Työttömän elämä on tylsää. Oikeasti. Tosi tylsää.
Mutta me ostettiin huonekasveja! Tuhoon tuomittuja huonekasveja!
En tiedä mitä nuo ovat, ne oli tarjouksessa ja kivan näköisiä, joten ostettiin... Nano haluaisi syödä ne. Ja näyttää siltä, kuin sillä olisi pussit silmien alla, vaikkei se tee muuta kuin nukkuu. x)
Olen tekemässä tällaisia säärystimiä, kerrankin itselleni! Raidat ovat oikeasti kultaisen/pronssisen värisiä, salama teki niistä outoja.
Ostettiin tällaiset kukkaset vielä Kodin Terrasta, voitteko arvata kumpi on minun? Musta ihan hetero!
Olen lukenut tänään semipaljon Cesar Millanin Koirakuiskaaja -kirjaa, ja olen taas astetta hämmentyneempi. Miksi eivät koirankouluttajat voi koskaan olla samaa mieltä?
Mietin tässä, pitäisikö ostaa peliaikaa. Ennen kuin lumet sulavat, ei ole paljon muuta tekoa. Ulos voi kyllä mennä, mutta yksin siellä on aika turha jököttää, ja koiran kanssa se on yhtä helvettiä. Kun lumet ovat sulaneet, lähden lenkkeilemään. Ei ole muuta kuin aikaa, ja siitä oikeasti tulee hyvä mieli. En ymmärrä, miksi koskaan lakkasin käymästä säännöllisesti vähän juoksemassa.
Ollaan pidetty jääkauden tynkää nyt pari päivää tuolle koiralle. Vielä päivä tai pari, ja sitten voisi yrittää uudestaan normaalisti elämistä. Ostettiin tänään se täyskuristava, joten aletaan sen käyttöä opetella sitten. Juttelin tänään äitin työkaverin kanssa, jolla on huskyn ja malamuutin sekoitus, ja se on kuulemma vieläkin joskus oikukas lenkillä, vaikka sillä on ikää 12 vuotta. Pelottaa, ettei tuosta koirasta koskaan tule lenkkikaveria. Talvella varmasti vetää mielellään pulkassa, mutta lenkille mukaan? Hiljaista on.