Viimeisiä viedään

Vapaita nimittäin. Koulu alkaa maanantaina klo 9. Vielä ei jännitä. Sunnuntai-iltana on varmaan maha aivan kuralla.

En ole aivan varma, mitä koululta odotan. Hain sinne "hetken huumassa". Pääsykokeessa mut ammuttiin alas aika tehokkaasti. Mutta silti pääsin alle pisteellä sisään. Mietin pari viikkoa, että kannattaako mennä. Ajattelin vain  tilastollisesti, että olisin kuitenkin huonoimmasta päästä, kun kerran sain niin alhaiset pisteet pääsykokeessa. Toisaalta, pääsin sinne kuitenkin. Ehkä tämä oli jonkinlainen jumalallinen johdatus? :) Pistin paperia eteenpäin, että otan paikan. Sitten helvetinkyytiä hakemaan opintotukea ja lainantakausta. Vielä on opiskelijakortti hakematta, mutta odottelen vähän parempaa rahatilannetta, sillä haluaisin maksaa jäsenmaksun kaikilta 3,5 vuodelta kerralla. Tuleehan se niin halvemmaksi.

Odotan varmasti ainakin uusia kavereita. Saan ystäviä helposti, ja toivon että uudella luokallani on mahdollisimman paljon erilaisia tyyppejä. Jos en ole puolen vuoden aikana onnistunut hommaamaan yhtään kavereita, niin voi olla että jää opiskelut. Olen niin sosiaalinen ihminen, etten pystyisi käymään siellä "yksin". Paitsi jos menestyn ihan mallikkaasti ja ala on selvästi mun, ehkä sitten...

Sain eilen PartyLite -aloituspakkaukseni. Tästä se lähtee! Syyskuussa olen virallisesti konsultti, ja pääsen tekemään vähän harjoituskeikkaa kavereille. :) Eilen liimailin jo tarrat tuoksunäytteisiin (harmitti kun huomasin että olin liimannut suuren osan liian ylös, ja tarran reuna jäi aina edellisen tuoksunäytteen reunan alle) ja availin  kaikki laatikot yksitellen että saisin hieman tuntumaa siihen, miten ne on pakattu. Sain myös meidän päälliköltä? Linjanjohtajalta? Täytyy opetella nuo tittelit, mutta siis sain meidän Terhiltä vielä sellaiset varrellisen sytyttimen ja snufferin ja lippulappusia. Tämä on omasta mielestäni hyvä tapa saada hieman lisätienestiä opiskelujen ohessa kuitenkaan tienaamatta liikaa opintotukien kannalta. Jos ei muuta, niin rahoitan kynttiläharrastukseni. :)

Nyt täytyy viedä koira ulos ja sitten tutustua OP-Primeen ja euriboriin... Huoh. Tästä se lähtee. :)

Piristeeksi päivään kuva meidän Nanonenästä tutustumassa takapihan uuteen kilpikonnakoristeeseen!

Liebster award

Tänks, Jeanette J., Thousand Masquerades, tunnustuksesta!

Rules:

1) Post 11 facts about yourself.

2) Answer the questions the tagger has set for You. 

3) Create 11 questions for the people You've tagged to answer. 

4) Tag 11 people.

1) 11 facts about me.

1. Harrastan neulomista. Erityisesti erilaisten sukkien.

2. Minulla on erittäin vaikea koira. En valehtele yhtään, kun sanon että kahdessa vuodessa olen noussut amatööristä expertiksi erilaisten koulutusmetodien tuntemisessa. Ei tehonneet meidän koiraan, tosin...

3. Olen ammatiltani pukuompelija, ja nyt menossa opiskelemaan tradenomiksi. Ei selkeää aasinsiltaa havaittavissa, vai?

4. Olen tosi eläinrakas ihminen, ottaisin heti melkein minkä tahansa hädässä olevan eläimen meille, mutta valitettavasti terve järki (=avomies) sanoo toisin. En myöskään pelkää mitään noista yleisimmistä lemmikkieläimistä. Terve varovaisuus tietenkin myrkkykäärmeiden ja -hämähäkkien kanssa, mutta en kammoksu niitäkään. Hämähäkkihän miehellä oli, kun muutimme yhteen, mutta siitä on jo aika jättänyt.

5. Viihdyn hyvin 'hallitussa kaaoksessa'. Kämppä näyttää sotkuiselta, mutta tiedän tasan tarkkaan missä mikäkin sijaitsee. Sääli että sellainen kaaos ei toimi kaksin asuessa, komeampi osapuoli siirtelee kaikki tavarat vääriin (=oikeisiin) paikkoihin. Mokoma.

6. Kuuntelen melkein mitä tahansa klassisesta sankarimetalliin. Ennen piti olla tarkka genrejen kanssa, nykyään kuuntelee mitä vain. Mutta esimerkiksi osa räpistä on vielä vähän ihokarvoja nostattavaa.

7. Pelaan WoWia. Ou nou.

8. Rakastan kynttilöitä. Ei ole väliä, minkälaisia, kunhan palavat hyvin ja kauan. PartyLiten votiiveihin olen erityisen ihastunut. Järjestin itseni juuri PartyLite konsultiksikin! Tilauksia otetaan vastaan! ;)

9. Olen kiinalaiselta horoskoopilta hevonen.

10. Olen ihan järjetön jouluihminen. Rakastan sitä yli kaiken. Aloitan jouluni aina jo lokakuussa. :)

11. Salainen haaveeni on olla ihan jumalaton bodari. Kauheen lihaksikas akka. Mutta se vaatisi melkein sen salilla käynnin vähintään, enkä ole eläissäni käynyt. Tänään sovittiin salilla säännöllisesti käyvän ystävän kanssa, että mennään loppuviikosta, ettei tarvitse mennä yksin ekaa kertaa tärisemään. Ehkä haavekin toteutuisi joskus?

2) Tagger's questions

1. Mikä olet horoskoopiltasi ja miten ajattelet sen itse vaikuttavan itseesi?

- Olen vesimies. Minun on pakko aina kyseenalaistaa ja analysoida kaikki. Olen myös hyvin ailahtelevainen. Saatan suuttua nopeasti mutten koskaan ole vihainen kauaa.

2. Mikä on unelmiesi ammatti?

- Ei sellaista olekaan. Ks. edellinen, kyllästyisin tiettyyn hommaan hyvin äkkiä. Mutta unelmahommassani pitäisi ainakin saada työskennellä säännöllisillä työajoilla, kuitenkin välillä etänä tai keikkaillen. Siinä pitäisi olla hyvät työkaverit ja asiakkaita. Siinä pitäisi olla tuttua puuhaa joka päivä, kuitenkin viikoittain riittävästi vaihtelua... Sanopa nyt sitten tuollainen työpaikka äkkiseltään.

3. Uskotko yliluonnolliseen?

- No, jos on taipumusta kyseenalaistaa kaikki... :) Toisaalta, jos jotakin asiaa ei voida muuksi todistaa, ja kykenen sen kuitenkin mäkemään, kuulemaan tai haistamaan, niin on pakko uskoa. :D

4. Mihin uskontoon tunnet lähinnä kuuluvasi?

- Olen perehtynyt uskontoihin huonosti, mutta kultainen sääntö on minun ohjekirjani. Ehkä jokin vanha luonnonuskonto voisi olla lähellä omia vakaumuksiani.

5. Jos joutuisit valitsemaan, olisitko kuuro, mykkä vai sokea?

- Niin paljon kuin nyt puhunkin, niin olisin varmasti mykkä. En kestäisi, jos en saisi nähdä auringonlaskuja ja kuulla musiikkia, muutamia mainitakseni.

6. Missä asiassa haluaisit olla ehdottomasti täydellinen?

- Minähän haluan olla täydellinen kaikessa mitä teen. Mutta ainakin niissä käsitöissä, jotka käsistäni päästän maailmalle. Niiden on oltava täydellisiä.

7. Jos voisit saada MINKÄ TAHANSA eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?

- Tiukka taisto kummituseläimen, siperiantiikerin, jääkarhun ja tyrannosaurus rexin välillä, mutta ehkä siperiantiikeri. Tai jääkarhu, en osaa päättää!

8. Paras asusi Halloweenina, jos juhlit sitä. Jos et, niin jossain muussa tapahtumassa?

- No kun en oikeastaan juhli Halloweenia, mutta kersana tarhassa tuli pukeuduttua vampyyriksi. Äiti teki mulle oikein sellaisen hienon viitankin, missä oli punainen vuori. ^^

9. Missä kaikissa maissa olet käynyt?

- Ruotsissa ja Virossa.

10. Valkoinen, maito- vai tummasuklaa?

- Maitosuklaahan se selvittää tiensä voittajaksi. Tumma suklaakin maistuu silloin tällöin pala kerrallaan.

11. Kaupunki/maa jossa voisit elää loppuelämäsi?

- Enköhän mä täällä Suomessa vain. :)

3) My eleven questions to the tagged ones

1. Uskonto vai tiede?

2. Koira vai kissa?

3. Puhutko enemmän sanoilla vai teoilla?

4. Mitä mieltä olet lasinalusista?

5. Olisitko valmis hyppäämään laskuvarjohypyn?

6. Jos sinun tulisi valita joko nuori ja kaunis mutta köyhä puoliso tai vanha ja rumanpuoleinen mutta rikas puoliso, kumman valitsisit?

7. Zombi-invaasio on alkanut. Jousi vai kivääri?

8. Jos voisit saada minkä väriset hiukset tahansa, minkä väriset haluaisit?

9. Mitä pelastaisit palavasta talostasi? Nimeä kolme asiaa.

10. Lähdet opiskelemaan uutta ammattia. Mikä se on?

11. Mitä mieltä olet mieliala -CD:stä (niistä rauhoittavaa musiikkia ja ääniä sisältävistä)?

4) Tagged bloggers

Sanna

Halina

Kuuraturkki

Viiriäinen

... sekä kaikki jotka tuntevat tarpeelliseksi tehdä tämän, sillä eipä löytynyt meikäläiseltä juuri enempää niitä, joilla tätä ei ehkä vielä olisi... :D

Niin väsynyt.

Ei, ei tule mitään typeriä arvontoja, ja 200. päivityskin on kauheaa valittamista, mutta mulla on oikeus.

Toi. Vitun. Eläin. Milloin se muka alkaa käyttäytyä fiksusti? Alkaako ikinä? Ei mulla kohta enää ole aikaa sen perseilyille. Joo, ehkä kunnon lenkeillä saisi purettua sitä energiaa, mitä siitä löytyy enemmän kuin Olkiluodosta, mutta eihän sitä kukaan halua lenkille viedä, kun se käyttäytyy noin! Mua ei ole olemassakaan ulkona. Vaikka kuinka nykisin hihnasta ja ärjyisin eitä ja nappaisin sormilla kaulasta ja kuonosta, niin ei. Ei kiinnosta. Sitä pitäisi oikeasti hakata nyrkillä, ennen kuin sitä alkaisi kiinnostaa se hihnan toinen pää. Ja ennen kuin joku keksii vetää omat johtopäätöksensä, niin ei. En hakkaa sitä nyrkillä...

Ollaan kokeiltu kuristuspanta, kuonopanta, vedonestovaljaat, ollaan kokeiltu tiukka kieltäminen, ollaan kokeiltu fyysista rangaistusta, ollaan kokeiltu nameilla houkutusta ja kehumista. MIKÄÄN ei auta. Mitä mä teen väärin? Voisiko joku valaista mua? Kotona ihan ok, väistää mua ja minä menen ensin ovista ja ruokaa ei ota ilman lupaa... Osaa ja ymmärtää käskystä mennä maate, ei juuri hauku yms... Mutta se vitun ulkoilu. Koko ajan saa olla laittamassa kyljellensä ulkona, että muistaa mun olemassaolon. Tänään nappasi hätäpäissään mua ranteeseen kiinni, kun kyllästyin tuhannen ein ja nykäisyn jälkeen sen käytökseen, ja pistin sen tylysti maihin. Ja nimenomaan hätäpäissään. Ei se ollut edes kuullut mun ärjymistä eikä tuntenut niitä nykäisyjä (ja mä joudun nykimään sitä hihnaa kaksin käsin että se koira edes liikahtaa), vasta sitten kun kävin siihen käsiksi niin se huomasi mut, säikähti, veti korvat luimuun ja silmänvalkuaiset esiin ja vingahtaen iski hampaat mun ranteeseen. Nopeasti vain, eikä mitään jälkeä jäänyt, mutta silti. Se ei siis todella kiinnittänyt muhun mitään huomiota ennen sitä.

Mitä mä teen? Onko mulla vaan koira, josta ei koskaan tule mitään? Tarvitsen apua sen kanssa, mutta en enää tiedä mistä etsiä... Kouluttajalla ollaan käyty, pitkälle toistasataa euroa hukkaan. Nano turtuu ihan kaikkeen mitä sille tekee. Luulen, että ainoa, millä sen huomion saisi, on sähköpanta. Sattuneesta syystä ei onnistu sen kokeilu.

Mua vaan itkettää. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi koiranomistajaksi. Oon parhaani mukaan yrittäny kasvattaa tosta eläimestä yhteiskuntakelpoista koiraa, mutta enpä ole onnistunut (siinäkään...).




No okei, onnistuin pääsemään sinne korkeakouluun, toivottavasti siitä nyt edes tulee jotakin. Ja siinä siis syy, miksi mulla ei kohta ole enää aikaa yrittää keksiä, että mihin tuon helvetinsiittämän energiat saisi purettua.

Long time no write

Tuntuu siltä, kuin olisin ollut joka ikinen yö töissä. Työaika on vain neljä tuntia, mutta tuntuu täydeltä työpäivältä. Kunto ei ole noussut, päinvastoin. Tuntuu siltä, että jaksan vain huonommin ja huonommin. Olen nukkunut huonosti ja syönyt vielä huonommin. En näe ystäviä niin paljon kuin olisi hyvästä.Nukun kaiket päivät enkä jaksa nousta, vaikka olisin nukkunut jo kahdeksankin tuntia. Olen oikeasti hyvin kiitollinen siitä, että homma loppuu tällä viikolla.

Vannoin joskus kauan sitten, etten koskaan ota akvaariota, kalat on maailman tylsimpiä eläimiä jne... No, lupaukset on sitten kai tehty rikottaviksi.

Nyt löytyy siis kaksi lehtikalaa, kaksi kultakalaa, neljä kardinaalitetraa ja kuusi intiaaninsulkaa, mikäli olemme kaloja harrastavan kummitätini (ja -setäni) kanssa tunnistaneet lajit oikein. Tarvitsisin oikeastaan vielä toisenkin tankin, jotta saisin kultakalat siirrettyä sinne, ne mokomat kasvavat aika vauhtia ja pelkään pienimpien puolesta. Kumitätini lähetti minulle kasveja, joista yksi on jo syöty ihan rangoksi. Se oli odotettavissa. Sitten tarvitsisin vielä toisen tankin lisäksi suodatinhapettimen ja muutaman kilon hiekkaa. Luulen, että niillä pärjäisin ihan hyvin vähän aikaa. Mua varoiteltiin, että homma saattaa karata täysin käsistä, ja niinhän se on kovaa vauhtia tekemässä.

