Kaikki se ilo ja suru, riemu ja epätoivo. Kaikki rakkaus ja viha.
Kaikki mitä äideiltämme saamme kun tämä elämä alkaa. Miten paljon toivonkaan, että jokainen lapsi, joka tähän maailmaan saatetaan, saisi yhtä hyvän elämän kuin olen itse saanut. Yhtä paljon rakkautta. Yhtä paljon tunteita.
Mikä perhe minulla onkaan. Ei kukaan eikä mikään voisi koskaan korvata sitä kaikkea, mitä olen tässä elämässä saanut. En koskaan, ikimaailmassa, vaihtaisi mitään pois. En pienintäkään esinettä, en yhtäkään tapahtumaa, en pienintäkään hiuskarvaa siitä, mitä nyt olen.
Olisivatpa kaikki yhtä kiitollisia siitä mitä ovat saaneet. Kykenisivätpä kaikki näkemään, edes silloin tällöin, näiden aurinkoisempien lasien lävitse koko elämänsä, ja ymmärtäisivätpä he silloin, mitä ovat saaneet. Edes pienen hetken.
Tällä hetkellä olen kiitollinen. Kaikesta. Olen kiitollinen siitä, että perheeni on kunnossa. Olen kiitollinen siitä että minä ja läheiseni olemme terveitä. Olen kiitollinen siitä, että ulkona paistaa aurinko. Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä että minua rakastetaan ja saan itse rakastaa yhtä lailla. Rakastan ensimmäisenä itseäni, olenhan itse elämäni tärkein ihminen. Ja heti rakastan muitakin, koska mitä olisi rakkaus muita kohtaan, jos ei kykene rakastamaan itseäänkään, sitä kaikkein tärkeintä ihmistä elämässäsi? Ei rakkautta turhaan ylistetä kaikkivoipaiseksi, se tekee ihmeitä ihmiselle, kun uskaltaa rakastaa, ja myös näyttää sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti