Koira-asiaa

Tässä on tapahtunut aika paljon viime aikoina...

Nano on pidemmän aikaa jo käyttäytynyt tosi huonosti ulkona, ja varasin sille pari viikkoa sitten ajan kouluttajalle. Tuomiona oli viikko jääkautta ja sitten hihnakoulutustunti.

Jääkauden aikana olin ihan valmis luopumaan koko halvatun koirasta. En kestänyt sitä yhtään. Kotona se ei ollut moksiskaan koko jääkaudesta, ei pureksinut asioita, ei kuseksinut sisälle, ei muutenkaan vaatinut huomiota, mutta ulkona... Siellä siitä tuli oikea monsteri. Vetämistäkään ei saanut huomioida, ja sehän veti, kun ei kielletty. Pitemmille lenkeille oli pakko lähteä molempien voimin, jotta voitiin välillä vaihtaa sitä, joka siellä hihnan päässä roikkui. Se sen vetäminen sattui käsiin ja selkään, kun piti laittaa hanttiin ettei kaadu. Jos jouduin menemään yksin, niin tulin lähes poikkeuksetta todella pahalla päällä ja itku silmässä takaisin kotiin. Joka helvetin päivä.

Tänään oli sitten ensimmäinen hihnatunti. Homma meni sinänsä vähän vaikeaksi, että Nano tuotti todella paljon päänvaivaa jopa sille kouluttajalle, joka kyllä ihan ilomielin myönsikin, että meillä on todella, TODELLA vaikea koira. Nano ei ota ollenkaan kontaktia ihmisiin ulkona. Sille on samantekevää, mitä siellä hihnan toisessa päässä on, jollei sitä ojenna kunnolla. Olen pitänyt Nanolle perushuomioimattomuutta koko sen iän ja antanut kuulua jos se tekee jotain väärin, mutta se ei vain ole riittänyt. Tuon koiran kanssa pitää yksinkertaisesti pelata paljon kovemmilla panoksilla. Se on kova sekä fyysisesti että korvien välistä, ja mun pitää vaan olla kovempi kuin se.

Sitten kun Riku jossain vaiheessa siellä tunnilla laittoi sen maihin, niin kouluttajat olivat sitä mieltä että hyvä veto, ja nyt se on pidettävä siinä niin kauan, että se luovuttaa. Että se alistuu.

Siinä oltiin sitten PUOLITOISTA TUNTIA. Teoreettinen kysymys... Kuinka moni teistä lukijoista olisi valmis kyykkimään vesisateessa pitelemässä koiraa tarkasti aloillaan puolitoista tuntia? Vieläpä ihan vain periaatteen vuoksi?

En yritä kuulostaa tällä rehentelevältä, mutta onhan kaikkien nyt myönnettävä, että me ollaan Rikun kanssa kestetty tosi paljon. Ne kouluttajat sanoi, että me ollaan yritetty tosi montaa juttua ja kestetty paljon pidempään kuin moni, jotka siellä käyvät. Ja ne sanoi - nyt huomio, obs - ne sanoi että ei, vika ei ole ainoastaan meissä. Kyllä vikaa on myös koirassa. Ja henkilökohtaisesti on pakko sanoa, että me ollaan pärjätty tosi hyvin, kun on kyse ensikoirasta.

Se Nanon alistuminen kesti niin kauan, että molempien kouluttajien oli ennen pitkää pakko lähteä seuraaville tunneille, mutta me päätettiin Rikun kanssa jäädä siihen. Ja kyllä se kannatti, ainakin jossain määrin. Nano oli hieman helpompi taluttaa autoon ja autosta pois. Nytkään sitä ei ole kotona huomioitu juuri lainkaan, ainoastaan sille annetaan käskyjä, ei hellyydenosoituksia. Se ei toisaalta kaipaakaan niitä, se hyvin harvoin tulee hakemaan huomiota. Se on liian itsenäinen koira tällaiseksi kotikoiraksi, jos näin voi sanoa.

Illalla Nano pääsi kyllä vähän yllättämään. Vein sitä iltapissalle, ja tein kuten oli neuvottu. Mentiin ihan rauhassa eteiseen, sitten rauhoituttiin. Laitoin hihnan kiinni ja sitten rauhoituttiin taas... Joka "työvaiheen" jälkeen pistin sen istumaan ja rauhoittumaan, ja varmistin, ettei vedä kun mennään ovesta ulos. Sitten lähdin sen kanssa reippaasti kävelemään, ja kappas. Ei vetänyt yhtään. Olin kuitenkin päättänyt, että tästä päivästä lähtien on tiukka linja, ja korjasin sitä joka kerta, kun näytti siltä, että lähtee kohta vetämään. Ulkoilu meni kuitenkin hienosti, ja Nano teki pissat heti kun käskin eikä perseillyt ollenkaan. Jos tätä menoa vain jatkuu, niin mun ei ehkä tarvitse luopua tuosta eläimestä.

Siitäkin on meinaan ollut hieman puhetta. Joo, me voitaisiin tehdä todella paljon töitä Nanon kanssa, ja saada siitä ehkä ihan ok koira. Sen ohella siis, että käydään töissä ja tehdään kotitöitäkin. Kai sen ajan vois nukkumisesta vähentää? Piikille sitä ei viedä. Mutta mihin noin voimakastahtoisen koiran edes voisi antaa? Se tarvitsisi todella kokeneen omistajan, jolla on kova auktoriteetti koiriin. En halua, että siitä tulisi mikään kiertopalkinto. Tekisi hallaa sekä koiralle että niille kaikille omistajille.

Ja vaikka se riittäisi, että itse tietäisin miksi olisin koirani pois antanut, niin voisinko koskaan ottaa toista koiraa tilalle ilman kukkahattutätien vittuilua siitä, että "mitäs sille edelliselle koiralle tapahtui, nii, kannattaakohan uutta ottaa, varmaan sekin lähtee vaan kiertoon". Lupasin tänään pyhästi, etten puutu ihmisten koiraongelmiin, jos en ihan oikeasti tiedä mistä on kyse. En halua koskaan kukkahattutätiytyä.

Nyt ei auta muuta kuin toivoa, että se tuosta lähtee. Tällä hetkellähän olen taas työttömänä, eli onhan mulla aikaa sitä pidellä puolitoista tuntia tuolla mudassa, mutta se jaksanko mä, on sitten eri asia kokonaan. En vaan haluaisi antaa sitä pois. Toivon kovasti, että se tällä tosi tiukalla linjalla lähtee paranemaan se tilanne. Pelkään niitä kommentteja, mitä todennäköisesti tulen saamaan. Se, miten nyt ojennan Nanoa lenkeillä on tosi pahannäköistä, mutta se on ainoa asia joka toimii (ei, en vetele sitä kuonoon). Olen varma, että joudun kuulemaan vielä monen monituista kertaa eläinsuojelusta ja rääkkäämisestä, mutta onko mulla muita vaihtoehtoja, kuin jatkaa eteenpäin ja yrittää parhaani mukaan olla piittaamatta ikävistä kommenteista ja huuteluista?

Haaveilin aina aiemmin, kuinka kouluttaisin koirani tosi hyvin, ja se käyttäytyisi esimerkillisesti, mutta eihän se nyt mennyt niin kuin Strömsössä.

Virheitä on tehtävä jokaisen ihmisen.