Päivä 15

Otin tavoitevaatteeksi tämän mekon, jonka olen tehnyt itselleni keväällä 2009, siis ennen kuin aloin seurustelemaan Rikun kanssa. Oli tosi ikävää huomata, että olen suurentunut vain rinnanympäryksestä, sillä mekko jäi varmaan 15 senttiä auki tissien kohdalta...




Äiti oli sitä mieltä, että moni muu nainen olisi katkera kyvystäni kehittää ainoastaan lisää rinnanympärystä, mutta ei se oikeasti ihan niin kivaa ole. Vihaan sellaista V-vartalomallia, jossa on leveät hartiat ja olematon perse. Se on kaukana naisellisesta.

Luovuin ajatuksesta yrittää laihtua terveellisesti. Jos joskus haluaa nähdä tuloksia, on syytä laihtua epätervellisesti. :D A.k.a ei mitään hemmetin lautasmalleja ja joogaa kolme kertaa viikossa, se on salaattia ja kauhee rääkki joka toinen päivä vähintään. Sillä mä itseni olen ennenkin hoikaksi saanut.

Mutta sen verran yritän edelleen päästä siihen elämäntapamuutokseen kiinni, etten söisi karkkia muulloin kuin karkkipäivänä (siis en itse tietoisesti menisi kauppaan ostamaan sitä syödäkseni suruuni) ja lopettaisin muutenkin napostelun. Toistaiseksi näyttää hyvältä, en ole reiluun kahteen viikkoon syönyt ollenkaan suklaata, sipsiä tai karkkia. Normaalisti olisin vetänyt varmaan ainakin sen pari levyä suklaata ja sipsipussin yksin.

Hups.

Tilasin J!nxiltä.

Hihi. <3

Päivä 9

Olen vain syönyt pitkin päivää - tai siltä ainakin tuntuu. Sorruin jopa kahteen pieneen laskiaispullaan. Hyi minua. Kävelin kuitenkin Jukolaan ja takaisin.

Olin stressannut japanintuntia ihan turhaan. Tämänviikkoinen tunti oli paljon rennompi kuin edelliset. Rohkeimmat, minä mukaanlukien, maistoivat nattoota. Kokemus sinänsä, mutta en lastaisi sitä ensimmäisenä lautaselleni.

Nanon kanssa yritin kävellä tosiaan Jukolaan tänään, ja jouduin ennen puoltaväliä kääntymään takaisin, kun se veti joka suuntaan. Tämä on taas näitä päiviä, kun tuntuu, ettei tuo koira ikinä opi kävelemään hihnassa, eikä mun olisi koskaan pitänyt ottaa koiraa.

Rapsiraps.

Rapsujen keskeyttämistä Nano ei arvosta.

Päivä 6

Tänään ollut semi jees päivä. Aamupaino oli jopa vähän vähemmän kuin aiemmin, 76,2 kg.

Syöty ehkä vähän epäterveellisesti; aamupalaa, jonka jälkeen iltapäivällä pizza karvakädestä. Ja kyllä, oli pakko vetää koko pitsa kerralla, vaikka se oli liian iso kerralla syötäväksi.

Kovin ihmeellistä liikuntaakaan ei ole tässä harrastettu. Nanon kanssa käytiin lyhkäisellä lenkillä, siitä kohta lisää. Ja Mazdaa vähän käytettiin. Piti Volvosta lainata virtaa, kun ei muuten jaksannut startata.

Harmittaa ettei ole peliaikaa. Eikä rahaa. Eikä töitä.

Tosiaan, Nanon kanssa kokeiltiin nyt sitten maagisia herkkuja, kun ei nuo kuivanappulat oikein tehoa ulkona... Pistin nakinpaloja taskuun, niin kylläpä seurasi nätisti, eikä yhtään vetänyt hihnassa. :D En kyllä sitten tiedä, kuinka usein viitsin noita "harjoituksia" tehdä. Ei ne nakitkaan ilmaisia ole. Enkä halua, että tuo eläin oppii siihen, ettei muutoin tarvitse totella, kuin nakkien kanssa. Sitten treenattiin vielä vähän tuota "vasenta" ja "oikeeta". Pitäähän vetokoiran kääntyä osata!

