Olihan taas joulu

Ja kaikkia varmasti kiinnostaa kuin kilo paskaa, että mitä se ämmä nyt on joululahjaksi saanut. Ei se mitään, kerron silti.

Porukoilta sain tosi paljon kaikenlaista tänä vuonna. Olin toivonut ainoastaan satulatuolia. Tulimme kuitenkin mamman kanssa siihen tulokseen, että mun on parasta olla mukana sitä kokeilemassa, ja sitten synttärilahjaksi sen saan. Olin kuitenkin ollut todella kiltti, kun sain niin paljon kaikkea muuta. Sekä minä että isi saatiin Monkey Island special edition collection, eli suomeksi MI 1 ja 2 uudemmilla grafiikoilla. Sain myös piirustuslehtiön, sellaisen ison kettupehmopulleron, Haisuliemalimukin ja Kaunotar ja Hirviö -elokuvan (vihdoin! <3). Kavereilta tuli muunmuassa Marimekon kulhoa, käsilaukkua, huivia, ja itsetehtyä korua ja suklaata. Pari kynttiläkippoa sain myös. Niitähän ei voi koskaan olla liikaa!

Nano sai puolimetrisen solmuluun, pussillisen siankorvia ja palvatun naudan(?) reisiluun palan, jossa oli vähän lihojakin jäljellä. Se ei vaan ole kovin innostuneelta vaikuttanut niistä. Ruokakaan ei ole maistunut sille. Kaikki muut jouluherkut kyllä on... Mutta ruokaa se kieltäytyi syömästä jo ennen aattoa, eli ennen kuin se sai joulun kunniaksi makkaraa päivälliseksi. Ehkä se on vähän kipeä tai stressaantunut jostakin. Veikkaan, että riittävän kauan kun on syömättä niin alkaa taas kuivanappulatkin maistua. Onhan se varmaan tylsää joka päivä syödä samaa ruokaa, mutta silti. Eipä se meilläkään usein kovin vaihtelevaa ole tuo safka.

Tulin muuten viime yönä typerästi ajatelleeksi sitä, että Nanokin tulee joskus vanhaksi ja kuolee. Ja iso itkuhan siinä pääsi. Asiahan ei toivottavasti ole ajankohtainen vielä ainakaan kymmeneen vuoteen, joten sitähän on ajateltava keskellä yötä kun nukkua pitäisi...

En kyllä mitenkään halua, että se joskus kuolee. En kyllä anna sille lupaa sellaiseen. Nano on ollut meillä vasta reilun vuoden, enkä enää osaa elää ilman sitä. Kyllä, se on tosi vaikea ja välillä oikein mulkku, mutta en kyllä luovu siitä ikinä. Ja sitten, kun se joskus kuolee, niin pitäisikö mun muka ottaa uusi kun en ilman koiraakaan osaisi olla? Joku muu kuin Nano? En mä halua muunlaista, mulla on hyvä koira nyt, vikoineen päivineen. Luulen että moni blogia lukeva koiranomistaja ymmärtää oikein hyvin mitä tarkoitan. Voihan se olla että tottuisin uuteen koiraan ja sen luonteeseen ja tapoihin nopeastikin, mutta tältä puolelta katsottuna ei kyllä tunnu yhtään siltä. Toivon vaan niin kovasti, että Nano elää todella pitkän ja terveen elämän ja että olen oikeasti valmis sitten, kun minun pitää siitä luopuman. Jotenkin sellainen bondautumisen hetki oli meillä Nanon kanssa tuossa pari päivää sitten aamulla, kun olin nähnyt siitä unta ja otin sen ensitöikseni viekkuun sänkyyn.

Onni on sitä, kun saa aamulla lämpimän koiran kainaloon ja sitä voi halia ja rutistaa ja se rakastaa sua yhtä paljon kuin sä rakastat sitä. Ja se tunne on jotain ihan erilaista kuin kahden ihmisen välillä voi koskaan olla. Sen platonisemmaksi ei rakkaus mene. Se on puhdasta ja välitöntä, eikä sitä tarvitse ikinä epäillä.

Mikä hitto tässä Bloggerissa taas on. Kiinnostaa kun kilo paskaa alkaa taas roppaamaan tuota ulkoasua. En kyllä ala.

Se o henkis taas!

... Jos joku muistaa sitä mainosta sieltä 90-luvun puolelta.

Oon ollu ihan romuna jo muutaman viikon. Tuntuu siltä, että kroppa hajoaa alta. Selkä paukahtaa ja pää kosahtaa.

Töissä on ollu jotenkin megaraskasta. Tai ei itse töissä, se on ihan silleen leppoisaa se duuni, mutta päivät tuntuvat todella pitkiltä ja olen ihan finaalissa kun pääsen kotiin. Illalla ei jaksa enää mitään ja aamuisin on vaikea päästä ylös. Työt alkaa kymmeneltä mutta kello on laitettava soimaan jo 7.30, kun mulla kestää siinä torkuttamisessa niin kauan. En ole oikeastaan jaksanut edes miettiä, mistä se johtuu, syönkö jotenkin väärin, harrastanko liian vähän liikuntaa (no, aika varmasti harrastan) kaiveleeko mua alitajuisesti joku mennyt tai tuleva juttu... Voi olla että kaikkien summa ja vielä jotain päälle.

Mun on hirvittävän vaikea puhua Rikulle, joten en puhu sille. Yritän välillä puhua äitille. Eilen illalla sain puhutuksi vähän Katjallekin kun kävin siellä teellä ja sympatialla. Pointtini on se, etten saa Rikulta sellaista tukea, kuin haluaisin. Luulen, ettei sillä ole alkuunkaan oikeanlaista kuvaa siitä, mitä mun päässä liikkuu. Luulen myös, ettei mun fiiliksillä ole ikäänkuin väliä, kunhan tuon rahaa että voidaan elää. Ihan sama viihdynkö mä siinä mitä mä teen, kunhan en makaa himassa. Loppujen lopuksi siitä TeVasta ei saa niin paljoa enempää kuin himassa makaamisesta, että se oikeasti kannattaisi, jos olen koko ajan ihan lopussa. Tuntuu vain, ettei sitä kiinnosta se, olenko ihan finaalissa vai en.

Sitten on joulu... Diggaan siitä oikeesti ihan todella paljon, ja oon iloinen että se on jo ovella, mutta kyllähän se - tänäkin vuonna - pistää stressaamaan vähäsen. Haluaisin antaa kavereille lahjoja, mutta ehkä osittain se että oon tosi väsynyt ja lopussa koko ajan on syypää mun mielikuvituksen puutteeseen. Pelkään, etten keksi mitään, enkä ehdi tekemään enkä ostamaan kenellekään mitään. On mulla jo muutamia juttuja valmiina, mutta veikkaan että jos mitään uutta ei tule valmiiksi ennen joulukuuta, niin stressaan itseni hengiltä. Jos järjellä ajattelen, niin kuka tahansa mun ystävistä ymmärtää kyllä mun tilanteen kun vain selitän. Eikä suurin osa varmasti edes odota multa lahjaa. Haluaisin vaan niin kovasti antaa jotain, kun kuitenkin on joulu ja kaikki ne ystävät on mulle hirmuisen tärkeitä.

Rahattomuuskin stressaa. Tän kuun alussahan kävi niin vekkulisti, että maksettuani kaikki laskut mulle jäi noin 4 euroa. No, sitten onneksi Kelalta tuli satasen verran lisää koska ne olivat jotain ryssineet, mutta on se satanenkin mennyt jo moneen kertaan. Luojan kiitos ensi kuun alussa tulee veronpalautuksia. Jännäksi menee vaan opiskelukavereiden kanssa pidettävät pikkujoulut viikon päästä, mulla ei tosiaan ole yhtään rahaa. Ehkä joku lainaa, ei olekaan tässä kuussa vielä tarvinnut lainailla keneltäkään. Meillä on pikkujouluohjelmassa glögiä terästettynä ja terästämättömänä, drinkkejä, seurapelejä, tonttulakit päässä sekä hameet jalassa. Kyllä, hameet jalassa. Nää on akkojen bileet.

