Se o henkis taas!

... Jos joku muistaa sitä mainosta sieltä 90-luvun puolelta.

Oon ollu ihan romuna jo muutaman viikon. Tuntuu siltä, että kroppa hajoaa alta. Selkä paukahtaa ja pää kosahtaa.

Töissä on ollu jotenkin megaraskasta. Tai ei itse töissä, se on ihan silleen leppoisaa se duuni, mutta päivät tuntuvat todella pitkiltä ja olen ihan finaalissa kun pääsen kotiin. Illalla ei jaksa enää mitään ja aamuisin on vaikea päästä ylös. Työt alkaa kymmeneltä mutta kello on laitettava soimaan jo 7.30, kun mulla kestää siinä torkuttamisessa niin kauan. En ole oikeastaan jaksanut edes miettiä, mistä se johtuu, syönkö jotenkin väärin, harrastanko liian vähän liikuntaa (no, aika varmasti harrastan) kaiveleeko mua alitajuisesti joku mennyt tai tuleva juttu... Voi olla että kaikkien summa ja vielä jotain päälle.

Mun on hirvittävän vaikea puhua Rikulle, joten en puhu sille. Yritän välillä puhua äitille. Eilen illalla sain puhutuksi vähän Katjallekin kun kävin siellä teellä ja sympatialla. Pointtini on se, etten saa Rikulta sellaista tukea, kuin haluaisin. Luulen, ettei sillä ole alkuunkaan oikeanlaista kuvaa siitä, mitä mun päässä liikkuu. Luulen myös, ettei mun fiiliksillä ole ikäänkuin väliä, kunhan tuon rahaa että voidaan elää. Ihan sama viihdynkö mä siinä mitä mä teen, kunhan en makaa himassa. Loppujen lopuksi siitä TeVasta ei saa niin paljoa enempää kuin himassa makaamisesta, että se oikeasti kannattaisi, jos olen koko ajan ihan lopussa. Tuntuu vain, ettei sitä kiinnosta se, olenko ihan finaalissa vai en.

Sitten on joulu... Diggaan siitä oikeesti ihan todella paljon, ja oon iloinen että se on jo ovella, mutta kyllähän se - tänäkin vuonna - pistää stressaamaan vähäsen. Haluaisin antaa kavereille lahjoja, mutta ehkä osittain se että oon tosi väsynyt ja lopussa koko ajan on syypää mun mielikuvituksen puutteeseen. Pelkään, etten keksi mitään, enkä ehdi tekemään enkä ostamaan kenellekään mitään. On mulla jo muutamia juttuja valmiina, mutta veikkaan että jos mitään uutta ei tule valmiiksi ennen joulukuuta, niin stressaan itseni hengiltä. Jos järjellä ajattelen, niin kuka tahansa mun ystävistä ymmärtää kyllä mun tilanteen kun vain selitän. Eikä suurin osa varmasti edes odota multa lahjaa. Haluaisin vaan niin kovasti antaa jotain, kun kuitenkin on joulu ja kaikki ne ystävät on mulle hirmuisen tärkeitä.

Rahattomuuskin stressaa. Tän kuun alussahan kävi niin vekkulisti, että maksettuani kaikki laskut mulle jäi noin 4 euroa. No, sitten onneksi Kelalta tuli satasen verran lisää koska ne olivat jotain ryssineet, mutta on se satanenkin mennyt jo moneen kertaan. Luojan kiitos ensi kuun alussa tulee veronpalautuksia. Jännäksi menee vaan opiskelukavereiden kanssa pidettävät pikkujoulut viikon päästä, mulla ei tosiaan ole yhtään rahaa. Ehkä joku lainaa, ei olekaan tässä kuussa vielä tarvinnut lainailla keneltäkään. Meillä on pikkujouluohjelmassa glögiä terästettynä ja terästämättömänä, drinkkejä, seurapelejä, tonttulakit päässä sekä hameet jalassa. Kyllä, hameet jalassa. Nää on akkojen bileet.

Ai niin, ja yksi asia ihan vaan simply harmittaa ja se on WoW. Se ei vaan oo yhtään niin kivaa kuin ennen. Mähän en koskaan ole ollut mikään himowowittaja, en oo päässy edes endgameen asti, mutta silti tuntuu että kaikki näkemisen arvoinen on jo nähty. Pitäis ehkä jatkossa sen roolipelinomaisen pelaamisen sijasta keskittyä johonkin battlegroundeihin tai jotain. Ne olis sentään joka kerta erilaisia, vaikka samaa saissea sielläkin jauhetaan. Pelissä ei myöskään kovin usein ole ketään kaveria, jonka kanssa voisi pelailla. Ne on aina joko väärällä servulla tai liian isoja pelaaman mun kanssa. Olis kiva joskus expiä jonkun kanssa ja käydä beegeellä.

Mutta loppuun yksi hyvä asia. Tai hyvä ja hyvä, mutta hyvä mulle. Päätin, että hittoako mä stressaamaan Nanosta. En todennäköisesti saa sitä koskaan käyttäytymään mallikkaasti, mutta mun on vaan hyväksyttävä ettei se ole kovin miellyttämishaluinen koira. Pääasia on, että se tottelee mua kotona, ja saan sen ulkona pidettyä aisoissa, ehkä joskus jopa hölkkäiltyä sen kanssa hetkisen. Oon meinaan vähän sitä mieltä, että tuskinpa se pyrkii mua pomottamaan, jos se kuitenkin tekee kiltisti kaiken mitä kotona siltä vaadin. Ja aika usein ulkonakin jopa. Eiköhän kyse ole maalaisjärjellä ajateltuna siitä, että Nanossa on vaativia rotuja, ja se on tosi nuori koira täynnä intoa ja energiaa. Ei se kourankoulutuskaan mitään rakettitiedettä ole.

Tämä entry vaikutti tosi pitkälti valitusentryltä, mutta siitä ei ole kyse. Mulla itsellä on enemmän sellainen tunne, että ilmaisin vain sellaisia asioita, jotka ovat. Ne vain ovat näin ne asiat. Olo ei ole mitenkään vittuuntunut tai vihainen tai epätoivoinen. On vain hyvin neutraali, vetämätön, välinpitämätön ja väsynyt olo. Hyvä juttu on se, että eilen sain tiskattua, pestyä kolme koneellista pyykkiä ja imuroitua. Tänään olisi neljä koneellista pyykkiä ja sohvan siivous edessä. Veikkaan että selviän tästä. :)