Rankkaa, rankkaa, rankkaa.
Nanosta on aika vaikea saada kiinni (kuvaannollisesti), mutta vielähän me rakennetaan tätä luottamusta. Eilen kun sekä minä että Riku oltiin sen kanssa lenkillä, niin meni tosi hienosti! Me käveltiin todella pitkälle, jopa yhden tien yli, jonka kohdalla molemmat oli jo varmoja, että pentu nykäisee liinat kiinni. Siitä se vain tepsutteli yli muina naisina. Ja sitten kun tultiin kotiin päin, niin kierrettiinkin vielä meidän taloyhtiön talot, ja sitten vasta tultiin sisälle. Kaveri kulki hienosti hihnassa, ei vetäny eikä jääny kuhnimaan.
... Mutta sitten kävin sen kanssa yksin illalla. Ja aivan tasan katastrofaalista. Ei pissaa, ei kakkaa, vain sairaasti rimpuilua ja ulinaa siellä hihnan päässä. Ja se on todella noloa, eikä siihen tunnu olevan mitään ratkaisua. Olen yrittänyt löytää joka paikasta tietoa siitä, mitä sitten kannattaa tehdä, kun pentu vetää ja ulisee hihnan päässä. Joka paikassa hoetaan vain tyhmänä sitä, kuinka "käänny ja lähde toiseen suuntaan". Hei haloo. Jos mä lähden toiseen suuntaan, niin tää kaveri kääntyy kanssa, ja alkaakin pakittaa. Aivan yhtä tyhjän kanssa. Olisi kiva, kun tuolta internettien ihmeellisestä maailmasta löytyisikin sitä tietoa. Nolottaa perkele kun se vaan ulisee kovaan ääneen, pakittaa ja hyppii kuin rodeohärkä... Enkä mä osaa tehdä mitään siinä tilanteessa. Siihen tilanteeseen ei vain ole ohjeita. Ei kirjoissa, ei netissä.
Tuntuu, että välillä edetään hurjan nopeasti, ja sitten tullaankin yhtäkkiä takapakkia kaikki se, mitä ollaan "opittu". Se on todella turhauttavaa. Mukavampi olisi edetä tasaisesti, mutta kun ei niin ei.
Taidan kaiken lisäksi olla tulossa kipeäksi. Toisaalta se ei olisi mikään ihme. Tämä aika vuodesta, kaikki stressi ja jännitys mikä pennun mukana tuli... Ja se, kuinka mä Nanon kanssa joka päivä käyn hermojeni äärirajoilla monta kertaa. Normaalisti mun elämä on melko tasaista, en ole kovinkaan hermostunut tai hätääntynyt usein. Ei ole ihme, jos pistää västyttämään, kun on yhtäkkiä niin paljon "henkisiä muutoksia". Pakko se vain on kestää. Uskottelen tiukasti itselleni, että suunta tästä on vain ylöspäin.
Ja nyt kun tuo koiruus nukustelee, niin yritän itsekin lepuuttaa tuossa sohvalla. Jos tekisi vähän niitä etätöitä samalla.
6 kommenttia:
PELASTUKSESI: TUIRE KAIMION PENNUN KASVATUS -KIRJA! (Ja Koiran Elekieli -kirja, en muista kustantajaa)
Varo, ettet yliaktivoi pentua vahingossa, koska sit se riehuu, vaik sen pitäs olla rauhallinen ja nukkua. Ton ikästen pentujen kuitenki pitäs nukkuu melkeen suurin osa päivässä. O_o; Ei välttämättä, mut aika monta tuntia kuitenki!
Ku kävit illalla yksin, ni voisko olla, et teidän pikkunen pelkäis pimeetä? Just a thought! 8O
mä kans mietin et kun kävit yksin ni ehk sitä pelotti ku ei ollu koko lauma mukana? esim arskalla on tosi tärkeetä se laumaan kuuluminen ja varsinki porukoilla sen pitää tietää kokoaika et missä kaikki on ja mitä ne tekee.