Jaa niin ja katseltiin nauhalta Koirakuiskaajan pentujakso. Eipä siinä kyllä paljoa sellaista hyödyllistä ollut, oletin että se olisi ollut vähän kattavampi. Nyt on Jan Fennelin 'Kuuntelen koiraani' työn alla, ja seuraavaksi sitten Millanin ensimmäinen kirja. Koirankorjauskirja on jo luettu. Kokeillaan varmaan seuraavaksi PeVi-ohjeita ulkoiluun, ja niitä nakkeja muiden koirien ohittamiseen.

Tässä muutamia kuvia automatkalta Alavieska -> Hämeenlinna. Puhelimella otettu, joten laatu vähän kusee, mutta kauniita olivat maisemat nonetheless!

Poistun huomiseen asti Alavieskaan, joten merkintää ei tule tältä illalta.

Hyvää viikonloppua toivottaa Heta ja Nano!

Nano!

... Mutta idiooteilla ilmaiset.





Vain Nano voi repiä noin paljon riemua lumesta.

Olen harkinnut...

... blogin sulkemista muilta, kuin sitä lukevilta henkilöiltä. Mikäli tätä lukee joku, jolla ei ole tunnuksia bloggeriin, ja joka haluaisi lukea jatkossakin, niin jätä kommenttia!

Päivä 3

Liikunta harrastettu tänään tanssimaton ja kävelyn muodossa. Ja tulipa tehtyä vähän kotitöitäkin. Mutta syöminen meni ihan pipariksi (ei kirjaimellisesti). Unohdin nimittäin syödä! Kaveri oli käymässä useamman tunnin, niin en syönyt koko aikana, join vain mukillisen teetä. Olen siis syönyt aamupalan, ja sen jälkeen kerran. Ehkäpä syön vielä nyt ennen nukkumaanmenoa jotakin.

Ja alan ehkä merkkaamaan tännekin, miltä näyttää painon putoamisen kanssa. Painonpudotus ei varsinaisesti ole tässä tavoitteena, mutta kiinnostavaa nähdä, miten jonkinlainen elämäntapamuutos vaikuttaa. Ensimmäisenä päivänä siis oli aamupaino 77,7 kg. Tänään 76,7 kg. 175 cm on pituutta. Painoin vielä syksyllä 83 kg, joten nyt on hyvällä mallilla.

Päivä 2

Tämä päivä on mennyt tosi letkeästi. Semitavallinen ruokavalio on kyllä hemmetisti parempi, kuin mitkään "tehokuurit". Jätän siitä vain pois kaiken ylimääräisen sokerin, ja välttelen "valkaistuja" tuotteita, eli siis esim. vaaleaa vehnäleipää ja - surukseni - jasmiiniriisiä. Pitää ostaa raejuustoa ja pähkinöitä... :)

Että jos aloitellaan tällä tavalla lempeästi. Juoda pitäisi paljon, mutta en oikein ole koskaan osannut juoda. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, niin taidan laittaa tunnin välein muistutuksen soimaan asiasta. :Þ

Tänään en liikkunut juuri ollenkaan. Kokeilin toista kaverin näyttämää jumppaliikettä seisaallaan, mutta en oikein saanut, öö, miten sanotaan suomeksi hang of it? :D Se ei siis oikein luonnistunut.

Huomenna tiedossa kotitöitä, ja uskokaa tai älkää, niitä tehdessäkin voi saada hien pintaan.

Päivä 1

Ensimmäinen päivä meni... Nihkeästi. :D

En sitten syönyt muuta kuin kaksi appelsiinia, omenan ja ruikkarin, jossa oli Rikun aamuiset tomaatinjämät päällä. Enkä juonut ollenkaan riittävästi.

