Kyllä, olen elossa!
Sain unirytmini käänettyä lähes ihmisstandardeihin sopivaksi. Ja huomennakin on pakko herätä aikaisin, jotta saan soitettua Nanolle tehosterokoteajan. Sillä saattaa myös olla pissatulehdus, sehän tästä vielä puuttuikin.
Olen tosiaan miettinyt sitä käsityöopettajan ammattia, ja toissapäivänä tarttui työkkäristä mukaan hakuopas poliisin perustutkintoon. Niin, miksikäs ei. Veikkaan tosin, että ne vähän ihmiset, joita tunnen tästä kaupungista, kaikkoavat sen siliän tien, jos ikinä valmistun poliisiksi. Tunnen - tai oikeastaan en tunne, vain tiedän - lähinnä kaikennäköisiä laitapuolen kulkijoita. :D
Mutta toistaiseksi annan asian hautua. Todennäköisesti pitkään, olisi ihan hyvä oppia hauduttelemaan edes jotakin pitkään ennen kuin suunapäänä ryntää nolaamaan itsensä.
Olen ollut tämän alkuviikon jotenkin ihan superaktiivinen. Maanantaina kävin vain työkkärissä ja kirjakaupassa, mutta jo eilen tuli liikuttua vähän enemmänkin. Hoidin työttömyysasiat kuntoon, kävin koululla moikkaamassa kavereita ja menin Iidan kyydillä Turenkiin moikkaamaan Idaa. Tänään en käynyt missään muualla kuin Nanon kanssa lenkillä ja pellolla. Mutta kun se pellolla olo meni siihen, että Nano päätti syödä jonkun toisen koiran paskaa, eikä se neljästä kerrasta uskonut vaan dyykkasi aina takaisin sinne kinokseen, niin mulla paloi käämi ja mä raahasin sen kotiin.
Sitten, hyvät naiset ja herrat, minä Zumbasin!
Se oli ihan hullua. Sitten suihku, pyykit, tiskit ja kaalikeitto, ite. <3 Järjestelin myös lankojani tuosta sohvalta, ja niitä onkin kertynyt. Luulen, että teen suurimmasta osasta sukkia, ehkä myös lapasia. Ja jonain Herran päivänä ehkä jopa sen yhden pipon, minkä olen vielä vannonut tekeväni. Muuten pipot on niin vaikeita, etten oikeasti halua aloittaa vain epäonnistuakseni. (Ai sukat on helppoja mutta pipot ei? Jep, näin on, allekirjoitan) Novitan punamustia Varpu -keriä olen hamstrannut kolme kappaletta, ne ovat siis niitä jumalattoman isoja mitä löytyi Hämeenlinnan Citymarketista, ja toivon, että niistä riittää villapaitaan. Sitten kun uskallan aloittaa, that is.
Ai niin... Omar on nyt sitten, kaikesta päätellen, kuollut. Ei se liikkunut enää ollenkaan, vaikka Riku ruiskutti pullosta vettä suoraan sen päälle, ja aina ennen se on mennyt siitä ihan sekaisin...
Notta RIP Omar, kaveri ei edes ehtinyt kasvaa isoksi. :/
Eipä toisaalta ihme, se ei ole viimeiseen puoleen vuoteen meidän nähtemme syönyt muuta kuin yhden kärpäsen. Noilla tarantellauroksilla on vissiin tapana näännyttää itsensä nälkään.
5 kommenttia:
Tsemppiä Nanolle! <3 Toivottavasti ei oo pissatulehdusta, voi pientä. 8C Raipeli kävi ottaan tehosterokotteen viime perjantaina, ja ens perjantaina on sit vuorossa rabies -rokote. :D Se ei kyl oo piikin laitosta moksiskaan jos on herkkuja kädessä, mut voi KAMALA kun pitäs kuunella sydäntä tai etsiä siru, voi kauhistus! 8'D
Ja toi Zumba... mun piti alottaa tänään, mut mä ihan rehellisesti sanottuna unohdin! Ja sit kyl potuttiki illal ku en enää jaksanu alkaa loikkimaan. 0_o Kenties huomenna, kenties...
GAAA vähän sain sydärin ku Omarin kuva pomppas tohon loppuun. D8 Mutta R.I.P. Omar, kunhan ensijärkytyksestä toivuin. <3
Mikähä joillain koirilla on ku niitä houkuttaa toisten koirien kakat niin paljon? o_O;;
Ja huu, vähäks jännään nyt noita sun tulevia mahdollisia opintoja! Jos rupeet poliisiks nii sit mä kerron kaikille et mullon ystävä joka on poliisi ja sit kukaa ei enää ikinä vittuile mulle 8D ... joo. Mut kuitenki. Mäki kattelin Teatterikorkeakoulun sivuja tossa pari päivää sitte, lähinnä just sillai haavemielessä. Ei mulla oo aikomustakaan hakea sinne (pääsykoetehtävät kuulosti vähän jänniltä), ja se näyttelijän koulutus kestäis 5 vuotta... Ku ois nuorempana tajunnu! 8D
Inka: Eiköhän se hengissä selviä, kerron terkkuja! Ei toikaan oo aiemmin juuri ollut, kaksi piikkiä siis on laitettu, eikä rokotuspiikkiä edes huomannut. Mutta se onkin ollut muuten ihan paiseessa siinä pöydällä aina, jalat vaan tärissy. :D
Ja mustakin tuntuu, että tää zumbailu jäi sitten ainooks tässä kuussa. :DDD Tanssimattopeliä voisin sen sijaan jaksaa vähän pelata. Se on paljon kevyempää.
Mira: Arvelinkin, että joku saattaa saada, mutta hengissä selvisit!
Siis en kanssa tiedä, vissiin se on sitten mukamas hyvänmakuista. Ihmisten paska on kuulemma vielä herkumpaa koirien mielestä, tiedä sitten... Toivottavasti en joudu koskaan todistamaan Nanon syövän ihmispaskaa. :D
No joo hei, se on hanurista kun niin moneen paikkaan pitäisi niin aikaisin tajuta mennä. Ja kuten Inkan blogissa jo kommentoinkin... Sitä, mitä tykkää harrastaa, ei kannata koskaan alkaa tehdä työkseen. Menee kaikki maku. Poliisin työ olisi kyllä vaihtelevaa ja jännää. Ja Suomessa jopa melko turvallista. Pitää vähän katsoa ja miettiä. Kuntoakin pitäisi nostaa, joten tän asian harkitseminen venyy ainakin jollain vuodella, puolellatoista. :D
Olis siis todella voinut varoittaa siitä kuvasta, pulssi hakkasi hetken kahtasataa. Onneksi en edes ehtinyt nähdä sitä kokonaan...
Ja mitäs opiskeluvaihtoehtoja me on tässä isäsi kanssa yritetty sulle syöttää =P
No eipä tullut mieleen, ihmisten olisi aika lakata pelkäämästä hämähäkkejä. :D Jonkinlaista siedätyshoitoa, hmm? 8)))
No niin no oottehan te kaikennäköistä tyrkyttäneet, poliisi ei olisi huono, mutta mulla on huono kunto, ja olen itkupilli. :( Ensimmäinen on helppo tietysti korjata, mutta jälkimmäinen voi olla vaikea.
Lähetä kommentti