Mun on pakko myöntää, ettei kalat ole niin tylsiä, kuin olin aluksi ajatellut. Niitä on hauska katsoa, lisäksi ne ovat aina ruoka-aikaan niin eloisia, että katsottavaa riittääkin. Nyt tosin isompi kultakala ja isompi lehtikala ovat alkaneet vähän näykkiä toisiaan silloin tällöin, onkohan kyseessä jokin reviirikiista...?

Suunnittelen tässä PartyLite -kutsuja, ihastuin niin paljon itse kesäkuvaston tuotteisiin, että haluaisin nähdä niitä  lähempää. Pidän kynttilöistä todella paljon, ja olenkin polttanut niitä melko paljon sen jälkeen kun pääsin "omaan kotiin" asumaan. Jostain syystä vanhemmillani oli ongelma sen kanssa, että teini-ikäinen tyttönen polttelee kynttilöitä omassa huoneessaan. Olin vissiin teininä sen verran menevää sorttia, että kynttilät olisivat helposti unohtuneet palamaan yksikseen. Silloin en ollut samaa mieltä, mutta ehkä nyt näen ongelman ytimen.


Olisi kiva myös "juhlistaa" 200. merkintää blogissa, mutta miten? Arvonta tuntuu hassulta ajatukselta, kun seuraajia on niin vähän ja mitä edes arpoisin? Jotain itsetehtyä ehkä! Jos pitäisin arvonnan, mitä itsetehtyä haluaisitte palkinnoksi? Vinkki, olen melko hyvä ompelemaan ja neulomaan.

Nanonenäilyä

Tulin juuri kolmen ja puolen kilometrin lenkiltä koiran kanssa. Ei ihan normaalia mulle. Koirakin ehkä tykkäsi.
Nanon kanssa on tosi kiva tehdä pitkiä lenkkejä näin yöaikaan. Silloin kun ei tule muita koiria vastaan... Kissaan törmättiin kylläkin Sahratien risteyksessä, kaveri oli ihan kaarella, mutta ei tarvinnut tappelemaan ruveta. Lisäksi koiruus pääsi tänään jo aiemmin tunnin hajulenkille. Enää se ei vedä hihnassa, jos ei ole isoja häiriötekijöitä, ja se saa rauhassa haistella. Ja kun se saa rauhassa haistella riittävästi, niin se menee helposti lyhyessäkin hihnassa lyhyitä matkoja. Kutsun tätä edistykseksi.

Sain töitä lehdenjakajana. Se olisi sitten seitsemisen viikkoa yötyötä, meikä toimittaa teidän Hesarit ja Hämärit ja svenssonilehdet aamiaispöytään! Tokikaan palkka ei ole päätähuimaava, mutta ei ole työtuntien määräkään. Töitä on riittävästi, jotta saan ainakin velat maksettua ja elettyä. Ja ehkä vähän säästöönkin. Kuntokin saattaa nousta.

... Ehkä jatkan aamusella, tuli yhtäkkiä suunnaton tarve möllöttää kuola valuen riemurasian kuvia. Mors.

Poikarakkautta ja kirppareilua

Onneksi Ida tuli tänään piristämään mua. Juotiin teetä ja syötiin donitsia ja puhuttiin paljon paskaa. Mahtavaa, että on kavereita, jotka muuten vaan muistaa ja piristää. ♥ Ida vielä ystävällisesti käytti mua kaupassa, jotta sain aamiais- sekä kanakeittotarvikket. Niillähän mä menen kuuhun asti!

Ja sitten käytiin kirpputorillakin. Mun viimeiset käteiset meni autuaasti sinne, mutta hittojako siitä. Olipa ainakin kivaa! Löytyi seuraavanlaisia tuotteita:

Valkoinen lyhythihainen trikootunika, printissä on myös glitteriä!

Sinapinvärinen neuletakki kaksirivisellä napituksella. (Yllättävä valinta minulta, vai mitä sanotte?) 

Kesämekko mallia H&M, omistan samanlaisen mutta turkoosina ja erilaisella kuvioinnilla. Tätä täytyykin sitten käyttää esim. bikiniyläosan kanssa, sillä omalle rintavarustukselleni malli on ehkä hieman liian avoin pelkkien liivien kanssa käytettäväksi.

Sellaisia fiksuja ostoksia tällä kertaa. Tuntuu, että olen ostanut vaatteita nyt niin paljon kirpputoreilta ja alennusmyynnistä, että varmasti yli puolet arkivaatteistani on peräisin jommastakummasta. Eipä haittaa, ihan fiksuahan se on kierrättää.

Ja sohvakin vaihtoi väriä joka kuvan välillä. :)

Olen löytänyt aivan mahtavan sivuston, Raythe Reign, josta löytyy useampi yaoistoori. Sivusto on suurimmaksi osaksi maksullinen, trial account maksaa vajaat 10 dollaria kuukaudelta. Sivustolle lisätään joka päivä uusi luku johonkin tarinaan, ja sieltä löytyy kalenteri lukujen päivityksiä koskien. Myös pari mangaa löytyy. Genret pyörivät enimmäkseen urban fantasyn ja science fictionin tienoilla. Tutustumisen arvoinen sivusto, mikäli olet poikarakkausstooreista koskaan pitänyt! ;)

Yksin kotona

Mies lähti Lappiin tänä aamuna, mutta silti jotenkin elämä hymyilee. Tämä päivä oli mukava, tein juuri niitä asioita joita halusinkin. En siis paljon mitään. Oikojalla kävin, Auroran ja Mirjamin kanssa teet nykäisin, Artweaveria kirosin ja porukoilla kävin Nanonenän kanssa syömässä. Oli siis kaikin puolin miellyttävä päivä.

Työelämävalmennus tosiaan loppui tänään. Nyt sitä ollaan taas sitten työttömiä, ja osaksi toivotaan osaksi pelätään, että tultaisiin valituksi sinne korkeakouluun.

Tänään puhuttiinkin tyttöin kanssa siitä, kuinka mahdollisesti elän tässä sellaista murrosvaihetta elämässä. Talvi oli yhtä epätietoisuudessa ja vajonneessa itsetunnossa pyörimistä, mutta sitten ymmärsin muutamia viikkoja sitten, että olen aivan väärällä alalla. Ja se tuntui hyvältä. Tiedänpähän ainakin, mitä mun EI pitäisi tehdä. Pidän työstäni, mutta koska mä olen täysin kunnianhimoton ihminen, niin en tule koskaan tällä alalla varsinaisesti menestymään. En tarkoita, että kunnianhimottomat ihmiset menestyisivät millään alalla erityisesti, mutta jollain muulla alalla mun olisi mahdollista päästä vakityöhön, josta saa inhimillistä palkkaa.

Haluaisin jotain vakaata, jossa olisi joka päivä ihan pieniä haasteita. En pidä järjettömän suurista projekteista, ainakaan liian usein. Haluaisin myös olla ohjaavassa asemassa, tai opettaa. Pidän opettamisesta, ja uskallan väittää että olen siinä ihan mukiinmenevä, ellen jopa hyvä. Haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa sekä palvella asiakkaita, koska olen siinäkin hyvä ja tiedän sen. Haluan tehdä jotain vastuullista, mutta haluan tehdä sitä myös yhdessä muiden kanssa. Jotenka hain liike- ja taloushallinnon alalle.

