viimeksi ensimmäiset vähän isommat rahat. Satanen Rikulle velkoina. Päälle satanen Nanon kahteen eläinlääkärikeikkaan. Vajaa satanen Mary Kay -laskuun. Noin kolmekymppiä puhelinlaskuun. Vajaa viisikymppiä kauppaan ja apteekkiin. Reilu neljäkymppiä bussikorttiin. No niin, reilu neljäsataa mennyt, kaksi kolmasosaa rahoistani. Suurin osa näistä oli mielestäni ihan ok menoja, koiran eläinlääkäri tuli maksettua, laskut tuli maksettua, bussikortilla pääsee töihin... Parisataa jäljellä, joista noin 45 euroa meni mun Espoon reissuun. Lopuilla todennäköisesti ostelin töihin lounasta yms. Ihan hirveästi en kyllä muista rillutelleeni tässäkään kuussa. Ehkäpä olisi pitänyt olla ottamatta mitään Mary Kay -tuotteita ja menemättä Espooseen. Niilläkin rahoilla olisi maksanut sähkölaskun ja käynyt kaupassa.

Älkää erehtykö, en ole erityisen katkera. Ymmärrän, että aika suurelle osalle rahoista olisi varmasti parempaakin käyttöä. Ei se pahaa mulle tekisi ollenkaan maksaa vaikka nettilasku, käytänhän mäkin nettiä aika hemmetisti. Se, mikä pistää vituttamaan, on kuittailu siitä, mihin mä rahani pistän. Tiedän, etten ole kovin hyvä käyttämään rahaa, mutta en sentään ole siitä surkeimmasta päästä. Mä sentään yritän. Maksan aina laskut heti kun voin. Mietin kyllä aina ensin, että onko mulla varaa tehdä jotakin, jos loppukuu pitäisi elää.
Tein viime kuulle suunnitelman rahankäytöstä, ja se meni yllättävän hyvin. Siltikään ei mennyt vissiin riittävän hyvin. Mun on varmaan tehtävä tälle kuulle uusi, parempi. Paremmalla tarkoitan tietenkin sitä, että siinä on varattu enemmän rahaa näihin "yhteisiin menoihin". Koiraa ei lasketa yhteisiin menoihin, sehän on minun vastuullani aina silloin, kun siihen menee rahaa.

... Sääli sinänsä, sillä ajattelin ostaa joululahjoja, mutta taitaa mennä suunnitelmat uusiksi. Ja ei, ei vituta.

...

Kirjoitin tämän suorilta, ja tästä ehkä huomaa joitain asioita minusta. Kypsyttelen hetken aikaa asioita sisälläni, sitten puran ne vauhdilla johonkin, kiihdytän oikein itseäni siinä matkalla, ja sitten helpottaa. Nytkin. Aloitin asiallisesti, sitten alkoi vituttaa. Ja nyt, kun olen saanut sen jotenkin ulos, on ihan okei olo.

Eipä mulla kai muuta. Tiivistettynä: Vituttaa mun rahankäyttöön, ja kaikkeen muuhunkin jossa olen huono, puuttuminen. Mä kuitenkin yritän. Ei saisi lannistaa.

Ihmettelen sitä, miten Rikukin ei oo jo vaihtanu muijaa.

Kaikenmaailman idiootteja sitä on internetit pullollaan.

Onneksi en erehtynyt aloittamaan Kaimion opeilla. Ei niistä ole mihinkään, ainakaan meidän piskin tapauksessa.

Hampaista ja niiden hoitamisesta

Okei. Hyi saakutti. Eilen illalla en meinannut saada unta, kun särki poskea niin hemmetisti. Tällä kertaa kipu tuntui kuitenkin selvästi alaleuassa, eli viisarista ei ollut kyse. Minä sitten lopulta nousin, ja menin lankaamaan hammasvälit, josko sillä lähtisi vihlonta. Suurin osa teistä tietääkin, kuinka isot hampaat mulla on, eli hammasvälit on myös tiukat, jolloin sinne tulee helpommin reikiäkin. No lankaaminen ei auttanut mitään, jotenka rupesin tutkimaan hieman lähemmin, josko olisi näkyvää reikää jossakin. Ja siellähän oli. Poskihampaassa aivan ikenessä kiinni oli sellainen nuppineulan nupin kokoinen reikä. Syvä sellainen. Pystyin cocktailtikulla kaivamaan sieltä tavaraa ulos. Lienee turha sanoa, että olin aika järkyttynyt omista hampaidenhoitokyvyistäni. Vaikka rehellisestihän voin sanoa, etten kyllä edes muista, milloin olisin viimeksi jättänyt hampaat pesemättä. :/

Onneksi sain särkypäivystysajan tälle päivälle, ja vieläpä tuohon lähimpään terveyskeskukseen. En uskalla edes ajatella, kuinka äkkiä tuo hole on hampaan juuressa, ja se on menoa sitten.

Ajattelin tätä asiaa eilen illalla sängyssä särkylääkkeen otettuani, ja mietin jotain pitkäaikaisratkaisua. Mulla itseasiassa olisikin sellainen, mutta jostain syystä yksikään kunnallinen hammaslääkäri ei ole suostunut edes kuuntelemaan loppuun asti. Olen melko varma, että olisi mahdollista vetää sekä ylä- että alaleuasta kaksi hammasta pois, kumpaisestakin. Sitten raudat vuodeksi, pariksi, jotta etuhampaat siirtyisivät näiden poisvedettyjen paikalle. Ei enää hevosenhampaita, eikä ahtaita hammasvälejä. Kauniimpi hymy, terveempi suu. Miksi tätä ei voida toteuttaa kunnallisella? Olen noin 90% varma, että se vähentäisi hammaslääkärillä ravailuani huomattavasti. .... Mutta eeeei! "Noi sun vinot hampaat on vaan ESTEETTINEN HAITTA." Vittu aijaa. Jos ei tässä nyt muuta kerran ole, ja hammaslääkärithän voivat siellä kunnallisella olla aivan varmoja asiasta, vaikka eivät ole päivääkään eläneet minun purukalustoni kanssa, niin ei sitten saatana. Hyvinhän näillä mennään! Ovat vain niin vinossa että törröttävät ulos suusta, ja koko ajan on reikiä siellä ja täällä. Näin itseasiassa on vissiinkin tehty äitille, mutta minulle sitä ei voida toteuttaa. Onhan tämä kuitenkin vain esteettinen haitta.

Vaihdan yksityiselle. Maksaa mitä maksaa. Se saattoi olla kavereiden mielestä hauska läppä se hevostelu aikoinaan, mutta jos totta puhutaan, niin ei se nyt ehkä niin hauska ollut. Mä kun en hampailleni mitään voinut.

Outoja koiria, ahmimisahdistusta ja viisaudenhampaita

Eilen oli aika hassu tilanne. Oltiin Nanon kanssa Terviksen kuntopolulla, hyvän matkaa jossain Kolkanmäen takana, kun ihan yhtäkkiä siinä tien poskessa seisoi collie. Onneksi sain Nanon kiinni ennenkuin se huomasi sitä toista koiraa. Ja tosiaan, kuten te lukijani jo arvaattekin, jännän tilanteesta teki se, ettei koiran omistajaa näkynyt mailla eikä halmeilla. Yksikseen se seisoi siinä tienposkessa. Mentiin tietysti varovasti lähemmäs, enkä päästänyt Nanoakaan siihen heti hyppimään, vaikka se kovasti veti. Sitten sillä vieraalla koiralla alkoi rauhallisesti häntä vipsua ja se vaan meitä tapitteli rauhallisena. Oli itse tyyneys. Uskalsin Nanon päästää nuuhkimaan, ja vaikka se pentuili ihan kympillä, niin ei se collie mitään tehnyt, antoi Nanon vaan tohottaa. Oli muuten todella kaunis tapaus. Mustavalkoinen, vähän ruskeaa. Ei mitään hajua, oliko se uros vai narttu, mutta jotenkin mulle tuli siitä sellaiset vibat, että se olisi vanhempi uros. Ei tosiaan mitään haisua. Hieman isokokoinen se oli nartuksi, mutta paha sanoa kun ei ole rodun kanssa niin kovasti tekemisissä. Harmi ettei ymmärretty katsoa onko sillä kaulapantaa ennenkuin se jo jatkoi matkaansa. Ihan hyvinvoivalta näytti, ja selkeästi tosi hyvätapainen ja ihmisystävällinen (kuten colliet yleensäkin) että tuskin se karannut tai heitteillejätetty oli. Mutta jos joku olikin vain "päästänyt takapihalle tekemään tarpeet" niin kauaspa oli vaeltanut. Puolen kilsan päässä olisi ollut ensimmäiset ihmisasutukset, mutta sinne päin se lähtikin. Ehkäpä se tiesi missä se oli.