Ekaan kappaleeseen sanoisin, että: Hienoa!
Sanoisin myös, että koittakaa luottaa koiraan, että se tulee kyllä sinne minne pyydetään. Luottakaa myös laumanjohtajana itseenne sen verran, että koira tulee sinne minne pyydätte. Pikkuhiljaa. :)
Sanoin jo toiseenki merkintään, että koita olla siirtämättä jännitystäsi hihnaa pitkin koiraan. Kun Nano seuraavan kerran alkaa rimpuilemaan, voit vaikka pysähtyä ja odottaa niin kauan, että se rauhoittuu. Heti, kun rauhoittuu niin rauhallisia kehuja, ja toivottavasti voitte sitten jatkaa matkaanne. Tämä on Cesar Milanin (amerikkalainen koirankouluttaja) ohjeita muistaakseni. :)
Edistys ja takapakit on pennun kanssa jokapäiväistä, mutta ahkera ja pitkäjänteinen työ palkitaan. Paljon paljon jaksamisia ja tsemppiä teille!
Hienoa että näin moni on kommentoinut, kiitos! Kaipailen kovasti kommentteja ja vinkkejä Nanon kanssa, kommailkaahan jatkossakin... ;)
Inka: Jep, tuota kirjaa onkin suositeltu, yritimme kirjastosta katsella, mutta ei vielä löytynyt, voisi netin kautta etsiä sitä, ja myöskin Koirankorjausopasta.
En usko, että pimeys on ongelma, mutta pitää ottaa huomioon myös se! Onhan se niin pieni, että pelkää vähän kaikkea. :D
Kaisa: Hyvin paljon mahdollista. Kyllä se yleensä onkin tullu hieman nätimmin meidän molempien kanssa. Pitää vielä katsella ja kokeilla. Mutta karu totuus on, että pakko sen kuitenkin on oppia olemaan vain toisen meistä kanssa, ei me mitenkään voida aina olla samaan aikaan kotona lenkittämässä sitä. Eli yhdessä niin usein kuin mahdollista, ja muina aikoina kärsivällisyyttä? ;)
Hanna: Luinkin jostain, että ihmiset harjoittaa jonkinlaista "positiivisen ja negatiivisen energian siirtämistä hihnan kautta koiraan". Itse olen aika skeptinen moisten asioiden suhteen, mutta riippuu kait miten ne ilmaistaan. Kyllä se kuulostaa ihan hyvältä ja loogiselta, että on itse iloinen, rento ja positiivinen, niin luulisi koirankin rentoutuvan!
Kärsivällisyyttä vain vaaditaan, loppujen lopuksi. Tämä on todella väsyttävää, mutta en aio luovuttaa! :)
Kiitos vielä kommenteista!
Skeptisyys on joitain koira-oppeja lukiessa ihan hyväksi. :D Mut voin ainakin oman koirani kohdalla sanoa rentoutumisen auttaneen lenkillä, kun vastaan on tullut toisia koiria tai muuta jännittävää. Jos kirraan hihnaa koko ajan, saan Lunan vain jännittymään ja sitten se varmasti reagoi toiseen koiraan jotenkin, samalla kun toivon sen vain kävelevän suht nätisti ohi.
Oletteko muuten tavanneet muita koiria Nanon kanssa? Olisiko mahdollista saada sille joku vakituinen leikkikaveri, jos ei ole jo? :)
Yleensä annan hihnan roikkua melko löysällä, ja yritän olemuksellani viestittää Nanolle, että eipä tässä ihmeempiä, jos vastaan tulee jotakin. Sillä on nyt menty ihan hyvin.
Ja joo, ollaan puhuttu kavereiden ja tuttavien kanssa, että tutustutettaisiin koiriamme vähäsen! Kun nyt vain saisi käytäntöönkin ne suunnitelmat... :D
Lähetä kommentti