Toinen isohko takaisku oli, että kun pistin jumppamaton lattialle, ja ryhdyin tekemään sitä kaverin näyttämää liikettä (selällään, kädet lattiaan, jalat ylös koukkuun ja polvia kohti maata, molemmille puolille vuorollaan) niin selkä irtisanoi itsensä välittömästi. Mun lanneranka tappaa mut joka kerta, kun yritän jotain. Vatsalihasten teko normaalisti lattialla ei onnistu koskaan, ja tuo vasta kipeää tekikin. Se olisi ollut ikäänkuin se pohja koko jumppailulle, ja en voi tehdä sitä ilman hirvittäviä kipuja. Notta uusiksi menee tämäkin.

Plus että kuuntelin ihmisten mielipiteitä dieeteistä, ja äiti ainakin oli sitä mieltä - tai siis joku sen lääkärikaveri oli sanonut sille vissiinkin - ettei tuollaisia puhdistuspohjustuksia pitäisi edes pitää, koska niistä ei ole mitään hyötyä, ja paremmin pääsee alkuun aloittamalla ihan suorilta uudella ruokavaliolla, mikä ikinä se sitten onkin. No, vekkuliahan tässä on se, etten oikeasti vieläkään tiedä, miten mun pitäisi syödä... Mutta kai sekin on alku, että jättää namit pois, ihan kaikenlaiset? Ei ylimääräistä sokeria ollenkaan. Että jos sitten aloitan tällä tavalla. Normaalia syömistä, mutta vähän vähemmän, eikä hyviä.

Mutta jos jotain positiivista pitää etsiä, niin sain tänään tosi paljon aikaiseksi. Leikkasin äitin hameen kaavat ja kankaat, ja kokosin rungon siihen hameeseen. Ompelin piilovetskankin, wuhu!

Viimeinen ehtoollinen

... koostui nuudeleista pork flavor.

Jännittää. Olen aina ollut niin huono pääsemään mihinkään tavoitteisiini. Huomenna alkaa appelsiinikuuri ja jumppailu. Tosi kevyesti siis aloittelen, parin viikon aikana yritän sitten siirtyä jonkinlaiseen vakituiseen kunto-ohjelmaan.

Jestas tuo koira haisee pahalle.

Otan haasteen vastaan

Tein niin maan perkeleen hyvän diilin Joken kanssa: molemmat aloittavat saman ruokavalion ja saman treeniohjelman, ja katsotaan, kummalla on isommat absit kesään mennessä. Veikkaan, että häviän tän jutun... Mutta se ei haittaa, päinvastoin! Jokke oli siis sitä mieltä, että naisten on ihan yhtä helppo treenata itsensä suhteessa samaan kuosiin, kuin miesten. Todistan häviämällä, että näin ei ole. :D Eihän tää nyt silleen ihan reilua muutenkaan ole, kun lähtökohdat on ihan eri. Mulla on paljon enemmän rasvaa kuin sillä. (Luonnollisesti, olehan nainen, duh.)

Ei vielä keskusteltu kovin tarkasti, että mitä treenataan ja kuinka usein. Saati sitten, että millä dieetillä ollaan, mutta tässä on vielä pari päivää. Suunnittelin, että maaliskuussa alkaa. Vaadin, että treenattaviin kuuluu selkä, vatsa, kädet/olkavarret+rinta sekä reidet+persaus. Plussat siksi, että aika monessa liikkeessä nuo kaksi tulevat kivasti 2in1. Jokke kävi eilen tuomassa mulle tuommoisen jumppamaton. Enpäs ole sellaistakaan omistanut ennen. :D

Aion myös ottaa itsestäni kuvia tasaiseen tahtiin, ehkä viikon tai kahden välein. Pahoin kyllä pelkään, ettei Riku paljon tsemppaa mua tässä... Mut yritetään nyt kummiskin. Kaiken "turhan" makean(karkit, suklaa, sipsit, leivokset) yritän jättää pois, saatan kyllä armahtaa itseäni karkkipäivällä. Plus että jos jotakin on ruuan yhteydessä jälkiruuaksi, niin sen saa syödä. Meillä ei kovin usein ole mitään jälkkäriä...

Yritän tässä katsella parin päivän sisään, minkälainen ruokavalio olisi pop, jos yrittää lihaksiin keskittyä. Mietin ensin vähähiilihydraattista, että saisi poltettua tuota rasvaa pois tieltä, mutta en sitten tiedä, mitä lihakset sanoo siitä loppupeleissä... Vinkkejä otetaan vastaan!

Tässä on muutamia "motivaatiokuvia" vaikka en nyt ihan noin rajuihin tuloksiin vielä yritäkään:




Tuo ensimmäinen kuva saattaisi jopa joskus olla mahdollinen. Tai siinä olisi ainakin piste, jossa en koskaan ole ollut. Siihen voisi tähdätä! Toinen ja kolmas kuva ovat sitten sitä, mitä olisi oikeasti siisti yrittää joskus, jos ensimmäiseen etappiin pääsee.

Kiitos etukäteen kaikesta siitä tsemppauksesta, jota en todennäköisesti saa paremmalta puoliskoltani. 8) Lupaan teille jalosti nyt, että jos joskus pääsen jälkimmäisten kuvien kuntoon, niin EN ota mautonta tekorusketusta. Lupaan ja vannon. Kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. :|

Elossa ollaan!

Olen ollut hieman aikaansaavampi viimeisen viikon aikana, kuin pariin kuukauteen. Muutamana päivänä on jopa ollut ruoka valmiina kun Riku on tullut kotiin. Olen pitänyt tiskivuoren kurissa ja pessyt urakalla pyykkiä.

Nanon kanssa ulkoilu on tuottanut vaikeuksia ja kaiken lisäksi pelkään mennä sen kanssa ulos, kun "se ei kuitenkaan mene hyvin". Se sitä paitsi karkasi muutama päivä sitten kun oltiin kaverin kanssa Jukolassa kävelemässä. Se oli vapaana ja lähti joidenkin lenkkeilijäpoikien perään. Siinä sitten vartin verran sitä haeskeltiin ja pari vastaantulijaa antoivat suuntimoita, onneksi. Kyllähän se iloisena tuli luokse sitten, kun tultiin sitä vastaan Sompionkujalla... Mutta enpä viitsi sitä päästää enää vapaaksi missään pelloillakaan, kun ei se tule luokse käskystä ulkona ollessa. Missä tällaista voisi treenata? En minä siihen kouluttajaa tarvitse, vaan neuvoja maalaisjärjellä. Miten saan koiran kiinnittämään huomionsa minuun ulkona ollessa, kun ympärillä on mukamas niin jänniä hajuja ja asioita? Jos on muitakin neuvoja, kuin "makupalat", niin otetaan vastaan.

Laitoin värinpoistoa päähän viikonloppuna. Eihän siitä tullut lähellekään vaalea. Juurikasvu on kyllä hyvinkin blondi, mutta latvat edelleen ruskeat. Että ei muuta kuin uusiksi viikon, parin päästä. Yritän saada sellaista luonnollista vaaleaa tästä lopuksi. Yritän valita mahdollisimman lähellä omaa väriäni olevan sävyn, jos nyt muistan miltä oma värini ylipäätään näyttää...

Ensi viikolla olisi tiedossa maakuntamatka Alavieskaan. Ei siitä vielä enempää, toivottavasti moni lähtee mukaan.