Tänään on ollut muuten tosi jees päivä, mutta oma mussutus on vähän pistänyt masentamaan. Olen monena päivänä viimeisen kuukauden aikana pistänyt merkille sen, kuinka en pysty estämään itseäni syömästä. Kuin bulimiaa ilman oksentamista. Jos jossain on jotain hyvää tarjolla, niin en vain voi olla ottamatta. Ja kun sen yhden keksin ottaa, niin sitten niitä on syötävä kolmetoista lisää. Kumma kyllä painoa ei silti ole tullut viime punnituksesta lisää. Pitäisi kuitenkin vain oppia pitämään se yksi karkkipäivä viikossa ja lopettaa se iänikuinen napostelu. Ei tee hyvää hampaillekaan.

Hampaista puheenollen, oikea poski on ollut todella kipeä. Oikean puolen yläleuasta puskee viisaudenhammas sitä tahtia ja niin vinoon, että mun on pakko soittaa hammaslääkäriaikaa huomenna aamulla. Toivottavasti se olisi jo sen verran esillä, että sen voi vetää pois, koko viikonloppu on ollut sellaista tuskaa ette ole tosikaan. Tunnen koko ajan, kuinka se hinkkaa posken sisäpintaa. Hampaiden harjaus on kidutusta.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys on hieno asia. Suurin osa ihmisistä ei syystä tai toisesta osaa arvostaa sitä, että elämme itsenäisessä maassa. Suomi ei ole ollut itsenäinen vielä sataakaan vuotta, mutta kummasti se on unohtunut, kuinka paljon työtä sen eteen on tehty. Minusta on hienoa, että voin kutsua itseäni suomalaiseksi. Mikään maa ei ole täydellinen, mutta Suomi on hyvä maa asua. Kotimaatani en vaihtaisi mihinkään.

Onnistuin innostumaan ajatuksesta. Jospa ihan aikuisten oikeasti menisin joskus cossaamaan jotakuta? Mietin pelejä ja sarjoja jotka edes vähän iskisivät, ja päädyin WoWiin (yllättävää). Alustavasti olisi nyt Tyrande Whisperwind työn alla, mutta mietin sitä vielä hetken. Ihan jees hahmo, mutta tulin hetki sitten ajatelleeksi, että eipä se ole muhun koskaan kolahtanut sillä tavalla... Enemmän kiinnostaisi sitten tehdä Sylvanas, mutta herranjumala se on vaikea. Paljon enemmän siellä olisi jänniä mieshahmoja, mutta en halua ensimmäiseksi tehdä crossia.

Tulin ajatelleeksi sitä, että helpointa hahmottaa vaatteita ja asusteita ja aseitakin, olisi piirtää hahmo ensin. Selailin DAta ja yritin saada inspistä. Olen hieman kyllästynyt tapaani piirtää hahmot vain törröttämään keskelle paperia, mutta olen todella huono piirtämään mitään äksönkuviakaan. Kahden hahmon samalle paperille piirtäminen tuntuu myös olevan silkka mahdottomuus.
Karu fakta on myös se, etten ole oikeasti piirtänyt... Sanotaan kahteen vuoteen. Kahteen vuoteen noin kolme kuvaa, ehkä. Lievä artist's block? Jep.

Nano on kokonaan parantunut, heti kun se alkoi saada lääkettä niin alkoi tapahtua.

Pitäisiköhän sitä käydä pesemässä meikit, ja yrittää hahmotella jotakin piirustusta. Nyt tuntuisi siltä.

Huolestuttaa

Nano vaikuttaa tosi kipeältä. Eilen se oli hetkisen pirteä, kun tulin kotiin, mutta iltaa kohden se sitten väsähti. Tänä aamuna se ei tullut kertaakaan herättämään mua, eikä se ole juonut juuri mitään, eikä syönyt. Aamulla oli kuulemma tehnyt yhden kiinteät kakat, ja sitten kahdet ripulit taas. Poissaollessani oli kuulemma oksennellutkin pari kertaa. Se on ihan vetämätön. Sain hillittömän paniikin aamulla, kun tulin ajatelleeksi, että entäs jo se on nyt sitten saanut jonkin tartuntataudin. Jonkin penikkataudin tai maksatulehduksen. Luin niistä nyt aamulla yhdestä koirakirjasta, ja niissä vaan tylysti todettiin parin taudin kohdalla, että "johtaa suurimmassa osassa tapauksista lamaantumiseen ja kuolemaan". Aloin tietysti heti itkeä ihan hillittömästi (en ole ainakaan herkkis) ja soitin Auroralle, kun se on muutenkin minua neuvonut viime aikoina tosi paljon. Kehotti tietysti rauhoittumaan ensin, ja niidenkin koira oli kuulemma ihan pikkuisena pentuna saanut samankaltaisen ripulin, kun oli ilmeisesti vain syönyt jotakin sopimatonta ulkoa tms. Tovottavasti tuollakin on nyt vain joku ohimenevä tauti. Onneksi tänään on jo eläinlääkäri, soitin sinne aamulla, ja sieltä todettiin, että kannattaa tuoda. Jos se on vain ripuli, niin voi ilmeisesti rokottaa, ja jos se on kipeä, niin määrätään lääkkeet.

En ole itsekään saanut alas mitään vielä tänään, kun olen ollut niin perkeleen huolissani. Alkoi itkukohtauksen jälkeen luonnollisesti taas väsyttää. Taidan poiketa periaatteistani, ja laittaa meille pienen pedin tuohon lattialle, ja mennä Nanon viekkuun.

Tajusin kunnolla ehkä vasta tänä aamuna, miten paljon olen kasvanut kiinni tuohon rasittavaan, järsivään, mulkkuun nisäkkääseen. En tahdo mistään hinnasta luopua siitä. Se on mun vauvani.

Kotona taas!

Espoossa tuli vierailtua. Sen kyllä huomaa, ettei turhan usein tule käytyä, matkanteko jostain syystä jännitti ihan hirveästi. :( Mut kivaa oli, ja ihan rauhallisesti iltaa istuttiin Suvin ja Katin kämpillä. Pitäisi vain käydä useammin, niin ei ehkä jänskättäisi mennä Helsingissä. :D

Nano parka sen sijaan... Se oli kuulemma mun lähdöstä asti odottanut oven takana, että milloin mä tulen takaisin, ja alkanut ripuloimaan ja kieltäytynyt syömästä (kyllä, Nano kieltäytynyt syömästä, en ollut uskoa korviani). Mulle tuli tosi huono omatunto, että olinkin kehdannut lähteä. Mutta toisaalta, sen on opittava se, ettei mun elämäni pyöri pelkästään sen ympärillä. Ja jos ei ole karumpaa tapaa opettaa sille sitä, niin sitten sen on mentävä näin. Mutta kyllä silti melkoisen pahalta tuntui. Se itseasiassa ripuloi vieläkin, eikä se paljoa syönyt vaikka mä tulinkin kotiin. Tekisi mieli ottaa se viekkuun yöksi, mutta sekään ei vain käy. On todella vaikeaa muistuttaa itselleen koko ajan, ettei se toimi samoin kuin ihmislapsi.
Huomenna on vieläpä se rokotus, toivottavasti tämä ei nyt vaikuta siihen. Riku ehdotti, että soittaisin aamulla vielä sinne, ja kysyisin, että kannattaako tulla ollenkaan. Ehkä teenkin niin, ehkä en.

Voisin melkein mennä juomaan jotain, käytiin nimittäin saunassakin tänään. <3 Siellä Nano sai olla mukana, ja kastui sitten ihan kympillä. Ei se vettä tunnu pelkäävän, mutta kastua se ei haluaisi. :D (Okei, olin lapsellinen ja roiskin ihan tahallani vähän sitä päin, hihi. Kävi vain raivokkaasti vesisuihkun kimppuun.)

Nyt väsy, öitä ihmiset!

Kuvia sieltä ja täältä.

Ja loistava kännykkäkameralaatu!

Nanon ensimmäinen otos!


Noin lyhkäinen oli kuono vielä parikuukautisena.




Siirrytään randomimpaan osastoon:


Iidalle annoimme lahjaksi miniananaksen. It's so happy!


Kesäisestä duunipaikastani löytyi K-18 lankarulla.


Vekkulit sarvet! Helmikuu 2010.


Iloinen aamiainen.

Kaikkea sitä löytyikin.

Lisempää elävää kuvaa!

Innostuin siis siirtelemään asioita puhelimestani ihan koneelle asti, ja tässä olisi vielä pari videota, jotka olen Nanosta ottanut!




Näin yleensä tulee elikolle sapuska, pitäähän sen eteen jotakin tehdä!




Raukka meni kaiuttimesta sekaisin! Sieltä kun kuului lajitoverin ulvahtelua ja mölinää. :o

Nano ensi kertaa hangessa. ^^ Pahoittelen taustamölyäni. :D




Nano kaivaa, kaivaa kaivaa! Aarteita ei löytynyt. :/

Voi jeesus mikä ripuli tolla koiralla. Hallelujah, matolääke!

Vähän piristää jo!

Viikonloppu on mennyt koiran kanssa ihan kivasti, tänään ei vielä ole tarvinnut yksiäkään pissoja kerätä lattialta! :o Annettiin myös matolääke tänään, ja Nano maistoi ekaa kertaa koiranmakkaraa. :D Roflailin sille, kun sen naama vääntyi kupille päästyä. "Mitäs perkelettä tämä on?"
Eilen käytiin myöskin meidän mummolan lähellä olevalla lenkkipolulla, ja Nano sai juosta vapaana. Se olikin kyllä aika puhki sen reissun jälkeen. :)

Melkein ollaan jopa saatu nukkua nyt viikonloppuna. Extraordinary!

Tuli tosiaan käytyä torstaina kampaajalla. Näin pari viikkoa sitten duunipaikan lähellä kampaamon edessä ständin, jossa luki, että opiskelijan tekemät hiustenleikkuut 10 e, ja tartuin tilaisuuteen... Teki tosi kivan tukan mulle, ja laitettiin vähän väriäkin!

Jeps, siinä olisi edestä ja takaa, ja vielä yksi syksyinen Nano! No eihän se enää noin pieni ole. :'(

Nyt auttamattomasti masentaa.

Miksi musta tuntuu, että mua ei haluta koskaan mukaan?

Tässä kaupungissa ei vain ole mulla sellaisia Tosi Ystäviä™. Tunnen joitain ihmisiä, mutta olen aika auttamattomasti yksin. "No onhan sulla Riku" joo, mutta kaipailisin myös ihan vaan tyttökavereita.
Duunissa on ollut ihan jees, mutta en mahdu sielläkään mihinkään rakoon.
En nyt vain jaksa.

Kävin tänään kampaajalla. Hetkisen tuntui ihan kivalta, mutta onko tämä uusi kampauskaan nyt sitten niin ihmeellinen. Tukka mikä tukka.

On nälkä ja väsyttää. Taidan mennä nukkumaan.

Olen ollut todella väsynyt ja stressaantunut. Nano harrastaa vittuillakseen keskelle lattiaa kuseskelua, mutta menee sillä sentään jokunen käsky jo jakeluunkin. Ehkä.

Töissä kiirus.

Olen luvannut äitille tehdä sen pikkujoulunaamiaisiin asun. Nyt vasta aloin piirtää kaavoja, ja mulla on joku viikko aikaa tehdä koko kolttu. Voi huoh.

Rakastan Radio Rockin mainoksia.

Väsyttää. Yritän vielä kopioida tuon kaavan, ja jos sitten vaikka menisi nukkumaan. Rikukin tuli juuri ilmoittamaan, ettei vessan hanasta tule lämmintä vettä ennen huomista päivää... Voi huoh, oikeesti.

Voi vitun Aurora ja Saara, nyt on pakko kuunnella Army of Loversia. :D

Täällä taas

En ole oikein jaksanut kirjoittaa. Väsy. :/

Viikonloppu meni oikein hyvin, itseasiassa jopa tämä aamu meni oikein hyvin, mitä en ollut uskoa todeksi. Nano ei enää ollenkaan kisko hihnassa niin pahasti kuin ennen, korkeintaan eteenpäin. Olen yrittänyt antaa mekupaloja onnistuneista suorituksista, ja olla huomioimatta sitä vetoyrityksistä. Mitään kovin selkeää tulosta meillä ei vielä ole. Eikä varmaan tulekaan vielä pitkään aikaan.

Nano osaa jo melkein odottaa, kun ruokaa annetaan. Ollaan yleensä pyydetty istumaan ja makuulle ennen ruokaa, ja nyt ollaan otettu käyttöön se kuuluisa "odota", eli koira ei saa koskea ruokaan ennenkuin lupa on annettu. Aluksi pideltiin kiinni niin kauan, että rimpuilu loppui, nyttemmin se ei enää juuri rimpuile, mutta jos ei siitä kiinni pitäisi, niin sehän syöksyisi heti sinne safkaan... :D Oletan, että me edistymme asian kanssa.

Ollaan jouduttu jättämään Nanoa valitettavan pitkiksi ajoiksi yksin, että tulisi töissäkin käytyä. Sen huomasi taas tänään, kun neiti oli tehnyt varmaan neljät pissat samalle paperille, ja kakat suoraan siihen oven taakse, kun eteisestä astuu sisään... Mutta minkäs teet. Ehkä se joskus jaksaa alkaa pidättämään.

Lauantaina kävi Zaida ja kauppasi mulle Mary Kay -tuotteita. Nyt on sitten puhdistusainetta, kosteusvoidetta ja huulipunaa ja rajauskynä tulee vielä postissa myöhemmin. Laskun kanssa. :D Mutta onpahan tuotteita!

Olen tässä katsellut jonkin verran videoita, jotka käsittelevät WoWin uusinta lisäosaa. Suosittelen muillekin tämän kaverin kanavaa YouTubessa. Sisältää taatusti spoilereita. Hän pelaa betaa ja omaa vekkulin brittiaksentin! En siltikään oikein tiedä, mitä ajatella uusimmasta lisäosasta. Voi huoh.

Tällä hetkellä:

Kaimio voi tunkea päänsä perseeseensä ja toi koira on hirviö.

Mikä tuossa koirassa on vialla?