Mä todella toivon, että pääsisin edes pääsykokeisiin asti. Ja mä todella pelkään, että kaikki muut hakijat on käyny lukiot ja merkonomikoulutukset ja on miljoona kertaa parempia kuin minä. Jännitän tätä aivan kamalasti. Toivottakaa lukijat onnea! :)

Bonuksena Nano! ♥

Miehestä ja yhteisestä kodista

On tehnyt mieli avautua todella pitkään siitä, kuinka ärsyyntynyt olen niin monesta asiasta tuossa avokissani. Mutta jotenkin asiat alkoivat rullaamaan ihan yhtäkkiä taas. En tiedä, kärsinkö jonkinlaisesta masentuneisuuden tilasta talvella, kun otin kaiken, mitä mies sanoi, jotenkin loukkauksena. Olen kyllä mennyt itseeni ja pohtinut, mistä se milloinkin on johtunut. Todennäköisesti kyse on siitä, että on ollut pitkä pimeä talvi, kämppä kaatuu niskaan ja olen ollut masentunut siitä, että olen lihonut ja huomannut olevani aivan väärällä alalla.

Poikkeuksellisesti olen edes yrittänyt tehdä asioille jotakin. Olen yrittänyt aina ruoskia itseni siivoamaan silloin kuin mieskin (kyllä, siivoan myös oma-aloitteisesti, mutta kaksin joutuisampaa), olen yrittänyt käydä superhaasteellisen koirani kanssa pitemmillä lenkeillä ja olen hakenut ammattikorkeaan. Ehkä myös pitenevät päivät piristävät.

Yhteisessä taloudessa on puolensa. On ehkä taloudellisesti helpompaa, ei joudu olemaan yksin... Tietysti sen toisen naama aina välillä alkaa tympiä. Mutta tässä se rakkaus punnitaan. Luulen, että elämme miekkosen kanssa nyt sellaista aikaa, joina nuoret parit yleensä eroavat. Mutta ei mulla ole tarvetta erota. Tiedän, että mulla on hyvä mies, joka tekee asiat hyvin, joka on taatusti hyvä isä sitten kun on sen aika, ja joka on vielä kaupan päällisiksi aika hyvän näköinen.

Koirasta ja kevättalvesta.

Jokainen, joka mua paremmin tuntee ja jonka kanssa olen joskus asiasta keskustellut tietää, että vihaan kevättä. En sitä kohtaa, kun puissa on hiirenkorvat ja ulos voi mennä ilman kaulaliinaa, vaan tätä. TÄTÄ. Maaliskuu on kauhein kuukausi koko vuodesta. Räntää, loskaa, kuralätäköitä, JÄÄTÄ... Puhun lonkanmurtamis-, tai vaihtoehtoisesti kallonhalkaisukeleistä. Yritäpä mennä lenkille vetävän koiran kanssa, kun siellä ei pärjää luistimillakaan. Masentaa myös aivan saakelisti. Luonto ei todellakaan ole kauneimmillaan tähän aikaan vuodesta.

Nano ei käyttäydy yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Eilen vietiin sitä Rikun kanssa reilun tunnin kävelylle metsikköön, ja kyllähän se siellä juoksi niin maan peevelisti. Ja joo, takaisin tullessa ei ehkä jaksanut vetää ihan niin paljon... Mutta en mitenkään kykene joka päivä päästämään sitä vapaaksi jossakin. Eikä sillä ole mitään mahdollisuutta oppia, että nätisti hihnassa kulkemalla pääsisi todella usein ulos ja pitkillekin lenkeille, kun ei se kertaakaan voi kokeilla sitä nätisti kävelemistä. Ei vaan voi.

Ymmärrän että ihmiset haluavat vain auttaa kun sanovat, että mun pitäisi kokeilla sitä ja tätä... Mutta jokainen, joka ei ole käynyt Nanon kanssa lenkillä, on jäävi kertomaan mitä mun pitäisi tai ei pitäisi tehdä sen kanssa. Tässä on nyt kokeiltu vedonestovaljaat, kuonopannat, kuristuspannat, suunnanvaihdot, namipalat, selätykset... Kuristuspantaa ja joskus harvoin selätystä käytän ihan jokapäiväisesti, sillä en voi enää muuten hallita Nanoa. Siltä katoaa korvat aivan täysin ulkoillessa, joten sille on aivan turha sanoa mitään, kehua, kieltää... Kaikki kaikuu kuuroille korville. Siispä ainoa asia, miten voin koiraani hallita, on fyysisesti, eikä siitä ole mitään iloa tai hyötyä kummallekaan. Ulkoilu on aivan helvetin stressaavaa, ainakin minulle. Jotenkin Nanon käytöksestä päätellen voisin väittää, ettei se ole lainkaan niin stressaavaa sille...

Jokainen koiranomistaja on varmasti sitä mieltä, että oma koira on poikkeuksellinen. Toki olen samaa mieltä, mutta ehkä vähän eri mielessä. Olen lukenut monia kirjoja ja oppaita, ja Nanon käyttämiä käytösmalleja en ole löytänyt melkein mistään. Tarkoitan nyt sitä, että tietyissä tilanteissa Nano reagoi aivan täysin epäkoiramaisesti.
Esimerkiksi jos olen sille vihainen. Osoitan vihani/tyytymättömyyteni, saatan siis ihan murista sille, ja se menee leikkiasentoon ja haluaa leikkiä mun kanssa. Mitä helvettiä? Mun pitää olla aivan tuhannen raivona, siis mun pitää haluta vähintäänkin repiä siltä raajat irti, ennenkuin se osoittaa asianmukaista alistumista ja rauhaneleitä. En ymmärrä sitä, en vaan käsitä.

Yhdessä nämä kaksi asiaa, kevättalvi ja tuo eläin, vetävät mielen aika maihin.

Blogi olisi ehkä oiva paikka purkaa tuntoja... Valitettavasti en jaksa.

Nyt se loanheitto sitten alkoi. Menihän siinä jo 11 tuntia.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tänä aamuna luin kommentteja naamakirjasta. Juu, meillä on Suomessa olemassa sellainen asia kuin vaalisalaisuus, mutta en aio hyväksikäyttää tätä oikeutta. Minä äänestin Haavistoa, ja äänestin mielestäni oikein. Mutta huomatkaa! En aio haukkua Niinistöä. Mulla ei ole mitään tarvetta. Haaviston seksuaalista suuntautumista en aio edes ottaa puheeksi, siihen takertuminen on mennyt jo naurettavuuksiin.

Haavisto on työskennellyt YK:lle pitkään, osallistunut rauhanneuvotteluihin, taitaa monia kieliä... Kuitenkin tärkein syy, miksi oikeasti päädyin Haavistoon, on avoimuus ja pyrkimys rauhanomaisiin ratkaisuihin. Kyky kuunnella ja ottaa huomioon. (Ja kuten Kerosen Jiri jo Facebookissa mainitsikin; "Homosivari armeijan ylipäällikkönä on myös kova juttu" :'D)

Pointtini oli ehkä lyhyesti se, että miksi pitää heti alkaa haukkua sitä vastaehdokasta? Tuleeko siitä itselle parempi mieli? Itse aion tehdä, kuten ehdokkaanikin tekisi. Ymmärtää toisia ja toisten mielipiteitä. On kuitenkin ihan kohtuullista pyytää niiltä toisilta samanlaista käytöstä. Tässä maassa sana on vapaa, mutta kyllähän se vähän minuakin loukkaa, että sanotaan kahta kertaa ajattelematta jotain rumaa omasta ehdokkaastani. Yleensä vieläpä argumentein, joita ei mitenkään voi perustella tai todistaa. Haukuinko minä Soinia tai Niinistöä? En. Väykkyä kyllä taisin, mutta hei. Ottakaapa selvää sen toilailuista eduskunta"uransa" aikana, ja olette samaa mieltä kanssani siitä, että se oli kyllä sen ansainnut.

Voitaisiinko nyt vain elää sovussa ja fiksusti? En halua kuulla puppelipojista, vastajytkyistä, perärei'istä enkä mistään muustakaan typerästä. Tavastialta tuli eilen illalla selkeä viesti, että tästä leiristä ei lähde liikkeelle paskapuheita vastaehdokkaasta. Toivoisin samanlaista käytöstä sieltä toiselta puolelta.

Kiitos.

Nyt lähden hammaslääkäriin ja saan vihdoin ne perskuleen telaketjut. Kyllä sitten kelpaa hymyillä!

Olihan taas joulu

Ja kaikkia varmasti kiinnostaa kuin kilo paskaa, että mitä se ämmä nyt on joululahjaksi saanut. Ei se mitään, kerron silti.

Porukoilta sain tosi paljon kaikenlaista tänä vuonna. Olin toivonut ainoastaan satulatuolia. Tulimme kuitenkin mamman kanssa siihen tulokseen, että mun on parasta olla mukana sitä kokeilemassa, ja sitten synttärilahjaksi sen saan. Olin kuitenkin ollut todella kiltti, kun sain niin paljon kaikkea muuta. Sekä minä että isi saatiin Monkey Island special edition collection, eli suomeksi MI 1 ja 2 uudemmilla grafiikoilla. Sain myös piirustuslehtiön, sellaisen ison kettupehmopulleron, Haisuliemalimukin ja Kaunotar ja Hirviö -elokuvan (vihdoin! <3). Kavereilta tuli muunmuassa Marimekon kulhoa, käsilaukkua, huivia, ja itsetehtyä korua ja suklaata. Pari kynttiläkippoa sain myös. Niitähän ei voi koskaan olla liikaa!

Nano sai puolimetrisen solmuluun, pussillisen siankorvia ja palvatun naudan(?) reisiluun palan, jossa oli vähän lihojakin jäljellä. Se ei vaan ole kovin innostuneelta vaikuttanut niistä. Ruokakaan ei ole maistunut sille. Kaikki muut jouluherkut kyllä on... Mutta ruokaa se kieltäytyi syömästä jo ennen aattoa, eli ennen kuin se sai joulun kunniaksi makkaraa päivälliseksi. Ehkä se on vähän kipeä tai stressaantunut jostakin. Veikkaan, että riittävän kauan kun on syömättä niin alkaa taas kuivanappulatkin maistua. Onhan se varmaan tylsää joka päivä syödä samaa ruokaa, mutta silti. Eipä se meilläkään usein kovin vaihtelevaa ole tuo safka.

Tulin muuten viime yönä typerästi ajatelleeksi sitä, että Nanokin tulee joskus vanhaksi ja kuolee. Ja iso itkuhan siinä pääsi. Asiahan ei toivottavasti ole ajankohtainen vielä ainakaan kymmeneen vuoteen, joten sitähän on ajateltava keskellä yötä kun nukkua pitäisi...

En kyllä mitenkään halua, että se joskus kuolee. En kyllä anna sille lupaa sellaiseen. Nano on ollut meillä vasta reilun vuoden, enkä enää osaa elää ilman sitä. Kyllä, se on tosi vaikea ja välillä oikein mulkku, mutta en kyllä luovu siitä ikinä. Ja sitten, kun se joskus kuolee, niin pitäisikö mun muka ottaa uusi kun en ilman koiraakaan osaisi olla? Joku muu kuin Nano? En mä halua muunlaista, mulla on hyvä koira nyt, vikoineen päivineen. Luulen että moni blogia lukeva koiranomistaja ymmärtää oikein hyvin mitä tarkoitan. Voihan se olla että tottuisin uuteen koiraan ja sen luonteeseen ja tapoihin nopeastikin, mutta tältä puolelta katsottuna ei kyllä tunnu yhtään siltä. Toivon vaan niin kovasti, että Nano elää todella pitkän ja terveen elämän ja että olen oikeasti valmis sitten, kun minun pitää siitä luopuman. Jotenkin sellainen bondautumisen hetki oli meillä Nanon kanssa tuossa pari päivää sitten aamulla, kun olin nähnyt siitä unta ja otin sen ensitöikseni viekkuun sänkyyn.

Onni on sitä, kun saa aamulla lämpimän koiran kainaloon ja sitä voi halia ja rutistaa ja se rakastaa sua yhtä paljon kuin sä rakastat sitä. Ja se tunne on jotain ihan erilaista kuin kahden ihmisen välillä voi koskaan olla. Sen platonisemmaksi ei rakkaus mene. Se on puhdasta ja välitöntä, eikä sitä tarvitse ikinä epäillä.

Mikä hitto tässä Bloggerissa taas on. Kiinnostaa kun kilo paskaa alkaa taas roppaamaan tuota ulkoasua. En kyllä ala.

Se o henkis taas!

... Jos joku muistaa sitä mainosta sieltä 90-luvun puolelta.

Oon ollu ihan romuna jo muutaman viikon. Tuntuu siltä, että kroppa hajoaa alta. Selkä paukahtaa ja pää kosahtaa.

Töissä on ollu jotenkin megaraskasta. Tai ei itse töissä, se on ihan silleen leppoisaa se duuni, mutta päivät tuntuvat todella pitkiltä ja olen ihan finaalissa kun pääsen kotiin. Illalla ei jaksa enää mitään ja aamuisin on vaikea päästä ylös. Työt alkaa kymmeneltä mutta kello on laitettava soimaan jo 7.30, kun mulla kestää siinä torkuttamisessa niin kauan. En ole oikeastaan jaksanut edes miettiä, mistä se johtuu, syönkö jotenkin väärin, harrastanko liian vähän liikuntaa (no, aika varmasti harrastan) kaiveleeko mua alitajuisesti joku mennyt tai tuleva juttu... Voi olla että kaikkien summa ja vielä jotain päälle.

Mun on hirvittävän vaikea puhua Rikulle, joten en puhu sille. Yritän välillä puhua äitille. Eilen illalla sain puhutuksi vähän Katjallekin kun kävin siellä teellä ja sympatialla. Pointtini on se, etten saa Rikulta sellaista tukea, kuin haluaisin. Luulen, ettei sillä ole alkuunkaan oikeanlaista kuvaa siitä, mitä mun päässä liikkuu. Luulen myös, ettei mun fiiliksillä ole ikäänkuin väliä, kunhan tuon rahaa että voidaan elää. Ihan sama viihdynkö mä siinä mitä mä teen, kunhan en makaa himassa. Loppujen lopuksi siitä TeVasta ei saa niin paljoa enempää kuin himassa makaamisesta, että se oikeasti kannattaisi, jos olen koko ajan ihan lopussa. Tuntuu vain, ettei sitä kiinnosta se, olenko ihan finaalissa vai en.

