Okei. Hyi saakutti. Eilen illalla en meinannut saada unta, kun särki poskea niin hemmetisti. Tällä kertaa kipu tuntui kuitenkin selvästi alaleuassa, eli viisarista ei ollut kyse. Minä sitten lopulta nousin, ja menin lankaamaan hammasvälit, josko sillä lähtisi vihlonta. Suurin osa teistä tietääkin, kuinka isot hampaat mulla on, eli hammasvälit on myös tiukat, jolloin sinne tulee helpommin reikiäkin. No lankaaminen ei auttanut mitään, jotenka rupesin tutkimaan hieman lähemmin, josko olisi näkyvää reikää jossakin. Ja siellähän oli. Poskihampaassa aivan ikenessä kiinni oli sellainen nuppineulan nupin kokoinen reikä. Syvä sellainen. Pystyin cocktailtikulla kaivamaan sieltä tavaraa ulos. Lienee turha sanoa, että olin aika järkyttynyt omista hampaidenhoitokyvyistäni. Vaikka rehellisestihän voin sanoa, etten kyllä edes muista, milloin olisin viimeksi jättänyt hampaat pesemättä. :/
Onneksi sain särkypäivystysajan tälle päivälle, ja vieläpä tuohon lähimpään terveyskeskukseen. En uskalla edes ajatella, kuinka äkkiä tuo hole on hampaan juuressa, ja se on menoa sitten.
Ajattelin tätä asiaa eilen illalla sängyssä särkylääkkeen otettuani, ja mietin jotain pitkäaikaisratkaisua. Mulla itseasiassa olisikin sellainen, mutta jostain syystä yksikään kunnallinen hammaslääkäri ei ole suostunut edes kuuntelemaan loppuun asti. Olen melko varma, että olisi mahdollista vetää sekä ylä- että alaleuasta kaksi hammasta pois, kumpaisestakin. Sitten raudat vuodeksi, pariksi, jotta etuhampaat siirtyisivät näiden poisvedettyjen paikalle. Ei enää hevosenhampaita, eikä ahtaita hammasvälejä. Kauniimpi hymy, terveempi suu. Miksi tätä ei voida toteuttaa kunnallisella? Olen noin 90% varma, että se vähentäisi hammaslääkärillä ravailuani huomattavasti. .... Mutta eeeei! "Noi sun vinot hampaat on vaan ESTEETTINEN HAITTA." Vittu aijaa. Jos ei tässä nyt muuta kerran ole, ja hammaslääkärithän voivat siellä kunnallisella olla aivan varmoja asiasta, vaikka eivät ole päivääkään eläneet minun purukalustoni kanssa, niin ei sitten saatana. Hyvinhän näillä mennään! Ovat vain niin vinossa että törröttävät ulos suusta, ja koko ajan on reikiä siellä ja täällä. Näin itseasiassa on vissiinkin tehty äitille, mutta minulle sitä ei voida toteuttaa. Onhan tämä kuitenkin vain esteettinen haitta.
Vaihdan yksityiselle. Maksaa mitä maksaa. Se saattoi olla kavereiden mielestä hauska läppä se hevostelu aikoinaan, mutta jos totta puhutaan, niin ei se nyt ehkä niin hauska ollut. Mä kun en hampailleni mitään voinut.
3 kommenttia:
Ai juma, voin kyllä kuvitella sen säryn määrän, joka reikäisestä hampaasta voi tulla! Tuo on kyllä mulle uutta, että sen reiän voi itsekin havaita... Tietenkin, jos on noin selkeä, niin vaikea olla havaitsematta. :]
Erikoista on myös kuulla, että joku haluaisi vapaaehtoisesti hammasraudat. Ite oon eläny niiden kanssa jo... hyvänen aika, yli kymmenen vuotta! :o Ja on ollu vaikka minkä näköstä värkkiä suussa. Nyt on vain onneksi semmoinen pieni "rautalanka" etualahampaiden takana. Sitä ei vissiin oteta koskaan pois. xD
Mulla alkaa pikkuhiljaa karisemaan luottamus hammaslääkäreihin, kun viime kerrasta on pikkusen reilu vuosi ja pari hammasta paikattiin sillon. Mut eipä oo vihlonta loppunu! Damn... Inhoan hammaslääkärissä käyntiä. :]
Parastahan on se, että kun äsken kävin paikattavana, niin se lääkäri sanoi, ettei tuo reikä ollut edes paha. :o Musta se näytti siltä että koko hammas mätänee kohta irti... x)
No joo, monihan niitä ei halua, mutta enemmän mä haluan suoran hammasrivistön, joten otan sen riskin että näytän hömelöltä ja sattuu. :D
Ton kuulee muuten aika usein, ettei diggaa käydä hammaslääkärissä. :D Mistäköhän se johtuu...? 8) Mustakin välillä tuntuu siltä, että pari päivää sen käynnin jälkeen tuntuu, kuin mitään ei olisi tehty sille reiälle. :(
Hehheh, no parempi kai se noin päin on. Kiva hammaslääkäri. Mikähän ihme siinä on, ettei niistä tykätä, vaikka ne on noin kivoja? xD
Useimpia hammasrautoja ei onneksi tarvi pitää ilmistenilmoilla tai näkyvästi. Kiskot taitaa olla ainoat, mitkä huomaa kunnolla...
Lähetä kommentti