Nano on käyttäytynyt todella, todella kummallisesti pari viime päivää. Ensinnäkin se on "leikkinyt" paljon aggressiivisemmin. Se yrittää tosiaan purra, ei tuota voi sanoa enää näykkimiseksi. Yritti muunmuassa toisen kerran tänään purra mua kasvoihin. Toiseksi se riehuu kerta kerralta enemmän ulkoilun jälkeen. Äsken se ei lenkin jälkeen nukkunut ollenkaan kahteen tuntiin, riehui vain ja jäysti kaikkea. Loppujen lopuksi se jäysti niin kauan puruluuta, että sen toinen pää irtosi ja pehmeni, jonka jälkeen se yritti kokonaisena niellä sen palasen.
... Mitä. Vittua? Eikö se muka saa riittävästi ruokaa, vai mikä saa yrittämään moista? En vaan oikeasti enää tajua.
Omia parannusehdotuksiani olisi pienempien lenkkien tekeminen, pienempien ruoka-annoksien useammin antaminen ja... en teidä, eristäminen? Valitettavasti keskimmäistä emme voi toteuttaa, pitää joskus käydä töissäkin.
Jos on parempia vinkkejä, niin otetaan vastaan!

Nanon kanssa menee... Joo, menee. Olen väsynyt.

Mutta eilen illalla sain ensimmäisen sukkani valmiiksi, wuhuu! Laitan siitä ehkä kuvan tänne. :D Ajattelin antaa sen äitille joululahjaksi. Äitille, joka lukee blogiani, hmm... Ehkä neulon sille parinkin. Jos lanka riittää. :) Sitten pitää tehdä loppuun faijan lahjakin, ja Allulle ja Mannalle ei ole vielä mitään. En tiedä tuleeko olemaankaan. :o :D

Kohta töihin puoleksi päivää, ei pysty pidempään olemaan tuon pennun takia vielä pitkään aikaan.

Jaan tämän teidän pelaajien kanssa, rakastan tätä. :D

Iltalenkki tehtiin Nanon kanssa tosi hienosti. Taas siinä samassa kohtaa metsätietä alkoi ulina ja hidastelu, mutta maanitellessa tuli hyvää tahtia. Kakat osasi tehdä ulos. Valitettavasti kotiin päästyä alkoi taas jumalaton riekkuminen. Siinä vaiheessa, kun alkoi näykkimään mua - vaihteeksi - niin Riku sen sitten pisti maihin. Tuntuu, että sen on jotenkin tosi vaikeaa ymmärtää, mitä saa purra ja mitä ei. Yleensä pidän sitä selällään maissa, kuonosta kiinni ja ärisen sille niin kauan, että häntä lakkaa viuhumasta. Luulen, että se silloin on tajunnut, ettei tämä ole mikään hauska leikki, ja että purra ei saa. Sitten purulelun tarjoaminen, ja kehut kun nappaa siihen kiinni.

Osaa se kyllä jo istua! Sitten kun osaisi maate mennä myös. "Tänne" -käskyn ymmärtää myös jotenkuten, kunhan sen esittää liioitellulla äänensävyllä ja levittelee käsiä oikein maksimaalisesti... :D

Tämäniltainen riekkuminen oli kyllä pahempaa kuin vielä yhtenäkään iltana, ihan kuin sillä olisi alkanut jokin varhainen uhmaikä. Ehkäpä se on jotakin sopeutumisen loppuvaiheita, rajojen hakemista. Tiukka kuri vain, ei tässä muu auta.
Luettiin netistä, että jotkut ovat tehneet niin, että kaikki on tehty käskystä. Ei edes leikitä, ellei omistaja aloita. Tätäkin voi toki kokeilla.

Mutta nyt väsyttelee siihen malliin, että menen iltapesulle, ja ehkä teen vielä pari kerrosta sukkaa. Yötä!

Edistystä ja takapakkia...

Nanosta sen verran, että eilisen ja tämä päivän aikana on tehty jo kolmet kakat ulos! Hoorays! Parit on tullu kyllä sisällekin, toiset yön aikana jotka se on vissiin itse hävittänyt, ja toiset tänään iltapäivällä, kun en riittävän nopeasti vienyt sitä pihalle (ei sillä että se takaisi mitään). Muutenkin ollut ihan hyvin käyttäytyvä yms, PAITSI: Vein tänään naamani lähemmäs lattiaa, niin kaveri tosiaan huomasi mut, pomppasi äkkiä pystyyn, tuli luokse ja päätti puraista mua naamaan. Lienee turhaa kertoa, etten ollut kovin kiitollinen, ja se sai kyllä kuulla kunniansa. Välillä tuntuu, että tuolla koiralla on kusta päässä, mutta kai sitä pitäisi vain kärsivällisesti panna se pentuiän piikkiin...

Olen saanut neuleitakin valmiiksi ennätystahtia. Tällä hetkellä tuntuukin, etten nukkumisen lisäksi, jaksaisi paljon muuta tehdä, kuin istua sohvalla neulomassa. Ensimmäiset sukkani valmistuvat megavauhtia, eilen ja tänään olen myös saanut valmiiksi kaulurin ja hartiahuivin. Laitan niistä kuvia ehkä joskus.

WoWia pitäisi pelata, peliaikaakin olisi vielä vähäsen. Ei pidä hukkaan heittää mitään!

Väsyttelee, huomenna tuntia aikaisemmin duuniin tekemään yksi akuutti sovite valmiiksi. Pitäisi mennä ajoissa nukkumaan tänään. Luojalle kiitos talviaikaan siirtymisestä.

Joo ei mä tuun kohta hulluks. Taas pistin sille ruuan eteen, ja heti sen jälkeen mentiin ihan tuohon omalle takapihalle, jossa ollaan siis oltu ennenkin. Ihan rauhallisesti olin, seisoskelin sen kanssa vaan, ja silloin vaan liikuin, kun näytti siltä, että se seuraa. Sit se taas hätääntyi, kun piti kaikkien paiskoa autojensa ovia samanaikaisesti, ja sitten alkoi vaihteeksi kauhea vinkuminen ja rimpuilu...
Ja heti kun pääsi sisälle, niin paskat keskelle keittiön lattiaa.

... Tulipahan tirautettua oikein kunnolla. Herranjumala että mä olen väsynyt.

Mutta sittemmin neiti osasi mennä sentään paperille. Voi huoh että tästä tulee pitkä operaatio.

... Joo. Edelleen paskana

Rankkaa, rankkaa, rankkaa.

Nanosta on aika vaikea saada kiinni (kuvaannollisesti), mutta vielähän me rakennetaan tätä luottamusta. Eilen kun sekä minä että Riku oltiin sen kanssa lenkillä, niin meni tosi hienosti! Me käveltiin todella pitkälle, jopa yhden tien yli, jonka kohdalla molemmat oli jo varmoja, että pentu nykäisee liinat kiinni. Siitä se vain tepsutteli yli muina naisina. Ja sitten kun tultiin kotiin päin, niin kierrettiinkin vielä meidän taloyhtiön talot, ja sitten vasta tultiin sisälle. Kaveri kulki hienosti hihnassa, ei vetäny eikä jääny kuhnimaan.

... Mutta sitten kävin sen kanssa yksin illalla. Ja aivan tasan katastrofaalista. Ei pissaa, ei kakkaa, vain sairaasti rimpuilua ja ulinaa siellä hihnan päässä. Ja se on todella noloa, eikä siihen tunnu olevan mitään ratkaisua. Olen yrittänyt löytää joka paikasta tietoa siitä, mitä sitten kannattaa tehdä, kun pentu vetää ja ulisee hihnan päässä. Joka paikassa hoetaan vain tyhmänä sitä, kuinka "käänny ja lähde toiseen suuntaan". Hei haloo. Jos mä lähden toiseen suuntaan, niin tää kaveri kääntyy kanssa, ja alkaakin pakittaa. Aivan yhtä tyhjän kanssa. Olisi kiva, kun tuolta internettien ihmeellisestä maailmasta löytyisikin sitä tietoa. Nolottaa perkele kun se vaan ulisee kovaan ääneen, pakittaa ja hyppii kuin rodeohärkä... Enkä mä osaa tehdä mitään siinä tilanteessa. Siihen tilanteeseen ei vain ole ohjeita. Ei kirjoissa, ei netissä.