Sitten on joulu... Diggaan siitä oikeesti ihan todella paljon, ja oon iloinen että se on jo ovella, mutta kyllähän se - tänäkin vuonna - pistää stressaamaan vähäsen. Haluaisin antaa kavereille lahjoja, mutta ehkä osittain se että oon tosi väsynyt ja lopussa koko ajan on syypää mun mielikuvituksen puutteeseen. Pelkään, etten keksi mitään, enkä ehdi tekemään enkä ostamaan kenellekään mitään. On mulla jo muutamia juttuja valmiina, mutta veikkaan että jos mitään uutta ei tule valmiiksi ennen joulukuuta, niin stressaan itseni hengiltä. Jos järjellä ajattelen, niin kuka tahansa mun ystävistä ymmärtää kyllä mun tilanteen kun vain selitän. Eikä suurin osa varmasti edes odota multa lahjaa. Haluaisin vaan niin kovasti antaa jotain, kun kuitenkin on joulu ja kaikki ne ystävät on mulle hirmuisen tärkeitä.

Rahattomuuskin stressaa. Tän kuun alussahan kävi niin vekkulisti, että maksettuani kaikki laskut mulle jäi noin 4 euroa. No, sitten onneksi Kelalta tuli satasen verran lisää koska ne olivat jotain ryssineet, mutta on se satanenkin mennyt jo moneen kertaan. Luojan kiitos ensi kuun alussa tulee veronpalautuksia. Jännäksi menee vaan opiskelukavereiden kanssa pidettävät pikkujoulut viikon päästä, mulla ei tosiaan ole yhtään rahaa. Ehkä joku lainaa, ei olekaan tässä kuussa vielä tarvinnut lainailla keneltäkään. Meillä on pikkujouluohjelmassa glögiä terästettynä ja terästämättömänä, drinkkejä, seurapelejä, tonttulakit päässä sekä hameet jalassa. Kyllä, hameet jalassa. Nää on akkojen bileet.

Ai niin, ja yksi asia ihan vaan simply harmittaa ja se on WoW. Se ei vaan oo yhtään niin kivaa kuin ennen. Mähän en koskaan ole ollut mikään himowowittaja, en oo päässy edes endgameen asti, mutta silti tuntuu että kaikki näkemisen arvoinen on jo nähty. Pitäis ehkä jatkossa sen roolipelinomaisen pelaamisen sijasta keskittyä johonkin battlegroundeihin tai jotain. Ne olis sentään joka kerta erilaisia, vaikka samaa saissea sielläkin jauhetaan. Pelissä ei myöskään kovin usein ole ketään kaveria, jonka kanssa voisi pelailla. Ne on aina joko väärällä servulla tai liian isoja pelaaman mun kanssa. Olis kiva joskus expiä jonkun kanssa ja käydä beegeellä.

Mutta loppuun yksi hyvä asia. Tai hyvä ja hyvä, mutta hyvä mulle. Päätin, että hittoako mä stressaamaan Nanosta. En todennäköisesti saa sitä koskaan käyttäytymään mallikkaasti, mutta mun on vaan hyväksyttävä ettei se ole kovin miellyttämishaluinen koira. Pääasia on, että se tottelee mua kotona, ja saan sen ulkona pidettyä aisoissa, ehkä joskus jopa hölkkäiltyä sen kanssa hetkisen. Oon meinaan vähän sitä mieltä, että tuskinpa se pyrkii mua pomottamaan, jos se kuitenkin tekee kiltisti kaiken mitä kotona siltä vaadin. Ja aika usein ulkonakin jopa. Eiköhän kyse ole maalaisjärjellä ajateltuna siitä, että Nanossa on vaativia rotuja, ja se on tosi nuori koira täynnä intoa ja energiaa. Ei se kourankoulutuskaan mitään rakettitiedettä ole.

Tämä entry vaikutti tosi pitkälti valitusentryltä, mutta siitä ei ole kyse. Mulla itsellä on enemmän sellainen tunne, että ilmaisin vain sellaisia asioita, jotka ovat. Ne vain ovat näin ne asiat. Olo ei ole mitenkään vittuuntunut tai vihainen tai epätoivoinen. On vain hyvin neutraali, vetämätön, välinpitämätön ja väsynyt olo. Hyvä juttu on se, että eilen sain tiskattua, pestyä kolme koneellista pyykkiä ja imuroitua. Tänään olisi neljä koneellista pyykkiä ja sohvan siivous edessä. Veikkaan että selviän tästä. :)

Koira-asiaa

Tässä on tapahtunut aika paljon viime aikoina...

Nano on pidemmän aikaa jo käyttäytynyt tosi huonosti ulkona, ja varasin sille pari viikkoa sitten ajan kouluttajalle. Tuomiona oli viikko jääkautta ja sitten hihnakoulutustunti.

Jääkauden aikana olin ihan valmis luopumaan koko halvatun koirasta. En kestänyt sitä yhtään. Kotona se ei ollut moksiskaan koko jääkaudesta, ei pureksinut asioita, ei kuseksinut sisälle, ei muutenkaan vaatinut huomiota, mutta ulkona... Siellä siitä tuli oikea monsteri. Vetämistäkään ei saanut huomioida, ja sehän veti, kun ei kielletty. Pitemmille lenkeille oli pakko lähteä molempien voimin, jotta voitiin välillä vaihtaa sitä, joka siellä hihnan päässä roikkui. Se sen vetäminen sattui käsiin ja selkään, kun piti laittaa hanttiin ettei kaadu. Jos jouduin menemään yksin, niin tulin lähes poikkeuksetta todella pahalla päällä ja itku silmässä takaisin kotiin. Joka helvetin päivä.

Tänään oli sitten ensimmäinen hihnatunti. Homma meni sinänsä vähän vaikeaksi, että Nano tuotti todella paljon päänvaivaa jopa sille kouluttajalle, joka kyllä ihan ilomielin myönsikin, että meillä on todella, TODELLA vaikea koira. Nano ei ota ollenkaan kontaktia ihmisiin ulkona. Sille on samantekevää, mitä siellä hihnan toisessa päässä on, jollei sitä ojenna kunnolla. Olen pitänyt Nanolle perushuomioimattomuutta koko sen iän ja antanut kuulua jos se tekee jotain väärin, mutta se ei vain ole riittänyt. Tuon koiran kanssa pitää yksinkertaisesti pelata paljon kovemmilla panoksilla. Se on kova sekä fyysisesti että korvien välistä, ja mun pitää vaan olla kovempi kuin se.

Sitten kun Riku jossain vaiheessa siellä tunnilla laittoi sen maihin, niin kouluttajat olivat sitä mieltä että hyvä veto, ja nyt se on pidettävä siinä niin kauan, että se luovuttaa. Että se alistuu.

Siinä oltiin sitten PUOLITOISTA TUNTIA. Teoreettinen kysymys... Kuinka moni teistä lukijoista olisi valmis kyykkimään vesisateessa pitelemässä koiraa tarkasti aloillaan puolitoista tuntia? Vieläpä ihan vain periaatteen vuoksi?

En yritä kuulostaa tällä rehentelevältä, mutta onhan kaikkien nyt myönnettävä, että me ollaan Rikun kanssa kestetty tosi paljon. Ne kouluttajat sanoi, että me ollaan yritetty tosi montaa juttua ja kestetty paljon pidempään kuin moni, jotka siellä käyvät. Ja ne sanoi - nyt huomio, obs - ne sanoi että ei, vika ei ole ainoastaan meissä. Kyllä vikaa on myös koirassa. Ja henkilökohtaisesti on pakko sanoa, että me ollaan pärjätty tosi hyvin, kun on kyse ensikoirasta.