Ai niin, ja yksi asia ihan vaan simply harmittaa ja se on WoW. Se ei vaan oo yhtään niin kivaa kuin ennen. Mähän en koskaan ole ollut mikään himowowittaja, en oo päässy edes endgameen asti, mutta silti tuntuu että kaikki näkemisen arvoinen on jo nähty. Pitäis ehkä jatkossa sen roolipelinomaisen pelaamisen sijasta keskittyä johonkin battlegroundeihin tai jotain. Ne olis sentään joka kerta erilaisia, vaikka samaa saissea sielläkin jauhetaan. Pelissä ei myöskään kovin usein ole ketään kaveria, jonka kanssa voisi pelailla. Ne on aina joko väärällä servulla tai liian isoja pelaaman mun kanssa. Olis kiva joskus expiä jonkun kanssa ja käydä beegeellä.

Mutta loppuun yksi hyvä asia. Tai hyvä ja hyvä, mutta hyvä mulle. Päätin, että hittoako mä stressaamaan Nanosta. En todennäköisesti saa sitä koskaan käyttäytymään mallikkaasti, mutta mun on vaan hyväksyttävä ettei se ole kovin miellyttämishaluinen koira. Pääasia on, että se tottelee mua kotona, ja saan sen ulkona pidettyä aisoissa, ehkä joskus jopa hölkkäiltyä sen kanssa hetkisen. Oon meinaan vähän sitä mieltä, että tuskinpa se pyrkii mua pomottamaan, jos se kuitenkin tekee kiltisti kaiken mitä kotona siltä vaadin. Ja aika usein ulkonakin jopa. Eiköhän kyse ole maalaisjärjellä ajateltuna siitä, että Nanossa on vaativia rotuja, ja se on tosi nuori koira täynnä intoa ja energiaa. Ei se kourankoulutuskaan mitään rakettitiedettä ole.

Tämä entry vaikutti tosi pitkälti valitusentryltä, mutta siitä ei ole kyse. Mulla itsellä on enemmän sellainen tunne, että ilmaisin vain sellaisia asioita, jotka ovat. Ne vain ovat näin ne asiat. Olo ei ole mitenkään vittuuntunut tai vihainen tai epätoivoinen. On vain hyvin neutraali, vetämätön, välinpitämätön ja väsynyt olo. Hyvä juttu on se, että eilen sain tiskattua, pestyä kolme koneellista pyykkiä ja imuroitua. Tänään olisi neljä koneellista pyykkiä ja sohvan siivous edessä. Veikkaan että selviän tästä. :)

Koira-asiaa

Tässä on tapahtunut aika paljon viime aikoina...

Nano on pidemmän aikaa jo käyttäytynyt tosi huonosti ulkona, ja varasin sille pari viikkoa sitten ajan kouluttajalle. Tuomiona oli viikko jääkautta ja sitten hihnakoulutustunti.

Jääkauden aikana olin ihan valmis luopumaan koko halvatun koirasta. En kestänyt sitä yhtään. Kotona se ei ollut moksiskaan koko jääkaudesta, ei pureksinut asioita, ei kuseksinut sisälle, ei muutenkaan vaatinut huomiota, mutta ulkona... Siellä siitä tuli oikea monsteri. Vetämistäkään ei saanut huomioida, ja sehän veti, kun ei kielletty. Pitemmille lenkeille oli pakko lähteä molempien voimin, jotta voitiin välillä vaihtaa sitä, joka siellä hihnan päässä roikkui. Se sen vetäminen sattui käsiin ja selkään, kun piti laittaa hanttiin ettei kaadu. Jos jouduin menemään yksin, niin tulin lähes poikkeuksetta todella pahalla päällä ja itku silmässä takaisin kotiin. Joka helvetin päivä.

Tänään oli sitten ensimmäinen hihnatunti. Homma meni sinänsä vähän vaikeaksi, että Nano tuotti todella paljon päänvaivaa jopa sille kouluttajalle, joka kyllä ihan ilomielin myönsikin, että meillä on todella, TODELLA vaikea koira. Nano ei ota ollenkaan kontaktia ihmisiin ulkona. Sille on samantekevää, mitä siellä hihnan toisessa päässä on, jollei sitä ojenna kunnolla. Olen pitänyt Nanolle perushuomioimattomuutta koko sen iän ja antanut kuulua jos se tekee jotain väärin, mutta se ei vain ole riittänyt. Tuon koiran kanssa pitää yksinkertaisesti pelata paljon kovemmilla panoksilla. Se on kova sekä fyysisesti että korvien välistä, ja mun pitää vaan olla kovempi kuin se.

Sitten kun Riku jossain vaiheessa siellä tunnilla laittoi sen maihin, niin kouluttajat olivat sitä mieltä että hyvä veto, ja nyt se on pidettävä siinä niin kauan, että se luovuttaa. Että se alistuu.

Siinä oltiin sitten PUOLITOISTA TUNTIA. Teoreettinen kysymys... Kuinka moni teistä lukijoista olisi valmis kyykkimään vesisateessa pitelemässä koiraa tarkasti aloillaan puolitoista tuntia? Vieläpä ihan vain periaatteen vuoksi?

En yritä kuulostaa tällä rehentelevältä, mutta onhan kaikkien nyt myönnettävä, että me ollaan Rikun kanssa kestetty tosi paljon. Ne kouluttajat sanoi, että me ollaan yritetty tosi montaa juttua ja kestetty paljon pidempään kuin moni, jotka siellä käyvät. Ja ne sanoi - nyt huomio, obs - ne sanoi että ei, vika ei ole ainoastaan meissä. Kyllä vikaa on myös koirassa. Ja henkilökohtaisesti on pakko sanoa, että me ollaan pärjätty tosi hyvin, kun on kyse ensikoirasta.

Se Nanon alistuminen kesti niin kauan, että molempien kouluttajien oli ennen pitkää pakko lähteä seuraaville tunneille, mutta me päätettiin Rikun kanssa jäädä siihen. Ja kyllä se kannatti, ainakin jossain määrin. Nano oli hieman helpompi taluttaa autoon ja autosta pois. Nytkään sitä ei ole kotona huomioitu juuri lainkaan, ainoastaan sille annetaan käskyjä, ei hellyydenosoituksia. Se ei toisaalta kaipaakaan niitä, se hyvin harvoin tulee hakemaan huomiota. Se on liian itsenäinen koira tällaiseksi kotikoiraksi, jos näin voi sanoa.

Illalla Nano pääsi kyllä vähän yllättämään. Vein sitä iltapissalle, ja tein kuten oli neuvottu. Mentiin ihan rauhassa eteiseen, sitten rauhoituttiin. Laitoin hihnan kiinni ja sitten rauhoituttiin taas... Joka "työvaiheen" jälkeen pistin sen istumaan ja rauhoittumaan, ja varmistin, ettei vedä kun mennään ovesta ulos. Sitten lähdin sen kanssa reippaasti kävelemään, ja kappas. Ei vetänyt yhtään. Olin kuitenkin päättänyt, että tästä päivästä lähtien on tiukka linja, ja korjasin sitä joka kerta, kun näytti siltä, että lähtee kohta vetämään. Ulkoilu meni kuitenkin hienosti, ja Nano teki pissat heti kun käskin eikä perseillyt ollenkaan. Jos tätä menoa vain jatkuu, niin mun ei ehkä tarvitse luopua tuosta eläimestä.

Siitäkin on meinaan ollut hieman puhetta. Joo, me voitaisiin tehdä todella paljon töitä Nanon kanssa, ja saada siitä ehkä ihan ok koira. Sen ohella siis, että käydään töissä ja tehdään kotitöitäkin. Kai sen ajan vois nukkumisesta vähentää? Piikille sitä ei viedä. Mutta mihin noin voimakastahtoisen koiran edes voisi antaa? Se tarvitsisi todella kokeneen omistajan, jolla on kova auktoriteetti koiriin. En halua, että siitä tulisi mikään kiertopalkinto. Tekisi hallaa sekä koiralle että niille kaikille omistajille.

Ja vaikka se riittäisi, että itse tietäisin miksi olisin koirani pois antanut, niin voisinko koskaan ottaa toista koiraa tilalle ilman kukkahattutätien vittuilua siitä, että "mitäs sille edelliselle koiralle tapahtui, nii, kannattaakohan uutta ottaa, varmaan sekin lähtee vaan kiertoon". Lupasin tänään pyhästi, etten puutu ihmisten koiraongelmiin, jos en ihan oikeasti tiedä mistä on kyse. En halua koskaan kukkahattutätiytyä.

Nyt ei auta muuta kuin toivoa, että se tuosta lähtee. Tällä hetkellähän olen taas työttömänä, eli onhan mulla aikaa sitä pidellä puolitoista tuntia tuolla mudassa, mutta se jaksanko mä, on sitten eri asia kokonaan. En vaan haluaisi antaa sitä pois. Toivon kovasti, että se tällä tosi tiukalla linjalla lähtee paranemaan se tilanne. Pelkään niitä kommentteja, mitä todennäköisesti tulen saamaan. Se, miten nyt ojennan Nanoa lenkeillä on tosi pahannäköistä, mutta se on ainoa asia joka toimii (ei, en vetele sitä kuonoon). Olen varma, että joudun kuulemaan vielä monen monituista kertaa eläinsuojelusta ja rääkkäämisestä, mutta onko mulla muita vaihtoehtoja, kuin jatkaa eteenpäin ja yrittää parhaani mukaan olla piittaamatta ikävistä kommenteista ja huuteluista?

Haaveilin aina aiemmin, kuinka kouluttaisin koirani tosi hyvin, ja se käyttäytyisi esimerkillisesti, mutta eihän se nyt mennyt niin kuin Strömsössä.

Virheitä on tehtävä jokaisen ihmisen.

Koirasta, ajamisesta, tietokoneesta ja hammassärystä

Nanon kanssa on ollut... No, vaikea on vähän turhan voimakas sana, mutta sanotaanko että hermot ovat olleet hiukkasen kierällä. En ole nyt viikkoon pariin vienyt sitä kunnon lenkille, kun se kulkeminen ei tahdo sujua alkuunkaan. Ollaan käyty vain pikaisesti pissalla vähän matkan päässä ja tultu kotiin ja harjoiteltu tiiviisti koko matka sitä nätisti kulkemista. Siis minä harjoittelen. Nano vain perseilee. Äsken käytiin yön turvin pitkästä aikaa normaalin mittaisella lenkillä. Tämä aika päivästä on hyvä, kun muita koiria ei juuri tule vastaan. Annoin kuitenkin sen kulkea hihna pitkällä melkein koko matkan, kun aavistelin, ettei se kuitenkaan olisi käskyjä totellut. Mulla ei juuri nyt olisi aikaa eikä varaa kääntyä kouluttajan puoleen, mutta en haluaisi näinkään jatkaa. Lenkit Nanon kanssa tuntuvat piikiltä lihassa. Aina kun Riku kysäisee, että pitäisiköhän Nanoa viedä ulos, mun mielialani laskee huomattavasti. Mutta Nanopaasauksen lopuksi on sanottava, että tein äsken aika uhkarohkeasti: lenkin päätteeksi laski Nanon irti tässä meidän talon edessä. Ja vaikka se ryntäsi pitkin poikin, niin tuli se juoksujalkaa ja paineli heti sisälle kun kuuli, että avaan oven. Kaihan se on hyvä juttu. :)

Ajaminen sen sijaan nostaa mielialaa kummasti. Jos ei ole kiire ja tankissa on löpöä, valitsen yleensä pitemmän reitin ihan vain että voin ajaa vähän enemmän. Okei, eilen olin ajaa rullaluistelijan päälle (en oikeasti todellakaan nähnyt sitä) Ja tänä aamuna pihatiellä tuli auto vastaan (okei, sen olisi pitänyt väistää, mutta säikähdin tietysti) mutta muuten menee ihan ok. En ole juuri törttöillyt. :)

Uusi tietokoneeni on tosissaan valmiina noudettavaksi, ja kuulemma WoWikin pyörii sulavasti. Loistohomma, koska tämä kone ei enää kykene pyörittämään juuri mitään. Joudun kaikki grafiikat pitämään minimissä, eikä Orgrimmar ilta- ja yöaikaan tule kysymykseenkään. Tehot ei vaan riitä. Onneksi kohta alkaa taas pelittää.

Koko vasen puoli leuasta on ollut nyt noin viikon verran tosi kipeä. Mulla ei ole mitään käryä mistä se kipu on yhtäkkiä ilmestynyt. Ei satu koko ajan, kipu alkaa yhtäkkiä ja loppuu yhtäkkiä. Välillä tuntuu enemmän ylhäällä, välillä alhaalla. Siirtyy kulmahampaista poskihampaisiin ja takaisin. Se ei ole ollenkaan samanlaista kuin hammassärky silloin kun on oikein mojova reikä. Se on oikeastaan paljon siedettävämpi kivun muoto, mutta paljon kovempi kuin normaali hammassärky. Ei se kai ientulehdustakaan voi olla, kun verta ei tule juuri koskaan. Ehkä viisaudenhampaat työntävät muita hampaita eteenpäin? Kunpa nuo hampaat olisi äkkiä hoidettu kuntoon ja päästäisiin vetämään pois noita ylimääräisiä. Oon ihan varma, että sitten kun ne raudat saadaan suuhun, niin helpottaa. Sit oon seksikäs hammasrautoineni seuraavan vuoden kaksi. <3

o/

Jostain ihmeen syystä ei huvita vielä mennä nukkumaan. Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa, mutta silti pakottava tarve kertoa edes jotain.

Pakko myöntää, että mulla paloi käpy tänä aamuna tosi pahasti tosi "mitättömästä" asiasta. En töissä löytänyt kahden muun ihmisen jäljiltä melkein mitää papereita enkä kuitteja. Kaikki tilitysasiat olivat ihan sekaisin, niinkuin oli puoli kauppaakin. En löytänyt melkein mitään. Eihän se minun ongelmani missään nimessä ole, jos tilit ja rahat eivät täsmää niiltä päiviltä, kun siellä on ollut joku muu, mutta olisi silti kiva, että hommat toimisivat sujuvasti... Sanotaan lyhyesti, että tämän päivän perusteella harkitsisin vakavasti sitä, jäänkö tuonne töihin.

Tilasin CDONilta pari levyä jo toissasunnuntaina, eikä vieläkään ole tullut. Toimitusaika 5-7 arkipäivää. Yeah. Right. Tulisivatpa äkkiä nyt. Tilasin Adele - 19, Alanis Morissette - Jagged little pill ja The Highwaymen - Collection. En malta odottaa että pääsen kuuntelemaan coutrya! :< Melkein oletan, että ne olisivat huomenna saapuneet kun tulen kotiin.

Olen saanut valmiiksi yhdet pitkät sukat ja pari hartiahuivia joista toinen tai mahdollisesti molemmat menossa äitin serkulle. Ehkä muistan ottaa niistä kuvatkin ennen kuin annan ne pois. Nyt kun töissä pitäisi neuloa jotain sukkia joulumyyntiin niin ei kyllä yhtään huvita. Olen pilannut jo yhden hauskan harrastuksen tekemällä sitä pakolla, en tosiaan haluaisi pilata tätäkin. Sitten kun vielä keksisi, miten sen sanoisi kohteliaasti. Langatkin kun on jo ostettu.

Reilu viikko sitten käytiin Mannan kanssa ostoksilla. En edes ostanut mitään tyhmää, lähinnä ihan hyötyjuttuja, kuten kansion tärkeille papereille. Mutta kirjakaupassa sitten läksi hieman mopo käsistä, piti ostaa kirjepaperia, ja sen lisäksi mukaan tarttui kuitenkin tuplapakkaus piirustuspaperia, mustaa piirustuspaperia ja tussi. En voi itselleni mitään. Kirjakaupat on niin kiehtovia paikkoja.

Top 10 award

1. Thank the person who tagged you and link to their blog.

2. Put the Top 10 Award logo on your blog.
3. List your top 10 cosmetics.
4. Choose 10 bloggers to tag, link to their blogs, and let them know.

Elikästen! Kiitos Akka Perkele! tästä palkinnosta. Eikun listailemaan! Tuotteet eivät ole minkäänlaisessa paremmuusjärjestyksessä, näitä satun vain käyttämään eniten.

1. Forever: Aloe ever-shield deodorant stick. Monet tuntuvat vihaavan sekä nk. kotimyyjiä että kiinteitä deodorantteja, mutta tämä pelastaa kyllä hajuilta. Ja voin luvata, että EI jätä valkoisia jälkiä vaatteisiin.

2. Nivea visage: Gentle make-up remover. Tämän ostin ihan hetki sitten, kun olen pitkän aikaa ollut kokonaan ilman, ja juu. On se aika hellä.

3. Bruno Banani: Not for everybody. Ehdoton kesätuoksu.

4. Dove: Beauty body milk & Summer glow. Jalkapohjia on pakko rasvata koko ajan, tämä imeytyy ihan kivasti. Summer glowta olen käyttänyt tosi vähän, mutta ei se ihonväriä kyllä muuta mihinkään.

5. Mary Kay: ... let's put it simply: vasemmalta oikealle: kosteusvoide, meikkivoide ja puhdistusaine. Näillä alkaa meikkaaminen, ensiksi puhdistusaineella naama siistiksi, ja sen jälkeen kosteusvoiteesta ja meikkivoiteesta sellainen hyvä mix ja naamaan. Levittyy kuin unelma, ja on perhanan riittoisaakin.

6. Gosh: Wonder volume mascara. Ei jätä paakkuja tämä. Hävettää myöntää, että olen käyttänyt tuota samaa mascaraa paaaaljon pidempään kuin laki sallii, mutta enpä ole toisaalta saanut allergisia reaktioita, ja nyt vasta alkaa olemaan kuivumisen merkkejä tuossa. Ehkä on aika hakea kaupasta uusi samanlainen.

7. We care icon: kulmakynä. Enpä enää muista, mitä tuossa on tarkoitus lukea, kun olen ikäänkuin teroittanut sen aikaa sitten pois... Ihan ok kynä, itsehän joudun käytännössä piirtämään kulmat, mutta kun ensin on kynällä liimannut omat harvat karvansa kiinni ihoon, niin tuolla harjalla saa kätevästi ne taas irti. Lopputulos on oikeastaan tosi kiva!

8. Rimmel: Stay matte pressed powder. Hyvän värinen. Mitäpä muuta tästä voisi sanoa. Ostin kun oli halpa. :D

9. We care icon: luomiväri. Nyt on pakko sanoa... Tämä tuote oli melkoinen pettymys. Kuten pari muutakin WCI:n luomiväriä. Niistä ei vain irtoa väriä. Tuota palettia pitää hinkata ihan simona, ennenkuin sitä saa luomelle riittävästi. Pysyy kyllä ihan hyvin kunhan sen ensin saa laitettua...

10. XZ: Rauhtoittava suklaa & vanilja shampoo & hoitoaine. Kyllä, viimeiseksi muttei suinkaan vähäisimmäksi myönnän: minäkin käytän näitä. Ovat olleet kovassa suosiossa nämä... Ja olen kokeillut myös karpalo & kinuski, sekä cafe vanilla tuoksuja, ja voin kertoa, että viimeksi mainittu oli tosi huonoa. Sen lisäksi, että heti kun sen otti pullosta se alkoi haista lähinnä teolliselta, niin se oli koostumukseltaan todella hankalasti levitettävää. Sitä saissea en kyllä osta enää ikinä.

Kiitos kiitos, siinä se!

Nyt juuri en valitettavasti ehdi tagaamaan ketään! Minusta vähän tuntuu, että jokainen heppu, jonka blogia seuraan, on jo tehnyt tämän... Tarkistan asian, jahka pääsen kotiinj, nyt on mentävä kaubamajaan!

riku tauru says:

se on kuule ihan up to the ass of time

siis timo

Heta Hovila says:

up to the ass of time. No niin herra Kronos, täältä tämä tanko nyt tulee

Kuvaspämmiä.

Nanonenä on ihan masentunut. :(

Olin Iittalan kesäkauden avajaisissa lihaksikkaista lihaksikkain.

Raitatumput Emmalle

Firman puhelin. Cool, ne?

Väri ei näytä yhtään niin kirkkaalta tässä kuin oikeasti, mutta tuommoinen se nyt on kuukauden päivät jo ollut.

Töitä töitä töitä

Uusi työ on tosissaan ollut suhteellisen raskasta, kun ottaa huomioon että oon lähinnä istunu pyrstölläni viimeisen vuoden. Työ itsessään ei ole kovin paha nakki, mutta kahdeksan tuntia putkeen... Hrr. Kyllä mulla tauon mahdollisuuksiakin siellä on, mutta mitä mä tekisin tauolla? Keskellä vierasta paikkaa, jossa mikään ei oikeastaan kiinnosta? Voisinhan mä käydä niissä naapuriliikkeissä töllistelemässä, mutta ei mua kesken työpäivän vaan yksinkertaisesti huvita. Kun menen töihin, asennoidun siihen että nyt työskennellään. Hupiretkillä on sitten ihan toisenlaiset kuviot, enkä halua mennä viideksi tai kymmeneksi minuutiksi "vapaalle", kun sitten on kuitenkin palattava töihin.

Iltaisin olen ollut tosi väsynyt. Olen parina iltana tässä jo mennyt jopa ennen Rikua nukkumaan, ja se on jo jotain se. Yleensä luen tuntikausia ennen nukkumaanmenoa, mutta nyt en ole jaksanut lukea paljon mitään. Iltalukemisen tasokin on vähän laskenut, kun ottaa huomioon, että muutama päivä sitten luin vielä Utriota, ja nyt Pasan ja Atpon "Eniten vituttaa kaikki"...

Haluaisin ehtiä kirjoittamaan kirjeitä ja pelaamaan WoWia, mutta ei vaan jaksa. Työmatkoineen päivä on 10-11 -tuntinen, ja näin äkkiseltään se on kyllä ihan hullun hommaa. Olen töissä ensi viikolla kuusi päivää (eikä se yksi "vapaapäiväkään" mitenkään vapaa ole), ja ilmeisesti sitä seuraavalla viikolla koko viikon sitten. Tai jotain. Ensi viikon jälkeisestä aikataulusta ei ole vielä sovittu, mutta jos haluan jotain vapaapäiviä, niin olisi varmaan parasta tehdä hommia varastoon.

