Vaihteeksi ahdistaa

Mitenköhän tämän saisi sanottua oikein. Niin, ettei se kuulosta tekopyhältä, tai hyväksikäyttäjän puheelta. Yritän, vaikka olen varma, että harva oikeasti ymmärtää mitä yritän sanoa. Tästä tulee turhauttavaa.

Olen saanut nyt pari päivä kuulla siitä, kuinka munkin pitäisi maksaa jotakin tässä taloudessa. No kyllähän minä sen tiedän, ei se ole reilua, että toinen maksaa aina kaiken.
Ennen duunia sain reilu parisataa käteen. Kyllähän sen voisi laittaa kokonaan esim. safkaan. Eihän mulla itselläni ole muita henkilökohtaisia laskuja maksettavana kuin puhelinlasku, ja se yleensä pyörii siinä 20-30 euron paikkeilla. Sitten se parisataa siihen safkaan, ja loppukuukausi rahattomana. Kyllä se niinkin onnistuu, mainiosti.

Valitettavasti olen sitä mieltä - ja tässä astuvat kuvaan ihmisten mielipiteet ja vastaväitteet - että joskus on päästävä pois kotoa. Joskus on vähän biletettävä tai mentävä kaverille yöksi tai ihan vaan vaikka shoppailemaan. Jos ei muuta, niin ikkunaostoksille. Näihin kaikkiin menee jossain määrin rahaa. Jos se parisataa menee ruokaan, niin henkilökohtaisiin menoihin ei jää mitään. No, minähän elän parisuhteessa avoliitossa ja meillä on yhteinen koira, eikö mun vähän pitäisikin uhrautua? No hemskutti joo! Pelkkää rahalla leikkimistä ja laskeskelua ja uhrautumistahan tämä homma olikin.

No, nyt työelämävalmennuksessa ollessa saan päälle kuusisataa. Nyt kuulostaa hyvältä. Mähän voisin ostella meille tänne kivasti vaikka mitä. Sain viimeksi ensimmäiset vähän isommat rahat. Satanen Rikulle velkoina. Päälle satanen Nanon kahteen eläinlääkärikeikkaan. Vajaa satanen Mary Kay -laskuun. Noin kolmekymppiä puhelinlaskuun. Vajaa viisikymppiä kauppaan ja apteekkiin. Reilu neljäkymppiä bussikorttiin. No niin, reilu neljäsataa mennyt, kaksi kolmasosaa rahoistani. Suurin osa näistä oli mielestäni ihan ok menoja, koiran eläinlääkäri tuli maksettua, laskut tuli maksettua, bussikortilla pääsee töihin... Parisataa jäljellä, joista noin 45 euroa meni mun Espoon reissuun. Lopuilla todennäköisesti ostelin töihin lounasta yms. Ihan hirveästi en kyllä muista rillutelleeni tässäkään kuussa. Ehkäpä olisi pitänyt olla ottamatta mitään Mary Kay -tuotteita ja menemättä Espooseen. Niilläkin rahoilla olisi maksanut sähkölaskun ja käynyt kaupassa.

Älkää erehtykö, en ole erityisen katkera. Ymmärrän, että aika suurelle osalle rahoista olisi varmasti parempaakin käyttöä. Ei se pahaa mulle tekisi ollenkaan maksaa vaikka nettilasku, käytänhän mäkin nettiä aika hemmetisti. Se, mikä pistää vituttamaan, on kuittailu siitä, mihin mä rahani pistän. Tiedän, etten ole kovin hyvä käyttämään rahaa, mutta en sentään ole siitä surkeimmasta päästä. Mä sentään yritän. Maksan aina laskut heti kun voin. Mietin kyllä aina ensin, että onko mulla varaa tehdä jotakin, jos loppukuu pitäisi elää.
Tein viime kuulle suunnitelman rahankäytöstä, ja se meni yllättävän hyvin. Siltikään ei mennyt vissiin riittävän hyvin. Mun on varmaan tehtävä tälle kuulle uusi, parempi. Paremmalla tarkoitan tietenkin sitä, että siinä on varattu enemmän rahaa näihin "yhteisiin menoihin". Koiraa ei lasketa yhteisiin menoihin, sehän on minun vastuullani aina silloin, kun siihen menee rahaa.

... Sääli sinänsä, sillä ajattelin ostaa joululahjoja, mutta taitaa mennä suunnitelmat uusiksi. Ja ei, ei vituta.

...

Kirjoitin tämän suorilta, ja tästä ehkä huomaa joitain asioita minusta. Kypsyttelen hetken aikaa asioita sisälläni, sitten puran ne vauhdilla johonkin, kiihdytän oikein itseäni siinä matkalla, ja sitten helpottaa. Nytkin. Aloitin asiallisesti, sitten alkoi vituttaa. Ja nyt, kun olen saanut sen jotenkin ulos, on ihan okei olo.

Eipä mulla kai muuta. Tiivistettynä: Vituttaa mun rahankäyttöön, ja kaikkeen muuhunkin jossa olen huono, puuttuminen. Mä kuitenkin yritän. Ei saisi lannistaa.

Ihmettelen sitä, miten Rikukin ei oo jo vaihtanu muijaa.

Kaikenmaailman idiootteja sitä on internetit pullollaan.

Onneksi en erehtynyt aloittamaan Kaimion opeilla. Ei niistä ole mihinkään, ainakaan meidän piskin tapauksessa.

Hampaista ja niiden hoitamisesta

Okei. Hyi saakutti. Eilen illalla en meinannut saada unta, kun särki poskea niin hemmetisti. Tällä kertaa kipu tuntui kuitenkin selvästi alaleuassa, eli viisarista ei ollut kyse. Minä sitten lopulta nousin, ja menin lankaamaan hammasvälit, josko sillä lähtisi vihlonta. Suurin osa teistä tietääkin, kuinka isot hampaat mulla on, eli hammasvälit on myös tiukat, jolloin sinne tulee helpommin reikiäkin. No lankaaminen ei auttanut mitään, jotenka rupesin tutkimaan hieman lähemmin, josko olisi näkyvää reikää jossakin. Ja siellähän oli. Poskihampaassa aivan ikenessä kiinni oli sellainen nuppineulan nupin kokoinen reikä. Syvä sellainen. Pystyin cocktailtikulla kaivamaan sieltä tavaraa ulos. Lienee turha sanoa, että olin aika järkyttynyt omista hampaidenhoitokyvyistäni. Vaikka rehellisestihän voin sanoa, etten kyllä edes muista, milloin olisin viimeksi jättänyt hampaat pesemättä. :/

Onneksi sain särkypäivystysajan tälle päivälle, ja vieläpä tuohon lähimpään terveyskeskukseen. En uskalla edes ajatella, kuinka äkkiä tuo hole on hampaan juuressa, ja se on menoa sitten.

Ajattelin tätä asiaa eilen illalla sängyssä särkylääkkeen otettuani, ja mietin jotain pitkäaikaisratkaisua. Mulla itseasiassa olisikin sellainen, mutta jostain syystä yksikään kunnallinen hammaslääkäri ei ole suostunut edes kuuntelemaan loppuun asti. Olen melko varma, että olisi mahdollista vetää sekä ylä- että alaleuasta kaksi hammasta pois, kumpaisestakin. Sitten raudat vuodeksi, pariksi, jotta etuhampaat siirtyisivät näiden poisvedettyjen paikalle. Ei enää hevosenhampaita, eikä ahtaita hammasvälejä. Kauniimpi hymy, terveempi suu. Miksi tätä ei voida toteuttaa kunnallisella? Olen noin 90% varma, että se vähentäisi hammaslääkärillä ravailuani huomattavasti. .... Mutta eeeei! "Noi sun vinot hampaat on vaan ESTEETTINEN HAITTA." Vittu aijaa. Jos ei tässä nyt muuta kerran ole, ja hammaslääkärithän voivat siellä kunnallisella olla aivan varmoja asiasta, vaikka eivät ole päivääkään eläneet minun purukalustoni kanssa, niin ei sitten saatana. Hyvinhän näillä mennään! Ovat vain niin vinossa että törröttävät ulos suusta, ja koko ajan on reikiä siellä ja täällä. Näin itseasiassa on vissiinkin tehty äitille, mutta minulle sitä ei voida toteuttaa. Onhan tämä kuitenkin vain esteettinen haitta.

Vaihdan yksityiselle. Maksaa mitä maksaa. Se saattoi olla kavereiden mielestä hauska läppä se hevostelu aikoinaan, mutta jos totta puhutaan, niin ei se nyt ehkä niin hauska ollut. Mä kun en hampailleni mitään voinut.

Outoja koiria, ahmimisahdistusta ja viisaudenhampaita

Eilen oli aika hassu tilanne. Oltiin Nanon kanssa Terviksen kuntopolulla, hyvän matkaa jossain Kolkanmäen takana, kun ihan yhtäkkiä siinä tien poskessa seisoi collie. Onneksi sain Nanon kiinni ennenkuin se huomasi sitä toista koiraa. Ja tosiaan, kuten te lukijani jo arvaattekin, jännän tilanteesta teki se, ettei koiran omistajaa näkynyt mailla eikä halmeilla. Yksikseen se seisoi siinä tienposkessa. Mentiin tietysti varovasti lähemmäs, enkä päästänyt Nanoakaan siihen heti hyppimään, vaikka se kovasti veti. Sitten sillä vieraalla koiralla alkoi rauhallisesti häntä vipsua ja se vaan meitä tapitteli rauhallisena. Oli itse tyyneys. Uskalsin Nanon päästää nuuhkimaan, ja vaikka se pentuili ihan kympillä, niin ei se collie mitään tehnyt, antoi Nanon vaan tohottaa. Oli muuten todella kaunis tapaus. Mustavalkoinen, vähän ruskeaa. Ei mitään hajua, oliko se uros vai narttu, mutta jotenkin mulle tuli siitä sellaiset vibat, että se olisi vanhempi uros. Ei tosiaan mitään haisua. Hieman isokokoinen se oli nartuksi, mutta paha sanoa kun ei ole rodun kanssa niin kovasti tekemisissä. Harmi ettei ymmärretty katsoa onko sillä kaulapantaa ennenkuin se jo jatkoi matkaansa. Ihan hyvinvoivalta näytti, ja selkeästi tosi hyvätapainen ja ihmisystävällinen (kuten colliet yleensäkin) että tuskin se karannut tai heitteillejätetty oli. Mutta jos joku olikin vain "päästänyt takapihalle tekemään tarpeet" niin kauaspa oli vaeltanut. Puolen kilsan päässä olisi ollut ensimmäiset ihmisasutukset, mutta sinne päin se lähtikin. Ehkäpä se tiesi missä se oli.

Tänään on ollut muuten tosi jees päivä, mutta oma mussutus on vähän pistänyt masentamaan. Olen monena päivänä viimeisen kuukauden aikana pistänyt merkille sen, kuinka en pysty estämään itseäni syömästä. Kuin bulimiaa ilman oksentamista. Jos jossain on jotain hyvää tarjolla, niin en vain voi olla ottamatta. Ja kun sen yhden keksin ottaa, niin sitten niitä on syötävä kolmetoista lisää. Kumma kyllä painoa ei silti ole tullut viime punnituksesta lisää. Pitäisi kuitenkin vain oppia pitämään se yksi karkkipäivä viikossa ja lopettaa se iänikuinen napostelu. Ei tee hyvää hampaillekaan.

Hampaista puheenollen, oikea poski on ollut todella kipeä. Oikean puolen yläleuasta puskee viisaudenhammas sitä tahtia ja niin vinoon, että mun on pakko soittaa hammaslääkäriaikaa huomenna aamulla. Toivottavasti se olisi jo sen verran esillä, että sen voi vetää pois, koko viikonloppu on ollut sellaista tuskaa ette ole tosikaan. Tunnen koko ajan, kuinka se hinkkaa posken sisäpintaa. Hampaiden harjaus on kidutusta.

Hyvää itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys on hieno asia. Suurin osa ihmisistä ei syystä tai toisesta osaa arvostaa sitä, että elämme itsenäisessä maassa. Suomi ei ole ollut itsenäinen vielä sataakaan vuotta, mutta kummasti se on unohtunut, kuinka paljon työtä sen eteen on tehty. Minusta on hienoa, että voin kutsua itseäni suomalaiseksi. Mikään maa ei ole täydellinen, mutta Suomi on hyvä maa asua. Kotimaatani en vaihtaisi mihinkään.

Onnistuin innostumaan ajatuksesta. Jospa ihan aikuisten oikeasti menisin joskus cossaamaan jotakuta? Mietin pelejä ja sarjoja jotka edes vähän iskisivät, ja päädyin WoWiin (yllättävää). Alustavasti olisi nyt Tyrande Whisperwind työn alla, mutta mietin sitä vielä hetken. Ihan jees hahmo, mutta tulin hetki sitten ajatelleeksi, että eipä se ole muhun koskaan kolahtanut sillä tavalla... Enemmän kiinnostaisi sitten tehdä Sylvanas, mutta herranjumala se on vaikea. Paljon enemmän siellä olisi jänniä mieshahmoja, mutta en halua ensimmäiseksi tehdä crossia.

Tulin ajatelleeksi sitä, että helpointa hahmottaa vaatteita ja asusteita ja aseitakin, olisi piirtää hahmo ensin. Selailin DAta ja yritin saada inspistä. Olen hieman kyllästynyt tapaani piirtää hahmot vain törröttämään keskelle paperia, mutta olen todella huono piirtämään mitään äksönkuviakaan. Kahden hahmon samalle paperille piirtäminen tuntuu myös olevan silkka mahdottomuus.
Karu fakta on myös se, etten ole oikeasti piirtänyt... Sanotaan kahteen vuoteen. Kahteen vuoteen noin kolme kuvaa, ehkä. Lievä artist's block? Jep.