Tuntuu, että välillä edetään hurjan nopeasti, ja sitten tullaankin yhtäkkiä takapakkia kaikki se, mitä ollaan "opittu". Se on todella turhauttavaa. Mukavampi olisi edetä tasaisesti, mutta kun ei niin ei.

Taidan kaiken lisäksi olla tulossa kipeäksi. Toisaalta se ei olisi mikään ihme. Tämä aika vuodesta, kaikki stressi ja jännitys mikä pennun mukana tuli... Ja se, kuinka mä Nanon kanssa joka päivä käyn hermojeni äärirajoilla monta kertaa. Normaalisti mun elämä on melko tasaista, en ole kovinkaan hermostunut tai hätääntynyt usein. Ei ole ihme, jos pistää västyttämään, kun on yhtäkkiä niin paljon "henkisiä muutoksia". Pakko se vain on kestää. Uskottelen tiukasti itselleni, että suunta tästä on vain ylöspäin.

Ja nyt kun tuo koiruus nukustelee, niin yritän itsekin lepuuttaa tuossa sohvalla. Jos tekisi vähän niitä etätöitä samalla.

Olen aivan paskana

Tää oli just niin rankkaa kuin olin kuvitellut, ellei vielä hieman rankempaa. Nukkumisesta ei toivoakaan, mutta pakko yrittää.

Tänään on käyty neljä kertaa ulkona, joista kahdella ei mitään. Ulkona käyminen on tuolle neidille kovin pelottavaa. Talon päätyyn parkkipaikalle mennään ihan ok, mutta sen ylittäminen on kovin vaikeaa. Jos sen yli päästäänkin, niin viimeistään siinä metsätien alussa tytsy lyö liinat kiinni ja alkaa uikuttaa. Syliin jos pääsee, niin ei ole mitään ongelmaa. Sitten voidaan mennä vaikka maailman ääriin asti. Mutta eihän sitä sinne voi joka kerta kantaa, se vaan tottuu siihen, ja siinähän ollaan. Kaveri painaa nyt kaksikuukautisena sen 7,5 kiloa. Paljonko se painaa kuukauden päästä? Tai puolen vuoden? Ehdottomasti huono vaihtoehto.
Tänään saatiin kuitenkin pentuvaljaat, joten vähän paremmin pysyy se koira lapasessa. :D

Voin tänään todella pahoin. En kuitenkaan oksentanut, vaikka kuinka yritin. Tunnin torkkumisella parani olo jonkin verran. Mietin, että se koiran tulosta johtuva jännitys varmaan laukesi tänään, ja sain vatsanväänteet, huonon olon ja huippauksen vasta näin jälkijunassa... Hämäläinen mikä hämäläinen.

Olen enigeis todella väsynyt, ja taidan nyt mennä sohvalle syömään suklaata. Soronoo! -->

Joo siis... Tää on vasta eka päivä, ja eka yökin on vasta edessä, mut oon jo ihan finaalissa. Vois kohta mennä nukkuun, jos sais ton kaverinkin rauhoittumaan.

Äsken kuitenkin kun viimeisen kerran käytiin lenkillä, niin neiti osasi pissata jo ulos... Kyl sit kehaistiin. :D

Mä oon nyt äiti!

Tällainen me Parkanosta haettiin. Matkassa ei ollut mutkia, mutta vaikeaa tästä alusta tulee. Toivottavasti lopussa seisoo. Kiitos.

Hän on Nano, 2 kuukautta! Narttupentu, jossa on alaskanmalamuuttia, saksanpaimenkoiraa, valkoistapaimenkoiraa ja siperianhuskya. Looksit on kyllä perinyt kahdelta ensimmäiseltä, selvästi.

Jännittää vieläkin, että mitä tästä oikein tulee. :D

Jännittää

Enää kolme yötä pennun hakuun.
Kämppä ei vieläkään ole siisti, joten tein tuossa äsken aika tiukan listan, mitä täällä on tehtävä ennen lauantaita. Pelottaa kamalasti, että tullaanko me sittenkään toimeen, ja osataanko me kouluttaa ja hoitaa sitä hyvin ja... Äh. Jotenkin kallooni ei iskostu se, että se todennäköisesti tule rakastamaan meitä paljon ihan vain meidän itsemme takia, eikä sitä pätkääkään kiinnosta, kuinka hyviä me ollaan koirien kanssa. Meistä tulee sen perhe. Rakastanhan mäkin perhettäni, vaikka ne joskus käykin mun hermoille. (Varsinkin eräs nimeltämainitsematon Manna... :D)

Tiedän sen jo nyt, että tulen olemaan aivan romuna sen jälkeen, kun se koira tulee ja siirryn pariksi/muutamaksi viikoksi tekemään iltavuoroa/etätöitä, mutta uskoisin, että se on sen arvoista. :) Ja jouluna viimeistään helpottaa.

Joulusta puheenollen. Mulla on ollut ihan hirvittävä joulubuumi tässä jo jonkin aikaa, kuuntelen joka aamu joululauluja ja glögikin on maistunut. Näin se aina alkaa, paria kuukautta ennen tulee se ensimmäinen vaihe, ja sitten taas marraskuuksi unohdan koko joulun, ja yhtäkkiä onkin enää viikko aikaa hoitaa kaikki.
Kävin eilen porukoilla ja päätettiin yhdessä, että voidaan mennä Tervikseen kuten ennenkin, mutta tänä jouluna ei YHTÄÄN alkoholia. Ei edes viiniä ruuan kanssa. Jos sitä maun takia juodaan, niin saahan sitä alkoholittomana versiona. Jos näen yhdenkin kaljatölkin JOULUNA, nii lähden. Ja se siitä joulusta sitten, kiitos kaljanlipittelijöiden. Todettiin äitin kanssa, että joka perkeleen juhlapyhänä aina ryypätään, niin sen joulun voisi vaikka olla juomatta. Me sen sijaan toivottiin jouluruokia, jotka tehdään yhdessä, joululauluja, joulukuusen koristelua, ja sitä ihan vaan yhdessä oloa. Äiti oli sitä mieltä, ettei aikuisilta-aikuisille -lahjoja, kun niitä on aina niin vaikea keksiä. :D

... Ounou, seuraavaksi iskee joululahjastressi. :/ Onneksi olen lahjonut ihmisiä ihan riittävästi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, niin voin hyvillä mielin olla lahjomati. ^^

Mutta kaikkea ennen... Hirveä siivousrumba, ja PENTU<333 .