Yritin opettaa Nanoa laittamaan valot päälle, mutta tuloksena oli vain paljon hukkaanheitettyä lihapullaa, kynnenjäljet eteisen seinässä ja hyperaktiivinen koira. Olisiko vinkkejä tuon tempun opettamiseen? Itse tein niin, että pistin koiran istumaan, jonka jälkeen vein lihapullapalan katkaisijan päälle, ja sanoin "valot". Ja koira kun ottaa lihapullapalan, niin se kuonollaan painaa samalla katkaisinta. Or, that's the theory. Nano vaan meni sekaisin lihapullista, ja hyppi seinää ja mua vasten eikä kuunnellut yhtään mitään... -.- Pari kertaa se osasi rauhallisesti ottaa sen lihapullapalan, ja silloin kehuin sitä oikein huolellisesti, mutta se jotenkin unohtui siltä se loistosuoritus sitten. En haluaisi enempää kynnenjälkiä seinään. :/

Ai niin, oli tarkoituksenani kysäistä... Mitä evästä ottaisitte mukaan töihin, jos työpaikalla ei ole muuta kuin jääkaappi? Ei siis ole mikroa. Jonkinlaiset kannettavat levyt siellä on, eli jos ne toimivat niin siellä voisi lämmittää kattilassa jotain, mutta sitä vehjettä tuskin tulen käyttämään. Ja vettä tulee kyllä myös. Tähän mennessä olen ottanut banaania ja jotain viinirypäleitä, sekä silloin tällöin hakenut kaupasta juustosarven tai muun pullasämpylän (kyllä, "pullasämpylä" on sana suomen kielessä). Olen tosi laiska laittamaan erikseen eväitä. :/

Myös vaatetus töihin on vähän hankalaa... :D Tää on ihan naurettava homma... Pitäisi kuulemma pitää "työvaatteita" eli siis niitä paitoja mitä siellä myydään, missä on kaikissa melkein samaa printtiä. Eikä se printti mitään... Mut ne on tosiaan suurin osa sellaisia melko muodottomia, ja niin lyhyitä että ne kävis mulle napapaidasta. En valehtele. Ne on yhtä leveitä kun on pitkiä, eikä missään määrin sovi mun kokoiselle ja malliselle ihmiselle. Siellä on yksi malli, mitä melkein voi pitää, mutta se sattuukin just olemaan se kaikista kallein. Sääli, se sattuu myös olemaan se ainoa, missä oikeastaan on saumat sivussa ja vähän sitä lady fittiä nähtävissä. Joten mähän käytän sitä, jos kerran on pakko käyttää. Työsopimuksessa ei lukenut, että on näytettävä pelleltä.

Ja yksi valituksen aihe vielä... Juhannus töissä. Siis juhannuspäivä. Töissä. Olemme auki koko juhannuksen.

Miksi helvetissä?

Kuka siellä silloin käy? Kaikki on mökillä paistamassa makkaraa, tai vaihtoehtoisesti toipumassa juhannusaaton jäljiltä. Ei siinä ole mitään mieltä. Mä aion laskea kaikki kävijät juhannuspäivältä. Vanhalla kunnon tukkimiehen kirjanpidolla pistän ylös. Ja aion erikseen laskea ne kävijät, jotka ostavat jotakin sinä päivänä. Sittenpähän nähdään, kuinka kannattavaa oli pitää auki. Ima cunning.

... Mutta muuten on mennyt ihan kivasti, päällisin puolin fiilikset on hyvät, ja tänään en aio käyttää "työvaatteita", koska tänään on mekkopäivä. Lälläslää! Nyt koira ulos ja pohtimaan, mitä hemmettiä syön lounaaksi tänään. Iloista päivää teille, sillä en menisi vannomaan että omastani tulee sellainen! <3

O hai

Hengissä ollaan.

Tässä on tapahtunut tosi paljon taas viime aikoina... Sain tosiaan sen työpaikan Iittalasta, ja olen nyt sitten järjestellyt kulkemista nyt ja tulevaisuudessa. Menen perehdytykseen sunnuntaina, ja tiistaina alkaa virallisesti hommat (kauppa ei ole auki maanantaisin). Ostan Hämeenlinnan sisäisen bussilipun, sekä junasarjalipun Iittalaan. Saan yhdeltä täkäläiseltä kaverilta n. kolmena aamuna viikossa kyydin sinne päin, joten sarjalippu tulee kätevämmäksi (ja halvemmaksikin) vaihtoehdoksi.

Pitäisi taas ommella kaikennäköistä, olen lupaillut ainakin verhot kahteen eri suuntaan, ja yksi oma hame on ollut kesken jo monta kuukautta. Ei huvita just nyt. <3

Nyt stressittää

Kävin tänään siellä työhaastattelussa. Muuten kaikki vaikutti tosi lupaavalta, sanoivat jopa, että ne työajatkin saadaan sumplittua kyllä, jotta voin tulla bussilla. Mutta sitten kotona katselin Iittalaan meneviä bussivuoroja, ja suurin osa niistä lopetetaan heti kun kouluvuosi loppuu. Toddii. Sieltä luvattiin soittaa nyt parin päivän sisällä ja ilmoittaa, saanko paikan vai en. Pitää ottaa asia puheeksi silloin. Laitoin kuitenkin vielä Jyskiin hakemuksen nyt illalla, ja taidan laittaa vielä muutaman lisää sinne sun tänne HÄMEENLINNAN alueelle.

Muutenhan päivä meni ihan hienosti. Oltiin aika pitkälti Katjan ja Eetun kanssa, ja illemmalla äiti ja Mannakin tulivat poikkeamaan (kun olin ensin ruinannut monta päivää). Pillasin päälleni kahdesti, ensin uudelle mekolleni ja sitten paidalle... Heta, kaksikymmentä vuotta.

Käytiin Rikun kanssa vielä saunassa nyt illalla, ja nyt olo on tosi uupunut. Kohta sänkyyn, ja herätys sitten aikaisin. Huomenna soittelen läpi autokoulut.

Yllätyksiä.

Tässä on ollut pari tilaustyötä ja hyvä fiilis. Ollaan suunniteltu Sinin synttärijuhlia Lähdeahon majalle ja haluaisin itsekin pitää jonkinlaiset juhlat täällä meillä. Meillä olisi kaksivuotispäivä kesäkuun alussa, ehkä sitäkin voisi juhlia?

Mulle aika yllättäen soitettiin eilen ja pyydettiin työhaastatteluun. Se paikka olisi Iittalassa, mutta meneehän sinne busseja. Sunnuntaina selviää tarkemmin, wish me luck...

Haluaisin ommella ja leipoa ja piirtää ja tuottaa kaikenlaista. Aion purkaa tuotteliaisuuteni ompelemiseen, kun töitä on kesken. Tällainen mekko valmistui asiakkaalle pari päivää sitten:





Polvipituinen olkaimeton mekko satiinista. Käsinommellut pitsit ja koristenyöritys takana.

Kunpa tänään olisi satanut vähän vähemmän. Tai edes vähän selkeämmin, hells, ei tuosta taivaasta osaa sanoa ollenkaan että tuleeko sieltä vielä vettä vai ei.

Lueskelin muutamat viimeisimmät entryni.

Pakko sanoa, että vaikka homma lähti hienosti käyntiin, niin yksin on tosi vaikeaa laihduttaa. Ja parisuhteessa myös, kun toinen syö kaikkea mahdollista vieressä. Näiden parin masennusviikon aikana olen syönyt ihan sikana. Monta pudotettua kiloa on tullut takaisin. Enkä oikeastaan välitä. Edelleenkin muu ei harmita kuin se, etten mahdu vaatteisiini. Peiliin katsoessa on hyvin neutraali olo. "Just toltahan mä oon aina näyttäny, ihan ok".

Alkoholin käyttöä en tosissaan lopettanut, mutta baarissa en ole käynyt sen jälkeen, kun hukkasin neuletakkini ja kaikki rahani. Olen juonut vähäsen, mutta hyvässä seurassa. Se on hyvä.

Tukka on taas vähän vaaleampi, mutta vielä siitä lähtee väriä. Ehkäpä otan yhden blondauksen vielä, ja katsellaan väriä sitten vasta. Jonkun sävyinen vaalea, mukamas aito blondi.