Jouduin juurihoitoon. Lohjennut poskihammas oli mennyt niin pahaan kuntoon, että se on nyt sitten rassattava puhtaaksi juuria myöten. Kun juurihoito on tehty, pitää vielä paikata etuhampaassa oleva pieni reikä (ja toivottavasti vaihtaa yksi tummentunut paikka), poistattaa hammaskivi, ottaa röntgenkuvat ja muotit hampaista, poistaa ainakin viisaudenhampaat + 1 hammas yläleuasta, ehkä sama rumba myös alaleualle, ja sitten. SITTEN päästään siihen oikomishommaan. Elikkäs. Jos saan aikoja yhtä haipakkaan kuin nyt, niin mulla on raudat, let's see... Hyvällä säkällä jo toukokuussa! Kesään menee tämäkin lysti. Mut sit mulla on vihdoin raudat, jotka on värikkäät, ja oon sexy. <3

Tällainen tunnustus sitten tipahti!

Vaikken kyllä ymmärrä mistä hyvästä, kun olen ollut viime aikoina niin huono bloggaaja. :D Kiitos kuitenkin AkkaPerkele! Mutta asiaan...



Milloin aloitit blogisi?
Helmikuussa 2010.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Lähinnä oman pienen elämäni tapahtumista, käsittelee kaikkea laidasta laitaan. Kirjoitan siitä mitä on tapahtunut. Mikä on ollut masentavaa, mikä on pistänyt vituttamaan ja mikä naurattamaan.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No eipä juuri mikään. Muu kuin että minä olen minä, enkä ole korvattavissa.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olin kirjoitellut silloin tällöin LJ:in, aloitin sen oikeastaan ihan muuten vain 2005 syksyllä, jos oikein muistan. Julkisena päiväkirjana vain kavereille.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin tehdä postauksia, jotka oikeasti käsittelisivät jotakin aihetta, eivätkä rönsyilisi aiheesta toiseen. Haluaisin, että postauksissani olisi enemmän kuvia ja tekstissä hyvä rakenne. Se on toki minusta itsestäni täysin kiinni. :)


Enkä nyt tagaile ketään, en jaksa ajatella. :ooo

Minun on ehkä päästävä pois

Kuinka paljon voimaa vaatii pysytellä järjissään ja tässä maailmassa? Olen kiinnostunut kavereistani, perheestäni, jopa asioideni hoitamisesta jossain määrin... Mutta tällä hetkellä en vain halua elää tätä elämää.

Haluaisin päästä johonkin pois, vähäksi aikaa. Seikkailuun. Nyt ehkä kysytte, että miksi en sitten mene seikkailuun, kun niin kovasti sen perään vingun koko ajan? Mutta mikä seikkailu se sellainen on, joka ei varoittamatta tempaise minua mukaansa?

Sitten taas... En tiedä, olisinko sittenkään valmis siihen seikkailuun, johon haluaisin. Siihen liittyisi olennaisesti riski esimerkiksi kuolla kivuliaasti, mutta niin vähän kuin pelkäänkin kuolemaa, olisinko valmis jättämään taakseni kaiken, mitä minulla nyt on?

Kuinka typerää on haaveilla seikkailusta, johon ei tule koskaan pääsemään? Tässä vaiheessa tipahdan aina kivuliaasti maan pinnalle. Mulla on parisuhde ja koira, joista mun pitäisi pitää huolta. Minusta tulikin yhtäkkiä jotain, jota en halua olla. En saa enää haaveilla.

Hyvästi elämä, tervetuloa toinen elämä. Mitäs peliä tämä on? Ja miksei kukaan vastaa minulle? Jään turhaan odottamaan vastausta kysymyksiini. Kukaan ei ehkä osaa vastata mihinkään näin monimutkaiseen ja höpsöön. Tai ehkä kukaan ei vain vaivaudu?

Mikäli joku joskus lukee tätä: Ei tämä ole syyllistävää tekstiä. En saa vastauksia tosielämässä, enkä edes mielikuvitusmaailmassani.

150 blogitekstiä ja voi vitun kukkahattutädit saatana

Pakko siis täälläkin avautua asiasta. Mikähän siinä on, kun ei osata tässäkään kaupungissa pysytellä omissa oloissaan, kun muuten on niin perkeleen pientä piiriä.

