maanantai 31. tammikuuta 2011

Kyllä, pakko päivittää vielä vaikka nukkumassa pitäisi olla.

Tänään oli pitkästä aikaa menopäivä!

Sini ja Satu tuli aamupäivästä meille ja toivat mulle lahjoja! Sain Pikku Myy -mukin ja Fanipaloja ja kehyksen. Sitten juotiin teet ja vetäistiin keksit ja Kipakin tuli ja toi muffinsseja!

Sitten mua vietiinkin vauhdilla johonkin, se oli ylläri. :D Päädyin reiluksi tunniksi kasvohieronta/aromaterapia/naamanhoitojuttuun, ja kaikenlaista rasvaa ja naamiota laitettiin naamaan. Oli jänskää! Ja tuntui toki kivalta, paitsi viimeiset 15 min, kun oli ihan hirveä pissahätä. :( :D Mutta sain ikäänkuin kaupan päälle kulmien kestovärjäyksen, eli aikas pop!

Sitten vietiin syömään minua Rossoon, ja söin itseni täyteen lohta ja kasviksia ja mustekalarenkaita. Anoms.

Päivä oli tosi mahti, tykkäsin! Kiitoksia Kipa ja Sini! <3

Varjopuoli päivässä oli se, että soitin Kelaan, kun ei rahoja vieläkään kuulu, ja arvatkaas mitä sieltä sanottiin? "Juu ei sulle ole merkattu mitään lausuntoa tänne". Jassoo. Vein työkkäriin sen työelämävalmennustodistuksen ennen tammikuun puoltaväliä, eli minä olen kaiken voitavani tehnyt. Vika oli nyt sitten vissiin työkkärissä, joka ei olekaan toimittanut lausuntoa Kelaan, vaikka piti. Että kiitos työkkäri, olen kolme viikkoa odottanut rahoja, turhaan. Mulla on perjantaina illanistujaiset, ja sunnuntaina alkaa laskut erääntyä. Mulla on 27 euroa ja 16 senttiä tilillä, ja näillä mä vissiinkin kustannan kaiken. Lienee turhaa sanoa, että olin aika vitun kyrpä otsassa. Miten sanotaan asiallisesti, että voisivat ottaa päänsä pois perseestään, jos mielivät jatkaa työssään ilman pommiuhkauksia?

No joo joo, kyllä mä senkin ymmärrän, ettei mulla vielä hätää ole, kyllähän mä voin lainata vaikka rahaa, enkä mä yksin tässä kaupungissa ole... Mutta mä en halua lainata, mä haluaisin ne rahat. Oon niin kauan ollu poljettavana, että en ihan oikeasti jaksa sitä enää. Onhan toki hyvä, että mä herään tähän näin aikaisin, etten vasta kuusikymppisenä totea, että "perkeles, nyt riittää". Mulle ei vittuilla. (Otan ton tatuointina)

... Jjjjjjjotenka huomenna sitten kello kymmenen Työkkäriin, ja selitysvaatimusta kehiin. En lähde, ennenkuin olen kuullut jonkinlaisen anteeksipyynnön, ja se perkeleen lausunto on siellä perkeleen Kelassa. Sääli sinänsä, että mikäli sitä Kelan naista on uskominen, ja "uusien" hakemusten käsittely todella kestää neljä viikkoa, niin olen saanut odottaa sitten niiden rahojen saapuessa massia joulusta helmikuun loppuun... Bravo! "Uusien" sillä, että hakemuksen Kelaan mä olen tehnyt jo 7.1.

Yritän nyt kovasti keksiä vielä jotain positiivista tähän lopuksi.

Tein japanin läksyt, ja tuli ihan sellainen "Heta yläastelainen" -fiilis. Aika jees! Ja aloin kutomaan tuosta papukaijalangasta sukkaa. Kyllä se on aika kivan värinen! Nyt, kun mulla vielä on vähän energiaa, niin voisin käydä pesemässä naamani (ja testaamassa, pysyykö kestoväri kulmakarvoissa :D) ja sitten vähän suunnitella, että mitä tarjoilen perjantaina. Toivottavasti useimmat pääsisivät.

Yötä!

4 kommenttia:

Hm kirjoitti...

Voi kun ihanan päivän oot saanu viettää!

Hehheh! Tuskinpa saat sanottua tuota työkkäriin varattua lausetta tehokkaasti millään muulla konstilla. Ellei erinomainen sarkasmi kuulu osaamisalueisiisi. ;D

Se on kyllä niin väärin, että ne joilla rahaa ei ole ennestään, joutuu odottaan niitä virastoilta... Jos se ois mitenkään mahollista, niin meikäläinen pidättäytys käyttämästä Kelan ja työkkärin palveluksia. Vaikka kyllä minä opintotuestani pidänkin, ja kovasti. :D

Jaonin läksyt? Nihongo wo benkyooshimasuka? Sugoi~ Opiskeletko ihan itse vai jossain opistossa? :)

Hetunen kirjoitti...

Gaah, liian monimutkaista jaappania! Opiskelen paikallisessa kansalaisopistossa, ensimmäinen tunti vasta takana, joten enpä osaa muuta kuin sanoa päivää ja hyvää yötä ja niin päin pois. :D

Hm kirjoitti...

Hehe! Tuohon japaniin sää vielä pääset. :D Iteki oon kaks vuotta opiskellu kansalaisopistossa ja muutaman vuoden itse siihen päälle. Yksinään oppii helposti sanoja, mut lauserakenteen tajuaa kyllä vasta kurssilla.
Oon ystävällinen ja käännän sanomani nopsasti:
"Opiskeletko japanin kieltä? Mahtvaa~!"

Hetunen kirjoitti...

Totta, kaikkea sitä oppii kun kuuntelee animea... Mutta kyllä toi kurssi varmasti tekee ihmeitä, varsinkin kun siellä kerrotaan vähän kulttuuristakin, että mitä ilmaisua kannattaa käyttää missäkin tilanteessa.

Ymmärsin kyllä sanan 'sugoi', juurikin animen ansiosta... :DDD

Kaikki pienet ne ja wo ja wa ja muut liitteet tulevat tuottamaan vaikeuksia, mutta eiköhän se tästä hyvin lähde! Osaan jo lähestulkoon esitellä itseni. :D