En vain enää halua mennä mihinkään, enkä vain halua olla tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Harvoja ja valittuja tekee mieli nähdä, ja joskus harvoin tekee mieli paeta tästä kaupungista pois. Muille maille kokonaan. Mutta alkaa tuntua jotenkin siltä, että juurrun tähän asuntoon täysin. Itsensä liikkeelle saaminen on päivä päivältä vaikeampaa. Ikäänkuin mussa olisi kaksi puolta, joista toinen yrittäisi epätoivoisesti saada mua liikkeelle, mutta se häviäisi sille toiselle, joka haluaa pitää mun kotona ja saada mut yksinäiseksi ja onnettomaksi, koko ajan. Ja lopulta, ei enää edes tee mieli mennä mihinkään, eikä nähdä ketään, ja silti olen yksinäinen ja toimeton.

Haluaisin vain lyödä jotain, raivota jollekin... Mutta ei ole mitään. Olisi edes nyrkkeilysäkki, jota saisi hakata, mutta ei. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että hakkaan reikiä seiniin tai itseeni, ja Riku ei varmaankaan pitäisi kummastakaan vaihtoehdosta.

"Elät miellyttääksesi muita"

... Elän miellyttääkseni muita. Elän ensihätään miellyttääkseni Rikua, ja teen senkin kehnosti. Niinhän se taitaa olla. Onnetonta.