Luin parina viime päivänä niin huomionarvoisen kirjan, että minun on siitä ehdottomasti kerrottava. Kirjan nimi on Fraktaaliaika, ja sen on kirjoittanut Gregg Braden. Kirja käsittelee vuoden 2012 ennustuksia ja aiempia maailmanaikoja.
Siis:
Maya-intiaanit laskivat tämän maailmanajan päättyväksi talvipäivänseisauksena 21.12.2012. En ymmärrä, mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä, että maailma loppuisi. Tuhoutuisi, lakkaisi olemasta. Siinä ei kertakaikkiaan ole järkeä eikä logiikkaa. Tiede on pystynyt osoittamaan, että Auringossa on energiaa vielä vuosimiljardeiksi. Muuta syytä en keksisi koko Maan tuhoutumiselle, kuin Auringon sammuminen.
Ei maailmanajan loppu ole maailman loppu, vaan uuden maailmanajan alku. Lopun on aina oltava jonkin uuden alku. Ennen uuden asian alkua on vanhan loppu. Se, miten siirrymme uuteen maailmanaikaan, on tietysti mysteeri, mutta myös meistä itsestämme kiinni.
Aika on syklinen. Sanonta 'historia toistaa itseään' ei ole tuulesta temmattu. Maan arvellaan olevan 4,6 miljardia vuotta vanha. Tähän aikaa mahtuu hirvittävä määrä eripituisia syklejä. Matka, jonka kuljemme tähtitaivaan eläinradan kaikkien 12 tähtkuvion poikki kestää Bradenin mukaan 25 625 vuotta. Tämä pyöristetään usein 26 000 vuodeksi. Tähän aikaan mahtuu viisi 5 125 vuoden mittaista sykliä. 26 000 vuoden sykli, jota nyt elämme, on loppumaisillaan.
Moni alkuperäiskansa on kertonut ja kirjoittanut maailmanaikojen päättymisestä. Kuuluisien mayojen lisäksi myös muinaisessa Intiassa ja Sumerissa on tunnettu ajan syklit. Mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin hopi-intiaanien tarinat menneiden maailmanaikojen päättymisistä:
Ensimmäinen maailma päättyi Sotuknangin, taivaan jumalan, tuhotessa Tokpelan, ensimmäisen maailman tulella.
Toisen maailman olennot tulivat ahneiksi, vaikka elivät yltäkylläisyydessä ja ryhtyivät taistelemaan keskenään, jolloin Sotuknang jäädytti koko Maan umpeen navalta toiselle, ja tasapainon puuttuessa se lakkasi hetkeksi pyörimästä.
Kolmannessa maailmassa ihmiset kehittyivät, levisivät kaikkialle ja tuhosivat toisiaan koneillaan, jolloin Sotuknang tuhosi kolmannenkin maailman peittämällä sen suuren tulvan alle.
Nämä tarinat kuulostavat hyvin paljon menneiltä tapahtumilta, joita on pystytty geologisesti todistamaan. Siitä ei ole kauaakaan, kun televisiosta tuli dokumentti, joka kertoi, että Maa olisi ollut kauttaaltaan jäätyneenä historiansa aikana. Myöskään suuri tulva ei kuulosta vieraalta, sen tunnemme Raamatusta vedenpaisumuksena. Braden kirjoittaa, että hopien mukaan elämme nyt neljättä ja viimeistä aikaa, joka on päättymäisillään, ja vuoden 2012 myötä siirymme kokonaan uuteen aikaan. Sen sijaan maya-intiaanit uskovat että maailmanaikojen lukumäärä olisi viisi, joka myöskin kävisi yksiin muiden laskelmien ja 5 125 vuoden lyhyempien syklien kanssa.
Uskotaan, että suuri luonnonmullistus on päättänyt jokaisen reilut 5 000 kestävän syklin. Jäätyminen, tulivuorenpurkaukset, tulvat, you name it. Ei voida sanoa, että tämän ajan loppuminen poikkeaisi jotenkin muista. Tsunamit, hurrikaanit, tulivuorenpurkaukset... Kaikkea löytyy 2000-luvun alusta. Sodiltakaan ei ole säästytty, 1900-luvulla käydyt maailmansodat ovat varmasti tuhoisimmat sotaisat kaudet ihmisen historiassa.
Kaikki vaikuttaa luonnolliselta. Braden kirjoittaa kirjassaan, että edellistenkin maailmanaikojen loppuvaiheessa on ilmennyt jäätiköiden sulamista, keskilämpötilojen nousua ja magneettikenttien heikkenemistä. Mitä tulee lämpötilan muutokseen, huoli kasvihuoneilmiöstä on siis osin ollut jokseenkin turha, vaikka ihminen voimistaakin sitä toimillaan, ja mitä Maan magneettikenttiin, vaikuttaisi kaikki siltäkin osin olevan normaaleissa uomissaan. Tiede on pystynyt osoittamaan, että Maan magneettiset navat ovat lukuisia kertoja aiemminkin vaihtaneet paikkaa, eikä tämä tapahdu hetkessä. Vaihdos on tapahtunut keskimäärin 750 000 vuoden välein, ja se kestää sadoista tuhansiin vuosiin. Vuoden 2012 tienoo on luonnollien aika magneettisten napojen alkaa siirtyä.
Myös Aurinko on huolettanut joitakin asiaan perehtyneitä. NASA on ilmoittanut, että seuraavat rajuimmat aurinkomyrskyt ajoittuvat myöskin vuosille 2011-2012. Jos laskelmat ovat tarkkoja ja pitävät paikkansa, saamme samanlaisia magneettimyrskyjä kuin vuonna 1958, jolloin revontulet valaisivat jopa Meksikoa. Uskoisin, että mitään 'maailmaa mullistavaa' ei sieltäkään suunnalta kuitenkaan ole tulossa.
Braden kirjoittaa kirjassaan myös ihmisen tajunnan ja sydämen magneettikentästä ja tunteiden vaikutuksesta Maan magneettikentään myönteisesti tai kielteisesti, mutta aihe on niin laaja, etten kerro siitä tässä enempää.
Suosittelen ostamaan kirjan, tai lainaamaan sen kirjastosta. Se on äärimmäisen kiinnostava ja valaiseva lukukokemus.
Nyt olemme siis päättämässä 25 625 vuoden mittaista matkaa eläinradan poikki. Siirrymme pikkuhiljaa Kalojen ajasta Vesimiehen aikaan. Mitä minuun tulee, en usko, että maailma mystisesti lakkaisi olemasta. En myöskään usko, että tuhoudumme meteorisateessa. Uskon, että yksi aika loppuu, ja toinen alkaa. Meillä on fantastinen tilaisuus käsissämme; voimme vaikuttaa siihen, mitä uusi maailmanaika pitää sisällään. Voimme lopettaa turhat sodat ja kärsimyksen. Voimme jättää taaksemme ahneuden ja itsekeskeisyyden, ja siirtyä epätoivon ajasta auttamisen ja yhtenäisyyden aikaan. Se kuulostaa hienolta tulevaisuudelta.
3 kommenttia:
Herranjumala mitä tekstiä, asiaa puhut hetunen. :O
Lue se kirja! :DD
Maya-intiaanit ei edes koskaan sanoneet/jättäneet mihinkään tekstiä jossa sanottaisiin että maailma loppuu tuolloin. Maya-intiaanien kalenteri loppuisi tuona päivänä, jolloin se olisi vain alkanut alusta. :D
Lähetä kommentti