Se Nanon alistuminen kesti niin kauan, että molempien kouluttajien oli ennen pitkää pakko lähteä seuraaville tunneille, mutta me päätettiin Rikun kanssa jäädä siihen. Ja kyllä se kannatti, ainakin jossain määrin. Nano oli hieman helpompi taluttaa autoon ja autosta pois. Nytkään sitä ei ole kotona huomioitu juuri lainkaan, ainoastaan sille annetaan käskyjä, ei hellyydenosoituksia. Se ei toisaalta kaipaakaan niitä, se hyvin harvoin tulee hakemaan huomiota. Se on liian itsenäinen koira tällaiseksi kotikoiraksi, jos näin voi sanoa.

Illalla Nano pääsi kyllä vähän yllättämään. Vein sitä iltapissalle, ja tein kuten oli neuvottu. Mentiin ihan rauhassa eteiseen, sitten rauhoituttiin. Laitoin hihnan kiinni ja sitten rauhoituttiin taas... Joka "työvaiheen" jälkeen pistin sen istumaan ja rauhoittumaan, ja varmistin, ettei vedä kun mennään ovesta ulos. Sitten lähdin sen kanssa reippaasti kävelemään, ja kappas. Ei vetänyt yhtään. Olin kuitenkin päättänyt, että tästä päivästä lähtien on tiukka linja, ja korjasin sitä joka kerta, kun näytti siltä, että lähtee kohta vetämään. Ulkoilu meni kuitenkin hienosti, ja Nano teki pissat heti kun käskin eikä perseillyt ollenkaan. Jos tätä menoa vain jatkuu, niin mun ei ehkä tarvitse luopua tuosta eläimestä.

Siitäkin on meinaan ollut hieman puhetta. Joo, me voitaisiin tehdä todella paljon töitä Nanon kanssa, ja saada siitä ehkä ihan ok koira. Sen ohella siis, että käydään töissä ja tehdään kotitöitäkin. Kai sen ajan vois nukkumisesta vähentää? Piikille sitä ei viedä. Mutta mihin noin voimakastahtoisen koiran edes voisi antaa? Se tarvitsisi todella kokeneen omistajan, jolla on kova auktoriteetti koiriin. En halua, että siitä tulisi mikään kiertopalkinto. Tekisi hallaa sekä koiralle että niille kaikille omistajille.

Ja vaikka se riittäisi, että itse tietäisin miksi olisin koirani pois antanut, niin voisinko koskaan ottaa toista koiraa tilalle ilman kukkahattutätien vittuilua siitä, että "mitäs sille edelliselle koiralle tapahtui, nii, kannattaakohan uutta ottaa, varmaan sekin lähtee vaan kiertoon". Lupasin tänään pyhästi, etten puutu ihmisten koiraongelmiin, jos en ihan oikeasti tiedä mistä on kyse. En halua koskaan kukkahattutätiytyä.

Nyt ei auta muuta kuin toivoa, että se tuosta lähtee. Tällä hetkellähän olen taas työttömänä, eli onhan mulla aikaa sitä pidellä puolitoista tuntia tuolla mudassa, mutta se jaksanko mä, on sitten eri asia kokonaan. En vaan haluaisi antaa sitä pois. Toivon kovasti, että se tällä tosi tiukalla linjalla lähtee paranemaan se tilanne. Pelkään niitä kommentteja, mitä todennäköisesti tulen saamaan. Se, miten nyt ojennan Nanoa lenkeillä on tosi pahannäköistä, mutta se on ainoa asia joka toimii (ei, en vetele sitä kuonoon). Olen varma, että joudun kuulemaan vielä monen monituista kertaa eläinsuojelusta ja rääkkäämisestä, mutta onko mulla muita vaihtoehtoja, kuin jatkaa eteenpäin ja yrittää parhaani mukaan olla piittaamatta ikävistä kommenteista ja huuteluista?

Haaveilin aina aiemmin, kuinka kouluttaisin koirani tosi hyvin, ja se käyttäytyisi esimerkillisesti, mutta eihän se nyt mennyt niin kuin Strömsössä.

Virheitä on tehtävä jokaisen ihmisen.

Koirasta, ajamisesta, tietokoneesta ja hammassärystä

Nanon kanssa on ollut... No, vaikea on vähän turhan voimakas sana, mutta sanotaanko että hermot ovat olleet hiukkasen kierällä. En ole nyt viikkoon pariin vienyt sitä kunnon lenkille, kun se kulkeminen ei tahdo sujua alkuunkaan. Ollaan käyty vain pikaisesti pissalla vähän matkan päässä ja tultu kotiin ja harjoiteltu tiiviisti koko matka sitä nätisti kulkemista. Siis minä harjoittelen. Nano vain perseilee. Äsken käytiin yön turvin pitkästä aikaa normaalin mittaisella lenkillä. Tämä aika päivästä on hyvä, kun muita koiria ei juuri tule vastaan. Annoin kuitenkin sen kulkea hihna pitkällä melkein koko matkan, kun aavistelin, ettei se kuitenkaan olisi käskyjä totellut. Mulla ei juuri nyt olisi aikaa eikä varaa kääntyä kouluttajan puoleen, mutta en haluaisi näinkään jatkaa. Lenkit Nanon kanssa tuntuvat piikiltä lihassa. Aina kun Riku kysäisee, että pitäisiköhän Nanoa viedä ulos, mun mielialani laskee huomattavasti. Mutta Nanopaasauksen lopuksi on sanottava, että tein äsken aika uhkarohkeasti: lenkin päätteeksi laski Nanon irti tässä meidän talon edessä. Ja vaikka se ryntäsi pitkin poikin, niin tuli se juoksujalkaa ja paineli heti sisälle kun kuuli, että avaan oven. Kaihan se on hyvä juttu. :)

Ajaminen sen sijaan nostaa mielialaa kummasti. Jos ei ole kiire ja tankissa on löpöä, valitsen yleensä pitemmän reitin ihan vain että voin ajaa vähän enemmän. Okei, eilen olin ajaa rullaluistelijan päälle (en oikeasti todellakaan nähnyt sitä) Ja tänä aamuna pihatiellä tuli auto vastaan (okei, sen olisi pitänyt väistää, mutta säikähdin tietysti) mutta muuten menee ihan ok. En ole juuri törttöillyt. :)

Uusi tietokoneeni on tosissaan valmiina noudettavaksi, ja kuulemma WoWikin pyörii sulavasti. Loistohomma, koska tämä kone ei enää kykene pyörittämään juuri mitään. Joudun kaikki grafiikat pitämään minimissä, eikä Orgrimmar ilta- ja yöaikaan tule kysymykseenkään. Tehot ei vaan riitä. Onneksi kohta alkaa taas pelittää.

Koko vasen puoli leuasta on ollut nyt noin viikon verran tosi kipeä. Mulla ei ole mitään käryä mistä se kipu on yhtäkkiä ilmestynyt. Ei satu koko ajan, kipu alkaa yhtäkkiä ja loppuu yhtäkkiä. Välillä tuntuu enemmän ylhäällä, välillä alhaalla. Siirtyy kulmahampaista poskihampaisiin ja takaisin. Se ei ole ollenkaan samanlaista kuin hammassärky silloin kun on oikein mojova reikä. Se on oikeastaan paljon siedettävämpi kivun muoto, mutta paljon kovempi kuin normaali hammassärky. Ei se kai ientulehdustakaan voi olla, kun verta ei tule juuri koskaan. Ehkä viisaudenhampaat työntävät muita hampaita eteenpäin? Kunpa nuo hampaat olisi äkkiä hoidettu kuntoon ja päästäisiin vetämään pois noita ylimääräisiä. Oon ihan varma, että sitten kun ne raudat saadaan suuhun, niin helpottaa. Sit oon seksikäs hammasrautoineni seuraavan vuoden kaksi. <3

o/

Jostain ihmeen syystä ei huvita vielä mennä nukkumaan. Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa, mutta silti pakottava tarve kertoa edes jotain.

