Käytit testin tekemiseen 2 minuuttia 44 sekuntia. Testipistemääräsi on 14.
Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.
Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.
Siis... Testin mielestä masentuneet ihmiset voivat ainoastaan laihtua, eivät lihoa. Suurin osa masentumisestani liittyy aivan varmasti lihomiseen, jonka vuoksi myöskin olen epävarmempi itsestäni, enkä ole enää kovin kiinnostunut seksistä. Tämä johtaa pienimuotoiseen masentumiseen, joka johtaa ainoaan varmaan, tuttuun ja turvalliseen lohtuun, eli siis ruokaan, joka johtaa lihomiseen... Mielestäni tämä on melko selvä noidankehä, mutta herra Beckin mielestä en ole käytännössä pätkääkään masentunut. :D Tai sitten olen vain äärimmäisen yksinkertainen.
Ainoa asia joka jäi ehkä hieman selvittämättä oli se, että olen todella nykyisin niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Tarvitsen selkeästi muiden ihmisten apua ihan tavallisten arkiaskareiden suorittamiseen.
Tein myös Rosenbergin itsetuntotestin seuraavin tuloksin:
You used 1 minute 8 seconds to answer to the test and your score on the Rosenberg self-esteem scale is 18.
The scale ranges from 0-30. Scores between 15 and 25 are within normal range; scores below 15 suggest low self-esteem. Current average of the scale is 17.
Eli itsetunto on käytännössä kohdillaan? Näemmä parempi, kuin keskimäärin! ^^
4 kommenttia:
Toi on muuten tarua, et masentuneet vaan laihtuu! Kova painonnousu on kans nykyään masennuksen oire, koska huomaamattaan voi periaatteessa syödä pahaan oloonsa. Hyvä ruoka, parempi mieli -sanonta on petollinen. <8I
Ja tiekkö, mul on noi TÄYSIN samat jutut. D8
Mä komppaan. Tutun päälääkärin mukaan masentuessaan ihminen voi lihoa tai laihtua, enemmän kertoo se, millainen mielentila on. Jos pitemmän päälle väsyttää, ahistaa, tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi eikä oikein mikään enää huvita tai tunnu miltään... Silloin pitää olla huolissaan. Menisikö puhumaan jollekulle jonnekin?
Mä sain yli 20 pistettä... Pitäisiköhän sitä kipaista lekuriin?
Jep! Totta on, että lihominen se tuntuu yleisempää olevan nykyään.
... Aion silti edelleen olla sitä mieltä, että se on myös ihmisestä itsestään kiinni, mihin kuntoon itsensä päästää, ja kun mä oon vielä ihan ok kuosissa, niin aion nousta tästä ennen kuin vajoan syvemmälle mihinkään!
Ja joo, mee sinä vaan juttelemaan, ei mun näemmä tarvi. :D Vaikka totta on, että tuollaisten testien tekeminen netissä on jokseenkin turhaa. Jo niistä kysymyksistä osaa heti päätellä, minkä tuloksen saa, jos rastittaa tuon tai tämän vaihtoehdon. Alitajuisesti sitä tekee testistä sellaisen, kuin haluaa tuloksen olevan...
Sillä voisikin olla jännä mennä jollekin taitavalle psykologille teettämään tuo, joka siis osaa kaivaa ne vastaukset musta ilman, että mä ymmärrän, mihin se edes pyrkii. :D
Lähetä kommentti