Nano on kokonaan parantunut, heti kun se alkoi saada lääkettä niin alkoi tapahtua.

Pitäisiköhän sitä käydä pesemässä meikit, ja yrittää hahmotella jotakin piirustusta. Nyt tuntuisi siltä.

Huolestuttaa

Nano vaikuttaa tosi kipeältä. Eilen se oli hetkisen pirteä, kun tulin kotiin, mutta iltaa kohden se sitten väsähti. Tänä aamuna se ei tullut kertaakaan herättämään mua, eikä se ole juonut juuri mitään, eikä syönyt. Aamulla oli kuulemma tehnyt yhden kiinteät kakat, ja sitten kahdet ripulit taas. Poissaollessani oli kuulemma oksennellutkin pari kertaa. Se on ihan vetämätön. Sain hillittömän paniikin aamulla, kun tulin ajatelleeksi, että entäs jo se on nyt sitten saanut jonkin tartuntataudin. Jonkin penikkataudin tai maksatulehduksen. Luin niistä nyt aamulla yhdestä koirakirjasta, ja niissä vaan tylysti todettiin parin taudin kohdalla, että "johtaa suurimmassa osassa tapauksista lamaantumiseen ja kuolemaan". Aloin tietysti heti itkeä ihan hillittömästi (en ole ainakaan herkkis) ja soitin Auroralle, kun se on muutenkin minua neuvonut viime aikoina tosi paljon. Kehotti tietysti rauhoittumaan ensin, ja niidenkin koira oli kuulemma ihan pikkuisena pentuna saanut samankaltaisen ripulin, kun oli ilmeisesti vain syönyt jotakin sopimatonta ulkoa tms. Tovottavasti tuollakin on nyt vain joku ohimenevä tauti. Onneksi tänään on jo eläinlääkäri, soitin sinne aamulla, ja sieltä todettiin, että kannattaa tuoda. Jos se on vain ripuli, niin voi ilmeisesti rokottaa, ja jos se on kipeä, niin määrätään lääkkeet.

En ole itsekään saanut alas mitään vielä tänään, kun olen ollut niin perkeleen huolissani. Alkoi itkukohtauksen jälkeen luonnollisesti taas väsyttää. Taidan poiketa periaatteistani, ja laittaa meille pienen pedin tuohon lattialle, ja mennä Nanon viekkuun.

Tajusin kunnolla ehkä vasta tänä aamuna, miten paljon olen kasvanut kiinni tuohon rasittavaan, järsivään, mulkkuun nisäkkääseen. En tahdo mistään hinnasta luopua siitä. Se on mun vauvani.

Kotona taas!

Espoossa tuli vierailtua. Sen kyllä huomaa, ettei turhan usein tule käytyä, matkanteko jostain syystä jännitti ihan hirveästi. :( Mut kivaa oli, ja ihan rauhallisesti iltaa istuttiin Suvin ja Katin kämpillä. Pitäisi vain käydä useammin, niin ei ehkä jänskättäisi mennä Helsingissä. :D

Nano parka sen sijaan... Se oli kuulemma mun lähdöstä asti odottanut oven takana, että milloin mä tulen takaisin, ja alkanut ripuloimaan ja kieltäytynyt syömästä (kyllä, Nano kieltäytynyt syömästä, en ollut uskoa korviani). Mulle tuli tosi huono omatunto, että olinkin kehdannut lähteä. Mutta toisaalta, sen on opittava se, ettei mun elämäni pyöri pelkästään sen ympärillä. Ja jos ei ole karumpaa tapaa opettaa sille sitä, niin sitten sen on mentävä näin. Mutta kyllä silti melkoisen pahalta tuntui. Se itseasiassa ripuloi vieläkin, eikä se paljoa syönyt vaikka mä tulinkin kotiin. Tekisi mieli ottaa se viekkuun yöksi, mutta sekään ei vain käy. On todella vaikeaa muistuttaa itselleen koko ajan, ettei se toimi samoin kuin ihmislapsi.
Huomenna on vieläpä se rokotus, toivottavasti tämä ei nyt vaikuta siihen. Riku ehdotti, että soittaisin aamulla vielä sinne, ja kysyisin, että kannattaako tulla ollenkaan. Ehkä teenkin niin, ehkä en.

Voisin melkein mennä juomaan jotain, käytiin nimittäin saunassakin tänään. <3 Siellä Nano sai olla mukana, ja kastui sitten ihan kympillä. Ei se vettä tunnu pelkäävän, mutta kastua se ei haluaisi. :D (Okei, olin lapsellinen ja roiskin ihan tahallani vähän sitä päin, hihi. Kävi vain raivokkaasti vesisuihkun kimppuun.)

Nyt väsy, öitä ihmiset!

Kuvia sieltä ja täältä.

Ja loistava kännykkäkameralaatu!

Nanon ensimmäinen otos!


Noin lyhkäinen oli kuono vielä parikuukautisena.




Siirrytään randomimpaan osastoon:


Iidalle annoimme lahjaksi miniananaksen. It's so happy!


Kesäisestä duunipaikastani löytyi K-18 lankarulla.


Vekkulit sarvet! Helmikuu 2010.


Iloinen aamiainen.

Kaikkea sitä löytyikin.

Lisempää elävää kuvaa!

Innostuin siis siirtelemään asioita puhelimestani ihan koneelle asti, ja tässä olisi vielä pari videota, jotka olen Nanosta ottanut!




Näin yleensä tulee elikolle sapuska, pitäähän sen eteen jotakin tehdä!




Raukka meni kaiuttimesta sekaisin! Sieltä kun kuului lajitoverin ulvahtelua ja mölinää. :o

Nano ensi kertaa hangessa. ^^ Pahoittelen taustamölyäni. :D




Nano kaivaa, kaivaa kaivaa! Aarteita ei löytynyt. :/

Voi jeesus mikä ripuli tolla koiralla. Hallelujah, matolääke!

Vähän piristää jo!

Viikonloppu on mennyt koiran kanssa ihan kivasti, tänään ei vielä ole tarvinnut yksiäkään pissoja kerätä lattialta! :o Annettiin myös matolääke tänään, ja Nano maistoi ekaa kertaa koiranmakkaraa. :D Roflailin sille, kun sen naama vääntyi kupille päästyä. "Mitäs perkelettä tämä on?"
Eilen käytiin myöskin meidän mummolan lähellä olevalla lenkkipolulla, ja Nano sai juosta vapaana. Se olikin kyllä aika puhki sen reissun jälkeen. :)

Melkein ollaan jopa saatu nukkua nyt viikonloppuna. Extraordinary!

Tuli tosiaan käytyä torstaina kampaajalla. Näin pari viikkoa sitten duunipaikan lähellä kampaamon edessä ständin, jossa luki, että opiskelijan tekemät hiustenleikkuut 10 e, ja tartuin tilaisuuteen... Teki tosi kivan tukan mulle, ja laitettiin vähän väriäkin!

Jeps, siinä olisi edestä ja takaa, ja vielä yksi syksyinen Nano! No eihän se enää noin pieni ole. :'(

Nyt auttamattomasti masentaa.

Miksi musta tuntuu, että mua ei haluta koskaan mukaan?

Tässä kaupungissa ei vain ole mulla sellaisia Tosi Ystäviä™. Tunnen joitain ihmisiä, mutta olen aika auttamattomasti yksin. "No onhan sulla Riku" joo, mutta kaipailisin myös ihan vaan tyttökavereita.
Duunissa on ollut ihan jees, mutta en mahdu sielläkään mihinkään rakoon.
En nyt vain jaksa.

Kävin tänään kampaajalla. Hetkisen tuntui ihan kivalta, mutta onko tämä uusi kampauskaan nyt sitten niin ihmeellinen. Tukka mikä tukka.

On nälkä ja väsyttää. Taidan mennä nukkumaan.

Olen ollut todella väsynyt ja stressaantunut. Nano harrastaa vittuillakseen keskelle lattiaa kuseskelua, mutta menee sillä sentään jokunen käsky jo jakeluunkin. Ehkä.

Töissä kiirus.

Olen luvannut äitille tehdä sen pikkujoulunaamiaisiin asun. Nyt vasta aloin piirtää kaavoja, ja mulla on joku viikko aikaa tehdä koko kolttu. Voi huoh.

Rakastan Radio Rockin mainoksia.

Väsyttää. Yritän vielä kopioida tuon kaavan, ja jos sitten vaikka menisi nukkumaan. Rikukin tuli juuri ilmoittamaan, ettei vessan hanasta tule lämmintä vettä ennen huomista päivää... Voi huoh, oikeesti.

Voi vitun Aurora ja Saara, nyt on pakko kuunnella Army of Loversia. :D

Täällä taas

En ole oikein jaksanut kirjoittaa. Väsy. :/

Viikonloppu meni oikein hyvin, itseasiassa jopa tämä aamu meni oikein hyvin, mitä en ollut uskoa todeksi. Nano ei enää ollenkaan kisko hihnassa niin pahasti kuin ennen, korkeintaan eteenpäin. Olen yrittänyt antaa mekupaloja onnistuneista suorituksista, ja olla huomioimatta sitä vetoyrityksistä. Mitään kovin selkeää tulosta meillä ei vielä ole. Eikä varmaan tulekaan vielä pitkään aikaan.

Nano osaa jo melkein odottaa, kun ruokaa annetaan. Ollaan yleensä pyydetty istumaan ja makuulle ennen ruokaa, ja nyt ollaan otettu käyttöön se kuuluisa "odota", eli koira ei saa koskea ruokaan ennenkuin lupa on annettu. Aluksi pideltiin kiinni niin kauan, että rimpuilu loppui, nyttemmin se ei enää juuri rimpuile, mutta jos ei siitä kiinni pitäisi, niin sehän syöksyisi heti sinne safkaan... :D Oletan, että me edistymme asian kanssa.

Ollaan jouduttu jättämään Nanoa valitettavan pitkiksi ajoiksi yksin, että tulisi töissäkin käytyä. Sen huomasi taas tänään, kun neiti oli tehnyt varmaan neljät pissat samalle paperille, ja kakat suoraan siihen oven taakse, kun eteisestä astuu sisään... Mutta minkäs teet. Ehkä se joskus jaksaa alkaa pidättämään.

Lauantaina kävi Zaida ja kauppasi mulle Mary Kay -tuotteita. Nyt on sitten puhdistusainetta, kosteusvoidetta ja huulipunaa ja rajauskynä tulee vielä postissa myöhemmin. Laskun kanssa. :D Mutta onpahan tuotteita!

Olen tässä katsellut jonkin verran videoita, jotka käsittelevät WoWin uusinta lisäosaa. Suosittelen muillekin tämän kaverin kanavaa YouTubessa. Sisältää taatusti spoilereita. Hän pelaa betaa ja omaa vekkulin brittiaksentin! En siltikään oikein tiedä, mitä ajatella uusimmasta lisäosasta. Voi huoh.

Tällä hetkellä:

Kaimio voi tunkea päänsä perseeseensä ja toi koira on hirviö.

Mikä tuossa koirassa on vialla?

Nano on käyttäytynyt todella, todella kummallisesti pari viime päivää. Ensinnäkin se on "leikkinyt" paljon aggressiivisemmin. Se yrittää tosiaan purra, ei tuota voi sanoa enää näykkimiseksi. Yritti muunmuassa toisen kerran tänään purra mua kasvoihin. Toiseksi se riehuu kerta kerralta enemmän ulkoilun jälkeen. Äsken se ei lenkin jälkeen nukkunut ollenkaan kahteen tuntiin, riehui vain ja jäysti kaikkea. Loppujen lopuksi se jäysti niin kauan puruluuta, että sen toinen pää irtosi ja pehmeni, jonka jälkeen se yritti kokonaisena niellä sen palasen.
... Mitä. Vittua? Eikö se muka saa riittävästi ruokaa, vai mikä saa yrittämään moista? En vaan oikeasti enää tajua.
Omia parannusehdotuksiani olisi pienempien lenkkien tekeminen, pienempien ruoka-annoksien useammin antaminen ja... en teidä, eristäminen? Valitettavasti keskimmäistä emme voi toteuttaa, pitää joskus käydä töissäkin.
Jos on parempia vinkkejä, niin otetaan vastaan!

Nanon kanssa menee... Joo, menee. Olen väsynyt.

Mutta eilen illalla sain ensimmäisen sukkani valmiiksi, wuhuu! Laitan siitä ehkä kuvan tänne. :D Ajattelin antaa sen äitille joululahjaksi. Äitille, joka lukee blogiani, hmm... Ehkä neulon sille parinkin. Jos lanka riittää. :) Sitten pitää tehdä loppuun faijan lahjakin, ja Allulle ja Mannalle ei ole vielä mitään. En tiedä tuleeko olemaankaan. :o :D

Kohta töihin puoleksi päivää, ei pysty pidempään olemaan tuon pennun takia vielä pitkään aikaan.

Jaan tämän teidän pelaajien kanssa, rakastan tätä. :D

Iltalenkki tehtiin Nanon kanssa tosi hienosti. Taas siinä samassa kohtaa metsätietä alkoi ulina ja hidastelu, mutta maanitellessa tuli hyvää tahtia. Kakat osasi tehdä ulos. Valitettavasti kotiin päästyä alkoi taas jumalaton riekkuminen. Siinä vaiheessa, kun alkoi näykkimään mua - vaihteeksi - niin Riku sen sitten pisti maihin. Tuntuu, että sen on jotenkin tosi vaikeaa ymmärtää, mitä saa purra ja mitä ei. Yleensä pidän sitä selällään maissa, kuonosta kiinni ja ärisen sille niin kauan, että häntä lakkaa viuhumasta. Luulen, että se silloin on tajunnut, ettei tämä ole mikään hauska leikki, ja että purra ei saa. Sitten purulelun tarjoaminen, ja kehut kun nappaa siihen kiinni.

Osaa se kyllä jo istua! Sitten kun osaisi maate mennä myös. "Tänne" -käskyn ymmärtää myös jotenkuten, kunhan sen esittää liioitellulla äänensävyllä ja levittelee käsiä oikein maksimaalisesti... :D

Tämäniltainen riekkuminen oli kyllä pahempaa kuin vielä yhtenäkään iltana, ihan kuin sillä olisi alkanut jokin varhainen uhmaikä. Ehkäpä se on jotakin sopeutumisen loppuvaiheita, rajojen hakemista. Tiukka kuri vain, ei tässä muu auta.
Luettiin netistä, että jotkut ovat tehneet niin, että kaikki on tehty käskystä. Ei edes leikitä, ellei omistaja aloita. Tätäkin voi toki kokeilla.

Mutta nyt väsyttelee siihen malliin, että menen iltapesulle, ja ehkä teen vielä pari kerrosta sukkaa. Yötä!

Edistystä ja takapakkia...

Nanosta sen verran, että eilisen ja tämä päivän aikana on tehty jo kolmet kakat ulos! Hoorays! Parit on tullu kyllä sisällekin, toiset yön aikana jotka se on vissiin itse hävittänyt, ja toiset tänään iltapäivällä, kun en riittävän nopeasti vienyt sitä pihalle (ei sillä että se takaisi mitään). Muutenkin ollut ihan hyvin käyttäytyvä yms, PAITSI: Vein tänään naamani lähemmäs lattiaa, niin kaveri tosiaan huomasi mut, pomppasi äkkiä pystyyn, tuli luokse ja päätti puraista mua naamaan. Lienee turhaa kertoa, etten ollut kovin kiitollinen, ja se sai kyllä kuulla kunniansa. Välillä tuntuu, että tuolla koiralla on kusta päässä, mutta kai sitä pitäisi vain kärsivällisesti panna se pentuiän piikkiin...

Olen saanut neuleitakin valmiiksi ennätystahtia. Tällä hetkellä tuntuukin, etten nukkumisen lisäksi, jaksaisi paljon muuta tehdä, kuin istua sohvalla neulomassa. Ensimmäiset sukkani valmistuvat megavauhtia, eilen ja tänään olen myös saanut valmiiksi kaulurin ja hartiahuivin. Laitan niistä kuvia ehkä joskus.

WoWia pitäisi pelata, peliaikaakin olisi vielä vähäsen. Ei pidä hukkaan heittää mitään!

Väsyttelee, huomenna tuntia aikaisemmin duuniin tekemään yksi akuutti sovite valmiiksi. Pitäisi mennä ajoissa nukkumaan tänään. Luojalle kiitos talviaikaan siirtymisestä.

Joo ei mä tuun kohta hulluks. Taas pistin sille ruuan eteen, ja heti sen jälkeen mentiin ihan tuohon omalle takapihalle, jossa ollaan siis oltu ennenkin. Ihan rauhallisesti olin, seisoskelin sen kanssa vaan, ja silloin vaan liikuin, kun näytti siltä, että se seuraa. Sit se taas hätääntyi, kun piti kaikkien paiskoa autojensa ovia samanaikaisesti, ja sitten alkoi vaihteeksi kauhea vinkuminen ja rimpuilu...
Ja heti kun pääsi sisälle, niin paskat keskelle keittiön lattiaa.

... Tulipahan tirautettua oikein kunnolla. Herranjumala että mä olen väsynyt.

Mutta sittemmin neiti osasi mennä sentään paperille. Voi huoh että tästä tulee pitkä operaatio.

... Joo. Edelleen paskana

Rankkaa, rankkaa, rankkaa.

Nanosta on aika vaikea saada kiinni (kuvaannollisesti), mutta vielähän me rakennetaan tätä luottamusta. Eilen kun sekä minä että Riku oltiin sen kanssa lenkillä, niin meni tosi hienosti! Me käveltiin todella pitkälle, jopa yhden tien yli, jonka kohdalla molemmat oli jo varmoja, että pentu nykäisee liinat kiinni. Siitä se vain tepsutteli yli muina naisina. Ja sitten kun tultiin kotiin päin, niin kierrettiinkin vielä meidän taloyhtiön talot, ja sitten vasta tultiin sisälle. Kaveri kulki hienosti hihnassa, ei vetäny eikä jääny kuhnimaan.

... Mutta sitten kävin sen kanssa yksin illalla. Ja aivan tasan katastrofaalista. Ei pissaa, ei kakkaa, vain sairaasti rimpuilua ja ulinaa siellä hihnan päässä. Ja se on todella noloa, eikä siihen tunnu olevan mitään ratkaisua. Olen yrittänyt löytää joka paikasta tietoa siitä, mitä sitten kannattaa tehdä, kun pentu vetää ja ulisee hihnan päässä. Joka paikassa hoetaan vain tyhmänä sitä, kuinka "käänny ja lähde toiseen suuntaan". Hei haloo. Jos mä lähden toiseen suuntaan, niin tää kaveri kääntyy kanssa, ja alkaakin pakittaa. Aivan yhtä tyhjän kanssa. Olisi kiva, kun tuolta internettien ihmeellisestä maailmasta löytyisikin sitä tietoa. Nolottaa perkele kun se vaan ulisee kovaan ääneen, pakittaa ja hyppii kuin rodeohärkä... Enkä mä osaa tehdä mitään siinä tilanteessa. Siihen tilanteeseen ei vain ole ohjeita. Ei kirjoissa, ei netissä.

Tuntuu, että välillä edetään hurjan nopeasti, ja sitten tullaankin yhtäkkiä takapakkia kaikki se, mitä ollaan "opittu". Se on todella turhauttavaa. Mukavampi olisi edetä tasaisesti, mutta kun ei niin ei.

Taidan kaiken lisäksi olla tulossa kipeäksi. Toisaalta se ei olisi mikään ihme. Tämä aika vuodesta, kaikki stressi ja jännitys mikä pennun mukana tuli... Ja se, kuinka mä Nanon kanssa joka päivä käyn hermojeni äärirajoilla monta kertaa. Normaalisti mun elämä on melko tasaista, en ole kovinkaan hermostunut tai hätääntynyt usein. Ei ole ihme, jos pistää västyttämään, kun on yhtäkkiä niin paljon "henkisiä muutoksia". Pakko se vain on kestää. Uskottelen tiukasti itselleni, että suunta tästä on vain ylöspäin.

Ja nyt kun tuo koiruus nukustelee, niin yritän itsekin lepuuttaa tuossa sohvalla. Jos tekisi vähän niitä etätöitä samalla.

Olen aivan paskana

Tää oli just niin rankkaa kuin olin kuvitellut, ellei vielä hieman rankempaa. Nukkumisesta ei toivoakaan, mutta pakko yrittää.

Tänään on käyty neljä kertaa ulkona, joista kahdella ei mitään. Ulkona käyminen on tuolle neidille kovin pelottavaa. Talon päätyyn parkkipaikalle mennään ihan ok, mutta sen ylittäminen on kovin vaikeaa. Jos sen yli päästäänkin, niin viimeistään siinä metsätien alussa tytsy lyö liinat kiinni ja alkaa uikuttaa. Syliin jos pääsee, niin ei ole mitään ongelmaa. Sitten voidaan mennä vaikka maailman ääriin asti. Mutta eihän sitä sinne voi joka kerta kantaa, se vaan tottuu siihen, ja siinähän ollaan. Kaveri painaa nyt kaksikuukautisena sen 7,5 kiloa. Paljonko se painaa kuukauden päästä? Tai puolen vuoden? Ehdottomasti huono vaihtoehto.
Tänään saatiin kuitenkin pentuvaljaat, joten vähän paremmin pysyy se koira lapasessa. :D

Voin tänään todella pahoin. En kuitenkaan oksentanut, vaikka kuinka yritin. Tunnin torkkumisella parani olo jonkin verran. Mietin, että se koiran tulosta johtuva jännitys varmaan laukesi tänään, ja sain vatsanväänteet, huonon olon ja huippauksen vasta näin jälkijunassa... Hämäläinen mikä hämäläinen.

Olen enigeis todella väsynyt, ja taidan nyt mennä sohvalle syömään suklaata. Soronoo! -->

Joo siis... Tää on vasta eka päivä, ja eka yökin on vasta edessä, mut oon jo ihan finaalissa. Vois kohta mennä nukkuun, jos sais ton kaverinkin rauhoittumaan.

Äsken kuitenkin kun viimeisen kerran käytiin lenkillä, niin neiti osasi pissata jo ulos... Kyl sit kehaistiin. :D

Mä oon nyt äiti!

Tällainen me Parkanosta haettiin. Matkassa ei ollut mutkia, mutta vaikeaa tästä alusta tulee. Toivottavasti lopussa seisoo. Kiitos.

Hän on Nano, 2 kuukautta! Narttupentu, jossa on alaskanmalamuuttia, saksanpaimenkoiraa, valkoistapaimenkoiraa ja siperianhuskya. Looksit on kyllä perinyt kahdelta ensimmäiseltä, selvästi.

Jännittää vieläkin, että mitä tästä oikein tulee. :D

Jännittää

Enää kolme yötä pennun hakuun.
Kämppä ei vieläkään ole siisti, joten tein tuossa äsken aika tiukan listan, mitä täällä on tehtävä ennen lauantaita. Pelottaa kamalasti, että tullaanko me sittenkään toimeen, ja osataanko me kouluttaa ja hoitaa sitä hyvin ja... Äh. Jotenkin kallooni ei iskostu se, että se todennäköisesti tule rakastamaan meitä paljon ihan vain meidän itsemme takia, eikä sitä pätkääkään kiinnosta, kuinka hyviä me ollaan koirien kanssa. Meistä tulee sen perhe. Rakastanhan mäkin perhettäni, vaikka ne joskus käykin mun hermoille. (Varsinkin eräs nimeltämainitsematon Manna... :D)

Tiedän sen jo nyt, että tulen olemaan aivan romuna sen jälkeen, kun se koira tulee ja siirryn pariksi/muutamaksi viikoksi tekemään iltavuoroa/etätöitä, mutta uskoisin, että se on sen arvoista. :) Ja jouluna viimeistään helpottaa.

Joulusta puheenollen. Mulla on ollut ihan hirvittävä joulubuumi tässä jo jonkin aikaa, kuuntelen joka aamu joululauluja ja glögikin on maistunut. Näin se aina alkaa, paria kuukautta ennen tulee se ensimmäinen vaihe, ja sitten taas marraskuuksi unohdan koko joulun, ja yhtäkkiä onkin enää viikko aikaa hoitaa kaikki.
Kävin eilen porukoilla ja päätettiin yhdessä, että voidaan mennä Tervikseen kuten ennenkin, mutta tänä jouluna ei YHTÄÄN alkoholia. Ei edes viiniä ruuan kanssa. Jos sitä maun takia juodaan, niin saahan sitä alkoholittomana versiona. Jos näen yhdenkin kaljatölkin JOULUNA, nii lähden. Ja se siitä joulusta sitten, kiitos kaljanlipittelijöiden. Todettiin äitin kanssa, että joka perkeleen juhlapyhänä aina ryypätään, niin sen joulun voisi vaikka olla juomatta. Me sen sijaan toivottiin jouluruokia, jotka tehdään yhdessä, joululauluja, joulukuusen koristelua, ja sitä ihan vaan yhdessä oloa. Äiti oli sitä mieltä, ettei aikuisilta-aikuisille -lahjoja, kun niitä on aina niin vaikea keksiä. :D

... Ounou, seuraavaksi iskee joululahjastressi. :/ Onneksi olen lahjonut ihmisiä ihan riittävästi seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, niin voin hyvillä mielin olla lahjomati. ^^

Mutta kaikkea ennen... Hirveä siivousrumba, ja PENTU<333 .

Novel no. 1

-Menehän sisään.
Minut osoitetaan kohti ovea. En ylipäätään ymmärrä mitä teemme ikivanhassa talonrähjässä, joka lakoaa hetkellä millä hyvänsä. Tartun kuitenkin tottelevaisesti ovenkahvaan ja väännän. Silmiäni kohtaa mitä epärealistisin näky ja jämähdän haavi auki paikoilleni.
-No, sisään vain, ei meillä ole koko päivää!
Astun pehmeälle nurmelle, ja annan näyn laskeutua hitaasti valoa aristeleville verkkokalvoilleni. Olemme astuneet jonkinlaiseen saareen. Saareen, joka kelluu äärettömyydessä. Älkää käsittäkö väärin, tämä ei ole avaruus. On täysin valoisaa, vaikka aurinkoa ei näy. Leijumme ikäänkuin taivaalla, mutta jos menisin saaren reunalle ja kurkistaisin alas, ei maata näkyisi. Joka puolella vain vaaleaa sineä.
Saari on ehkä yhden korttelin kokoinen. Maasto on hieman mäkistä, ja joka puolella kasvaa nurmea ja valkoisia ja hopeaisia lehdettömiä puita. Huomaan maassa esineitä, ikäänkuin kiireessä unohdettuja. Sateenvarjoja, lapasia... Jopa jonkinlaisia kortteja, ehkä maksuvälineitä.
-Älä välitä natiaisista, ole vain kuin niitä ei olisikaan.
Vilkaisen äkkiä puhuttelijaani, yhtä seuralaisistani, ja sitten ympärilleni. Toden totta, puiden lomassa kulkee todella lapsia valkoisissa vaatteissa, ehkä seitsemän ikäisiä. He vain... Kulkevat. Edestakaisin.
-Ne ovat olleet täällä aina. Ja todennäköisesti tulevat aina olemaankin. Ei niistä ole haittaa, mutta älä puhuttele niitä. Mennään nyt.
Seurueeni lähtee määrätietoisesti painelemaan kohti saarekkeen toista päätä, minä heidän kannoillaan. Toisen pään reunalla näkyy puinen koroke, sekä junakiskot. Ne tulevat vasemmalta äärettömyydestä ja katoavat oikealle äärettömyyteen. Koroke on siis jonkinlainen laituri, ymmärrän.
Kun laituri on kokonaan näkyvissä, näen sen päällä seisovan naisen. Lähemmin tarkasteltuna kyseessä ei olekaan elävä nainen, vaan nukke. Samanmoinen mallinukke, kuin kauppojen ikkunoissa. Nukke on puettu morsiameksi, huntuineen kaikkineen. Sillä on samanlainen hieman ylimielinen ilme, kuin kaikilla muillakin näkemilläni. Se on kovin vaalea, oljenväriset hiukset ja persikkaiset huulet sillä on myös.
-Hän on Oraakkeli, joku seuralaisistani sanoo juhlallisesti, ja muut tekevät lähes kunniaa nukelle. En voi uskoa korviani. Epäuskoisuuteni paistaa varmasti kasvoiltani, sillä muutamat heistä hymähtävät huvittuneesti mutta hyväntahtoisesti.
-Anna meidän näyttää. Ymmärräthän että laiturille ei kuljeta Oraakkelin tietämättä!
Ensimmäinen heistä astuu nuken eteen, suutelee kylmäkiskoista morsianta ja... Katoaa! Silmieni edestä hän häviää olemattomiin.
-Olkaa hyvä, madmoiselle, joku heistä vitsailee, ja ymmärrän, että minunkin tulee todella kiivetä nuken luokse ja suudella sitä. Astun pari epävarmaa askelta kohti nukkea ja vilkaisen tovereihini. He vain hymyilevät, nyökyttelevät ja elehtivät minua kiirehtimään Oraakkelin eteen. Käännyn katsomaan nukkea. Se on hyvin pitkä, joten joudun seisomaan varpaillani, jotta yletyn sen huulille. Viimeiseksi ajattelen, kuinka naurettavalta varmasti näytän, ennenkuin suljen silmäni ja painan huuleni Oraakkelin kylmiä ja kovia huulia vasten.
Yhtäkkiä alan kuulla ääniä. Ensin hiljaisina, sitten ne voimistuvat, kunnes ovat kaikkialla ympärilläni. Ihmisten puheensorinaa, naurua, ärhentelyä ja lasten riemunkiljahduksia. Pääni on yhä taivutettuna kohti Oraakkelin kasvoja, mutta kun uskaltaudun avaamaan silmäni ja laskemaan sen, näen kaikki nuo äänien aiheuttajat. Laituri - ei, vaan koko saari - kuhisee elämää. Kaikki odottavat junaa matkatakseen jonnekin. Muutaman askelen päässä minusta on yksi seuralaisistani. Hän, joka ensimmäisenä kulki Oraakkelin Portista. Hän hymyilee tietäväisen oloisena.
-Huomaathan, Oraakkeli pitää huolen oikeamielisistä ihmisistä, heidät Hän päästää laiturille ja matkaan.
Nyökkään hitaasti, vaikken vielä oikein ymmärräkään kaikkea näkemääni. Seuraava tovereistani alkaa hahmottua taakseni. Kaikki he kulkevat vuorollaan läpi Portin.
-Oraakkeli antaa odottaville myös pienen lahjan, sanoo yksi heistä.
-Hyppäähän nyt ilmaan. Ponnista voimalla.
Jälleen olen epäuskoinen, mutta teen työtä käskettyä. Menen melkein kyykkyyn asti, ja ponnistan. Jalkani eivät enää osu hypyn jälkeen maahan. Jään leijailemaan puolen metrin päähän maan pinnasta. Jaksan kummaksua vielä tätäkin, kaiken jo näkemäni jälkeen.
-Näin et putoa reunalta. Odottavan aika on myöskin pitkä, näin saat ehkä kulutettua sen nopeammin, yksi tovereistani sanoo silmää iskien. Painottomuuden tunne alkaa tuntua hienolta, pyrähtelen hieman edestakaisin, ja päädyn tekemään taidokkaita surmansilmukoita riemukkaasti nauraen. Olkoonkin outoa, tätä parempaa ei voi olla!
Riemuni ei kestä pitkään. Näen junan lähestyvän horisontista. Se jyskyttää äärettömyydessä leijuvilla raiteilla kovaäänisesti, ja ihmiset alkavat järjestyä laiturille päästäkseen nopeasti sisään. Palaan tovereideni luokse, sillä meilläkin on ilmeisesti kiire. He viittovat minua väentungoksesta luokseen, ja laskeudun yhden rotevamman miehen olkapäille. Hän laskee minut naurahtaen alas eteensä ja luotsaa läpi tungoksen vaunuun. Juna on koristeltu sisältä hienosti. Penkit on päällystetty punaisella sametilla, ja puuosat maalattu kultamaalilla. Seinät on vuorattu taidokkaasti valmistetuilla seinävaatteilla, jotka kertovat jonkinlaista historiallista tarinaa.
Asetumme loosiin, ja meille tarjoillaan teetä heti junan lähdettyä liikkeelle. Katson ikkunasta puista laituria ja Oraakkelia, kunnes äärettömyys nielaisee ne.
Hitaasti käännän katseeni menosuuntaan. Äärettömyys edessäni alkaa tummua. Seuralaiseni hörppivät rauhallisina teetä, ja silmäni alkavat painua kiinni.
Matka tuntemattomaan on alkanut.

Ladies and gentlemen:

Saamme perheenlisäystä.

Oho nyt jänskättää

Menossa kohtapuoleen töihin. Ihan tuttu paikka, mutta silti on sellainen pelonsekainen jännitys masussa, niinkuin olisi menossa johonkin työhaastatteluun. :D Tiedän, ettei tule mitään ongelmia, mutta silti on vähän epävarma olo. Ei mulla ole eväitäkään, kun ei tuolla kaapissa oikein ole mitään sellaista jota voisi mukaan ottaa. Luotan siihen, että armas äiskäni haluaa jelpata mua pari päivää tässä lounasasiassa... ^^

Inuyashoja ei ole vieläkään näkynyt. Huusin ne viikko sitten sunnuntaina, ja rahat olivat myyjällä jo torstaina. En ole vieläkään saanut s-postiin sitä seurantanumeroa, onkohan se vain unohtanut laittaa? Kaipailisin niitä kirjoja jo! :<

Oltiin eilen Särkisalossa isotädin viiskymppisissä. Ylensöin itseni ihan kamalaan kuntoon. Ja sitten pakotin itseni vielä juoksulenkille kun pääsin kotiin, kuinka tyhmä voi ihminen olla? Halusin vain juosta, kun perse oli niin jumissa kaikesta autossa istumisesta, mutta sitten kun sänkyyn pääsi, niin aloin voida todella pahoin. Monta kertaa olin aivan varma, että kohta lähden oksulle. Oikein paljon mahdollista, että söin jotain oikein todella sopimatonta. Tai ihan vaan puhtaasti liikaa. Tai liikaa sopimatonta, kuka voi tietää. Totesin, että kyllä se nälän aiheuttama heikotus on niin paljon parempi tunne, kuin ylensyönnin aiheuttama tuska ja tutina. Nälässä pystyy sentään ajattelemaan selvästi, ja siitä pääsee äkkiä eroon, mutta tuo... Kun olet syönyt liikaa, niin kärsit seuraavat pari päivää hyvässä lykyssä. Kaikki mitä on päällä, painaa ikävästi. Sukkahousut vyötäröä, farkut alavatsaa... Kerrankin ei satu hartioihin!

Memeä täältäkin!

Lollopallo, nyysin Inkalta!

Millä sormella/sormilla naputtelet laskinta? Itseasiassa yleensä kynän kärjellä. Sillä tylpällä. :D
Kuinka monta lasia vettä juot päivässä? Aivan liian vähän, ehkä kolme. Siis kolme lasia ylipäänsä mitään nestettä, oon ehkä vähän kuiva kaveri.
Juotko kahvia? En.
Paras teemaku? Hmm... Earl Grey, Keisarin morsian, perus sitruuna, jotkut mansikkaiset... Onhan noita.
Pidätkö kahviloista? Kyllähän ne on ihan kivoja!
Onko sinulla otsatukka? No ei oikeastaan. Vähän muita lyhyempiä karvoja jossain ohimon tienoilla.
Kumpi silmä on vaikeampi meikata, vasen vai oikea? Kyllä ne on molemmat aivan yhtä helppoja meikata.
Oletko usein myöhässä? En mielestäni, kova on ainakin yritys olla ajoissa.
Mitä katsot televisiosta? En katso televisiota.
Onko pahempi asia syntyä sokeana vai sokeutua jossakin vaiheessa elämää? Ehkä pahempaa sokeutua. Ei vituttaisi niin suunnattomasti, jos syntyisi sokeana, ei alun alkaenkaan tietäisi miltä asiat näyttävät. Sen hyväksyisi paljon helpommin.
Olisitko mieluummin kuuro vai sokea? Hmm. Paha kysymys, molemmissa on kuitenkin puolensa. Ehkä mieluummin jopa sokea...
Lentokone vai laiva? Juna.
Kuolisitko mieluummin lento-onnettomuudessa vai laivan upotessa? No johan on vaihtoehdot. Ehkä lentokoneessa, siinä saattaisi pikaisten paineenvaihteluiden vuoksi mennä tajuttomaksi, ja kuolla autuaasti tietämättä mistään mitään. :D
Oletko koskaan ollut leikkauksessa? Periaatteessa, olin siis kyllä hereillä koko toimenpiteen.
Puhutko murretta? Kai tämä manse on tarttunut tässä asuessa...
Tykkäätkö aksenteista? Hoho, Inka oli vastannut, että irkkuaksentista, mikä on aika pop, mutta nyt on vastattava juuri jokin aika sitten Braveheartin katsoneena, että skottiaksentti!
Kumpi on pidempi: etusormesi vai nimettömäsi? Tuota... Paha sanoa. Vasemmassa kädessä nimetön on pidempi, ja oikeassa lyhyempi... :D
Mikä kyky sinulta puuttuu? Se mystinen ajatustenlukukyky? Sanotaan vaikka, että kyky sanoa "ei". Harjoittelen parasta aikaa.

HARRASTUKSISTASI:

Mitä harrastat? Lukeminen on oikein mukava harrastus, ja neulominen. Pelailen myös silloin tällöin kausittain WoWia ja tanssipeliä jonka ostin kesällä!
Mitä haluaisit harrastaa? No jos sellaisen isohkon vetokoiran joskus saisin, niin harrastaisin koiravaljakkoilua! Ja korttipelit olis jännä, en osaa kuin yhtä korttipeliä.
Mitä et missään nimessä harrastaisi? Öähm... Mitään, mihin liittyy jonkun oikeuksien polkemista tai eläinrääkkäystä? Kokeilisin mielelläni kaikkea, ennen kuin vastaan mitään!
Toivoisitko, että harrastuksestasi tulisi työsi, vai onko se kenties sitä jo? No joo, en kyllä toivoisi että enää yhdestäkään mieluisasta harrastuksesta tulee kuivaa pakkopullaa. Ompelu on sitä jo.
Onko sinulle tärkeää olla hyvä siinä, mitä harrastat? Ei varsinaisesti, se on kiva bonus.

LUKEMISESTA:

Millainen lukija olet? Nopea, arvosteleva, "uskollinen". Tahtoo sanoa, että yritän mahdollisimman paljon samaistua henkilöihin ja kirjailijan luomaan maailmaan/miljööhön.
Luetko paljonkin? Ala-asteella luin koko ajan, nyt se on muuttunut kausittaiseksi.
Onko sinulla aina jokin kirja kesken? Ei aina, tällä hetkellä on (aivan kuten Inkallakin) koiran kasvatusopas. :D
Valitsetko kirjaa koskaan kannen perusteella? Hyvin harvoin. Kannen tulee olla hyvin kaunis tai hyvin shokeeraava, mikäli päädyn kirjaan vain sen takia.
Paras kirjasarja? Voehan. Ehkä Taru sormusten herrasta, ja jos mangat lasketaan, niin niistä Fushigi Yuugi. :o

VAATEKAAPISTASI:

Mitä vaatekaappisi sisältää? Vaatteita, duh.
Onko se täynnä? No valitettavasti kyllä, tarvitsen isomman.
Viikkaatko vaatteet ennen kuin laitat ne kaappiin? Aina.
Mikä on hallitsevin väri vaatteissasi? Jaa-a. Ennen se oli luonnollisesti musta, mutta nyt... Ei ole yhtä väriä, mutta lähes kaikki ovat jotain murrettuja syksyvärejä.

MUSIIKISTA:

Mitä musiikkia kuuntelet, kun haluat rentoutua? En minä koskaan halua rentoutua. No jotain, jossa ei tarvitse erityisesti keskittyä. Jumputipum-automusiikkia. :D
Entä kun haluat nostaa fiiliksiä? Jotain perussettiä, mitä nyt soi kaikissa baareissa yms. Pintaliitomusaa. Ehkä lisää automusiikkia. Riippuu tietysti missä seurassa olen!
Jospa haluatkin perehtyä lyriikoihin? Harvemmin haluan. Ehkä vanha Metallica.
Mikä kappale soi juuri nyt? Pulp - Disco 2000
Last.fm-nickisi, jos käytät kyseistä palvelua? -
Jos kuuntelet koneella musiikkia, niin millä ohjelmalla? Winamp. Spotify olisi kätevä, mutta eihän minulla sitä ole...
Onko sinulla mp3-soitin? Kyllä löytyy.
Kuunteletko sitä usein? Aina kun olen yksin liikkeellä.
Parasta syysmusiikkia? Mikä nyt milloinkin uppoaa. Ei vuodenajalla ole väliä, vaan mielialalla.
Ovatko lyriikat sinulle tärkeitä? Jos totta puhutaan, niin eivät. Nekin ovat kiva bonus.
Ketä muusikkoa kunnioitat? No jaa-a, melko montaa varmaan, mutta eipä tule ketään mainitsemisen arvoista juuri nyt mieleen. :D
Minkä albumin kannesta pidät erityisesti? Warmen - Accept the fact tai Madonna - True Blue
Valitse kolme kappaletta, jotka haluaisit kuulla elämäsi viimeisinä hetkinä: Aerosmith - I don't wanna miss a thing, Daft Punk - One more time ja Metallica - Nothing else matters
Kaikkien aikojen suosikkikohtasi jostakin kappaleesta? Niitäkin on niin monta... Muutama tulee mieleen, mutta valitettavasti niitä on turhan hankala kuvailla tässä, ne ovat nimittäin kaikki instrumentaaleja... :D

ELOKUVISTA:

Mitä elokuva tarvitsee ollakseen hyvä? ÄKSÖNIÄ, ja pitää siinä vähän rakkauttakin olla. Hemmetin hyvä juoni, tai eeppinen historian tapahtuma juonena.
Mainitse elokuva, jonka aikana olet itkenyt. Lol, Titanic? :D
Mainitse jostakin elokuvasta kohta, jossa säikähdit vietävästi. En muista yhtäkään juuri nyt. Harvemmin katselen sellaisia leffoja
Mikä elokuva on suosikkisi, jos saisit valita vain yhden? Aika hanurista käskeä valitsemaan vain yksi, mutta heitetäänpä Disneyn Kaunotar ja hirviö. Suosikki lapsuudestani!
Pitääkö huoneen olla pimeänä, kun katsoo elokuvaa? Ei ihan, vähän pitää olla valoa. (Että näkee sipsipussin, höhö)
Minkälaisista leffoista pidät? Action-, draama- ja komedialeffoista, sekä musikaaleista. Trilleri- ja kauhuelokuvat ovat aika "kaukana sydäntä"...
Käytkö usein leffassa? En.

RASTITUKSET:

Minulla on…
[x] lempinimi/lempinimiä
[ ] sotkuinen huone
[x] karkkia piilossa
[ ] aakkoset takaperin muistissani
[ ] enemmän kuin kolme sanakirjaa
[x] kirja/kirjoja yöpöydälläni
[x] musiikki soimassa juuri nyt
[ ] enemmän kuin kolme huulirasvaa
[ ] enemmän kuin kolme huulikiiltoa
[x] huono muisti
[ ] allerginen nuha
[ ] pahalaatuinen slash-addiktio

Minua sanotaan usein…
[ ] hajamieliseksi
[ ] sanavalmiiksi
[ ] viisaaksi
[ ] tyhmäksi
[ ] idiootiksi
[ ] mielisteleväksi
[ ] välinpitämättömäksi
[ ] yli-innostuneeksi
[ ] eläinrakkaaksi
[ ] häiriköksi

(Ei kukaan koskaan kutsu minua erityisesti miksikään edellämainituista! :( )

Mielestäni olen…
[x] hajamielinen
[ ] sanavalmis
[ ] viisas
[x] tyhmä
[ ] idiootti
[ ] mielistelevä
[ ] välinpitämätön
[ ] yli-innostunut
[x] eläinrakas
[ ] häirikkö

Vielä viimeiseksi… mitä kappaletta kuuntelet juuri nyt? Metallica - Ride the lightning

Olo on jo hieman positiivisempi!

Siis ihan ainahan ei voi voittaa, sir.

Elikkä siis saan sen pennun jos hyvin käy, ja jos en saa, niin sitten se menee toiseen kotiin ja saa toivottavasti hyvän elämän siellä. Ja niin pahalta kuin se vielä toissapäivänä kuulostikin, niin kyllähän niitä pentuja joka vuosi tulee. Parempihan se toki olisi, jos varaisin ihan rotukoiranpennun jostain ensikevään pentueesta tms.

Inka soitteli tänään, että kääpiövillakoira/kääpiövillakoiran ja jonkun muun sekoitus olisi ostettavissa, ja laittoi kuvankin siitä. Se on kyllä kuolettavan suloinen. :| Katselin sitä ja pohdiskelin. Se on kyllä kovin pieni... Ja Riku sanoi suoralta kädeltä ei. Itseasiassa sanoi kyllä ei vielä toisenkin kerran. :D Pitää ehkä miettiä vielä yön yli. Todella söötti, ja varmasti helppo, mutta niin hemmetin pieni. Elämä ja sen vaikeat päätökset, huoh.

Itse himoaisin siis eniten vetokoiraa tai paimenkoiraa. Tahtoo sanoa, että koiran näköistä koiraa, pidän "alkukantaisen" näköisistä. Olen kelaillut huskya, alaskanmalamuuttia, saksanpaimenkoiraa, australianpaimenkoiraa ja collieta, näin etupäässä. Toivoisin, että voisin aloittaa sen koiran kanssa jonkin uuden harrastuksen, ja mikäli on mahdollista saada vetokoira, niin luonnollisesti tietenkin valjakkoilu.

Tänään lainailin kirjastosta koulutusoppaita. Ajattelin, että mikäli se koira meille joskus tulee, niin pitäähän minun se osata kouluttaa. "Ongelma"tapauksia ja huonoja isäntiä on ihan liikaa.

Ja yhtäkkiä olen niin masentunut.

Ne oli kaikki jo varattuja. Se ihminen sieltä kyllä sanoi että hän ottaa yhteyttä, jos joku peruuttaa tässä vielä, mutta ihan varma nakki on, että mun tuurilla ei peruuta. Nyt on taas vaikeaa keksiä mitään positiivista tästä elämästä. Aina käy näin.

Olen aika varma, että minusta tulisi ihan hyvä äiti sellaiselle pienelle karvaotukselle

Koira-asian tiimoilla olen edennyt sen verran, että olen ottanut selvää sirutuksista, vakuutuksista, koulutuksista yms. ja tehnyt vähän niin kutsuttua hintavertailua ja laskelmia. Olen katsellut sekä rotukoiria että ihan sekarotuisia, ja luulisin, että nyt on löytynyt ihan varteenotettava vaihtoehto sekarotuisesta pentueesta. Soitan huomenna ja tiedustelen vähän. :)

Ja toisin kuin moni minua tyhmänä pitävä kaveri ehkä kuvittelee, niin olen tosiaan kyllä ottanut selvää ensin käytännön asioista, enkä vain haikaillut että "vooooi kun toikin on niin söpö vähän mä haluun tommosen". Olen edelleenkin vähän vihainen siitä, miten ihmiset voivat pitää minua niin vastuuntunnottomana ja tyhmänä. Näin hyvinkö ihmiset minua tuntevat? Voi huoh.

Aloin tänään valmistamaan Halloween -asuani. Kaavoitus tulee olemaan semihelppo, eikä valmistamisessakaan kauaa pitäisi mennä. Kaikennäköistä rahareikää tulee olemaan, joten voi olla että joudun vähän tinkaamaan asustani, mutta yritys on sentään tärkein, eiks jeh? ;)

Perjantaina oli aika jännää, kun Paula ihan ex tempore soitti, että jos se vaikka tulisi Hämeenlinnan yöelämää katsastamaan. Siinä sitten mentiin eikä meinattu, ja tuli lähdettyä oikein keskustaan asti. Aamukahdeksaan asti loppujen lopuksi valvottiin, ja vaikka kaikki rahat menikin niin hauskaa ainakin oli, pitkästä aikaa. Kiitos Paula!

Toisaalta sitten, niin kivaa kuin olikin, niin ei se juominen oikein enää ole se juttu. Yhä harvemmin tulee käytyä missään, varsinkaan juomassa. Kaipaan sellaista vähän rauhallisempaa hauskanpitoa. Ajattelin tässä jo, että tuskin juon noissa tulevissa pippaloissakaan mitenkään hirveästi. Ainakaan en omia osta kuin pari hassua. Voin varmaankin luottaa siihen, että muilla on niin kova tarve päästä aivan jumalattoma tukevaan humalaan, että tuskin ne omistaankaan tarjoavat. :D

Ajattelin myös valvoa tämänkin yön, mutta taidanpa sittenkin kirjoitella hetken päiväkirjaan, ja mennä sitten tuonne Rikun viereen. Aamulla pitää herätä aikaisin! ^^

Juu. Ei tullu paljon parempi olo eilisestä, kun tajusin äsken polttaneeni yhden kattilan piloille. Piti aamupalaksi juoda teetä, mutta sitten unohdin sen veden kiehumaan tuonne... Ja olen tosiaan tehnyt tämän jo kerran aikaisemmin. Ei musta ole mihinkään...

Mihin purkaisin orastavat äidinvaistoni?

Tahtoisin kovasti ottaa koiran. Tai ehkä kissakin olisi kiva, mutta koiran kanssa tulisi enempi peuhattua ulkona sun muuta. Tahtoisin kovasti käydä koiran kanssa ulkoilemassa ja opettaa sille kaikkea. Ja sitten se olis mun kanssa aina. ^^

Mutta kun ei. On ne niin kalliita ja eläinlääkäri se vasta kalliiksi tuleekin ja entäs sitten kun se ei opikaan heti sisäsiistiksi ja sitten kun on kauhee kaatosade tai pakkanen ja se vinkuu ulos ja NÄÄGNÄÄG. Arvostan ihmisten huolenpitoa, mutta mitä vittua? Kaihan se on MINUN ongelmani sitten? Kyllä minä tiedän, että se voi tulla kalliiksi, mutta se on myös elinikäinen kaveri. Se ei VARMASTI minua hylkää, ala vihaamaan mitättömistä syistä tai puukota selkään kuten ihmisillä on valitettavasti tapana. Minä vain tarvitsen jotain, jota helliä ja kasvattaa. Hamsteriko tähän hätään pitäisi ostaa?

Olisi hienoa kuulla joskus joku rohkaisevakin sana, eikä sitä ainaista "Siinä on niin paljon vastuuta ja se on niin kallistakin etkä voi mihinkään matkustaa lyhyellä varoitusajalla ja elämäsikin menee ihan pilalle ja blööblöö..." Ja samat kommentit saan kuulla lasten hankkimisestakin. Ihan oikeasti. Ehkä te arvostelijat pelkäätte vastuuta yli kaiken, mutta itse luulisin olevani ihan valmis ottamaan edes koiran. Onhan se ihan mahdollista, että vaikka puolentoista vuoden kuluttua olen iloinen silloisen elämäntilanteeni vuoksi, etten ottanutkaan koiraa, mutta silti... Kaipaan jotain hellittävää, ja valitettavasti Riku ei nyt käy siihen. On paha purkaa äidillisiä tunteita mieheensä...

Urgent! Tärkeää! Obs!

Tarvitsen pikapuoliin valkoista labratakkikangasta, parit valkoiset/harmaat hiuslisäkkeet ja mustat lateksihanskat! Ei kenelläkään sattuisi nurkissa lojumaan? 8)
Toisinsanoen sain ehkä parhaan idean Jennan ja Janin Halloweenbileisiin. Pakko osallistua!

Siitä tulikin mieleen! Olisiko halukkaita osallistumaan, jos pitäisi pikkujoulutuparit täällä meidän "uudessa" kodissa? Siihen mennessä saattaisin saada jopa siistiksi tämän huushollin!

Miksi en saa nukkua?

Hetken ajan olisin saattanut nukahtaa, mutta sitten soittimesta alkoikin kuulua jotain meteliä sen rauhallisen musiikin sijasta, ja kun levottomana käännähdin, niin keittiön valo osui silmiin, ja se siitä nukkumisesta sitten.

Hyvinkäällä on ihan rauhallista. Jokunen juna menee silloin tällöin ohi, mutta ne ovat yllättävän hiljaisia nykyään. Tiskailin tuossa, ja söin puuroa. Nukkumisesta ei tosiaan tullut mitään.

Täällä ollessa olisi tarkoitus hieman kuvailla, siis kameralla. En ole yhtään varma, kauanko aion olla, mutta äsken ainakin tuli kova ikävä Rikua.
Tahdon ottaa seksikkäitä alusvaatekuvia. Ihan vain todistaakseni, ettei painoindeksin tarvitse olla 16 jotta voi olla seksikäs. Tahtoisin kyllä ottaa ihan jotain normikuviakin, jotta olisi jotain uutta esillepantavaa.

Huomenna voisi ehkä katsastaa jonkun täkäläisen kirpputorin. Ei sillä, että rahaa olisi enää jäljellä, mutta kai sitä katsella saa. Väsyttää niin perkeleesti. Tahtoisin vain nukkua, mutta kun ei. En saa unta. Silmätkin jo punoittaa.

Nappasin Niinan blogista linkin Beckin masennustestiin ja tulokset olivat seuraavat:

Käytit testin tekemiseen 2 minuuttia 44 sekuntia. Testipistemääräsi on 14.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.

