Syysväsymys

En ole juuri koskaan potenut syysmasennusta. Kevätmasennus sen sijaan on minulle todellisempi asia, silloin on yleensä ollut jo niin pitkään pimeää ja tiukka tahti koulun tai töiden kanssa, että enää ei ole jaksanut. Tänä syksynä tämä väsymys iski yllättävän aikaisin. Ei kai ihme, stressaan koulua ja joulua ja koiraa ja kilojani... Kyllähän se toki auttaisi, että tekisi asialle jotakin, mutta mistä ottaa motivaatio ja energia? En halua enää koskaan tehdä mitään liikunnallista siksi, että olisi pakko. Koululiikunta tuhosi erittäin tehokkaasti kaiken liikunnanhaluni. Tarvitsisin jotakin, joka on hauskaa ja huomaamatonta, esimerkiksi tanssi. Haluaisin hirveästi oppia tanssimaan paritansseja, mutta tuo miehenketale ei ainakaan lähde mun kanssani ikinä millekään kurssille. Miehistä taitaa paritanssikursseilla olla muutenkin pulaa.
... Luulen että olisin aika hyvässä kunnossa pelkästä kävelystä ja hölkkäämisestä, jos tuo koira ei olisi niin mulkku, ja osaisi kävellä hihnassa oikein. Yksin kun en halua mennä, kun koirakin olisi. Syy taas jossakin muualla kuin minussa itsessäni...

Tänä aamuna heräilin hitaasti, ja jäin kyllä kaipaamaan aurinkoa. Ulkona on pimeää kuin Lapissa kaamoksen aikaan ja vettä tulee kuin Esterin perästä.

Taidan ottaa tavoitteeksi tänään vain sen, että vien koiran, käyn koulussa oppimassa vähän Exceliä ja yritän hiukkasen siivoilla. Sitten voisinkin vain lösöttää sohvalla ja neuloa tuota hametta, joka on neljättä kuukautta kesken.

Nyt vähän stressittää

Kouluun pitäisi palautella ainakin neljä YritysPro -projektiin liittyvää tehtävää opintojaksojen omista tehtävistä puhumattakaan. Talousmatikasta en ymmärrä hevonhelvettiä, mutta se kuulunee asiaan tällä matikkapäällä. Kyseisen kurssin kirjan tilasin viime viikolla, ja maksoin ylimääräistä siitä, että se tulee helvetin kyytiä. Ei ole vieläkään tullut ja huomenna tarvitsisin. Johtopäätös; älkää tilatko booky.fistä mitään. Ikinä. Tapsan tunnit on olleet vähän kivempia kuin aiemmin, oon jopa pysynyt mukana ja tajunnut asioita. Valoa alkaa näkyä tunnelin päässä senkin kurssin suhteen.

Kynttilöinti on ollut mukavaa. Ei siitä paljoa tienaa mutta silleen, että saa ns. "omansa takaisin". Plus miinus nolla. Ehkä enemmän miinus, jos mietitään kaikkea sitä ajelemista... :D Mutta on mukavaa aina päästä juttelemaan ihmisille ja treenaamaan sitä esiintymistä.

Joulu lähestyy taas uhkaavasti. Pidän joulusta tosi paljon, mutta tänä jouluna näyttäisi olevan hieman eri meininki kuin ennen. En ole vielä aivan varma, vietänkö joulun normaalisti vaiko keskenäni miehen ja koiran kanssa. Heräsin ajattelemaan, että ehkä mun olisi aika ruveta tekemään itselleni omia jouluperinteitä. Tiedän, että haluan joulukuusen ja ainakin suosikkijouluruokani, mutta muuten on ihan auki. Pidän joululauluista, kai niitä kuunnellaan. Ja lahjat on myös kivoja. En tiedä, miten suhtautuisin tuohon alkoholiin. Suuri osa suvustani on alkoholisteja, ja jouluna ryyppääminen on siksi ollut aika arka paikka mulle. Mutta hetkisen ajateltuani tulin siihen lopputulokseen, että ei mua haittaisi kavereiden kanssa yksi tai kaksi kupillista terästettyä glögiä juoda, sillä me pystymme lopettamaan siihen.
Tuntuu aika mahtavalta oikeastaan, ettei ole jäänyt sen viinan jalkoihin. Noista sokeriherkuista ei sitten puhuta... :)

Mitä tulee koiraan, se on ollut ihan yhtä mahdoton kuin aina ennenkin. Mutta nyt viikon sisään on kaksi kukkahattutätiä avautunut mulle lenkillä. Toinen oli melkein aiheellinen, koska tein Nanolle jotakin, joka ei ollut hänen arvojensa mukaista, eli suomeksi estin sitä jalalla aina ohittamasta mua ja loppujen lopuksi istutin sen alas ja pidin sen päätä käsieni välissä, jotta se ei voi katsoa muuta kuin minua. Se oli "kamalan näköistä" kun koira "ei yhtään saanut kävellä" ja kun "astuin sen tassuille koko ajan" ja mun myös "pitäisi mennä koirakouluun". Parastahan tässä on se, että kouluttajalla on käyty, ja sen ohjeilla menty viimeinen vuosi. Ai niin, ja mun ei ehkä olisi tarvinnut ojentaa koiraani koko ajan, jos se nainen ei olisi laahannut omien koiriensa kanssa perseessäni kiinni koko ajan. Ne sen koirat saatto pikkasen kiinnostaa mun koiraani. Just a thought though.
Toinen oli sitten ihan sellanen out-of-nowhere -tapaus, sellainen herttainen mummeli vaaleanpunaisessa tuulipuvussa tulee kävelysauvojen kanssa vastaan, ja hymyssä suin surkeena sanoo, että "älä toista noin riuhdo, parkaa sattuu". ... Aha? Ja mitäkö mä tein? Seison tasan paikallani tumput suorassa, ja Nano itse otti koko ajan vauhtia ja nykäisi täysillä eteen vain todetakseen, etten anna milliäkään periksi. Hihnaa siis oli niin paljon, että hyvin olisi mahtunut olemaan, jos olisi kävellyt vierellä. Mutta kyllä mun olisi se riuhtominen pitänyt lopettaa, kun toista selvästi sattui... Kysyin mieheltä, joka siis oli mukana tällä toisella kerralla ja jonka takia Nano olikin niin villinä ja sekaisin (yleensä ulkoilutamme yksin), että mistä hitosta näitä nyt tulee. Tokaisi viisaana kuten tavallisesti, että "ei oo mammat voinu koko kesänä liikkua kun on ollu niin kuuma, ettei vaan iske lämpöhalvaus. Nyt kun ilmat on viilentyny niin ne on uskaltanu lähteä taas ulos". :DDD