Eilen mentiin bussilla Nanon kanssa meidän porukoille. Bussissa ok, vaikka taas piti kantaa sisään. Ei siis tärissyt hulluna kuten aikaisemmin. No, pysäkiltä on matkaa porukoille semmoinen puoli kilsaa varmaan ainakin. Hyvän matkaa suoraa tietä.

Tähän väliin teidän on hyvä tietää, että Nanohan osaa kutakuinkin ikäisekseen jo käyttäytyä noin kotioloissa, ei pompota meitä ja osaa nätisti odottaa ruokaansa yms. Sen sijaan hihnassa kulkeminen ja ulkoilu muuten on ollut todella ongelmallista, Nano vetää ihan jumalattomasti eikä kuuntele ollenkaan, jos näköpiirissä on toinen koira. Kaikenlaista kääntyilyä ja torumista ja kiskomista on testattu, ja nyt on käytössä taas uusi taktiikka. Kun se vetää, niin yksinkertaisesti pysähdytään, eikä hetkeen liikuta mihinkään. Itse käsken koiran myös istumaan, ja jos katsoo minua, niin parempi. Tällainen pysähtelyhän on siis todella turhauttavaa koiralle, joten siinä se toimintaperiaate.

No, ihan pari taloa ennen porukoita mulla oli tietenkin pinna jo aika hemmetin kireällä, mutta yritin silti tosi kovasti olla huutamatta ja nykimättä ja johdonmukaisesti pysähtelin. Jos Nano yritti tulla penkan kautta mun ohitseni, niin painoin sen ihan tyynesti pohkeella siihen lumipenkkaan hetkeksi, ettei olisi alkanut vetää. Plus että mun ohi ei ole ollenkaan tarpeellista mennä, minähän se laumanjohtaha olen...
Katselin että sieltä tulee pari kukkahattutätiä vastaan, ja sitten kun ne oli melkein kohdilla, niin pistin taas jalan Nanon eteen ettei se sieltä syöksähdä ja käskin odottaa. No, tää jälkimmäinen mummelihan kertoo mulle sitten ystävällisesti, että "ei se noin opi". Johon minä niin rauhallisesti kuin ikinä suinkin pystyin pohjavitutuksiltani, että "no eipä tunnu muutenkaan oppivan". Tämähän oli siis ihan totta, montaa muuta tekniikkaahan on jo kokeiltu. Ja mitä tää haahka sanoo? Katsoo ihan oikeasti asiakseen ilmoittaa (olkansa yli, menossa kun oli jo kovaa vaihtia, ei varmaan olis uskaltanu päin naamaa), että "kyllä se vika on ihan sussa". Ei vittu että mä näin punaista. Käännyin oikein ympäri kattomaan, että mitä jumalauta. Hetkiseen en ollut varma, että tapanko sen siihen paikkaan, vai seuraanko kotiin ja tapan kun se nukkuu. Mutta sain sitten vielä huudettua perään, että "rouva on hyvä vaan ja tulee näyttämään miten se tapahtuu kun tuntuu olevan niin vitun hyvä".

Aluksihan siinä kyllä itku pääsi, kun pääsin ovesta sisään. Valmiiksi hermot aivan riekaleina, ja sitten joku perkeleen asiantuntija tulee kertoon. Tuntui juuri siltä, että on se jumalauta kumma, ettei kenellekään tunnu riittävän se, että mä sentään yritän. Olisin voinut aikaa sitten luopua tuosta "ongelmapentuna". Näin jälkeenpäin pistää enemmän silleen naurattamaan ja vituttamaan sekaisin.

a) Kukkis ei edes tunne mun koiraani. Vitustako se voi tietää, mikä siihen tepsii? Kaveri näki sitä peräti muutamien sekuntien ajan, ja kuvittelee heti tietävänsä kaiken.
b) Asia ei kuulunut sille millään lailla. Jos mä olisin antanut sille sähköshokkeja tai potkinu sitä, niin voisin ymmärtää asiaan puuttumisen.
c) Eniten tässä kukkiksessa pisti vituttamaan se perkeleen omahyväinen pikku virnuilu, jonka kera se yhdentekevän asiansa ilmaisi. Teki mieli poistaa siltä erinäisiä ulokkeita naamavärkistä.

Mikä jumalauta siinä on. Mistä noita helvetinsiittämiä pyyleviä keski-ikäisiä baskerimutantteja oikein sikiää? Tää kaupunki ei kaipaa enää yhtäkään vinkuvaa eläkeläistä, ja tuostakin yksilöstä tulee seuraavaksi sellainen. It's going to evolve, goddammit!

Harkitsin vakavasti Kaupunkiuutisiin kirjoittamista, mutta en ole varma, kykenenkö vielä viikkoon kirjoittamaan painokelvollista tekstiä "Kukkahattutädit" -otsakkeen alle. :D

MUTTA! Mainittakoon, että päivää pelasti toinen nainen, joka liikenneympyrässä Sinisen Talon kohdalla sanoi, että mulla on tosi kaunis koira. Se sanoin myös, että kyllä siinä työtä tulee olemaan, mutta että kyllä se siitä lähtee! Se oli kannustavaa kommentti. Tykkäsin siitä!

LOPUKSI haluan sanoa, että kukkahattutädeistä huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia) koirani käveli moitteettoman iltalenkin kanssani. Ihan tämän metodin ansiosta jolla "se ei opi".
Erävoitto.

Eipä mulla sitten vissiin toistaiseksi muuta. Tahdon kehittää pelin, jossa räiskitään kukkahattutätejä.

Hyvät kuuntelijat

On oloja pidelly. Pizza oli kuin jumalten ruokaa. En tahdo siivota.

Rakkaat katsojat

Olen tyyntynyt. :D

Raha-asiat lähtivät luistelemaan, enkä joudukaan olemaan kahta ja puolta kuukautta ilman varantoja. Nyt pitää tehdä lista pakollisista menoista, sisältäen laskut ja velkojen maksut. Toivon silti kovasti, että me voitaisiin tehfä Miran kanssa pyhiinvaellusmatka Ideaparkiin kuun lopussa. (Chaaaange...) Ja syömässäkin voisi käydä. Olin aivan unohtanut, millaista on käydä oikeassa ravintolassa söymässä, kunnes Kipa ja Sini veivät mut maanantaina. :D

Löysin vihdoin itselleni talvitakin! (Helmikuussa, kuinka ironista) Käväisin Vintage Gildassa jauhamassa Satun kanssa ummet ja lammet, ja päätin kokeilla kaikki lähellekään sopivan kokoiset takit. Löytyi yksi oikein tujakka villakangastakki, joka olisi ollut tosi hyvä, mutta sopivampi paukkupakkasille. Näin kevättä kohti mennessä totesin, että se ei ehkä ole se paras ostos tähän aikaan vuodesta. Sitten löytyi kevyempi, vihreä. Se on ihan mahtava, jokainen kohta siinä istuu juuri eikä melkein paikalleen. Se on kuin minulle tehty! Laitan siitä kuvaa heti kun saan sen lunastettua pois sieltä. :D

Ja vielä yksi rahareikä lähitulevaisuuteen: Henkilökortin uusiminen. Päälle viisikymppiä maksaa sekin lysti, ja lisäksi vielä uusien passikuvien otattaminen. Mutta himoon kuitenkin uudet henkkarit, eikä niistä ainakaan mitään haittaa ole. Pitää vaan näyttää sitä vanhaa passikuvaa sille kuvaajalle sit kun meen, ja ilmoittaa, että "ei näin, vaan hyvin. Kiitos".

Muuten kaikki ihan kivasti nyt, siivoilen nämä pari päivää perjantaita varten. Syötiin tortillaa ja olo on täysi. Kohta jaappanitunnille!