keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Onnistuin innostumaan ajatuksesta. Jospa ihan aikuisten oikeasti menisin joskus cossaamaan jotakuta? Mietin pelejä ja sarjoja jotka edes vähän iskisivät, ja päädyin WoWiin (yllättävää). Alustavasti olisi nyt Tyrande Whisperwind työn alla, mutta mietin sitä vielä hetken. Ihan jees hahmo, mutta tulin hetki sitten ajatelleeksi, että eipä se ole muhun koskaan kolahtanut sillä tavalla... Enemmän kiinnostaisi sitten tehdä Sylvanas, mutta herranjumala se on vaikea. Paljon enemmän siellä olisi jänniä mieshahmoja, mutta en halua ensimmäiseksi tehdä crossia.

Tulin ajatelleeksi sitä, että helpointa hahmottaa vaatteita ja asusteita ja aseitakin, olisi piirtää hahmo ensin. Selailin DAta ja yritin saada inspistä. Olen hieman kyllästynyt tapaani piirtää hahmot vain törröttämään keskelle paperia, mutta olen todella huono piirtämään mitään äksönkuviakaan. Kahden hahmon samalle paperille piirtäminen tuntuu myös olevan silkka mahdottomuus.
Karu fakta on myös se, etten ole oikeasti piirtänyt... Sanotaan kahteen vuoteen. Kahteen vuoteen noin kolme kuvaa, ehkä. Lievä artist's block? Jep.

Nano on kokonaan parantunut, heti kun se alkoi saada lääkettä niin alkoi tapahtua.

Pitäisiköhän sitä käydä pesemässä meikit, ja yrittää hahmotella jotakin piirustusta. Nyt tuntuisi siltä.

3 kommenttia:

Hm kirjoitti...

Vau, täälläkin cossaaminen kiinnostaa! :D Itteäkin pari kesää sitten kiinnosti aivan järkyttävän paljon, mutta kun ei ole minkään sortin taitoja ja hermoja ruveta väsäämään pukua itse, niin se sitten jäi.
Toissa kesänä (vai viime..?) oli tarkoitus tehdä kaverin kanssa kigurumit, mutta ei siitäkään tullut mitään. xD

Onko sulla dA-tili?

Hetunen kirjoitti...

Kyllä vain! On oikeastaan kiinnostanut sanan varsinaisessa merkityksessä jo useamman vuoden, mutta aina se jää unholaan, kunnes jostain yhteydestä tulee taas ajankohtaiseksi. :)

Ja joo, on mulla sellainenkin, en vain tosissaan ole piirtänyt sinne mitään... :D Mutta tosiaan, täältä löytyy: http://auntmetis.deviantart.com/

Hm kirjoitti...

Sulla riittäis varmasti taitoa tehäki semmonen. ^^

Ihania Nanon kuvia sulla dA:ssa. :) Tervetuloa käymään munkin dA:ssa: http://halina.deviantart.com
Se on täpötäysi... Melkein pitäis jo taas karsia galleriaa. :]