Tämän kertainen teksti ei todennäköisesti etene kovinkaan loogisesti.
Viime aikoina olen ollut vähän finaalissa. Torstain vastaisena yönä heräsin siihen että hampaita särkee. Ja paljon. Soittelin sitten hammaslääkäreitä läpi, ja sain ilta-ajan samalle, jossa äitini käy. Ajattelin että siellä nyt on joku reikä, hoidetaan äkkiä pois. No, ei näkynyt mitään. Piti ottaa kuvat, joissa näkyikin sitten Coloradon osavaltion kokoinen reikä poskihampaassa. "Juu tää menee juurihoitoon ihan heti". Tänks. Tämän halusin kuulla. Röntgenkuvasta näin, että hammasvälistä johti pikkuruinen käytävä hampaan sisään, jossa olikin sitten iso musta möykky, noin neljäsosa koko hampaan koosta. Siinä sitten kunnon puudutteet päälle ja odotushuoneeseen venaamaan jotta vaikuttaa. En tiedä mikä muhun meni, mutta alkoi tärisyttää ja itkettää tosi paljon. Olin ihan vieraassa paikassa vieraiden ihmisten tökittävänä, kai se sitten riitti laukaisemaan sellaisen pelon. Se lääkäri porasi niin lujaa että leukaluu painautui rintaa vasten, olin ihan varma että se koko pora menee kohta leuasta läpi. Seuraavana päivänä soitin omalle hammaslääkärille ja vaadin saada ajan sieltä. En jotenkin halua enää mennä tuonne. En myöskään halua ajatella, kuinka kalliiksi tämä tulee.
En voinut olla ajattelematta muutamaa asiaa purukalustooni liittyen. Miten voin ikinä hankkia lapsia? Niillä tulee olemaan täysin samat ongelmat kuin mullakin. Ne tulee ravaamaan yhtä usein hammaslääkärissä. Mä oon 22-vuotias ja tää on kolmas juurihoito. Eikä taatusti viimeinen. Ja nyt seuraa miljoonan dollarin kysymys julkiselle hammashoidolle: Miksi mun koko purukalustoa ei voitu oikoa silloin, kun siitä olisi vielä ollut hyötyä? Jos näin olisi tehty, mahtuisin itse putsaamaan hammasvälit kunnolla, ja se aivan varmasti vähentäisi näitä keissejä. Mulla olisi terveempi suu. "Ei sitä julkisella puolella tehdä, sulla on vaan tommonen esteettinen haitta". Hyvä julkinen hammashoito, vihaan sinua.
No, perjantaiaamuna puudutuksen hävittyä käynnistin tietokoneen, joka yhtäkkiä jymähti, eikä sitten enää lähtenytkään käyntiin. Parin päivän ihmettelyn jälkeen päädyttiin siihen lopputulokseen, että todennäköisesti virtalähteestä tuli jonkinlainen virtapiikki, jonka seurauksena sitten kosahti kovo. Eikä sillä SATAkaapelillakaan mitään siinä välissä enää tee. Sinne meni kaikki, ihan kaikki. "Mikset oo ottanu varmuuskopioita, tyhmä?" No eipä tullut mieleen, kun piti olla niin hyvät vehkeet... Jep, tyhmä.
Olen seuraavan puolitoista viikkoa koiran kanssa kaksin. Koulua on onneksi vain parikolme päivää, mutta työntäyteisiä nekin. Koko ajan väsyttää.
Nyt on vain sellainen olo, että miten mä jaksan? Koko loppuelämän? Se on niin kauhean pitkä aika.