Novel no. 1

-Menehän sisään.
Minut osoitetaan kohti ovea. En ylipäätään ymmärrä mitä teemme ikivanhassa talonrähjässä, joka lakoaa hetkellä millä hyvänsä. Tartun kuitenkin tottelevaisesti ovenkahvaan ja väännän. Silmiäni kohtaa mitä epärealistisin näky ja jämähdän haavi auki paikoilleni.
-No, sisään vain, ei meillä ole koko päivää!
Astun pehmeälle nurmelle, ja annan näyn laskeutua hitaasti valoa aristeleville verkkokalvoilleni. Olemme astuneet jonkinlaiseen saareen. Saareen, joka kelluu äärettömyydessä. Älkää käsittäkö väärin, tämä ei ole avaruus. On täysin valoisaa, vaikka aurinkoa ei näy. Leijumme ikäänkuin taivaalla, mutta jos menisin saaren reunalle ja kurkistaisin alas, ei maata näkyisi. Joka puolella vain vaaleaa sineä.
Saari on ehkä yhden korttelin kokoinen. Maasto on hieman mäkistä, ja joka puolella kasvaa nurmea ja valkoisia ja hopeaisia lehdettömiä puita. Huomaan maassa esineitä, ikäänkuin kiireessä unohdettuja. Sateenvarjoja, lapasia... Jopa jonkinlaisia kortteja, ehkä maksuvälineitä.
-Älä välitä natiaisista, ole vain kuin niitä ei olisikaan.
Vilkaisen äkkiä puhuttelijaani, yhtä seuralaisistani, ja sitten ympärilleni. Toden totta, puiden lomassa kulkee todella lapsia valkoisissa vaatteissa, ehkä seitsemän ikäisiä. He vain... Kulkevat. Edestakaisin.
-Ne ovat olleet täällä aina. Ja todennäköisesti tulevat aina olemaankin. Ei niistä ole haittaa, mutta älä puhuttele niitä. Mennään nyt.
Seurueeni lähtee määrätietoisesti painelemaan kohti saarekkeen toista päätä, minä heidän kannoillaan. Toisen pään reunalla näkyy puinen koroke, sekä junakiskot. Ne tulevat vasemmalta äärettömyydestä ja katoavat oikealle äärettömyyteen. Koroke on siis jonkinlainen laituri, ymmärrän.
Kun laituri on kokonaan näkyvissä, näen sen päällä seisovan naisen. Lähemmin tarkasteltuna kyseessä ei olekaan elävä nainen, vaan nukke. Samanmoinen mallinukke, kuin kauppojen ikkunoissa. Nukke on puettu morsiameksi, huntuineen kaikkineen. Sillä on samanlainen hieman ylimielinen ilme, kuin kaikilla muillakin näkemilläni. Se on kovin vaalea, oljenväriset hiukset ja persikkaiset huulet sillä on myös.
-Hän on Oraakkeli, joku seuralaisistani sanoo juhlallisesti, ja muut tekevät lähes kunniaa nukelle. En voi uskoa korviani. Epäuskoisuuteni paistaa varmasti kasvoiltani, sillä muutamat heistä hymähtävät huvittuneesti mutta hyväntahtoisesti.
-Anna meidän näyttää. Ymmärräthän että laiturille ei kuljeta Oraakkelin tietämättä!
Ensimmäinen heistä astuu nuken eteen, suutelee kylmäkiskoista morsianta ja... Katoaa! Silmieni edestä hän häviää olemattomiin.
-Olkaa hyvä, madmoiselle, joku heistä vitsailee, ja ymmärrän, että minunkin tulee todella kiivetä nuken luokse ja suudella sitä. Astun pari epävarmaa askelta kohti nukkea ja vilkaisen tovereihini. He vain hymyilevät, nyökyttelevät ja elehtivät minua kiirehtimään Oraakkelin eteen. Käännyn katsomaan nukkea. Se on hyvin pitkä, joten joudun seisomaan varpaillani, jotta yletyn sen huulille. Viimeiseksi ajattelen, kuinka naurettavalta varmasti näytän, ennenkuin suljen silmäni ja painan huuleni Oraakkelin kylmiä ja kovia huulia vasten.
Yhtäkkiä alan kuulla ääniä. Ensin hiljaisina, sitten ne voimistuvat, kunnes ovat kaikkialla ympärilläni. Ihmisten puheensorinaa, naurua, ärhentelyä ja lasten riemunkiljahduksia. Pääni on yhä taivutettuna kohti Oraakkelin kasvoja, mutta kun uskaltaudun avaamaan silmäni ja laskemaan sen, näen kaikki nuo äänien aiheuttajat. Laituri - ei, vaan koko saari - kuhisee elämää. Kaikki odottavat junaa matkatakseen jonnekin. Muutaman askelen päässä minusta on yksi seuralaisistani. Hän, joka ensimmäisenä kulki Oraakkelin Portista. Hän hymyilee tietäväisen oloisena.
-Huomaathan, Oraakkeli pitää huolen oikeamielisistä ihmisistä, heidät Hän päästää laiturille ja matkaan.
Nyökkään hitaasti, vaikken vielä oikein ymmärräkään kaikkea näkemääni. Seuraava tovereistani alkaa hahmottua taakseni. Kaikki he kulkevat vuorollaan läpi Portin.
-Oraakkeli antaa odottaville myös pienen lahjan, sanoo yksi heistä.
-Hyppäähän nyt ilmaan. Ponnista voimalla.
Jälleen olen epäuskoinen, mutta teen työtä käskettyä. Menen melkein kyykkyyn asti, ja ponnistan. Jalkani eivät enää osu hypyn jälkeen maahan. Jään leijailemaan puolen metrin päähän maan pinnasta. Jaksan kummaksua vielä tätäkin, kaiken jo näkemäni jälkeen.
-Näin et putoa reunalta. Odottavan aika on myöskin pitkä, näin saat ehkä kulutettua sen nopeammin, yksi tovereistani sanoo silmää iskien. Painottomuuden tunne alkaa tuntua hienolta, pyrähtelen hieman edestakaisin, ja päädyn tekemään taidokkaita surmansilmukoita riemukkaasti nauraen. Olkoonkin outoa, tätä parempaa ei voi olla!
Riemuni ei kestä pitkään. Näen junan lähestyvän horisontista. Se jyskyttää äärettömyydessä leijuvilla raiteilla kovaäänisesti, ja ihmiset alkavat järjestyä laiturille päästäkseen nopeasti sisään. Palaan tovereideni luokse, sillä meilläkin on ilmeisesti kiire. He viittovat minua väentungoksesta luokseen, ja laskeudun yhden rotevamman miehen olkapäille. Hän laskee minut naurahtaen alas eteensä ja luotsaa läpi tungoksen vaunuun. Juna on koristeltu sisältä hienosti. Penkit on päällystetty punaisella sametilla, ja puuosat maalattu kultamaalilla. Seinät on vuorattu taidokkaasti valmistetuilla seinävaatteilla, jotka kertovat jonkinlaista historiallista tarinaa.
Asetumme loosiin, ja meille tarjoillaan teetä heti junan lähdettyä liikkeelle. Katson ikkunasta puista laituria ja Oraakkelia, kunnes äärettömyys nielaisee ne.
Hitaasti käännän katseeni menosuuntaan. Äärettömyys edessäni alkaa tummua. Seuralaiseni hörppivät rauhallisina teetä, ja silmäni alkavat painua kiinni.
Matka tuntemattomaan on alkanut.

Ladies and gentlemen:

Saamme perheenlisäystä.

Oho nyt jänskättää

Menossa kohtapuoleen töihin. Ihan tuttu paikka, mutta silti on sellainen pelonsekainen jännitys masussa, niinkuin olisi menossa johonkin työhaastatteluun. :D Tiedän, ettei tule mitään ongelmia, mutta silti on vähän epävarma olo. Ei mulla ole eväitäkään, kun ei tuolla kaapissa oikein ole mitään sellaista jota voisi mukaan ottaa. Luotan siihen, että armas äiskäni haluaa jelpata mua pari päivää tässä lounasasiassa... ^^

Inuyashoja ei ole vieläkään näkynyt. Huusin ne viikko sitten sunnuntaina, ja rahat olivat myyjällä jo torstaina. En ole vieläkään saanut s-postiin sitä seurantanumeroa, onkohan se vain unohtanut laittaa? Kaipailisin niitä kirjoja jo! :<

Oltiin eilen Särkisalossa isotädin viiskymppisissä. Ylensöin itseni ihan kamalaan kuntoon. Ja sitten pakotin itseni vielä juoksulenkille kun pääsin kotiin, kuinka tyhmä voi ihminen olla? Halusin vain juosta, kun perse oli niin jumissa kaikesta autossa istumisesta, mutta sitten kun sänkyyn pääsi, niin aloin voida todella pahoin. Monta kertaa olin aivan varma, että kohta lähden oksulle. Oikein paljon mahdollista, että söin jotain oikein todella sopimatonta. Tai ihan vaan puhtaasti liikaa. Tai liikaa sopimatonta, kuka voi tietää. Totesin, että kyllä se nälän aiheuttama heikotus on niin paljon parempi tunne, kuin ylensyönnin aiheuttama tuska ja tutina. Nälässä pystyy sentään ajattelemaan selvästi, ja siitä pääsee äkkiä eroon, mutta tuo... Kun olet syönyt liikaa, niin kärsit seuraavat pari päivää hyvässä lykyssä. Kaikki mitä on päällä, painaa ikävästi. Sukkahousut vyötäröä, farkut alavatsaa... Kerrankin ei satu hartioihin!