Siis... Testin mielestä masentuneet ihmiset voivat ainoastaan laihtua, eivät lihoa. Suurin osa masentumisestani liittyy aivan varmasti lihomiseen, jonka vuoksi myöskin olen epävarmempi itsestäni, enkä ole enää kovin kiinnostunut seksistä. Tämä johtaa pienimuotoiseen masentumiseen, joka johtaa ainoaan varmaan, tuttuun ja turvalliseen lohtuun, eli siis ruokaan, joka johtaa lihomiseen... Mielestäni tämä on melko selvä noidankehä, mutta herra Beckin mielestä en ole käytännössä pätkääkään masentunut. :D Tai sitten olen vain äärimmäisen yksinkertainen.

Ainoa asia joka jäi ehkä hieman selvittämättä oli se, että olen todella nykyisin niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Tarvitsen selkeästi muiden ihmisten apua ihan tavallisten arkiaskareiden suorittamiseen.

Tein myös Rosenbergin itsetuntotestin seuraavin tuloksin:

You used 1 minute 8 seconds to answer to the test and your score on the Rosenberg self-esteem scale is 18.

The scale ranges from 0-30. Scores between 15 and 25 are within normal range; scores below 15 suggest low self-esteem. Current average of the scale is 17.

Eli itsetunto on käytännössä kohdillaan? Näemmä parempi, kuin keskimäärin! ^^

Laihdutusta ja korsetteja. Epätoivoistako?

Voi Niina. Mulla on ikävä. :(

Mulla on toki ikävä montaa muutakin kaveria, mutta jotenkin... Enemmän mulla on ikävä niitä vanhoja aikoja niiden kanssa. Niinaa mulla on ikävä nykyhetkessä. Tämän selvemmin en asiaa oikeastaan voi sanoa.

Välillä tuntuu, että elän jossain kuplassa, joka säilöö mua jotakin tulevaa varten, ja vellon menneessä, koska en näe tulevaan, enkä sen koommin nykyhetkeen kuplan ulkopuolella.

Mutta suurimman osan ajasta tuntuu onneksi ihan hyvältä, elämä sujuu ja on mallillaan, yms perusshittiä.

Olen ajatellut laihtumista. Kuulostaa koomiselta, mutta kai ajatukseen pitäisi ensin vähän totutella. Voisinko tosiaan muuttaa elämäntapojani niin radikaalisti, että se jopa oikeasti näkyisi jossain? Voisinko jaksaa joka päivä olla niin kovin tarkkana syömisistäni? Siihen se ennenkin on aika tehokkaasti kaatunut, etten jaksa kiinnittää huomiota syömisiini. Ratkaisu siihen saattaa olla se, että Rikunkin pitäisi syödä samoja ruokia kuin minä, niin ei tulisi lipsuttua mihinkään lihapiirakoihin, kun Riku niitä siinä vieressä mussuttaa. Ymmärtäisiköhän se, jos selittäisin asian sille? Epäilen.

Liikuntaakin pitäisi harrastaa, mutta valitettavasti vihaan sitäkin. En oikeastaan diggaa mistään liikuntamuodosta. Paitsi ehkä uimisesta, mutta se menee talvisin jo liian vaivalloiseksi.

... Hahaa, siinä ongelmani, olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Laihduttaminen on turhan vaivalloista.

Lötyykö mitään helppoa keinoa laihduttaa, anyone? :D

Aloin totutella tänään taas korsettiin pitkästä aikaa. Nyt se on ollut varmaan jonkun tunnin päällä, voisi toisen tunnin päästä ottaa pois, ja huomenna pitää vähän pidempään. Olisi kiva ruveta ihan vaikka "harrastamaan" tightlacingia, mutta tarvitsisin ehkä sen vyötärökorsetinkin, tämä rinnanyli -malli on ehkä turhan tuhti. Saas nähdä kuinka käy tämän suunnitelman kanssa sitten. :D

Oolrait. Kauppaan käveltiin, ja yhtäkkiä lenkkeilijä tulee takaa: "Ja täältä tulee Petri Keskitalo takavasemmalta ja ohittaa, hyvää sunnuntaita vain teillekin". Siis... Okei. :D Ja huikkasi peräänsä vielä, että "taidatte olle rakastuneita". :D Rakastan tätä kaupunkia.

Näin unta, että tein hommia vähän niinkuin salaisena agenttina jollekulle, ja mun piti kerätä jonkun vanhan tapahtuman todistajat samaa mestaan että joku toinen asia saatiin pois päiväjärjestyksestä. Ne kaks nuorta muijaa oli ihan helppoja, mut se Sami Järvenperä (wtf?) oli vähän hankalampi, ja mun piti jostain sen kantabaarista käydä houkuttelemassa mukaan mun naisellisilla avuilla... Sit se koko matka sinne kämppään, mihin se piti viedä, oli yhtä perseen puristelua ja läähättämistä, ja muistan jo siinä matkalla miettineeni, että perkeles kun ei mulla ole mitään käsiasetta, mut onneks tää on unta, niin voin kyllä pieraista sellaisen jostain. :D Sit siellä kämpässä vakuuttelin, et ne likat on ihan sitä varten siellä, mut kun se alko päästä vauhtiin, niin tosiaan se ase jostain tyhjästä ilmestyi. Sitten komensin ne likat parvekkeelle, ja aloin kysellä siltä kaverilta kaikennäköistä aseella uhaten. Jännintä oli, etten nähnyt sitä asetta itse. Ehkäpä se johtui siitä, etten uskonut siihen, koska olin itse kuvitellut sen käteeni, mutta se toinen näki sen, koska uskoi siihen?

Jänniä, erikoisjänniä unia.

Eilen oli ok päivä, vaikka olikin pieni kankkunen. Oltiin perjantaina oltu Iidalla minä Iiidat ja Tommi, ja aika jees iltama! Tuli käytyä lonkeropalkalla laulamassa Kulkijassa, ja sain kuulkaas raikuvimmat aplodit ikinä! Ihmiset tais digata musta. :')

Lauantaina sitten kankkusessa Belle Modestessa vielä piipahtamaan, ja loppupäivä menikin sitten kärsiessä. :D Vähäsen neuloin, ja illalla vielä tiskattiin Rikun kanssa. Oli sentäs keittiö siistinä, kun tänään heräsi.

En vain enää halua mennä mihinkään, enkä vain halua olla tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Harvoja ja valittuja tekee mieli nähdä, ja joskus harvoin tekee mieli paeta tästä kaupungista pois. Muille maille kokonaan. Mutta alkaa tuntua jotenkin siltä, että juurrun tähän asuntoon täysin. Itsensä liikkeelle saaminen on päivä päivältä vaikeampaa. Ikäänkuin mussa olisi kaksi puolta, joista toinen yrittäisi epätoivoisesti saada mua liikkeelle, mutta se häviäisi sille toiselle, joka haluaa pitää mun kotona ja saada mut yksinäiseksi ja onnettomaksi, koko ajan. Ja lopulta, ei enää edes tee mieli mennä mihinkään, eikä nähdä ketään, ja silti olen yksinäinen ja toimeton.

Haluaisin vain lyödä jotain, raivota jollekin... Mutta ei ole mitään. Olisi edes nyrkkeilysäkki, jota saisi hakata, mutta ei. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että hakkaan reikiä seiniin tai itseeni, ja Riku ei varmaankaan pitäisi kummastakaan vaihtoehdosta.

"Elät miellyttääksesi muita"

... Elän miellyttääkseni muita. Elän ensihätään miellyttääkseni Rikua, ja teen senkin kehnosti. Niinhän se taitaa olla. Onnetonta.

Alkaa helpottaa tämä masis

Viimeisen kuukauden on ollut oikeasti aika rankkista, omalla mittapuullani siis. Olen lähinnä yrittänyt kadota jonnekin mielikuvitusmaailmaan, ja aina, kun yritin tulla takaisin tänne, masennuin nähdessäni tiski- ja pyykkivuoret, pölypallerot ja koko oikean maailman ylipäätään.

Mutta sitten tein Hetuset, ja kohtasin ongelmani, ja nyt olen tiskannut ahkerasti ja pessyt pyykkejä ja edes yrittänyt keksiä tavaroille sopivia paikkoja. Olohuoneella alkaa kohta olla jo jotain toivoa, ja vessankin pesin eilen (!), mutta makuuhuone vähän pelottaa... Ihme, että siellä voi edes nukkua, kun se on niin... likainen. Riku on monta kertaa sanonut, kun olen kysynyt apua, että "no voithan sä noita omia tavaroitas laittaa mihin tykkäät". Aha. Täällä tosiaan pyörii niitä senkin tavaroita aika häiritsevän paljon, noin niinkuin imuroinnin kannalta.
Tai ehkä mä vaan imuroin sen kaikki pikkukamat, ja kiistän nähneeni niitä missään?
Mutta omar-parka joutuu sentään kaiket päivät olemaan siellä haisevassa terraariossaan, ehkä mulla on sittenkin asiat ihan hyvin.

Jos on onni myötä, niin Mira tulee tänään! Sitten me leipastaan ja syödään kaikkee hyvää ja katsotaan Sormusten herroja ja emt, ehkä käydään jossain. :D Kyllä nyt jänskättää! Mut se tulee vaan, jos sen tyhmä työnantaja on maksanu sen tyhmän palkan. >:/ *pout* Parempi olis!

Iloksenne voin myös ilmoittaa, etten ole ihan tumpelo keittiössä. Tein nimittäin eilen maailman parasta kaalikeittoa, jota ajattelin syödä vielä pari päivää. Mä vaan osaan.

Tuntuu siltä, että olen tunteettomien olentojen keskellä, ja jokainen epätoivoinen tekoni vaikuttaa noista olennoista naurettavalta ja säälittävältä, koska teen ne tunteella. Miksi en näe muiden ihmisten tunteita? Eikö niitä ole?

Johan nyt on

Viime aikoina on ollut sellaisia sosiaalisia... 'ongelmia'. Mulla. Tuntuu vähän kummalta. Sanottakoon lyhyesti, etten tahdo tavata isääni.

Syytän itseäni asioista, joille en voi mitään. Jatkuvalla syötöllä.

Sekin tuntuu aika pahalta, että musta alkaa tuntua, ettei kukaan vastavuoroisesti halua nähdä mua. Olen yrittänyt kysellä ja järjestää, mutta luovutin, kun kaikilla on aina jotain muuta. Mun kaverit tässä kaupungissa on yhden käden sormilla laskettavissa. Ne käy tosiaan kaikki töissä, eli eivät nekään kovin usein varmaan edes jaksa ajatella mitään näkemisiä.
Let's face it, oon ihan vitun yksinäinen täällä kaiket päivät.

Tuntuu pahalta, kun ei jaksa, eikä kiinnosta siivota tätä kämppää, ja Riku joutuu tulemaan kotiin joka päivä tän saman paskan keskelle. Olen varmaan tosi huono nainen...
Peiliin katsoessa näkee enemmän virheitä kuin mitään hyvää, enkä nyt tarkoita sitä että "tissit roikkuu ja onpas noita makkaroita ja oho mitkä näppylät" vaan enemmän sellaisia sisäisiä juttuja. "Olenpas laiska, olenpas saamaton, olenpas... masentunut" En jaksaisi olla masentunut.
... Voisin juurikin nyt verrata itseäni Slothiin FMA:sta. :D En todellakaan jaksaisi tehdä mitään.
Se masentaa vielä vähän lisää, että olen nyt toista kuukautta kipeänä, enkä jumankauta tiedä mistä se johtuu. Kaikki paikat koko ajan jäässä, ja juuri kun luulin, että se räkä loppui niin sitä alkoi tulla lisää. En jaksaisi olla enää kipeä.

Eiliselle tein listan päivän tekemisistä, ja aion tehdä tällekin päivälle. Eiliseltä jäi kaksi asiaa joita en sitten tehnyt, mutta hm. Ehkä jaksan tehdä ne tänään. Ehkä.

Yksi piristävä asia sentään tuli mieleen! Nyt on SYKSY, ja olen jo kolmena iltana käynyt vähän ulkoilemassa kun on niin ihanan viileää ja pimeää ja kirpakkaa. <3 Meen tänäänkin!
Ja kävin eilen katsomassa tuoretta pikkuvelipuoltani, ja olipas se pieni! :o

Listaa tälle päivälle. -->



pwn noob uber l33t hax, pr0n, wtg ftw... roxorz boxorz... omg? hax... ... Roflmao. Tyddyydydydy!

Olen niin kamalan väsynyt

Truly and utterly tired.

Olen niin vetämätön, niin tekemätön. Ajattelematon ja veltto. En jaksa, eikä minua kiinnosta. Tahdon paeta pääni sisään paikkoihin, josta minua ei kukaan koskaan löydä.

... Ei vain enää kiinnosta.

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

Olen väsynyt. Tahdon edelleen tehdä noita neuletöitäni, ja ommella sitä sun tätä, mutta muuta en oikein jaksa. En muista, milloin olisin viimeksi tehnyt kotitöitä. Varmaan viikko sitten viimeksi.

Niinan lahja on melkein valmis. Seuraavana Suvin. :o

Olen tässä katsellut ihmisten kokoamia memejä ja muita entryjä ihannemiehistä (siis julkimoista) listattuna/rankattuna. Pitäisiköhän minunkin sellainen tehdä. :D En vain osaisi laittaa ketään tärkeämmäksi kuin muita. Ehkä pistänkin vain kuvat kaikista ja kerron, mikä siinä pärstävärkissä viehättää!

Mä pelkään että mä kuolen. Tai etten kuolekaan.

Mitä tahansa, mutta ei enää tätä kipua...

Nopeat syövät hitaat

Jäi nimittäin tänäkin vuonna aika auttamattomasti väliin näemmä nuo Vanajaveden Opiston kurssit, sain varasijan numero 5. Jotenkin tuntuu melkoi mahdottomalta, että viisi ihmistä peruuttaisi, ja maagisesti pääsisinkin kurssille.
Ei kai auta kuin toivoa parasta, mutta silti...

