Tää oli just niin rankkaa kuin olin kuvitellut, ellei vielä hieman rankempaa. Nukkumisesta ei toivoakaan, mutta pakko yrittää.
Tänään on käyty neljä kertaa ulkona, joista kahdella ei mitään. Ulkona käyminen on tuolle neidille kovin pelottavaa. Talon päätyyn parkkipaikalle mennään ihan ok, mutta sen ylittäminen on kovin vaikeaa. Jos sen yli päästäänkin, niin viimeistään siinä metsätien alussa tytsy lyö liinat kiinni ja alkaa uikuttaa. Syliin jos pääsee, niin ei ole mitään ongelmaa. Sitten voidaan mennä vaikka maailman ääriin asti. Mutta eihän sitä sinne voi joka kerta kantaa, se vaan tottuu siihen, ja siinähän ollaan. Kaveri painaa nyt kaksikuukautisena sen 7,5 kiloa. Paljonko se painaa kuukauden päästä? Tai puolen vuoden? Ehdottomasti huono vaihtoehto.
Tänään saatiin kuitenkin pentuvaljaat, joten vähän paremmin pysyy se koira lapasessa. :D
Voin tänään todella pahoin. En kuitenkaan oksentanut, vaikka kuinka yritin. Tunnin torkkumisella parani olo jonkin verran. Mietin, että se koiran tulosta johtuva jännitys varmaan laukesi tänään, ja sain vatsanväänteet, huonon olon ja huippauksen vasta näin jälkijunassa... Hämäläinen mikä hämäläinen.
Olen enigeis todella väsynyt, ja taidan nyt mennä sohvalle syömään suklaata. Soronoo! -->
5 kommenttia:
Oijjoi, uuden koiranomistajan arkea. Koitahan jaksaa! :] Itse itkin väsymystäni viime vuonna tähän samaan aikaan, kun sain koiranpennun vihdoin kotiin. Heh!
Saisikos koiraasi harhautettua millään lelulla/makupaloilla liikkumaan piha-aluuen ulkopuolelle? Yletön kehuminen vaan päälle, kun tekee eleenkään oikeaan suuntaan. :)
Sitä tämä tosiaan on, karua arkea. Ihan sama asia kuin olisi ihmisvauva talossa. Nukkuminen on jäänyt todella vähiin, jonka seurauksena on vuorotellen olo vähän ärhäkkä, tai sitten olen ihan pihalla. :D
Ollaan yritetty vähän kaikkea, namupaloja ja maanittelua, ja varovasti vetämistäkin kun on pinna ollut kireällä, mutta sitten kun jokin kiinnostava tai pelottava asia tulee vastaan (vrt. toinen koira, sauvakävelijä tai se kaikista pahin - lastenvaunut tai rollaattori!) niin liinat kiinni, eikä kaveri kuule eikä näe yhtään mitään muuta. Silloin kun on pinna valmiiksi kireällä, niin sitä helposti ajattelee, että kah. Pentu tekee sen ihan vittuillakseen. Mutta kai se vaan on vieläkin niin kovin jännää käydä ulkona. :D
Kiva jos jaksat lueskella blogiani, tulen jatkossakin kertoilemaan Nanon seikkailuista täällä uudessa kodissa! :)
Juu, koiran hankinta ja siitä huolehtiminen on aika lähellä vauvan kanssa puuhastelua. :D
Mm, Nano vaikuttaa aika aralta pennulta. Joku taisi jo ehdottaakin Tuire Kaimion kirjoittamaa kirjaa sulle? En nyt mene vannomaan, mutta olettaisin koiran itseluottamuksen parantamisen olevan nyt hyväksi Nanolle. Etsintäleikkejä sisätiloissa ja kannustusta heti, kun tekee lähellekään oikein ja varsinkin, kun löytää herkun/lelun.
En tiiä, kuulostanko jo liian holhoavalta, mut sit yks juttu vielä - että pitää vaan koittaa itse pysyä mahdollisimman rauhallisena tilanteessa, jossa tietää koiran pelkäävän. Jännitys välittyy yllättävän herkästi hihnaa pitkin koiraan. :)
En ite oo mikään loogisuuden huippu ns. laumanjohtajana, joten kyllä meilläkin on ollu Lunan (mun koira) kanssa melkoista aina välillä. Sillä oli ikävänä tapana näykkiä aikaisemmin, mut pikkuhiljaa siitä päästiin. Nyt se on ikään kuin tulossa takaisin murrosiän takia, mutta ei kai se auta kuin opettaa uudelleen pois... :]
En sanoisi itseluottamuksessa olevan vikaa, kotona hyvinkin reipas ja uskalias tapaus! Mutta ulkona edelleen kaikki on jännittävää. Joka päivä varmasti edetään vähäsen, mutta se ei ihan hirveästi vielä näy missään. :D Kunhan tästä pelkokaudesta päästään, niin luulisi helpottavan.
Tosiaan ulkoillessa yritetään olla sen kanssa kärsivällisiä ja rauhallisia, ja oon yleensä ottanu sen lähemmäs ja jutustellu sille rauhallisesti aina, kun se näyttää jännittyneeltä, ja se on auttanut. Mutta sitä näykkimistä me ei aiota sen antaa tehdä. On helppo sanoa, että se on vasta pentu ja niillä on tapana näykkiä, mutta varma nakki on että se tekee sitä isompanakin jos ei nyt tee selväksi, että se on ehdoton nou nou. Joten ollaan sen asian kanssa oltu aika tiukkoja.
Olemme kyllä harkinneet yhtä kehuttua kirjaa, taisi olla Koirankorjausopas nimeltään, Pentti tai Pertti Jonkun kirjoittama. :D
Juu, eiköhän se pikkuhiljaa siitä rauhoitu ulkonakin, jos sisällä sujuu. Sitä vaan itse haluaisi olla niin pian siellä ajan ongelmattomassa päässä, että unohtaa ottaa tässä hetkessä palan kerrallaan. :]
Mulla on muuten itellä tuo Pertti Vilanderin Koirankorjausopas! :D Yks mun tuttu ei oikein tykänny teoksen ideologiasta, mutta ite kyllä tykkäsin. Suosittelen!
Lähetä kommentti