Kuinka paljon voimaa vaatii pysytellä järjissään ja tässä maailmassa? Olen kiinnostunut kavereistani, perheestäni, jopa asioideni hoitamisesta jossain määrin... Mutta tällä hetkellä en vain halua elää tätä elämää.
Haluaisin päästä johonkin pois, vähäksi aikaa. Seikkailuun. Nyt ehkä kysytte, että miksi en sitten mene seikkailuun, kun niin kovasti sen perään vingun koko ajan? Mutta mikä seikkailu se sellainen on, joka ei varoittamatta tempaise minua mukaansa?
Sitten taas... En tiedä, olisinko sittenkään valmis siihen seikkailuun, johon haluaisin. Siihen liittyisi olennaisesti riski esimerkiksi kuolla kivuliaasti, mutta niin vähän kuin pelkäänkin kuolemaa, olisinko valmis jättämään taakseni kaiken, mitä minulla nyt on?
Kuinka typerää on haaveilla seikkailusta, johon ei tule koskaan pääsemään? Tässä vaiheessa tipahdan aina kivuliaasti maan pinnalle. Mulla on parisuhde ja koira, joista mun pitäisi pitää huolta. Minusta tulikin yhtäkkiä jotain, jota en halua olla. En saa enää haaveilla.
Hyvästi elämä, tervetuloa toinen elämä. Mitäs peliä tämä on? Ja miksei kukaan vastaa minulle? Jään turhaan odottamaan vastausta kysymyksiini. Kukaan ei ehkä osaa vastata mihinkään näin monimutkaiseen ja höpsöön. Tai ehkä kukaan ei vain vaivaudu?
Mikäli joku joskus lukee tätä: Ei tämä ole syyllistävää tekstiä. En saa vastauksia tosielämässä, enkä edes mielikuvitusmaailmassani.
6 kommenttia:
Nämä on niitä elämää askarruttavia kysymyksiä, joihin saattaa tietää ilmiselvän vastauksen, mutta joita on vaikea toteuttaa syystä tai toisesta...
Aina on lupa haaveilla. Ei sen tarvitse loppua mihinkään. :)
Omasta kuplasta on toisinaan kivuliasta palata todellisuuteen. Siihen mulla ei valitettavasti ole lääkettä.
Ja se seikkailu... Se voi ihan hyvin olla tulossa sieltä. Mutta jos sitä alkaa odottamaan, niin se tuntuu olevan ikuisuuksien päässä. Tiiäthän, odottavan aika on pitkä jne. x)
Jos se seikkailu vaatii uhrauksia, niin kyllä mää luulisin sun tietävän, ootko valmis tekemään niitä.
Ehkä tämä toinen elämä on se seikkailu? ;) (Ikävä <3)
Meikällä aika samat fiilikset nyt. Levottomat jalat ja tahon pois täältä. En taho jäädä paikalleni vaan tahon lähtee johonki kauas ja nähä kaikkee. Joku irtiotto ois ihan kiva nyt.
Kiva kun olette kommentoineet, arvostan sitä. <3
Hanna: Sepä se. Joka kerta kun unohdun pitkäksi aikaa johonkin, niin aina on vain vaikeampaa herätä todellisuuteen. Sitä tulee melkein vihaiseksi, kun se hyvä uni ei ollutkaan totta.
Mäkin uskon tietäväni, mitä uskallan riskeerata sitten, jos/kun aika tulee. :)
Inka: <3
Kaisa: Hmm, levottomat jalat on hyvä ilmaus tälle. Juuri se, ettei halua jäädä paikoilleen. Mutta mihinkäs tästä nyt menisi?
Joskus joku ihan pienikin irtiotto siitä kotiarjesta auttaa yllättävän paljon. Varaa tarpeeksi aikaa itsellesikin, olet sen arvoinen. Lähde vaikka pitkälle kävelylenkille mp3n kanssa ja uppoudu ihan vaan omiin ajatuksiisi (pakkasella tuo lenkkeily on kyllä aika nihkeää, pakko myöntää). :D
Mutta siis. Pointtina se, että joskus ihan pienetkin muutokset voi saada aikaan tosi myönteisiä vaikutuksia.
no mä ajattelin että jos lähtisin espooseen ja sitte kattois siitä taas eteenpäin. toisaalta oon menosa espooseen maalishuhtikuuks et ehkä se jo auttais. hajoon tänne.
Lähetä kommentti