Mihin purkaisin orastavat äidinvaistoni?

Tahtoisin kovasti ottaa koiran. Tai ehkä kissakin olisi kiva, mutta koiran kanssa tulisi enempi peuhattua ulkona sun muuta. Tahtoisin kovasti käydä koiran kanssa ulkoilemassa ja opettaa sille kaikkea. Ja sitten se olis mun kanssa aina. ^^

Mutta kun ei. On ne niin kalliita ja eläinlääkäri se vasta kalliiksi tuleekin ja entäs sitten kun se ei opikaan heti sisäsiistiksi ja sitten kun on kauhee kaatosade tai pakkanen ja se vinkuu ulos ja NÄÄGNÄÄG. Arvostan ihmisten huolenpitoa, mutta mitä vittua? Kaihan se on MINUN ongelmani sitten? Kyllä minä tiedän, että se voi tulla kalliiksi, mutta se on myös elinikäinen kaveri. Se ei VARMASTI minua hylkää, ala vihaamaan mitättömistä syistä tai puukota selkään kuten ihmisillä on valitettavasti tapana. Minä vain tarvitsen jotain, jota helliä ja kasvattaa. Hamsteriko tähän hätään pitäisi ostaa?

Olisi hienoa kuulla joskus joku rohkaisevakin sana, eikä sitä ainaista "Siinä on niin paljon vastuuta ja se on niin kallistakin etkä voi mihinkään matkustaa lyhyellä varoitusajalla ja elämäsikin menee ihan pilalle ja blööblöö..." Ja samat kommentit saan kuulla lasten hankkimisestakin. Ihan oikeasti. Ehkä te arvostelijat pelkäätte vastuuta yli kaiken, mutta itse luulisin olevani ihan valmis ottamaan edes koiran. Onhan se ihan mahdollista, että vaikka puolentoista vuoden kuluttua olen iloinen silloisen elämäntilanteeni vuoksi, etten ottanutkaan koiraa, mutta silti... Kaipaan jotain hellittävää, ja valitettavasti Riku ei nyt käy siihen. On paha purkaa äidillisiä tunteita mieheensä...

Urgent! Tärkeää! Obs!

Tarvitsen pikapuoliin valkoista labratakkikangasta, parit valkoiset/harmaat hiuslisäkkeet ja mustat lateksihanskat! Ei kenelläkään sattuisi nurkissa lojumaan? 8)
Toisinsanoen sain ehkä parhaan idean Jennan ja Janin Halloweenbileisiin. Pakko osallistua!

Siitä tulikin mieleen! Olisiko halukkaita osallistumaan, jos pitäisi pikkujoulutuparit täällä meidän "uudessa" kodissa? Siihen mennessä saattaisin saada jopa siistiksi tämän huushollin!

Miksi en saa nukkua?

Hetken ajan olisin saattanut nukahtaa, mutta sitten soittimesta alkoikin kuulua jotain meteliä sen rauhallisen musiikin sijasta, ja kun levottomana käännähdin, niin keittiön valo osui silmiin, ja se siitä nukkumisesta sitten.

Hyvinkäällä on ihan rauhallista. Jokunen juna menee silloin tällöin ohi, mutta ne ovat yllättävän hiljaisia nykyään. Tiskailin tuossa, ja söin puuroa. Nukkumisesta ei tosiaan tullut mitään.

Täällä ollessa olisi tarkoitus hieman kuvailla, siis kameralla. En ole yhtään varma, kauanko aion olla, mutta äsken ainakin tuli kova ikävä Rikua.
Tahdon ottaa seksikkäitä alusvaatekuvia. Ihan vain todistaakseni, ettei painoindeksin tarvitse olla 16 jotta voi olla seksikäs. Tahtoisin kyllä ottaa ihan jotain normikuviakin, jotta olisi jotain uutta esillepantavaa.

Huomenna voisi ehkä katsastaa jonkun täkäläisen kirpputorin. Ei sillä, että rahaa olisi enää jäljellä, mutta kai sitä katsella saa. Väsyttää niin perkeleesti. Tahtoisin vain nukkua, mutta kun ei. En saa unta. Silmätkin jo punoittaa.

Nappasin Niinan blogista linkin Beckin masennustestiin ja tulokset olivat seuraavat:

Käytit testin tekemiseen 2 minuuttia 44 sekuntia. Testipistemääräsi on 14.