Memeä täältäkin!

Lollopallo, nyysin Inkalta!

Millä sormella/sormilla naputtelet laskinta? Itseasiassa yleensä kynän kärjellä. Sillä tylpällä. :D
Kuinka monta lasia vettä juot päivässä? Aivan liian vähän, ehkä kolme. Siis kolme lasia ylipäänsä mitään nestettä, oon ehkä vähän kuiva kaveri.
Juotko kahvia? En.
Paras teemaku? Hmm... Earl Grey, Keisarin morsian, perus sitruuna, jotkut mansikkaiset... Onhan noita.
Pidätkö kahviloista? Kyllähän ne on ihan kivoja!
Onko sinulla otsatukka? No ei oikeastaan. Vähän muita lyhyempiä karvoja jossain ohimon tienoilla.
Kumpi silmä on vaikeampi meikata, vasen vai oikea? Kyllä ne on molemmat aivan yhtä helppoja meikata.
Oletko usein myöhässä? En mielestäni, kova on ainakin yritys olla ajoissa.
Mitä katsot televisiosta? En katso televisiota.
Onko pahempi asia syntyä sokeana vai sokeutua jossakin vaiheessa elämää? Ehkä pahempaa sokeutua. Ei vituttaisi niin suunnattomasti, jos syntyisi sokeana, ei alun alkaenkaan tietäisi miltä asiat näyttävät. Sen hyväksyisi paljon helpommin.
Olisitko mieluummin kuuro vai sokea? Hmm. Paha kysymys, molemmissa on kuitenkin puolensa. Ehkä mieluummin jopa sokea...
Lentokone vai laiva? Juna.
Kuolisitko mieluummin lento-onnettomuudessa vai laivan upotessa? No johan on vaihtoehdot. Ehkä lentokoneessa, siinä saattaisi pikaisten paineenvaihteluiden vuoksi mennä tajuttomaksi, ja kuolla autuaasti tietämättä mistään mitään. :D
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? Periaatteessa, olin siis kyllä hereillä koko toimenpiteen.
Puhutko murretta? Kai tämä manse on tarttunut tässä asuessa...
Tykkäätkö aksenteista? Hoho, Inka oli vastannut, että irkkuaksentista, mikä on aika pop, mutta nyt on vastattava juuri jokin aika sitten Braveheartin katsoneena, että skottiaksentti!
Kumpi on pidempi: etusormesi vai nimettömäsi? Tuota... Paha sanoa. Vasemmassa kädessä nimetön on pidempi, ja oikeassa lyhyempi... :D
Mikä kyky sinulta puuttuu? Se mystinen ajatustenlukukyky? Sanotaan vaikka, että kyky sanoa "ei". Harjoittelen parasta aikaa.

HARRASTUKSISTASI:

Mitä harrastat? Lukeminen on oikein mukava harrastus, ja neulominen. Pelailen myös silloin tällöin kausittain WoWia ja tanssipeliä jonka ostin kesällä!
Mitä haluaisit harrastaa? No jos sellaisen isohkon vetokoiran joskus saisin, niin harrastaisin koiravaljakkoilua! Ja korttipelit olis jännä, en osaa kuin yhtä korttipeliä.
Mitä et missään nimessä harrastaisi? Öähm... Mitään, mihin liittyy jonkun oikeuksien polkemista tai eläinrääkkäystä? Kokeilisin mielelläni kaikkea, ennen kuin vastaan mitään!
Toivoisitko, että harrastuksestasi tulisi työsi, vai onko se kenties sitä jo? No joo, en kyllä toivoisi että enää yhdestäkään mieluisasta harrastuksesta tulee kuivaa pakkopullaa. Ompelu on sitä jo.
Onko sinulle tärkeää olla hyvä siinä, mitä harrastat? Ei varsinaisesti, se on kiva bonus.

LUKEMISESTA:

Millainen lukija olet? Nopea, arvosteleva, "uskollinen". Tahtoo sanoa, että yritän mahdollisimman paljon samaistua henkilöihin ja kirjailijan luomaan maailmaan/miljööhön.
Luetko paljonkin? Ala-asteella luin koko ajan, nyt se on muuttunut kausittaiseksi.
Onko sinulla aina jokin kirja kesken? Ei aina, tällä hetkellä on (aivan kuten Inkallakin) koiran kasvatusopas. :D
Valitsetko kirjaa koskaan kannen perusteella? Hyvin harvoin. Kannen tulee olla hyvin kaunis tai hyvin shokeeraava, mikäli päädyn kirjaan vain sen takia.
Paras kirjasarja? Voehan. Ehkä Taru sormusten herrasta, ja jos mangat lasketaan, niin niistä Fushigi Yuugi. :o

VAATEKAAPISTASI:

Mitä vaatekaappisi sisältää? Vaatteita, duh.
Onko se täynnä? No valitettavasti kyllä, tarvitsen isomman.
Viikkaatko vaatteet ennen kuin laitat ne kaappiin? Aina.
Mikä on hallitsevin väri vaatteissasi? Jaa-a. Ennen se oli luonnollisesti musta, mutta nyt... Ei ole yhtä väriä, mutta lähes kaikki ovat jotain murrettuja syksyvärejä.

MUSIIKISTA:

Mitä musiikkia kuuntelet, kun haluat rentoutua? En minä koskaan halua rentoutua. No jotain, jossa ei tarvitse erityisesti keskittyä. Jumputipum-automusiikkia. :D
Entä kun haluat nostaa fiiliksiä? Jotain perussettiä, mitä nyt soi kaikissa baareissa yms. Pintaliitomusaa. Ehkä lisää automusiikkia. Riippuu tietysti missä seurassa olen!
Jospa haluatkin perehtyä lyriikoihin? Harvemmin haluan. Ehkä vanha Metallica.
Mikä kappale soi juuri nyt? Pulp - Disco 2000
Last.fm-nickisi, jos käytät kyseistä palvelua? -
Jos kuuntelet koneella musiikkia, niin millä ohjelmalla? Winamp. Spotify olisi kätevä, mutta eihän minulla sitä ole...
Onko sinulla mp3-soitin? Kyllä löytyy.
Kuunteletko sitä usein? Aina kun olen yksin liikkeellä.
Parasta syysmusiikkia? Mikä nyt milloinkin uppoaa. Ei vuodenajalla ole väliä, vaan mielialalla.
Ovatko lyriikat sinulle tärkeitä? Jos totta puhutaan, niin eivät. Nekin ovat kiva bonus.
Ketä muusikkoa kunnioitat? No jaa-a, melko montaa varmaan, mutta eipä tule ketään mainitsemisen arvoista juuri nyt mieleen. :D
Minkä albumin kannesta pidät erityisesti? Warmen - Accept the fact tai Madonna - True Blue
Valitse kolme kappaletta, jotka haluaisit kuulla elämäsi viimeisinä hetkinä: Aerosmith - I don't wanna miss a thing, Daft Punk - One more time ja Metallica - Nothing else matters
Kaikkien aikojen suosikkikohtasi jostakin kappaleesta? Niitäkin on niin monta... Muutama tulee mieleen, mutta valitettavasti niitä on turhan hankala kuvailla tässä, ne ovat nimittäin kaikki instrumentaaleja... :D

ELOKUVISTA:

Mitä elokuva tarvitsee ollakseen hyvä? ÄKSÖNIÄ, ja pitää siinä vähän rakkauttakin olla. Hemmetin hyvä juoni, tai eeppinen historian tapahtuma juonena.
Mainitse elokuva, jonka aikana olet itkenyt. Lol, Titanic? :D
Mainitse jostakin elokuvasta kohta, jossa säikähdit vietävästi. En muista yhtäkään juuri nyt. Harvemmin katselen sellaisia leffoja
Mikä elokuva on suosikkisi, jos saisit valita vain yhden? Aika hanurista käskeä valitsemaan vain yksi, mutta heitetäänpä Disneyn Kaunotar ja hirviö. Suosikki lapsuudestani!
Pitääkö huoneen olla pimeänä, kun katsoo elokuvaa? Ei ihan, vähän pitää olla valoa. (Että näkee sipsipussin, höhö)
Minkälaisista leffoista pidät? Action-, draama- ja komedialeffoista, sekä musikaaleista. Trilleri- ja kauhuelokuvat ovat aika "kaukana sydäntä"...
Käytkö usein leffassa? En.

