Olen jokseenkin pettynyt itseeni

Jokseenkin sen vuoksi, ettei mua voisi oikeastaan vittujakaan kiinnostaa. Mutta se pieni osa musta, joka pätkääkään välittää mun omasta hyvinvoinnista, on todella pettynyt. Olen - tai oikeastaan en ole tehnyt muuta kuin - vain syönyt aivan saatanasti suklaata ja hätätapauksessa kaikkea muutakin hyvää viimeisen kuukauden, en ole liikkunut mihinkään, ellei ole ollut ihan pakko. Mua ei kiinnosta, mä en jaksa. Juuri ja juuri vien koiraa ulos. Koska on pakko. Muutamia aikaansaamisen hetkiä lukuunottamatta olisin valmis lyömään lekkeriksi saman tien. Kello on melkein neljä aamulla, ja mua ei vaan kiinnosta vieläkään mennä nukkumaan. En ole varsinaisesti masentunut, siis en tunne itseäni masentuneeksi, mutta mulla alkaa olla pelottavan paljon masentuneen ihmisen oireita. Vetämättömyys, "mielenkiinnottomuus", eskapismi (todella suuressa määrin, pakko sanoa)...

Luulen, että se jaksamattomuus on suoraa seurausta siitä, ettei kiinnosta. Koska mä en välitä, onko kaapissa puhtaita vaatteita, niin en jaksa pestä pyykkiäkään. Turhanpäiväistä, sanon minä. Mä en välitä, olenko mä ihan paskainen ja tukka niin rasvassa että voisi puristaa Florat leivän päälle, niin enpä jaksa mennä suihkuun. Tässäkin kohtaa se pieni hyvinvoinnista kiinnostunut osanen protestoi aika raskaasti. Hetken aikaa jopa ajattelen, etten välitä, tekeekö koira asiansa lattialle. Mutta sitten sentään onneksi herään hetkeksi, ja tiedän, että teen karhunpalveluksen sekä itselleni että koiralle, jos en nyt nosta persettäni tästä penkistä. En voi epäonnistua niin pahasti, että tuhoan toisenkin elämää siinä missä annan omani valua täysin rappiolle.

Olen joskus oikeasti ankarasti katunut sitä, että otin pennun. Miksi tein sen? Ei musta ole tähän, en saa masentua rauhassa, ja vielä pahempaa on se, että todennäköisesti tuo koira kasvaa ihan kieroon, kun mä en vaan osaa. Pilaan sen elämän, kun en osaa kasvattaa sitä. Sillä olisi ollut niin paljon paremmat oltavat jossain muualla... Sitten taas toisaalta. On ehkä semisti myöhäistä oikeasti luopua siitä. Se saisi elinikäiset traumat, enkä mäkään oikeasti siitä eroon halua. Kärsin nyt vain omasta tyhmyydestäni, ja itsehillinnän puutteesta.

Nyt kun asiaan pääsin, niin itsehillintä - tai siis sen puute - on ehkä mun suurin ongelmani tässä elämässä. En malta koskaan odottaa mitään. Kaikki on saatava heti, tai sitten ne voi unohtaa. Ja kun ei tullut säästettyä teininä siihen ajokorttiin ja ajettua sitä heti täysi-ikäistyttyä, niin oikeastaan mua ei nyt sitten enää kiinnosta hommata sitä. Se helpottaisi asioita kyllä, mutta vaikka puhun sen hommaamisesta, niin en oikeasti koskaan suo ajatustakaan sille. Jotenkin aina vain lykkään sen ajatuksen sivuun, kun tuntuu niin vaikealta säästää niin isoja summia. Ei sillä että mulla olisi vielä ollut paljoakaan mahdollisuuksia, kun en juuri tienaakaan.

Kiinnostuksen puute on toinen. Voi olla, että olen lipsahtanut masennuksen puolelle sen verran pahasti, ettei tästä ihan äkkiä aleta asioista suuresti kiinnostumaankaan. Hells, me ollaan harrastettu seksiä kerran tänä vuonna, eikä sitäkään mun aloitteestani. Anteeksi vaan kaikille, jotka eivät halunneet tietää. Mutta kai sekin jotain kertoo siitä, kuinka paljon mua kiinnostaa. Tiskit on lojunu altaassa kohta taas viikon. Kiepsautin unirytmini jo kertaalleen ympäri, ja nyt se on taas vituillaan.

Äiti oli joskus aikaa sitten sitä mieltä, että mun pitäisi mennä käymään lääkärillä. Se tuntuu niin turhalta, ei mua kiinnosta. En tunne olevani lääkityksen tarpeessa, tahdon vain, että minut jätettäisiin rauhaan mielikuvitusmaailmaani. Tuntuu todella pahalta aina, kun on pakko herätä eskapismitranssista ja kohdattava todellisuus viemällä koira ulos. Pelkään jo ennalta, että vastaan tulee joku mummeli pikkukoiransa kanssa, ja että sen kanssa on pakko kommunikoida. Joskus en halua olla tekemisissä yhdenkään elävän olennon kanssa. Paitsi jos ne ovat vihreitä, lihaksikkaita ja niillä on torahampaat.

Mikähän päivä tänään on? Pitääkö mun mennä lääkäriin? Pelkään, että käynti osoittautuu turhaksi. Jos en itse koe itselläni olevan mitään ongelmaa, miksi lääkäri olisi sitä mieltä? En halua syödä lääkkeitä.

Tahdon seikkailuun. Tahdon lähteä hatutta päin keväisenä aamuna, kuten Bilbo.