Aloin eilen tehdä kavereille lahjoja, kaikki syntymäpäivä-, tupari-, valmistujais- ja joululahjat samassa. Olen aika kätevä. :D Vinkkinä mainittakoon, että kaikki ovat, hmm, samaa... kategoriaa. :D Niinalle, Suville, Katille, Kaisalle (kunhan keksin että mitä) ja Sini onkin jo saanut. Hihi. :) Ehkä teen myös Auroralle ja Saaralle ja mahdolllisesti Iiidoillekin jotain, jos ehdin! Kyllä on metkaa nyt.

WoWista loppui peliaika. ;< Olisi varaa ostaa lisää, mutta periaatteessa ei olisi. Olisi hyvä olla vähän pahan päivän varalle. Ja rahasta puheenollen; tänään pitää taas viedä Kelaan lappusta. Ja huomenna työkkärissä visiteerata uusimaan työnhaku ja viemään sopimuspaperit (jee, töitä parhaassa duunipaikassa evar!) Että sitä saa taas ihmiselämän tarpeiksi juosta noissa laitoksissa.

Nyt väkästelemään Niinan lahjaa, Katin lahja on jo valmis. :) Hihi. ♥

Siitä tietää pelanneensa liikaa, kun alkaa eksyksissä ollessaan vaistomaisesti etsiä näkökenttänsä oikeasta yläkulmasa minimappia...

Ette voi edes kuvitella miten kamalaa on piirtää kaavoja lattialla kun on kipeänä. En ole koskaan tuntenut itseäni näin huonokuntoiseksi. :D

Pipinä on aina yhtä ikävä olla, sitä ei vain koskaan muista kuinka ikävää se onkaan.

Tahtoisin ihan oikeasti pestä pyykkiä ja tiskata ja viedä tavaroita paikoilleen, mutta on niin kipeä olo, ettei tule mistään mitään. Epäilijöille mainittakoon, että tahtoisin pelata tanssipeliä, mutta enpä pysty siihenkään. Aamulla oli pakko nousta ylös kauan ennen kellon soimista, kun sattui kurkkuun ja yskitti niin paljon, ettei nukkumisestakaan enää mitään tullut. Teen juomisesta tulee tuskanhiki. Rakastan mun villasukkia, thanks änöppi. ♥

Ehkäpä teen koko päivän jotain neuletta. Uudet säärystimet pitäisi ainakin tehdä, se olisi nopea homma. Sitä varten tarvitsisin kuitenkin neljä kerää lankaa, en todellakaan voi tässä kuosissa polkea mihinkään Prismaan niitä hakemaan. Olkoon, ehkä sitten vain teen vanhoja eteenpäin ja pelaan WoWia, lol. :/

Ima ölaiv.

Kyllä voi aikuiset ihmiset olla tyhmiä. Ja mä sanon (vasta seitsemännenkymmenennenkahdeksannen kerran): Alcohol is NO excuse.

In the groove on ihan mahtava peli. Tanssin tänään varmaan 30 biisiä, ja olin NIIN hiessä, etten edes ole koskaan ollut. Pesee Zumban mennen tullen 6-0!

Olen kieltämättä tuhlaillut vähän liikaa sen jälkeen, kun palkka tuli, mutta enpä ole ostanut mitään äärimmäisen typerää. Mun uusi baby, Bernina Activa 210 lepäilee tuolla suojapussin alla keittiössä. ♥ Myöskin jalkalamppu, jossa on "kattovalaisin" ja lukuvalo himmentimellä tuli ostettua, sekä jo mainitsemani tanssipeli. Tarjosin myöskin kaverille kiinalaiset, kun se heitti mua käymään Niinan uudella kämpällä perjantaina. Hieno asunto siitä tulee, Nini! ^^

Pitkästä aikaa pelailin WoWiakin tuossa. Peliaikaa olisi joku viikko, ei viitsi antaa sen mennä hukkaan. Ja koska vasta jokin aika sitten ostin TBC:n, niin testailinpa tänään niitä belfejäkin. Honestly, ne eivät vain sovi Hordeen. Ei vaikka kuinka sovittaisi.

Olen huomannut nauttivani eniten seuraavilla pelaamisesta seuraavassa järjestyksessä: rogue, warlock, mage, druidi. Hassua sinänsä, ettei kahdella ensimmäisellä, jotka siis olen expannut jo mainittava kokoisiksikin, ole juuri mitään yhteistä. Paitsi ehkä että molemmat on depsejä. Toinen on melee, toinen caster, lokilla yleensä selviää hengissä kusisemmastakin paikasta, mutta rogulla jos alkaa menä vituiksi, niin vanish on ainoa keino livetä. Rakastan sitä mun roguee, mutta pakko on opetella pelaamaan kunnolla, jos meinaa päästä sillä johonkin. Se on lvl 60, enkä vieläkään ole ollut edes bg:llä.
Priesti ja shamaani ovat melko vieraita, ja paladinia taikka hunteria en ole rullannut koskaan. Kaikkea pitäisi kai kokeilla, mutta ainakaan hunter ei houkuta pätkääkään.

Untakin pitäisi nykäistä kuulaan, mutta eipä sekään houkuta.

Ai niin, leipaisimme myöskin Rikun kanssa eilen illalla sämpylöitä ja korvapuusteja! Sämpylöillä voisi tappaa jonkun, niin tiiviitä ne ovat, ja korvapuustit ovat Texasin kokoisia ja keskeltä raakoja! Ima happy!

Alkoholi on paha, paha asia. Join lauantaina, ja tänään tunnen olevani taas kunnossa. En ehkä opi koskaan?

Lauantaina siis Niina ja Alena tuli meille, ja siinä tuli sitten nautittua kuuskymppistä koskenkorvaa puoli iltaa. Mut kivaa oli! Huomasin taas, kuinka ääripäissä mun kaverit on Espoossa ja täällä. Siellä ne on niin avoimia, ja täällä niin sulkeutuneita. Eihän tässä ole kuin sata kilsaa välissä, juomavedessä pitänee olla jotain erikoista...
Ja sunnuntaiaamuna olin vähän heikossa hapessa sitten.

Mutta mulle tuli hyvä mieli, kun mentiin sunnuntaina Rikun kanssa Prismaan, ja ostin kahdellakympillä lankoja. 8) Vaalean vihreää ja turkoosia Huopanen -lankaa, oranssipinkkiä ja vihreäturkoosia tico tico-lankaa ja vielä sinivalkoisia Santorineja pari kerää. Nyt neulomaan!

Btw, rakastan Sylvester Stallonea. :o Mut enemmän rakastan Rikua, hihi. ♥

Viimeinen työpäivä oli tänään. Selvisin hengissä!

Sain myös Tosihyvän Idean™ mennä luovuttamaan verta, ihan vain kun radiossa mainostettiin. Se oli oikeastaan ihan kivaa. Jännitti yhtä paljon kuin ekallakin kerralla, mutta nyt oli niin ripeät hoitajat, että meni ihan hujauksessa. Päivän hyvä työ tehty!
... Ja sitten palkitsin itseni kirpputorilla. Vähän - vain vähän - liian pieni hame, kaksi ihanaa paitaa ja aivan liian kalliit kengät. <3

Niin ja torstaina kävin tosiaan tanssimattoilemassa Auroran ja Saaran kanssa, ja se oli NIIN. KIVAA. Pakko saada se peli. :D

Löysin vanhan levyn, jossa oli kuvia jostain -06


Joskus oon ollu hoikkakin. Enkä oo osannu meikata. Noo, kaikkeahan ei tunnetusti voi saada. :Þ

Vielä kaksi päivää töitä.

En valitettavasti pääse Niinan juhliin, sillä ne on torstaina, ja mulla on perjantai vielä töitä. :( MITÄKÖHÄN SE HALUAA LAHJAKSI, JOS VAIKKA VÄKERTELISIN JOTAIN.

Kamala nälkä. Kumma kyllä, olen syönyt paljon huonommin ja vähemmän nyt töissä ollessani, ja polkenut joka päivä fillarilla, mutta missään ei näy. Hammassäryn vain olen saanut.
Laihtuminen. Se on fuulaa.

Heipä hei

Tämä viikko on omalla tavallaan ollut ihan hullu, nyt on jo torstai.

Töissä on ollut ehkä vähäsen raskasta, mutta kyllä tässä viikon aikana on vähän jo päässyt siihen rytmiin.

Ei jaksa. Pitää mennä kauppaankin... Olen niin kuolemanväsynyt.

Ensimmäinen työpäivä takana. Kiitos, kiitos!

"Jos alkoholisti on psyykkisesti avuttomassa tilassa, esimerkiksi alkoholipsykoosissa, hoitoon saaminen onnistuu. Samoin jos hän on fyysisesti niin sairas, että ei pysty panemaan vastaan kun viedään hoitoon.

Muussa tapauksessa ei auta kuin jättää alkoholisti kantamaan yksin kaikki vastuu juomisensa seurauksista. Tämä merkitsee sitä että ei lainata rahaa, ei hoideta hänen vippejään ja sakkojaan, ei valehdella hänen puolestaan työnantajalle, sukulaisille tai naapureille, ei siivota hänen sotkujaan, ei haeta hänelle alkoholia, ei nalkuteta, murjoteta eikä anella häntä lopettamaan juomistaan - ylipäätään ei tanssita alkoholistin ja hänen sairautensa pillin mukaan, vaan eletään omaa aikuisen ihmisen elämää. Tämä ei ole kovinkaan helppoa, sillä on sydäntäsärkevää katsella, kun itselle rakas ja tärkeä ihminen tuhoaa elämäänsä. Mutta jos suojelemme, holhoamme ja poistamme juomisen aiheuttamia kärsimyksiä, se vain tekee juomisen mahdolliseksi ja pitkittää alkoholistin tajuamista, että "näin ei voi jatkaa". "

Miksiköhän ihmiset käyttää alkoholia niin paljon ja niin päin helvettiä? Onko elämä tosiaan niin paskaa, ettei sitä kestä selvinpäin? Välillä tuntuu siltä, että olen lähipiirissä ainoa ihminen, joka osaa ajatella niinkin loogisesti, että jos alkoholi alkaa maistua turhan paljon turhan usein, niin siihen on jokin syy. Se nimenomainen perimmäinen syy tulisi ehkä hoitaa pois, niin jäisi se ainainen ryyppääminen.

Minä en sensuroi, enkä vaihda nimiä. Katselin vaihteeksi eilen illalla, kuinka vaari kuritti mummia kuristamalla niskasta ja pitämällä väkisin sohvassa käsi suun edessä sellaisten kommenttien, kuin "nyt turpa kiinni ämmä" säestämänä.

Mikä. VITTU. Siinä. On.

Sitten kun yrittää huutaa ja takoa järkeä päähän, niin tullaan kertomaan, että "voit painua helvettiin meiltä" Että mä en enää olekaan sukua ja asia ei enää kuulukaan mulle, jepulis. Mitä tuossa tilanteessa tehdään? Soitetaanko poliisille? Mennäänkö itse väliin silläkin uhalla että otetaan lättyyn ihan 6-0?

Mummi on alkoholisti, ja vaari on mulkku. Sitten niihin perimmäisiin kysymyksiin; miksi mummi ryyppää ja miksi vaari on mulkku? Noita kysymyksiä on jotenkin vaikea edes käsitellä, sillä ne vastaukset nivoutuvat toisiinsa joka suunnalta, ja syy-seuraussuhde on ihan tajuttoman laaja. Mummi ryyppää, koska vaari on mulkku, ja vaari on mulkku koska mummi ryyppää, helppo yhtälö tähän asti. Se ei kuitenkaan ratkaise yhtään ongelmaa. Mummi ei koskaan lopeta sitä, jos tuo meininkin jatkuu. Vaarin on siis helppo sanoa, että mummi pitäisi kärrätä hoitoon. Kas, siinä vastaus pulmaan! Vai onko?

Vaariko siis jotenkin kohtelee ihmisiä oikein? Vaimoaan JA muita läheisiään? Vaariko on itse pyhimys, joka ei juo lainkaan? Vaariko asettaa lapsenlapsensa ryyppykavereidensa edelle? Ei, ei, ei ja ei. Sen sijaan hän on kyllä täysin kykenemätön näkemään itsessään mitään vikaa. Aijai, mahtaa tuntua kamalalta, kun nimitellään tuolla tavoin kykenemättömäksi.

Riitaan tarvitaan aina kaksi. Noi kaverit on oikeesti toivottomia. Provosoivat ja tulevat provosoiduiksi koko ajan. Uskomatonta, miten joku voi olla NIIN TYHMÄ. Ikäänkuin se riita loppuisi koskaan, kun toinen tulee aina viiden minuutin päästä kertomaan, mikä unohtui hetki sitten sanoa. Mummin käytös pistää vituttamaan, sillä se tietää varsin hyvin itsekin, että jos se ei olisi koko aikaa kännissä, niin se ei ehkä provosoituisi niin helposti. Vaarin käytös pistää vituttamaan, kun se selkeästi kuvittelee olevansa jotenkin tosi fiksu ja filmaattinen, vaikka koko ajan itse ärsyttää mummia, eikä osaa pitää päätään kiinni vaikka selkeästi sanotaan, että ole nyt jo jumalauta hiljaa. Ei kumpikaan, vaikka aseella uhattaisiin, niin kumpikaan ei osaa olla turpa ummessa.

Hoitoon pitäisi kärrätä - ei vain mummi, vaan - molemmat. Mummi myllyhoitoon, ja vaari "Näin kohtelet läheisiäsi" -kurssille, niinkuin äiti sanoi.

