sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Töitä töitä töitä

Uusi työ on tosissaan ollut suhteellisen raskasta, kun ottaa huomioon että oon lähinnä istunu pyrstölläni viimeisen vuoden. Työ itsessään ei ole kovin paha nakki, mutta kahdeksan tuntia putkeen... Hrr. Kyllä mulla tauon mahdollisuuksiakin siellä on, mutta mitä mä tekisin tauolla? Keskellä vierasta paikkaa, jossa mikään ei oikeastaan kiinnosta? Voisinhan mä käydä niissä naapuriliikkeissä töllistelemässä, mutta ei mua kesken työpäivän vaan yksinkertaisesti huvita. Kun menen töihin, asennoidun siihen että nyt työskennellään. Hupiretkillä on sitten ihan toisenlaiset kuviot, enkä halua mennä viideksi tai kymmeneksi minuutiksi "vapaalle", kun sitten on kuitenkin palattava töihin.

Iltaisin olen ollut tosi väsynyt. Olen parina iltana tässä jo mennyt jopa ennen Rikua nukkumaan, ja se on jo jotain se. Yleensä luen tuntikausia ennen nukkumaanmenoa, mutta nyt en ole jaksanut lukea paljon mitään. Iltalukemisen tasokin on vähän laskenut, kun ottaa huomioon, että muutama päivä sitten luin vielä Utriota, ja nyt Pasan ja Atpon "Eniten vituttaa kaikki"...

Haluaisin ehtiä kirjoittamaan kirjeitä ja pelaamaan WoWia, mutta ei vaan jaksa. Työmatkoineen päivä on 10-11 -tuntinen, ja näin äkkiseltään se on kyllä ihan hullun hommaa. Olen töissä ensi viikolla kuusi päivää (eikä se yksi "vapaapäiväkään" mitenkään vapaa ole), ja ilmeisesti sitä seuraavalla viikolla koko viikon sitten. Tai jotain. Ensi viikon jälkeisestä aikataulusta ei ole vielä sovittu, mutta jos haluan jotain vapaapäiviä, niin olisi varmaan parasta tehdä hommia varastoon.

Yritin opettaa Nanoa laittamaan valot päälle, mutta tuloksena oli vain paljon hukkaanheitettyä lihapullaa, kynnenjäljet eteisen seinässä ja hyperaktiivinen koira. Olisiko vinkkejä tuon tempun opettamiseen? Itse tein niin, että pistin koiran istumaan, jonka jälkeen vein lihapullapalan katkaisijan päälle, ja sanoin "valot". Ja koira kun ottaa lihapullapalan, niin se kuonollaan painaa samalla katkaisinta. Or, that's the theory. Nano vaan meni sekaisin lihapullista, ja hyppi seinää ja mua vasten eikä kuunnellut yhtään mitään... -.- Pari kertaa se osasi rauhallisesti ottaa sen lihapullapalan, ja silloin kehuin sitä oikein huolellisesti, mutta se jotenkin unohtui siltä se loistosuoritus sitten. En haluaisi enempää kynnenjälkiä seinään. :/

Ai niin, oli tarkoituksenani kysäistä... Mitä evästä ottaisitte mukaan töihin, jos työpaikalla ei ole muuta kuin jääkaappi? Ei siis ole mikroa. Jonkinlaiset kannettavat levyt siellä on, eli jos ne toimivat niin siellä voisi lämmittää kattilassa jotain, mutta sitä vehjettä tuskin tulen käyttämään. Ja vettä tulee kyllä myös. Tähän mennessä olen ottanut banaania ja jotain viinirypäleitä, sekä silloin tällöin hakenut kaupasta juustosarven tai muun pullasämpylän (kyllä, "pullasämpylä" on sana suomen kielessä). Olen tosi laiska laittamaan erikseen eväitä. :/

Myös vaatetus töihin on vähän hankalaa... :D Tää on ihan naurettava homma... Pitäisi kuulemma pitää "työvaatteita" eli siis niitä paitoja mitä siellä myydään, missä on kaikissa melkein samaa printtiä. Eikä se printti mitään... Mut ne on tosiaan suurin osa sellaisia melko muodottomia, ja niin lyhyitä että ne kävis mulle napapaidasta. En valehtele. Ne on yhtä leveitä kun on pitkiä, eikä missään määrin sovi mun kokoiselle ja malliselle ihmiselle. Siellä on yksi malli, mitä melkein voi pitää, mutta se sattuukin just olemaan se kaikista kallein. Sääli, se sattuu myös olemaan se ainoa, missä oikeastaan on saumat sivussa ja vähän sitä lady fittiä nähtävissä. Joten mähän käytän sitä, jos kerran on pakko käyttää. Työsopimuksessa ei lukenut, että on näytettävä pelleltä.