Pakko myöntää, että mulla paloi käpy tänä aamuna tosi pahasti tosi "mitättömästä" asiasta. En töissä löytänyt kahden muun ihmisen jäljiltä melkein mitää papereita enkä kuitteja. Kaikki tilitysasiat olivat ihan sekaisin, niinkuin oli puoli kauppaakin. En löytänyt melkein mitään. Eihän se minun ongelmani missään nimessä ole, jos tilit ja rahat eivät täsmää niiltä päiviltä, kun siellä on ollut joku muu, mutta olisi silti kiva, että hommat toimisivat sujuvasti... Sanotaan lyhyesti, että tämän päivän perusteella harkitsisin vakavasti sitä, jäänkö tuonne töihin.

Tilasin CDONilta pari levyä jo toissasunnuntaina, eikä vieläkään ole tullut. Toimitusaika 5-7 arkipäivää. Yeah. Right. Tulisivatpa äkkiä nyt. Tilasin Adele - 19, Alanis Morissette - Jagged little pill ja The Highwaymen - Collection. En malta odottaa että pääsen kuuntelemaan coutrya! :< Melkein oletan, että ne olisivat huomenna saapuneet kun tulen kotiin.

Olen saanut valmiiksi yhdet pitkät sukat ja pari hartiahuivia joista toinen tai mahdollisesti molemmat menossa äitin serkulle. Ehkä muistan ottaa niistä kuvatkin ennen kuin annan ne pois. Nyt kun töissä pitäisi neuloa jotain sukkia joulumyyntiin niin ei kyllä yhtään huvita. Olen pilannut jo yhden hauskan harrastuksen tekemällä sitä pakolla, en tosiaan haluaisi pilata tätäkin. Sitten kun vielä keksisi, miten sen sanoisi kohteliaasti. Langatkin kun on jo ostettu.

Reilu viikko sitten käytiin Mannan kanssa ostoksilla. En edes ostanut mitään tyhmää, lähinnä ihan hyötyjuttuja, kuten kansion tärkeille papereille. Mutta kirjakaupassa sitten läksi hieman mopo käsistä, piti ostaa kirjepaperia, ja sen lisäksi mukaan tarttui kuitenkin tuplapakkaus piirustuspaperia, mustaa piirustuspaperia ja tussi. En voi itselleni mitään. Kirjakaupat on niin kiehtovia paikkoja.

Top 10 award

1. Thank the person who tagged you and link to their blog.

2. Put the Top 10 Award logo on your blog.
3. List your top 10 cosmetics.
4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs, and let them know.

Elikästen! Kiitos Akka Perkele! tästä palkinnosta. Eikun listailemaan! Tuotteet eivät ole minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä, näitä satun vain käyttämään eniten.

1. Forever: Aloe ever-shield deodorant stick. Monet tuntuvat vihaavan sekä nk. kotimyyjiä että kiinteitä deodorantteja, mutta tämä pelastaa kyllä hajuilta. Ja voin luvata, että EI jätä valkoisia jälkiä vaatteisiin.

2. Nivea visage: Gentle make-up remover. Tämän ostin ihan hetki sitten, kun olen pitkän aikaa ollut kokonaan ilman, ja juu. On se aika hellä.

3. Bruno Banani: Not for everybody. Ehdoton kesätuoksu.

4. Dove: Beauty body milk & Summer glow. Jalkapohjia on pakko rasvata koko ajan, tämä imeytyy ihan kivasti. Summer glowta olen käyttänyt tosi vähän, mutta ei se ihonväriä kyllä muuta mihinkään.

5. Mary Kay: ... let's put it simply: vasemmalta oikealle: kosteusvoide, meikkivoide ja puhdistusaine. Näillä alkaa meikkaaminen, ensiksi puhdistusaineella naama siistiksi, ja sen jälkeen kosteusvoiteesta ja meikkivoiteesta sellainen hyvä mix ja naamaan. Levittyy kuin unelma, ja on perhanan riittoisaakin.

6. Gosh: Wonder volume mascara. Ei jätä paakkuja tämä. Hävettää myöntää, että olen käyttänyt tuota samaa mascaraa paaaaljon pidempään kuin laki sallii, mutta enpä ole toisaalta saanut allergisia reaktioita, ja nyt vasta alkaa olemaan kuivumisen merkkejä tuossa. Ehkä on aika hakea kaupasta uusi samanlainen.

7. We care icon: kulmakynä. Enpä enää muista, mitä tuossa on tarkoitus lukea, kun olen ikäänkuin teroittanut sen aikaa sitten pois... Ihan ok kynä, itsehän joudun käytännössä piirtämään kulmat, mutta kun ensin on kynällä liimannut omat harvat karvansa kiinni ihoon, niin tuolla harjalla saa kätevästi ne taas irti. Lopputulos on oikeastaan tosi kiva!

8. Rimmel: Stay matte pressed powder. Hyvän värinen. Mitäpä muuta tästä voisi sanoa. Ostin kun oli halpa. :D

9. We care icon: luomiväri. Nyt on pakko sanoa... Tämä tuote oli melkoinen pettymys. Kuten pari muutakin WCI:n luomiväriä. Niistä ei vain irtoa väriä. Tuota palettia pitää hinkata ihan simona, ennenkuin sitä saa luomelle riittävästi. Pysyy kyllä ihan hyvin kunhan sen ensin saa laitettua...

10. XZ: Rauhtoittava suklaa & vanilja shampoo & hoitoaine. Kyllä, viimeiseksi muttei suinkaan vähäisimmäksi myönnän: minäkin käytän näitä. Ovat olleet kovassa suosiossa nämä... Ja olen kokeillut myös karpalo & kinuski, sekä cafe vanilla tuoksuja, ja voin kertoa, että viimeksi mainittu oli tosi huonoa. Sen lisäksi, että heti kun sen otti pullosta se alkoi haista lähinnä teolliselta, niin se oli koostumukseltaan todella hankalasti levitettävää. Sitä saissea en kyllä osta enää ikinä.

Kiitos kiitos, siinä se!

Nyt juuri en valitettavasti ehdi tagaamaan ketään! Minusta vähän tuntuu, että jokainen heppu, jonka blogia seuraan, on jo tehnyt tämän... Tarkistan asian, jahka pääsen kotiinj, nyt on mentävä kaubamajaan!

riku tauru says:

se on kuule ihan up to the ass of time

siis timo

Heta Hovila says:

up to the ass of time. No niin herra Kronos, täältä tämä tanko nyt tulee

Kuvaspämmiä.

Nanonenä on ihan masentunut. :(

Olin Iittalan kesäkauden avajaisissa lihaksikkaista lihaksikkain.

Raitatumput Emmalle

Firman puhelin. Cool, ne?

Väri ei näytä yhtään niin kirkkaalta tässä kuin oikeasti, mutta tuommoinen se nyt on kuukauden päivät jo ollut.