Tiedän, etten ole mikään suurin kärsijä tässä tilanteessa, en tosiaan, mutta ilmeisesti ainoa, joka siitä haluaa puhua. Mikä helvetti siinä on, että kaikki on aina vaan turpa kiinni joka asiasta? Silläkö ne ongelmat hoituu, tai vielä parempaa, lakkaa vaan olemasta? Tämä hiljainen hyväksyminen alkaa ottaa päähän siihen malliin, että tekisi oikeasti mieli kärrätä molemmat väkipakolla laitokseen. Sääli että Suomessa laki tulee vastaan.

Eniten tässä pistää sapettamaan enoni - samaa ikäluokkaa kanssani - tilanne. Eikö ne perkeleen taliaivot ymmärrä, että ne on tuhonnu koko Hannun elämän tässä? No, ei ehkä sentään koko elämää, mutta kaikkensa ovat kyllä tehneet, jotta sen olisi mahdollisimman viheliäistä olla omassa kodissaan. Välillä ei uskalla lähteä kotoa, kun pelkää, että ne tappavat toisensa siellä, ja välillä ei tahdo mennä sinne, syystä jota nyt ei varmaan erikseen tarvitse enää kertoa. Kaikkien ongelmiensa kanssa mummi ja vaari on aivan uskomattoman itsekkäitä. Ne ei tunnu tajuavan, että niin kauan kun ne jatkaa tuota, niin niiden oma poika kärsii. Tämäkö on nyt sitä rakkautta sitten, mitä vanhempien pitäisi lapsilleen osoittaa? Huolenpitoa parhaimmillaan, huomaan.

Tällä hetkellä vihaan niitä niin paljon. Mä en voisi koskaan, EN KOSKAAN edes kuvitella, että meillä olisi tuollaista. Että vanhemmat vaan ryyppäisi joka päivä, ja isi hakkaisi ja haukkuisi äitiä mennen tullen, ja lapset alkaisivat käyttää päihteitä kolmen-, neljäntoista vanhana lähes päivittäin. Mihin vittuun tämä maailma on menossa?! Vihaan vanhempia, jotka vääntävät mukuloita, eivätkä sitten huolehdi niistä. Jos pitää sitä seksiä harrastaa, niin siitä saattaa seurata lapsia. Ja se ei varmasti ole sen muksun syy, jos vanhemmat on mulkkuja. Vihaan niitä. Sappi kiehuu saatana.

Uusi maailmanaika

Luin parina viime päivänä niin huomionarvoisen kirjan, että minun on siitä ehdottomasti kerrottava. Kirjan nimi on Fraktaaliaika, ja sen on kirjoittanut Gregg Braden. Kirja käsittelee vuoden 2012 ennustuksia ja aiempia maailmanaikoja.

Siis:

Maya-intiaanit laskivat tämän maailmanajan päättyväksi talvipäivänseisauksena 21.12.2012. En ymmärrä, mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä, että maailma loppuisi. Tuhoutuisi, lakkaisi olemasta. Siinä ei kertakaikkiaan ole järkeä eikä logiikkaa. Tiede on pystynyt osoittamaan, että Auringossa on energiaa vielä vuosimiljardeiksi. Muuta syytä en keksisi koko Maan tuhoutumiselle, kuin Auringon sammuminen.

Ei maailmanajan loppu ole maailman loppu, vaan uuden maailmanajan alku. Lopun on aina oltava jonkin uuden alku. Ennen uuden asian alkua on vanhan loppu. Se, miten siirrymme uuteen maailmanaikaan, on tietysti mysteeri, mutta myös meistä itsestämme kiinni.

Aika on syklinen. Sanonta 'historia toistaa itseään' ei ole tuulesta temmattu. Maan arvellaan olevan 4,6 miljardia vuotta vanha. Tähän aikaa mahtuu hirvittävä määrä eripituisia syklejä. Matka, jonka kuljemme tähtitaivaan eläinradan kaikkien 12 tähtkuvion poikki kestää Bradenin mukaan 25 625 vuotta. Tämä pyöristetään usein 26 000 vuodeksi. Tähän aikaan mahtuu viisi 5 125 vuoden mittaista sykliä. 26 000 vuoden sykli, jota nyt elämme, on loppumaisillaan.
Moni alkuperäiskansa on kertonut ja kirjoittanut maailmanaikojen päättymisestä. Kuuluisien mayojen lisäksi myös muinaisessa Intiassa ja Sumerissa on tunnettu ajan syklit. Mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin hopi-intiaanien tarinat menneiden maailmanaikojen päättymisistä:

Ensimmäinen maailma päättyi Sotuknangin, taivaan jumalan, tuhotessa Tokpelan, ensimmäisen maailman tulella.
Toisen maailman olennot tulivat ahneiksi, vaikka elivät yltäkylläisyydessä ja ryhtyivät taistelemaan keskenään, jolloin Sotuknang jäädytti koko Maan umpeen navalta toiselle, ja tasapainon puuttuessa se lakkasi hetkeksi pyörimästä.
Kolmannessa maailmassa ihmiset kehittyivät, levisivät kaikkialle ja tuhosivat toisiaan koneillaan, jolloin Sotuknang tuhosi kolmannenkin maailman peittämällä sen suuren tulvan alle.

Nämä tarinat kuulostavat hyvin paljon menneiltä tapahtumilta, joita on pystytty geologisesti todistamaan. Siitä ei ole kauaakaan, kun televisiosta tuli dokumentti, joka kertoi, että Maa olisi ollut kauttaaltaan jäätyneenä historiansa aikana. Myöskään suuri tulva ei kuulosta vieraalta, sen tunnemme Raamatusta vedenpaisumuksena. Braden kirjoittaa, että hopien mukaan elämme nyt neljättä ja viimeistä aikaa, joka on päättymäisillään, ja vuoden 2012 myötä siirymme kokonaan uuteen aikaan. Sen sijaan maya-intiaanit uskovat että maailmanaikojen lukumäärä olisi viisi, joka myöskin kävisi yksiin muiden laskelmien ja 5 125 vuoden lyhyempien syklien kanssa.

Uskotaan, että suuri luonnonmullistus on päättänyt jokaisen reilut 5 000 kestävän syklin. Jäätyminen, tulivuorenpurkaukset, tulvat, you name it. Ei voida sanoa, että tämän ajan loppuminen poikkeaisi jotenkin muista. Tsunamit, hurrikaanit, tulivuorenpurkaukset... Kaikkea löytyy 2000-luvun alusta. Sodiltakaan ei ole säästytty, 1900-luvulla käydyt maailmansodat ovat varmasti tuhoisimmat sotaisat kaudet ihmisen historiassa.

Kaikki vaikuttaa luonnolliselta. Braden kirjoittaa kirjassaan, että edellistenkin maailmanaikojen loppuvaiheessa on ilmennyt jäätiköiden sulamista, keskilämpötilojen nousua ja magneettikenttien heikkenemistä. Mitä tulee lämpötilan muutokseen, huoli kasvihuoneilmiöstä on siis osin ollut jokseenkin turha, vaikka ihminen voimistaakin sitä toimillaan, ja mitä Maan magneettikenttiin, vaikuttaisi kaikki siltäkin osin olevan normaaleissa uomissaan. Tiede on pystynyt osoittamaan, että Maan magneettiset navat ovat lukuisia kertoja aiemminkin vaihtaneet paikkaa, eikä tämä tapahdu hetkessä. Vaihdos on tapahtunut keskimäärin 750 000 vuoden välein, ja se kestää sadoista tuhansiin vuosiin. Vuoden 2012 tienoo on luonnollien aika magneettisten napojen alkaa siirtyä.

Myös Aurinko on huolettanut joitakin asiaan perehtyneitä. NASA on ilmoittanut, että seuraavat rajuimmat aurinkomyrskyt ajoittuvat myöskin vuosille 2011-2012. Jos laskelmat ovat tarkkoja ja pitävät paikkansa, saamme samanlaisia magneettimyrskyjä kuin vuonna 1958, jolloin revontulet valaisivat jopa Meksikoa. Uskoisin, että mitään 'maailmaa mullistavaa' ei sieltäkään suunnalta kuitenkaan ole tulossa.

Braden kirjoittaa kirjassaan myös ihmisen tajunnan ja sydämen magneettikentästä ja tunteiden vaikutuksesta Maan magneettikentään myönteisesti tai kielteisesti, mutta aihe on niin laaja, etten kerro siitä tässä enempää.

Suosittelen ostamaan kirjan, tai lainaamaan sen kirjastosta. Se on äärimmäisen kiinnostava ja valaiseva lukukokemus.

Nyt olemme siis päättämässä 25 625 vuoden mittaista matkaa eläinradan poikki. Siirrymme pikkuhiljaa Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan. Mitä minuun tulee, en usko, että maailma mystisesti lakkaisi olemasta. En myöskään usko, että tuhoudumme meteorisateessa. Uskon, että yksi aika loppuu, ja toinen alkaa. Meillä on fantastinen tilaisuus käsissämme; voimme vaikuttaa siihen, mitä uusi maailmanaika pitää sisällään. Voimme lopettaa turhat sodat ja kärsimyksen. Voimme jättää taaksemme ahneuden ja itsekeskeisyyden, ja siirtyä epätoivon ajasta auttamisen ja yhtenäisyyden aikaan. Se kuulostaa hienolta tulevaisuudelta.

Kyllä satanistit on lupsakkaa väkeä!

Odottelua

Ei vieläkää mitään sähköpostissa. Eikä ole soitettu. Niillä kestää tosi kauan ilmeisesti valita meikäläinen... 8) Ei vaan. Ikävä tunne mulla, etten päässyt tähänkään hommaan. Ehkä on aika tunnustaa itselleen (miljoonannen kerran) ettei vain ole riittävän hyvä.

Olen vuorokauden sisään pessyt kolme koneellista pyykkiä, tiskannut ja imuroinut sieltä täältä... Sain aikaiseksi tyhjentää yhden laatikonkin vaatekaappiin. Loppuisipa tämä tavara jo, aina sitä puskee jostakin nurkasta lisää. Olen ihan tosissani jo pari kertaa miettinyt, oliko tämä yhteen muutto laisinkaan hyvä ajatus.

Väsyttää kamalasti, vaikka olen vain ollut. Aloitin tosin päiväni sillä, että tosiaan nykäisin pyykit koneeseen, keräsin makkarin lattialta vielä vähän lisää pyykkiä ja kävin keittiön pöydällä olleet lehdet läpi ja viskasin keräykseen.
Heräsin varttia yli yhdeksän siihen, että joku soitti ovikelloa. Sitten mietin pari hetkeä, että menenkö ollenkaan avaamaan, ja kun sitten menin - haettuani ensin kylpytakin päälle ja avaimet olohuoneesta - ei siellä oven takana tietenkään ollut enää ketään. Kumma tapa tulla soittelemaan kelloa ja häipyä melkein samantien. Itse soitan aina kaksi kertaa.

Ounou

Rikulla tänään synttärit, eikä mulla oo sille mitään. No, nyt on tässä koko päivä aikaa miettiä, että mitähän sille järjestäis, vai levitteliskö vaan käsiään kun se tulee kotia, et sry, ei oo mitään. Joka kerta kun oon kysyny mitä se haluais, ni se kyl on itsekin vaan levitennyt käsiänsä. Hm. Oon tosi huono keksimään. Tai en, mutta kaikki, mitä mieleen juolahtaa, olis aika kalliita...

Laihiksesta ei ole tullut mitään, vihaan sitä, ja unohdan koko pisteidenlaskun. Mitähän silläkin ihmisellä on liikkunut päässä, joka on Painonvartijat keksinyt. Mun pitää vaan muuttaa syömistottumuksia, siinä kaikki. Ei loppujen lopuksi ole vaikeaa syödä niitä kaikkia suklaapatukoita ja keksejä vaikkapa heti ruuan jälkeen jälkkäriksi. Ja kamalasti olen treenannut kieltäytymistäkin, ja yrittänyt mehun sijaan juoda vettä. Hankalaksi tämän tekee se, etten voi syödä sokerittomia tuotteita, kun ne maistuu suussa tuhkalle ja niistä tulee maha kipeäksi.

Tänään alkaa hillitön sähköpostin kyylääminen, josko mut olisi valittu siihen duuniin johon hain. Mielestäni hakemuksessa ei ollut mitään vikaa, josko joku jo tällä kertaa ottaisi tosissaan minut. :< Oikeastaan, nyt kun mietin, niin en ole koskaan saanut kesäduunia hakemalla sitä. Mua ei ole koskaan valittu. ... Höh, nyt vasta tajusin moisen.

Eilen taas nykäisin vähän herneitä nenään, kun ei Riku ollut tajunnut, että mä olin lähtenyt jo Terviksestä fillarilla. Ehdin polkea kotiin, käydä suihkussa ja vähän aikaa lukea kirjaakin, kunnes sitten laitoin sille viestin, että aikooko se tulla ollenkaan. Kaveri soittaa hölmistyneenä, että mitä hemmettiä, ooksä muka kotona jo. JA SITTEN tunsin itseni taas rumaksi ja lihavaksi - jota kylläkin sattuu aika usein nykyään. Ja harkitsin taas tosissani rintojen pienennysleikkausta, koska ne oli niin isot ja painavat ja hikiset ja vihasin niitäkin. Mihin tämä elämä on menossa.
... Pitäisi vaan ostaa peliaikaa, ja unohtaa syödä ne kaikki makeiset ja muut herkut siinä taistelun tuoksinnassa. Jep, se pelastaa.

Ai nii, oon rahaton, kun ei oo vieläkään tullu Kelalta rahoja.