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä.

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon.

Siis... Testin mielestä masentuneet ihmiset voivat ainoastaan laihtua, eivät lihoa. Suurin osa masentumisestani liittyy aivan varmasti lihomiseen, jonka vuoksi myöskin olen epävarmempi itsestäni, enkä ole enää kovin kiinnostunut seksistä. Tämä johtaa pienimuotoiseen masentumiseen, joka johtaa ainoaan varmaan, tuttuun ja turvalliseen lohtuun, eli siis ruokaan, joka johtaa lihomiseen... Mielestäni tämä on melko selvä noidankehä, mutta herra Beckin mielestä en ole käytännössä pätkääkään masentunut. :D Tai sitten olen vain äärimmäisen yksinkertainen.

Ainoa asia joka jäi ehkä hieman selvittämättä oli se, että olen todella nykyisin niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Tarvitsen selkeästi muiden ihmisten apua ihan tavallisten arkiaskareiden suorittamiseen.

Tein myös Rosenbergin itsetuntotestin seuraavin tuloksin:

You used 1 minute 8 seconds to answer to the test and your score on the Rosenberg self-esteem scale is 18.

The scale ranges from 0-30. Scores between 15 and 25 are within normal range; scores below 15 suggest low self-esteem. Current average of the scale is 17.

Eli itsetunto on käytännössä kohdillaan? Näemmä parempi, kuin keskimäärin! ^^

Laihdutusta ja korsetteja. Epätoivoistako?

Voi Niina. Mulla on ikävä. :(

Mulla on toki ikävä montaa muutakin kaveria, mutta jotenkin... Enemmän mulla on ikävä niitä vanhoja aikoja niiden kanssa. Niinaa mulla on ikävä nykyhetkessä. Tämän selvemmin en asiaa oikeastaan voi sanoa.

Välillä tuntuu, että elän jossain kuplassa, joka säilöö mua jotakin tulevaa varten, ja vellon menneessä, koska en näe tulevaan, enkä sen koommin nykyhetkeen kuplan ulkopuolella.

Mutta suurimman osan ajasta tuntuu onneksi ihan hyvältä, elämä sujuu ja on mallillaan, yms perusshittiä.

Olen ajatellut laihtumista. Kuulostaa koomiselta, mutta kai ajatukseen pitäisi ensin vähän totutella. Voisinko tosiaan muuttaa elämäntapojani niin radikaalisti, että se jopa oikeasti näkyisi jossain? Voisinko jaksaa joka päivä olla niin kovin tarkkana syömisistäni? Siihen se ennenkin on aika tehokkaasti kaatunut, etten jaksa kiinnittää huomiota syömisiini. Ratkaisu siihen saattaa olla se, että Rikunkin pitäisi syödä samoja ruokia kuin minä, niin ei tulisi lipsuttua mihinkään lihapiirakoihin, kun Riku niitä siinä vieressä mussuttaa. Ymmärtäisiköhän se, jos selittäisin asian sille? Epäilen.

Liikuntaakin pitäisi harrastaa, mutta valitettavasti vihaan sitäkin. En oikeastaan diggaa mistään liikuntamuodosta. Paitsi ehkä uimisesta, mutta se menee talvisin jo liian vaivalloiseksi.

... Hahaa, siinä ongelmani, olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Laihduttaminen on turhan vaivalloista.

Lötyykö mitään helppoa keinoa laihduttaa, anyone? :D

Aloin totutella tänään taas korsettiin pitkästä aikaa. Nyt se on ollut varmaan jonkun tunnin päällä, voisi toisen tunnin päästä ottaa pois, ja huomenna pitää vähän pidempään. Olisi kiva ruveta ihan vaikka "harrastamaan" tightlacingia, mutta tarvitsisin ehkä sen vyötärökorsetinkin, tämä rinnanyli -malli on ehkä turhan tuhti. Saas nähdä kuinka käy tämän suunnitelman kanssa sitten. :D

Oolrait. Kauppaan käveltiin, ja yhtäkkiä lenkkeilijä tulee takaa: "Ja täältä tulee Petri Keskitalo takavasemmalta ja ohittaa, hyvää sunnuntaita vain teillekin". Siis... Okei. :D Ja huikkasi peräänsä vielä, että "taidatte olle rakastuneita". :D Rakastan tätä kaupunkia.

Näin unta, että tein hommia vähän niinkuin salaisena agenttina jollekulle, ja mun piti kerätä jonkun vanhan tapahtuman todistajat samaa mestaan että joku toinen asia saatiin pois päiväjärjestyksestä. Ne kaks nuorta muijaa oli ihan helppoja, mut se Sami Järvenperä (wtf?) oli vähän hankalampi, ja mun piti jostain sen kantabaarista käydä houkuttelemassa mukaan mun naisellisilla avuilla... Sit se koko matka sinne kämppään, mihin se piti viedä, oli yhtä perseen puristelua ja läähättämistä, ja muistan jo siinä matkalla miettineeni, että perkeles kun ei mulla ole mitään käsiasetta, mut onneks tää on unta, niin voin kyllä pieraista sellaisen jostain. :D Sit siellä kämpässä vakuuttelin, et ne likat on ihan sitä varten siellä, mut kun se alko päästä vauhtiin, niin tosiaan se ase jostain tyhjästä ilmestyi. Sitten komensin ne likat parvekkeelle, ja aloin kysellä siltä kaverilta kaikennäköistä aseella uhaten. Jännintä oli, etten nähnyt sitä asetta itse. Ehkäpä se johtui siitä, etten uskonut siihen, koska olin itse kuvitellut sen käteeni, mutta se toinen näki sen, koska uskoi siihen?

Jänniä, erikoisjänniä unia.

Eilen oli ok päivä, vaikka olikin pieni kankkunen. Oltiin perjantaina oltu Iidalla minä Iiidat ja Tommi, ja aika jees iltama! Tuli käytyä lonkeropalkalla laulamassa Kulkijassa, ja sain kuulkaas raikuvimmat aplodit ikinä! Ihmiset tais digata musta. :')

Lauantaina sitten kankkusessa Belle Modestessa vielä piipahtamaan, ja loppupäivä menikin sitten kärsiessä. :D Vähäsen neuloin, ja illalla vielä tiskattiin Rikun kanssa. Oli sentäs keittiö siistinä, kun tänään heräsi.

En vain enää halua mennä mihinkään, enkä vain halua olla tekemisissä juuri kenenkään kanssa. Harvoja ja valittuja tekee mieli nähdä, ja joskus harvoin tekee mieli paeta tästä kaupungista pois. Muille maille kokonaan. Mutta alkaa tuntua jotenkin siltä, että juurrun tähän asuntoon täysin. Itsensä liikkeelle saaminen on päivä päivältä vaikeampaa. Ikäänkuin mussa olisi kaksi puolta, joista toinen yrittäisi epätoivoisesti saada mua liikkeelle, mutta se häviäisi sille toiselle, joka haluaa pitää mun kotona ja saada mut yksinäiseksi ja onnettomaksi, koko ajan. Ja lopulta, ei enää edes tee mieli mennä mihinkään, eikä nähdä ketään, ja silti olen yksinäinen ja toimeton.

Haluaisin vain lyödä jotain, raivota jollekin... Mutta ei ole mitään. Olisi edes nyrkkeilysäkki, jota saisi hakata, mutta ei. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää, että hakkaan reikiä seiniin tai itseeni, ja Riku ei varmaankaan pitäisi kummastakaan vaihtoehdosta.

"Elät miellyttääksesi muita"

... Elän miellyttääkseni muita. Elän ensihätään miellyttääkseni Rikua, ja teen senkin kehnosti. Niinhän se taitaa olla. Onnetonta.

Alkaa helpottaa tämä masis

Viimeisen kuukauden on ollut oikeasti aika rankkista, omalla mittapuullani siis. Olen lähinnä yrittänyt kadota jonnekin mielikuvitusmaailmaan, ja aina, kun yritin tulla takaisin tänne, masennuin nähdessäni tiski- ja pyykkivuoret, pölypallerot ja koko oikean maailman ylipäätään.

Mutta sitten tein Hetuset, ja kohtasin ongelmani, ja nyt olen tiskannut ahkerasti ja pessyt pyykkejä ja edes yrittänyt keksiä tavaroille sopivia paikkoja. Olohuoneella alkaa kohta olla jo jotain toivoa, ja vessankin pesin eilen (!), mutta makuuhuone vähän pelottaa... Ihme, että siellä voi edes nukkua, kun se on niin... likainen. Riku on monta kertaa sanonut, kun olen kysynyt apua, että "no voithan sä noita omia tavaroitas laittaa mihin tykkäät". Aha. Täällä tosiaan pyörii niitä senkin tavaroita aika häiritsevän paljon, noin niinkuin imuroinnin kannalta.
Tai ehkä mä vaan imuroin sen kaikki pikkukamat, ja kiistän nähneeni niitä missään?
Mutta omar-parka joutuu sentään kaiket päivät olemaan siellä haisevassa terraariossaan, ehkä mulla on sittenkin asiat ihan hyvin.

Jos on onni myötä, niin Mira tulee tänään! Sitten me leipastaan ja syödään kaikkee hyvää ja katsotaan Sormusten herroja ja emt, ehkä käydään jossain. :D Kyllä nyt jänskättää! Mut se tulee vaan, jos sen tyhmä työnantaja on maksanu sen tyhmän palkan. >:/ *pout* Parempi olis!

Iloksenne voin myös ilmoittaa, etten ole ihan tumpelo keittiössä. Tein nimittäin eilen maailman parasta kaalikeittoa, jota ajattelin syödä vielä pari päivää. Mä vaan osaan.

Tuntuu siltä, että olen tunteettomien olentojen keskellä, ja jokainen epätoivoinen tekoni vaikuttaa noista olennoista naurettavalta ja säälittävältä, koska teen ne tunteella. Miksi en näe muiden ihmisten tunteita? Eikö niitä ole?

Johan nyt on

Viime aikoina on ollut sellaisia sosiaalisia... 'ongelmia'. Mulla. Tuntuu vähän kummalta. Sanottakoon lyhyesti, etten tahdo tavata isääni.

Syytän itseäni asioista, joille en voi mitään. Jatkuvalla syötöllä.

Sekin tuntuu aika pahalta, että musta alkaa tuntua, ettei kukaan vastavuoroisesti halua nähdä mua. Olen yrittänyt kysellä ja järjestää, mutta luovutin, kun kaikilla on aina jotain muuta. Mun kaverit tässä kaupungissa on yhden käden sormilla laskettavissa. Ne käy tosiaan kaikki töissä, eli eivät nekään kovin usein varmaan edes jaksa ajatella mitään näkemisiä.
Let's face it, oon ihan vitun yksinäinen täällä kaiket päivät.

Tuntuu pahalta, kun ei jaksa, eikä kiinnosta siivota tätä kämppää, ja Riku joutuu tulemaan kotiin joka päivä tän saman paskan keskelle. Olen varmaan tosi huono nainen...
Peiliin katsoessa näkee enemmän virheitä kuin mitään hyvää, enkä nyt tarkoita sitä että "tissit roikkuu ja onpas noita makkaroita ja oho mitkä näppylät" vaan enemmän sellaisia sisäisiä juttuja. "Olenpas laiska, olenpas saamaton, olenpas... masentunut" En jaksaisi olla masentunut.
... Voisin juurikin nyt verrata itseäni Slothiin FMA:sta. :D En todellakaan jaksaisi tehdä mitään.
Se masentaa vielä vähän lisää, että olen nyt toista kuukautta kipeänä, enkä jumankauta tiedä mistä se johtuu. Kaikki paikat koko ajan jäässä, ja juuri kun luulin, että se räkä loppui niin sitä alkoi tulla lisää. En jaksaisi olla enää kipeä.

Eiliselle tein listan päivän tekemisistä, ja aion tehdä tällekin päivälle. Eiliseltä jäi kaksi asiaa joita en sitten tehnyt, mutta hm. Ehkä jaksan tehdä ne tänään. Ehkä.

Yksi piristävä asia sentään tuli mieleen! Nyt on SYKSY, ja olen jo kolmena iltana käynyt vähän ulkoilemassa kun on niin ihanan viileää ja pimeää ja kirpakkaa. <3 Meen tänäänkin!
Ja kävin eilen katsomassa tuoretta pikkuvelipuoltani, ja olipas se pieni! :o

Listaa tälle päivälle. -->



pwn noob uber l33t hax, pr0n, wtg ftw... roxorz boxorz... omg? hax... ... Roflmao. Tyddyydydydy!