Haluaisin lähettää kirjeitä, ja saada niitä. Tänään kirjoitan yhden kirjeen, lupaus.

Elossa ollaan!

Olen vain ollut niin masentunut. NIIN masentunut. En kai ole tiedostanut sitä ennen tätä. Mulla ei oo mitään. Mä oon kotona kaiket päivät yksin, en ole jaksanut tehdä kotitöitä, en ole ollut kiinnostunutkaan niiden tekemisestä. Raahaudun väkisin koiran kanssa ulos että se pääsee pissalle.

Parin viime päivän aikana on onneksi vähän helpottanut. Riku sai mut hoitamaan tiskit ja pyykit, ja innostuin niistä ihan hirveästi. Jotain tapahtui! Keittiöstä tuli siistimpi! Muistin taas, miten paljon tykkään pyykinpesusta(no, paremminkin niiden ripustamisesta...)! Ja eilen illalla Jokke tuli raahaamaan mut ja Rikun koirien kanssa ulos, ja me oltiinkin sitten porukalla kaksi ja puoli tuntia ulkona. Nano sai juosta ympäri metsiä ja se teki sille kyllä hyvää. Harmi etten ymmärtänyt ottaa kameraa mukaan. Ensi kerralla sitten.

Tänään Iida kävi teellä ja jutusteltiin niitä näitä. Olen viime aikoina unohtanut senkin, että mulla oikeasti on tässä kaupungissa pari kaveria. Olkoonkin, että yhden käden sormilla laskettavissa, niitä kuitenkin on. Mutta ehkäpä mun joskus pitäisi itse soittaa niille reilusti, ja kysyä mitä ne puuhaavat, sen sijaan että velloisin itsesäälissä kotona ja vakuuttelisin itselleni, että "ei ne kuitenkaan ehdi mua tavata". Varmastikin nekin haluaa nähdä mua, mutta ei vaan halua aina itse tehdä aloitetta. Kyllä mun tapaamiselle varmasti löytyy aikaa kalenterista, vaikka olisikin työssäkäyvä. Mähän voin joustaa vaikka kuinka paljon, kun olen itse työtön. Jotain hyvää siinäkin asiassa!

Yritän olla vähän positiivisempi tästä eteenpäin. Ollaan kuitenkin menossa kesää kohti. Koko ajan on valoisampaa ja se jos mikä on omiaan tekemään ihmisestä iloisen.

Ai niin, vappu meni hienosti myös! Meidän taloyhtiössä oli talkoot vappuaattona, joissa me toki kuuliaisina kansalaisina oltiin mukana. Moni oli todella iloinen, että "me nuoriparikin" osallistuttiin. Sen jälkeen käytiin Viikselässä syömässä(oli tosi hyvää grillisapuskaa) ja siirryttiin meidän porukoille nautiskelemaan jälkiruokaa siten, että olin kolme kertaa illan aikana ihan hirvittävässä ähkyssä. Heti kun helpotti, oli aina pakko ottaa lisää munkkia. But that's me!

Pitkästä aikaa hyvissä fiiliksissä, menenpä ripustamaan pyykit, koskapa se on mun eniten lempparia!

Kirppislöytöjä!

Olen käynyt kirppareilla taas viime aikoina ihan simona, ja tällaisia on tarttunut mukaan!

Ruskeat muovihelmet, menee juuri ja juuri kaksinkerroin kaulaan

Vihreä helmirannekoru ja "metallinen" (oikeasti vissiin jonkinsortin muovia) rannekoru

Junttilätsä! Tätä aion käyttää koko kesän, tai ainakin niin kauan että se alkaa haista.

Kesäinen hame helmikirjailuilla

Vakosamettipaita puuvillapitseillä. Tämä menee minulle kyllä kiinni, joskin nafti on... Ja tyttömäisyydestä huolimatta rinnat eivät tässä paidassa näytä mitenkään häveliäiltä. Pääntie on vähintääkin antelias.

Tämä paita sen sijaan on oikein tyttömäinen. Hirmu söötti!

Vaalea neuletakki piiitkillä hihoilla

Oikein kesäinen löysä puuvillapaita. Edellinen omistaja on virkannut hihansuihin pitsit.

Sellaisia löydöksiä tällä kertaa! Tuli ostettua myös leffat Australia, Deuce Bigalow; male gigolo(elikkäs Kymmenen dollarin gigolo) sekä Chicago. Ai niin, ja kolme levyä jotain house/club/boombastic -saissee, sekä verhot keittiöön, joista otan kuvan ehkä sitten, kun olen saanut ne silitettyä ja ikkunaan. ^^

NO HOHHOIJJAA

Nyt yritän saada tästä tukasta vaaleaa, ja koko ajan kun katselen joitain kuukausia sitten otettuja valokuvia, olen aivan varma, että tummanruskea sopisi paremmin. Mutta tehdään tästä nyt vaalea ensin, saahan sen aina tummaksi jos siltä tuntuu.

Toinen säärystin on melkein valmis. Pitäisikö sille muka tehdä kaverikin? Älkää nyt naurattako.

Tulipa käytyä taas Nanon kanssa lenkillä aamulla, siellä oli aivan kamala tuuli eikä mulla ollut edes pipoa päässä. Mutta muuten kiva keli, ehkä menen uudestaan sitten pipo päässä!

Rikun pitäisi kuvata kaikki vaatteet mun päällä, mitä olen ostanut kirppikseltä, että saisin ne tänne esille. Tai sitten olen tylsä, ja kuvaan ne itse tänään levitettynä johonkin sohvalle niin, etteivät ne näytä miltään. Pyhä Tylsyys.

Ylväs Nano

Päivä 23

Hyvä alku, sekä tällä että eilisellä päivällä.

Eilen kävin yhteensä kolme kertaa rivakalla kävelyllä, ensin 2 x 30min koiran kanssa, ja illemmalla vielä Katjan kanssa, en kyllä yhtään tiedä kauanko oltiin. Enkä syönytkään mitään "sopimatonta".

Tänään kävin myöskin koiran kanssa puolen tunnin lenkin nykäisemässä, ja vähän puntteja nostelin yms. Nyt odottelen, saisinko kyytiä keskustaan, jossa käväisisin jeesaamassa Auroraa ja Saaraa saumasta ratkenneen hääpuvun kanssa. Pitääpä ottaa japaninkirjat mukaan ihan in case että en tule enää kotiin välissä.

Näillä näkymin suunnitelma on sellainen, että käyn seuraavista rahoista ostamassa lenkkikengät, ja kun nuo lumet tuosta vielä vähän enemmän sulavat, niin alan taas käymään lenkillä. Olen tehnyt tässä vähän kartoitusta, mihin olisi tarkoitus päästä. Ensinnäkin tavoitemekkooni olisi kiva mahtua, edes jotenkuten. Toiseksi olen ollut kykeneväinen hölkkäämään/juoksemaan 2 km putkeen, tahdon tehdä sen uudelleen. Ja kolmanneksi, huomasin että tuo H&Mn pitkä toppi, jota nyt käytän lenkkivaatteena, on ostettu silloin, kun olin kuosissa, ja se on kokoa S... Että olishan se kiva taas ostaa ässää, vaikka trikoovaatteita olisivatkin. :) Ai niin, ja tämä ei ole pakollista, mutta neljänneksi; olen ollut kykeneväinen punnertamaankin paaaaljon enemmän kuin nyt, että jos menis edes joku 20 naistenpunnerrusta putkeen, niin olisin aika pro.

Näillä viboilla!

Oppiiko ihminen koskaan?

