tiistai 30. elokuuta 2011

Koirasta, ajamisesta, tietokoneesta ja hammassärystä

Nanon kanssa on ollut... No, vaikea on vähän turhan voimakas sana, mutta sanotaanko että hermot ovat olleet hiukkasen kierällä. En ole nyt viikkoon pariin vienyt sitä kunnon lenkille, kun se kulkeminen ei tahdo sujua alkuunkaan. Ollaan käyty vain pikaisesti pissalla vähän matkan päässä ja tultu kotiin ja harjoiteltu tiiviisti koko matka sitä nätisti kulkemista. Siis minä harjoittelen. Nano vain perseilee. Äsken käytiin yön turvin pitkästä aikaa normaalin mittaisella lenkillä. Tämä aika päivästä on hyvä, kun muita koiria ei juuri tule vastaan. Annoin kuitenkin sen kulkea hihna pitkällä melkein koko matkan, kun aavistelin, ettei se kuitenkaan olisi käskyjä totellut. Mulla ei juuri nyt olisi aikaa eikä varaa kääntyä kouluttajan puoleen, mutta en haluaisi näinkään jatkaa. Lenkit Nanon kanssa tuntuvat piikiltä lihassa. Aina kun Riku kysäisee, että pitäisiköhän Nanoa viedä ulos, mun mielialani laskee huomattavasti. Mutta Nanopaasauksen lopuksi on sanottava, että tein äsken aika uhkarohkeasti: lenkin päätteeksi laski Nanon irti tässä meidän talon edessä. Ja vaikka se ryntäsi pitkin poikin, niin tuli se juoksujalkaa ja paineli heti sisälle kun kuuli, että avaan oven. Kaihan se on hyvä juttu. :)

Ajaminen sen sijaan nostaa mielialaa kummasti. Jos ei ole kiire ja tankissa on löpöä, valitsen yleensä pitemmän reitin ihan vain että voin ajaa vähän enemmän. Okei, eilen olin ajaa rullaluistelijan päälle (en oikeasti todellakaan nähnyt sitä) Ja tänä aamuna pihatiellä tuli auto vastaan (okei, sen olisi pitänyt väistää, mutta säikähdin tietysti) mutta muuten menee ihan ok. En ole juuri törttöillyt. :)

Uusi tietokoneeni on tosissaan valmiina noudettavaksi, ja kuulemma WoWikin pyörii sulavasti. Loistohomma, koska tämä kone ei enää kykene pyörittämään juuri mitään. Joudun kaikki grafiikat pitämään minimissä, eikä Orgrimmar ilta- ja yöaikaan tule kysymykseenkään. Tehot ei vaan riitä. Onneksi kohta alkaa taas pelittää.

Koko vasen puoli leuasta on ollut nyt noin viikon verran tosi kipeä. Mulla ei ole mitään käryä mistä se kipu on yhtäkkiä ilmestynyt. Ei satu koko ajan, kipu alkaa yhtäkkiä ja loppuu yhtäkkiä. Välillä tuntuu enemmän ylhäällä, välillä alhaalla. Siirtyy kulmahampaista poskihampaisiin ja takaisin. Se ei ole ollenkaan samanlaista kuin hammassärky silloin kun on oikein mojova reikä. Se on oikeastaan paljon siedettävämpi kivun muoto, mutta paljon kovempi kuin normaali hammassärky. Ei se kai ientulehdustakaan voi olla, kun verta ei tule juuri koskaan. Ehkä viisaudenhampaat työntävät muita hampaita eteenpäin? Kunpa nuo hampaat olisi äkkiä hoidettu kuntoon ja päästäisiin vetämään pois noita ylimääräisiä. Oon ihan varma, että sitten kun ne raudat saadaan suuhun, niin helpottaa. Sit oon seksikäs hammasrautoineni seuraavan vuoden kaksi. <3

Ei kommentteja: