Voi huoh.
Laihis alkanut jotenkin oudosti. En osaa ollenkaan syödä mitään, kun nuo pisteet menevät niin kummallisesti. Tämä on ehkä turhan rajoittava dietti minulle, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Ongelmiani ovat, etten osaa suhteuttaa noita pisteitä koko päivälle. Olen tottunu syömään isoja annoksia silloin tällöin, ja nyt pitäisi syödä pieniä koko ajan. En edes keksi niin montaa kasvista, että tämä ei alkaisi kohta maistua puulta kun on jatkuvasti kurkku toisessa ja porkkana toisessa kädessä. (<-- äidinkielellisesti briljantti lause)
Ehkä sellainen maanläheisempi ja maalaisjärkeä soveltavampi dieetti olisi parempi. Tarvitsisin enemmän liikuntaa, mutta ei ole juuri noita ulkoilukavereita ja vihaan mennä yksin. Miten olisi vaikkapa koira? Hm?
Kirjasto menee tämän viikon jäkeen kiinni joksikin aikaa, joten ajattelin mennä tänään lainaamaan jotakin aivot-vapaalle-luettavaa. Olen lukenut liiaksi tutkielmia ja sen sellaisia viime aikoina, joten ajattelin pitkästä aikaa kokeilla ihan rehellistä romaania. Muutaman tutun ja turvallisenkin voisi lukea uudelleen.
Kävi sääliksi ystävää, joka erosi pitkäaikaisesta poikaystävästään ihan hetki sitten. Tiedän miten päin vittua se koko tilanne on, kun erotaan sen vuoksi, ettei saatu puhuttua. Mutta se on molempien osapuolien vastuu suhteessa, että puhutaan, ja jos ei kanna vastuutaan, niin siitä ei voi silloin tulla mitään. En sano tätä syyttävässä mielessä, että puhumattomat ihmiset olisivat jotenkin itsekkäitä ja vastuuntunnottomia, vaan aivan täysin neutraalisti. Niin siinä käy. Eniten harmittaa, ettei sille voi mitään. Ja jos koko ajan on kyselemässä, että "noo, painaakos joku mieltä, hmm, onkos vialla, voinko tehdä jotain, voisitko sanoa tähän jotain, hmm?" niin kyllä siinäkin palaa käämi sillä toisella. Parisuhde, se on kyllä jännä.
Toivottavasti ystävä tietää että täältä(kin) löytyy olkapää. <3
Nyt olen laittautunut kivasti, ja meikkasinkin. Aurinkorasvaa ei kyllä ole, mutta viis siitä, kävelen pikaisesti kirjastolle ja takaisin, ei siinä VOI ehtiä palamaan.
Aurinkoista päivää! <3
3 kommenttia:
Oot raksupoksu <3
Jos tarttee omituisia kasvisruokaideoita niin meikäläiseltä kyllä löytyy... :D Ja Susallakin vihko täynnä.
Ihan vaan jotain pakastewokkia kilolla eri mausteita ja tällaista, ei niitä rehuja aina tartte raakana ja yksittäin syödä vaan voi pistää tohjoksi ja pataan ja toivoa parasta. XD
http://kiloklubi.fi/ <- pelastus mulle, viis kiloo lähteny vähän päälle kuussa. :)
Juu, erilaisia kasviksia olenkin yrittänyt keksiä, sääli vain, että kaikki ne kasvisreseptit, joita olen katsellut kuulostavat äärimmäisen vastenmielisiltä. Aina niihin on sekoitettu väkipakolla jotakin, jota inhoan. :/ :DD
Ja joo hei Akkaseni: kävinkin katsomassa noita sivuja jo silloin, kun itse hehkutit sitä mestaa, mut ajattelin kokeilla jotain maalaisjärkidieettiä nyt ensin. Huomasin noiden pisteiden kanssa, että vihaan sitä kun asetetaan noin paljon rajoja. Rajat eivät sovi minulle laisinkaan. :D
Lähetä kommentti