Tuli käytyä vähän Kulkijassa perjantaina. Tänä aamunakin oli vielä oloja jäljellä kivasti. Rahaa paloi saatanasti liikaa, mun musta neuletakki hävisi, ja parastahan tässä on se, että vaikka mulla olikin ihan kivaa, niin ei nyt niin megasuperhauskaa ollut, ettenkö olisi vain voinut olla kotona ja katsoa leffaa. Voisin pikkuhiljaa alkaa ottaa opikseni, ja lopettaa alkoholin käytön vaikka kokonaan.

Ima ölaiv

Työttömän elämä on tylsää. Oikeasti. Tosi tylsää.

Mutta me ostettiin huonekasveja! Tuhoon tuomittuja huonekasveja!


En tiedä mitä nuo ovat, ne oli tarjouksessa ja kivan näköisiä, joten ostettiin... Nano haluaisi syödä ne. Ja näyttää siltä, kuin sillä olisi pussit silmien alla, vaikkei se tee muuta kuin nukkuu. x)

Olen tekemässä tällaisia säärystimiä, kerrankin itselleni! Raidat ovat oikeasti kultaisen/pronssisen värisiä, salama teki niistä outoja.


Ostettiin tällaiset kukkaset vielä Kodin Terrasta, voitteko arvata kumpi on minun? Musta ihan hetero!

Olen lukenut tänään semipaljon Cesar Millanin Koirakuiskaaja -kirjaa, ja olen taas astetta hämmentyneempi. Miksi eivät koirankouluttajat voi koskaan olla samaa mieltä?

Mietin tässä, pitäisikö ostaa peliaikaa. Ennen kuin lumet sulavat, ei ole paljon muuta tekoa. Ulos voi kyllä mennä, mutta yksin siellä on aika turha jököttää, ja koiran kanssa se on yhtä helvettiä. Kun lumet ovat sulaneet, lähden lenkkeilemään. Ei ole muuta kuin aikaa, ja siitä oikeasti tulee hyvä mieli. En ymmärrä, miksi koskaan lakkasin käymästä säännöllisesti vähän juoksemassa.

Ollaan pidetty jääkauden tynkää nyt pari päivää tuolle koiralle. Vielä päivä tai pari, ja sitten voisi yrittää uudestaan normaalisti elämistä. Ostettiin tänään se täyskuristava, joten aletaan sen käyttöä opetella sitten. Juttelin tänään äitin työkaverin kanssa, jolla on huskyn ja malamuutin sekoitus, ja se on kuulemma vieläkin joskus oikukas lenkillä, vaikka sillä on ikää 12 vuotta. Pelottaa, ettei tuosta koirasta koskaan tule lenkkikaveria. Talvella varmasti vetää mielellään pulkassa, mutta lenkille mukaan? Hiljaista on.

Päivä 15

Otin tavoitevaatteeksi tämän mekon, jonka olen tehnyt itselleni keväällä 2009, siis ennen kuin aloin seurustelemaan Rikun kanssa. Oli tosi ikävää huomata, että olen suurentunut vain rinnanympäryksestä, sillä mekko jäi varmaan 15 senttiä auki tissien kohdalta...




Äiti oli sitä mieltä, että moni muu nainen olisi katkera kyvystäni kehittää ainoastaan lisää rinnanympärystä, mutta ei se oikeasti ihan niin kivaa ole. Vihaan sellaista V-vartalomallia, jossa on leveät hartiat ja olematon perse. Se on kaukana naisellisesta.

Luovuin ajatuksesta yrittää laihtua terveellisesti. Jos joskus haluaa nähdä tuloksia, on syytä laihtua epätervellisesti. :D A.k.a ei mitään hemmetin lautasmalleja ja joogaa kolme kertaa viikossa, se on salaattia ja kauhee rääkki joka toinen päivä vähintään. Sillä mä itseni olen ennenkin hoikaksi saanut.

Mutta sen verran yritän edelleen päästä siihen elämäntapamuutokseen kiinni, etten söisi karkkia muulloin kuin karkkipäivänä (siis en itse tietoisesti menisi kauppaan ostamaan sitä syödäkseni suruuni) ja lopettaisin muutenkin napostelun. Toistaiseksi näyttää hyvältä, en ole reiluun kahteen viikkoon syönyt ollenkaan suklaata, sipsiä tai karkkia. Normaalisti olisin vetänyt varmaan ainakin sen pari levyä suklaata ja sipsipussin yksin.

Hups.

Tilasin J!nxiltä.

Hihi. <3

Päivä 9

Olen vain syönyt pitkin päivää - tai siltä ainakin tuntuu. Sorruin jopa kahteen pieneen laskiaispullaan. Hyi minua. Kävelin kuitenkin Jukolaan ja takaisin.

Olin stressannut japanintuntia ihan turhaan. Tämänviikkoinen tunti oli paljon rennompi kuin edelliset. Rohkeimmat, minä mukaanlukien, maistoivat nattoota. Kokemus sinänsä, mutta en lastaisi sitä ensimmäisenä lautaselleni.

Nanon kanssa yritin kävellä tosiaan Jukolaan tänään, ja jouduin ennen puoltaväliä kääntymään takaisin, kun se veti joka suuntaan. Tämä on taas näitä päiviä, kun tuntuu, ettei tuo koira ikinä opi kävelemään hihnassa, eikä mun olisi koskaan pitänyt ottaa koiraa.

Rapsiraps.

Rapsujen keskeyttämistä Nano ei arvosta.

Päivä 6

Tänään ollut semi jees päivä. Aamupaino oli jopa vähän vähemmän kuin aiemmin, 76,2 kg.

Syöty ehkä vähän epäterveellisesti; aamupalaa, jonka jälkeen iltapäivällä pizza karvakädestä. Ja kyllä, oli pakko vetää koko pitsa kerralla, vaikka se oli liian iso kerralla syötäväksi.

Kovin ihmeellistä liikuntaakaan ei ole tässä harrastettu. Nanon kanssa käytiin lyhkäisellä lenkillä, siitä kohta lisää. Ja Mazdaa vähän käytettiin. Piti Volvosta lainata virtaa, kun ei muuten jaksannut startata.

Harmittaa ettei ole peliaikaa. Eikä rahaa. Eikä töitä.

Tosiaan, Nanon kanssa kokeiltiin nyt sitten maagisia herkkuja, kun ei nuo kuivanappulat oikein tehoa ulkona... Pistin nakinpaloja taskuun, niin kylläpä seurasi nätisti, eikä yhtään vetänyt hihnassa. :D En kyllä sitten tiedä, kuinka usein viitsin noita "harjoituksia" tehdä. Ei ne nakitkaan ilmaisia ole. Enkä halua, että tuo eläin oppii siihen, ettei muutoin tarvitse totella, kuin nakkien kanssa. Sitten treenattiin vielä vähän tuota "vasenta" ja "oikeeta". Pitäähän vetokoiran kääntyä osata!

Jaa niin ja katseltiin nauhalta Koirakuiskaajan pentujakso. Eipä siinä kyllä paljoa sellaista hyödyllistä ollut, oletin että se olisi ollut vähän kattavampi. Nyt on Jan Fennelin 'Kuuntelen koiraani' työn alla, ja seuraavaksi sitten Millanin ensimmäinen kirja. Koirankorjauskirja on jo luettu. Kokeillaan varmaan seuraavaksi PeVi-ohjeita ulkoiluun, ja niitä nakkeja muiden koirien ohittamiseen.

Tässä muutamia kuvia automatkalta Alavieska -> Hämeenlinna. Puhelimella otettu, joten laatu vähän kusee, mutta kauniita olivat maisemat nonetheless!

Poistun huomiseen asti Alavieskaan, joten merkintää ei tule tältä illalta.

Hyvää viikonloppua toivottaa Heta ja Nano!

Nano!

... Mutta idiooteilla ilmaiset.





Vain Nano voi repiä noin paljon riemua lumesta.

Olen harkinnut...

... blogin sulkemista muilta, kuin sitä lukevilta henkilöiltä. Mikäli tätä lukee joku, jolla ei ole tunnuksia bloggeriin, ja joka haluaisi lukea jatkossakin, niin jätä kommenttia!