Ja yksi valituksen aihe vielä... Juhannus töissä. Siis juhannuspäivä. Töissä. Olemme auki koko juhannuksen.
Miksi helvetissä?
Kuka siellä silloin käy? Kaikki on mökillä paistamassa makkaraa, tai vaihtoehtoisesti toipumassa juhannusaaton jäljiltä. Ei siinä ole mitään mieltä. Mä aion laskea kaikki kävijät juhannuspäivältä. Vanhalla kunnon tukkimiehen kirjanpidolla pistän ylös. Ja aion erikseen laskea ne kävijät, jotka ostavat jotakin sinä päivänä. Sittenpähän nähdään, kuinka kannattavaa oli pitää auki. Ima cunning.

... Mutta muuten on mennyt ihan kivasti, päällisin puolin fiilikset on hyvät, ja tänään en aio käyttää "työvaatteita", koska tänään on mekkopäivä. Lälläslää! Nyt koira ulos ja pohtimaan, mitä hemmettiä syön lounaaksi tänään. Iloista päivää teille, sillä en menisi vannomaan että omastani tulee sellainen! <3

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi valojuttu vois toimia paremmin ehkä jollain ei-niin-innostavalla herkulla? :o Jos mahollista että sellasta on, joku usein saatu raksu tai ihan vaikka kuivaruoka-napsuja?

Aika outoa, ettei oo mikroa siellä! O_o; Yks jos haluut lämmintä ruokaa ni ois ihan just kattilassa lämmitettävät valmiskeitot, ainaki saarioisten keitot on ihan jees ollakseen valmiita. Tai sitte jos teet kotona salaattia ni sitä mukaan... onhan noita. :3 Tsemppivä!

Hm kirjoitti...

Eniten vituttaa kaikki on muuten hauska kirja! x)

Vai että valot päälle! Hyödyllinen ja hauska temppu. Akka Perkele sanoki jo sen, mitä iteki ekana ajattelin, et jos lihapulla on ns. liian hyvä palkinto. :D Meillä riittää ihan tavalliset pavut tai lelu.

Hyviä kylmiä eväitä on salaatit, hedelmät, täytetyt sämpylät, jugurtit johon voi ottaa mysliä/muroja kaveriksi, välipalapatukat... Hmm, liekö keksin äkkiseltään muuta. :)

Äsh, tuo on kyllä niin perseestä olla töissä juhlapyhien aikaan. Voimia ja tsemppiä!

Suvi kirjoitti...

Ei mikroa töissä? Aika jännä kyl... Mut ainaki yks hyvä(siis oikeasti hyvänmakuisia) ja terveellinen välipala on ainakin rasvaton maitorahka sekotettuna ananasmurskaan. Kaikki marjavariaatiot on kans mahollisia. Ja se on muute kans suht edullista, ananaspalat (iso pakkaus) + 500g maitorahka on vähän päälle 2 euroa, ja noista syö jo pari pvaa töissä, jos mukana on muutakin. Ja joo, salaatit, hedelmät ja tommoset on kans jees. Tsemppii Nanon opettamiseen ja töihin!

Jeanette J. kirjoitti...

Mulla on nyt mennyt ihan ohi, mutta siis missä sä oot duunissa? :D

Ja hei, tee iso kipollinen täyttävää saladia töihin jos ei ole mikroa. :)

Hetunen kirjoitti...

Paljon kiitos kaikille kommenteista!

Akka: Vissiin se on liian hyvä palkinto, kun se ei tosiaan keskity siihen ollenkaan, mitä mä sanon, tekee vaan kaikki osaamansa temput peräjälkeen... Mut keitot toki kuulostaa hyvältä!

Hanna: Se on taatusti hyödyllinen. :) Muroja ja mysliä, tosiaan! Nehän tekis jugurtistakin heti täyttävämpää.

Suvi: Kiitti vinkistä, se onkin muuten oikeesti tosi halpa vaihtoehto, eihän sellaset rahkat maksa paljon mitään. Tänks!

Jeanette: Iittalan Lasimäellä olen töissä, Galleria Tuija Piepposessa (se suomalainen näyttelijä, jonka nimeä kukaan ei tiedä mutta naaman tunnistaa kaikki). Olenkin ajatellut jotain sellaista ruokaisaa salaattia, lohta tai jotain muuta jos saisi sekaan niin aijai. <3