RASTITUKSET:

Minulla on…
[x] lempinimi/lempinimiä
[ ] sotkuinen huone
[x] karkkia piilossa
[ ] aakkoset takaperin muistissani
[ ] enemmän kuin kolme sanakirjaa
[x] kirja/kirjoja yöpöydälläni
[x] musiikki soimassa juuri nyt
[ ] enemmän kuin kolme huulirasvaa
[ ] enemmän kuin kolme huulikiiltoa
[x] huono muisti
[ ] allerginen nuha
[ ] pahalaatuinen slash-addiktio

Minua sanotaan usein…
[ ] hajamieliseksi
[ ] sanavalmiiksi
[ ] viisaaksi
[ ] tyhmäksi
[ ] idiootiksi
[ ] mielisteleväksi
[ ] välinpitämättömäksi
[ ] yli-innostuneeksi
[ ] eläinrakkaaksi
[ ] häiriköksi

(Ei kukaan koskaan kutsu minua erityisesti miksikään edellämainituista! :( )

Mielestäni olen…
[x] hajamielinen
[ ] sanavalmis
[ ] viisas
[x] tyhmä
[ ] idiootti
[ ] mielistelevä
[ ] välinpitämätön
[ ] yli-innostunut
[x] eläinrakas
[ ] häirikkö

Vielä viimeiseksi… mitä kappaletta kuuntelet juuri nyt? Metallica - Ride the lightning

Olo on jo hieman positiivisempi!

Siis ihan ainahan ei voi voittaa, sir.

Elikkä siis saan sen pennun jos hyvin käy, ja jos en saa, niin sitten se menee toiseen kotiin ja saa toivottavasti hyvän elämän siellä. Ja niin pahalta kuin se vielä toissapäivänä kuulostikin, niin kyllähän niitä pentuja joka vuosi tulee. Parempihan se toki olisi, jos varaisin ihan rotukoiranpennun jostain ensikevään pentueesta tms.

Inka soitteli tänään, että kääpiövillakoira/kääpiövillakoiran ja jonkun muun sekoitus olisi ostettavissa, ja laittoi kuvankin siitä. Se on kyllä kuolettavan suloinen. :| Katselin sitä ja pohdiskelin. Se on kyllä kovin pieni... Ja Riku sanoi suoralta kädeltä ei. Itseasiassa sanoi kyllä ei vielä toisenkin kerran. :D Pitää ehkä miettiä vielä yön yli. Todella söötti, ja varmasti helppo, mutta niin hemmetin pieni. Elämä ja sen vaikeat päätökset, huoh.

Itse himoaisin siis eniten vetokoiraa tai paimenkoiraa. Tahtoo sanoa, että koiran näköistä koiraa, pidän "alkukantaisen" näköisistä. Olen kelaillut huskya, alaskanmalamuuttia, saksanpaimenkoiraa, australianpaimenkoiraa ja collieta, näin etupäässä. Toivoisin, että voisin aloittaa sen koiran kanssa jonkin uuden harrastuksen, ja mikäli on mahdollista saada vetokoira, niin luonnollisesti tietenkin valjakkoilu.

Tänään lainailin kirjastosta koulutusoppaita. Ajattelin, että mikäli se koira meille joskus tulee, niin pitäähän minun se osata kouluttaa. "Ongelma"tapauksia ja huonoja isäntiä on ihan liikaa.

Ja yhtäkkiä olen niin masentunut.

Ne oli kaikki jo varattuja. Se ihminen sieltä kyllä sanoi että hän ottaa yhteyttä, jos joku peruuttaa tässä vielä, mutta ihan varma nakki on, että mun tuurilla ei peruuta. Nyt on taas vaikeaa keksiä mitään positiivista tästä elämästä. Aina käy näin.

Olen aika varma, että minusta tulisi ihan hyvä äiti sellaiselle pienelle karvaotukselle

Koira-asian tiimoilla olen edennyt sen verran, että olen ottanut selvää sirutuksista, vakuutuksista, koulutuksista yms. ja tehnyt vähän niin kutsuttua hintavertailua ja laskelmia. Olen katsellut sekä rotukoiria että ihan sekarotuisia, ja luulisin, että nyt on löytynyt ihan varteenotettava vaihtoehto sekarotuisesta pentueesta. Soitan huomenna ja tiedustelen vähän. :)

Ja toisin kuin moni minua tyhmänä pitävä kaveri ehkä kuvittelee, niin olen tosiaan kyllä ottanut selvää ensin käytännön asioista, enkä vain haikaillut että "vooooi kun toikin on niin söpö vähän mä haluun tommosen". Olen edelleenkin vähän vihainen siitä, miten ihmiset voivat pitää minua niin vastuuntunnottomana ja tyhmänä. Näin hyvinkö ihmiset minua tuntevat? Voi huoh.

Aloin tänään valmistamaan Halloween -asuani. Kaavoitus tulee olemaan semihelppo, eikä valmistamisessakaan kauaa pitäisi mennä. Kaikennäköistä rahareikää tulee olemaan, joten voi olla että joudun vähän tinkaamaan asustani, mutta yritys on sentään tärkein, eiks jeh? ;)

Perjantaina oli aika jännää, kun Paula ihan ex tempore soitti, että jos se vaikka tulisi Hämeenlinnan yöelämää katsastamaan. Siinä sitten mentiin eikä meinattu, ja tuli lähdettyä oikein keskustaan asti. Aamukahdeksaan asti loppujen lopuksi valvottiin, ja vaikka kaikki rahat menikin niin hauskaa ainakin oli, pitkästä aikaa. Kiitos Paula!

Toisaalta sitten, niin kivaa kuin olikin, niin ei se juominen oikein enää ole se juttu. Yhä harvemmin tulee käytyä missään, varsinkaan juomassa. Kaipaan sellaista vähän rauhallisempaa hauskanpitoa. Ajattelin tässä jo, että tuskin juon noissa tulevissa pippaloissakaan mitenkään hirveästi. Ainakaan en omia osta kuin pari hassua. Voin varmaankin luottaa siihen, että muilla on niin kova tarve päästä aivan jumalattoma tukevaan humalaan, että tuskin ne omistaankaan tarjoavat. :D

Ajattelin myös valvoa tämänkin yön, mutta taidanpa sittenkin kirjoitella hetken päiväkirjaan, ja mennä sitten tuonne Rikun viereen. Aamulla pitää herätä aikaisin! ^^

Juu. Ei tullu paljon parempi olo eilisestä, kun tajusin äsken polttaneeni yhden kattilan piloille. Piti aamupalaksi juoda teetä, mutta sitten unohdin sen veden kiehumaan tuonne... Ja olen tosiaan tehnyt tämän jo kerran aikaisemmin. Ei musta ole mihinkään...