Päivä 3

Liikunta harrastettu tänään tanssimaton ja kävelyn muodossa. Ja tulipa tehtyä vähän kotitöitäkin. Mutta syöminen meni ihan pipariksi (ei kirjaimellisesti). Unohdin nimittäin syödä! Kaveri oli käymässä useamman tunnin, niin en syönyt koko aikana, join vain mukillisen teetä. Olen siis syönyt aamupalan, ja sen jälkeen kerran. Ehkäpä syön vielä nyt ennen nukkumaanmenoa jotakin.

Ja alan ehkä merkkaamaan tännekin, miltä näyttää painon putoamisen kanssa. Painonpudotus ei varsinaisesti ole tässä tavoitteena, mutta kiinnostavaa nähdä, miten jonkinlainen elämäntapamuutos vaikuttaa. Ensimmäisenä päivänä siis oli aamupaino 77,7 kg. Tänään 76,7 kg. 175 cm on pituutta. Painoin vielä syksyllä 83 kg, joten nyt on hyvällä mallilla.

Päivä 2

Tämä päivä on mennyt tosi letkeästi. Semitavallinen ruokavalio on kyllä hemmetisti parempi, kuin mitkään "tehokuurit". Jätän siitä vain pois kaiken ylimääräisen sokerin, ja välttelen "valkaistuja" tuotteita, eli siis esim. vaaleaa vehnäleipää ja - surukseni - jasmiiniriisiä. Pitää ostaa raejuustoa ja pähkinöitä... :)

Että jos aloitellaan tällä tavalla lempeästi. Juoda pitäisi paljon, mutta en oikein ole koskaan osannut juoda. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, niin taidan laittaa tunnin välein muistutuksen soimaan asiasta. :Þ

Tänään en liikkunut juuri ollenkaan. Kokeilin toista kaverin näyttämää jumppaliikettä seisaallaan, mutta en oikein saanut, öö, miten sanotaan suomeksi hang of it? :D Se ei siis oikein luonnistunut.

Huomenna tiedossa kotitöitä, ja uskokaa tai älkää, niitä tehdessäkin voi saada hien pintaan.

Päivä 1

Ensimmäinen päivä meni... Nihkeästi. :D

En sitten syönyt muuta kuin kaksi appelsiinia, omenan ja ruikkarin, jossa oli Rikun aamuiset tomaatinjämät päällä. Enkä juonut ollenkaan riittävästi.

Toinen isohko takaisku oli, että kun pistin jumppamaton lattialle, ja ryhdyin tekemään sitä kaverin näyttämää liikettä (selällään, kädet lattiaan, jalat ylös koukkuun ja polvia kohti maata, molemmille puolille vuorollaan) niin selkä irtisanoi itsensä välittömästi. Mun lanneranka tappaa mut joka kerta, kun yritän jotain. Vatsalihasten teko normaalisti lattialla ei onnistu koskaan, ja tuo vasta kipeää tekikin. Se olisi ollut ikäänkuin se pohja koko jumppailulle, ja en voi tehdä sitä ilman hirvittäviä kipuja. Notta uusiksi menee tämäkin.

Plus että kuuntelin ihmisten mielipiteitä dieeteistä, ja äiti ainakin oli sitä mieltä - tai siis joku sen lääkärikaveri oli sanonut sille vissiinkin - ettei tuollaisia puhdistuspohjustuksia pitäisi edes pitää, koska niistä ei ole mitään hyötyä, ja paremmin pääsee alkuun aloittamalla ihan suorilta uudella ruokavaliolla, mikä ikinä se sitten onkin. No, vekkuliahan tässä on se, etten oikeasti vieläkään tiedä, miten mun pitäisi syödä... Mutta kai sekin on alku, että jättää namit pois, ihan kaikenlaiset? Ei ylimääräistä sokeria ollenkaan. Että jos sitten aloitan tällä tavalla. Normaalia syömistä, mutta vähän vähemmän, eikä hyviä.

Mutta jos jotain positiivista pitää etsiä, niin sain tänään tosi paljon aikaiseksi. Leikkasin äitin hameen kaavat ja kankaat, ja kokosin rungon siihen hameeseen. Ompelin piilovetskankin, wuhu!

Viimeinen ehtoollinen

... koostui nuudeleista pork flavor.

Jännittää. Olen aina ollut niin huono pääsemään mihinkään tavoitteisiini. Huomenna alkaa appelsiinikuuri ja jumppailu. Tosi kevyesti siis aloittelen, parin viikon aikana yritän sitten siirtyä jonkinlaiseen vakituiseen kunto-ohjelmaan.

Jestas tuo koira haisee pahalle.

Otan haasteen vastaan

Tein niin maan perkeleen hyvän diilin Joken kanssa: molemmat aloittavat saman ruokavalion ja saman treeniohjelman, ja katsotaan, kummalla on isommat absit kesään mennessä. Veikkaan, että häviän tän jutun... Mutta se ei haittaa, päinvastoin! Jokke oli siis sitä mieltä, että naisten on ihan yhtä helppo treenata itsensä suhteessa samaan kuosiin, kuin miesten. Todistan häviämällä, että näin ei ole. :D Eihän tää nyt silleen ihan reilua muutenkaan ole, kun lähtökohdat on ihan eri. Mulla on paljon enemmän rasvaa kuin sillä. (Luonnollisesti, olehan nainen, duh.)

Ei vielä keskusteltu kovin tarkasti, että mitä treenataan ja kuinka usein. Saati sitten, että millä dieetillä ollaan, mutta tässä on vielä pari päivää. Suunnittelin, että maaliskuussa alkaa. Vaadin, että treenattaviin kuuluu selkä, vatsa, kädet/olkavarret+rinta sekä reidet+persaus. Plussat siksi, että aika monessa liikkeessä nuo kaksi tulevat kivasti 2in1. Jokke kävi eilen tuomassa mulle tuommoisen jumppamaton. Enpäs ole sellaistakaan omistanut ennen. :D

Aion myös ottaa itsestäni kuvia tasaiseen tahtiin, ehkä viikon tai kahden välein. Pahoin kyllä pelkään, ettei Riku paljon tsemppaa mua tässä... Mut yritetään nyt kummiskin. Kaiken "turhan" makean(karkit, suklaa, sipsit, leivokset) yritän jättää pois, saatan kyllä armahtaa itseäni karkkipäivällä. Plus että jos jotakin on ruuan yhteydessä jälkiruuaksi, niin sen saa syödä. Meillä ei kovin usein ole mitään jälkkäriä...

Yritän tässä katsella parin päivän sisään, minkälainen ruokavalio olisi pop, jos yrittää lihaksiin keskittyä. Mietin ensin vähähiilihydraattista, että saisi poltettua tuota rasvaa pois tieltä, mutta en sitten tiedä, mitä lihakset sanoo siitä loppupeleissä... Vinkkejä otetaan vastaan!

Tässä on muutamia "motivaatiokuvia" vaikka en nyt ihan noin rajuihin tuloksiin vielä yritäkään:




Tuo ensimmäinen kuva saattaisi jopa joskus olla mahdollinen. Tai siinä olisi ainakin piste, jossa en koskaan ole ollut. Siihen voisi tähdätä! Toinen ja kolmas kuva ovat sitten sitä, mitä olisi oikeasti siisti yrittää joskus, jos ensimmäiseen etappiin pääsee.

Kiitos etukäteen kaikesta siitä tsemppauksesta, jota en todennäköisesti saa paremmalta puoliskoltani. 8) Lupaan teille jalosti nyt, että jos joskus pääsen jälkimmäisten kuvien kuntoon, niin EN ota mautonta tekorusketusta. Lupaan ja vannon. Kautta kiven ja kannon, jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön. :|