keskiviikko 29. elokuuta 2012

Viimeisiä viedään

Vapaita nimittäin. Koulu alkaa maanantaina klo 9. Vielä ei jännitä. Sunnuntai-iltana on varmaan maha aivan kuralla.

En ole aivan varma, mitä koululta odotan. Hain sinne "hetken huumassa". Pääsykokeessa mut ammuttiin alas aika tehokkaasti. Mutta silti pääsin alle pisteellä sisään. Mietin pari viikkoa, että kannattaako mennä. Ajattelin vain  tilastollisesti, että olisin kuitenkin huonoimmasta päästä, kun kerran sain niin alhaiset pisteet pääsykokeessa. Toisaalta, pääsin sinne kuitenkin. Ehkä tämä oli jonkinlainen jumalallinen johdatus? :) Pistin paperia eteenpäin, että otan paikan. Sitten helvetinkyytiä hakemaan opintotukea ja lainantakausta. Vielä on opiskelijakortti hakematta, mutta odottelen vähän parempaa rahatilannetta, sillä haluaisin maksaa jäsenmaksun kaikilta 3,5 vuodelta kerralla. Tuleehan se niin halvemmaksi.

Odotan varmasti ainakin uusia kavereita. Saan ystäviä helposti, ja toivon että uudella luokallani on mahdollisimman paljon erilaisia tyyppejä. Jos en ole puolen vuoden aikana onnistunut hommaamaan yhtään kavereita, niin voi olla että jää opiskelut. Olen niin sosiaalinen ihminen, etten pystyisi käymään siellä "yksin". Paitsi jos menestyn ihan mallikkaasti ja ala on selvästi mun, ehkä sitten...

Sain eilen PartyLite -aloituspakkaukseni. Tästä se lähtee! Syyskuussa olen virallisesti konsultti, ja pääsen tekemään vähän harjoituskeikkaa kavereille. :) Eilen liimailin jo tarrat tuoksunäytteisiin (harmitti kun huomasin että olin liimannut suuren osan liian ylös, ja tarran reuna jäi aina edellisen tuoksunäytteen reunan alle) ja availin  kaikki laatikot yksitellen että saisin hieman tuntumaa siihen, miten ne on pakattu. Sain myös meidän päälliköltä? Linjanjohtajalta? Täytyy opetella nuo tittelit, mutta siis sain meidän Terhiltä vielä sellaiset varrellisen sytyttimen ja snufferin ja lippulappusia. Tämä on omasta mielestäni hyvä tapa saada hieman lisätienestiä opiskelujen ohessa kuitenkaan tienaamatta liikaa opintotukien kannalta. Jos ei muuta, niin rahoitan kynttiläharrastukseni. :)

Nyt täytyy viedä koira ulos ja sitten tutustua OP-Primeen ja euriboriin... Huoh. Tästä se lähtee. :)


Piristeeksi päivään kuva meidän Nanonenästä tutustumassa takapihan uuteen kilpikonnakoristeeseen!

maanantai 27. elokuuta 2012

Liebster award


Tänks, Jeanette J., Thousand Masquerades, tunnustuksesta!




Rules:

1) Post 11 facts about yourself.
2) Answer the questions the tagger has set for You. 
3) Create 11 questions for the people You've tagged to answer. 
4) Tag 11 people.

1) 11 facts about me.

1. Harrastan neulomista. Erityisesti erilaisten sukkien.

2. Minulla on erittäin vaikea koira. En valehtele yhtään, kun sanon että kahdessa vuodessa olen noussut amatööristä expertiksi erilaisten koulutusmetodien tuntemisessa. Ei tehonneet meidän koiraan, tosin...

3. Olen ammatiltani pukuompelija, ja nyt menossa opiskelemaan tradenomiksi. Ei selkeää aasinsiltaa havaittavissa, vai?

4. Olen tosi eläinrakas ihminen, ottaisin heti melkein minkä tahansa hädässä olevan eläimen meille, mutta valitettavasti terve järki (=avomies) sanoo toisin. En myöskään pelkää mitään noista yleisimmistä lemmikkieläimistä. Terve varovaisuus tietenkin myrkkykäärmeiden ja -hämähäkkien kanssa, mutta en kammoksu niitäkään. Hämähäkkihän miehellä oli, kun muutimme yhteen, mutta siitä on jo aika jättänyt.

5. Viihdyn hyvin 'hallitussa kaaoksessa'. Kämppä näyttää sotkuiselta, mutta tiedän tasan tarkkaan missä mikäkin sijaitsee. Sääli että sellainen kaaos ei toimi kaksin asuessa, komeampi osapuoli siirtelee kaikki tavarat vääriin (=oikeisiin) paikkoihin. Mokoma.

6. Kuuntelen melkein mitä tahansa klassisesta sankarimetalliin. Ennen piti olla tarkka genrejen kanssa, nykyään kuuntelee mitä vain. Mutta esimerkiksi osa räpistä on vielä vähän ihokarvoja nostattavaa.

7. Pelaan WoWia. Ou nou.

8. Rakastan kynttilöitä. Ei ole väliä, minkälaisia, kunhan palavat hyvin ja kauan. PartyLiten votiiveihin olen erityisen ihastunut. Järjestin itseni juuri PartyLite konsultiksikin! Tilauksia otetaan vastaan! ;)

9. Olen kiinalaiselta horoskoopilta hevonen.

10. Olen ihan järjetön jouluihminen. Rakastan sitä yli kaiken. Aloitan jouluni aina jo lokakuussa. :)

11. Salainen haaveeni on olla ihan jumalaton bodari. Kauheen lihaksikas akka. Mutta se vaatisi melkein sen salilla käynnin vähintään, enkä ole eläissäni käynyt. Tänään sovittiin salilla säännöllisesti käyvän ystävän kanssa, että mennään loppuviikosta, ettei tarvitse mennä yksin ekaa kertaa tärisemään. Ehkä haavekin toteutuisi joskus?

2) Tagger's questions

1. Mikä olet horoskoopiltasi ja miten ajattelet sen itse vaikuttavan itseesi?
- Olen vesimies. Minun on pakko aina kyseenalaistaa ja analysoida kaikki. Olen myös hyvin ailahtelevainen. Saatan suuttua nopeasti mutten koskaan ole vihainen kauaa.

2. Mikä on unelmiesi ammatti?
- Ei sellaista olekaan. Ks. edellinen, kyllästyisin tiettyyn hommaan hyvin äkkiä. Mutta unelmahommassani pitäisi ainakin saada työskennellä säännöllisillä työajoilla, kuitenkin välillä etänä tai keikkaillen. Siinä pitäisi olla hyvät työkaverit ja asiakkaita. Siinä pitäisi olla tuttua puuhaa joka päivä, kuitenkin viikoittain riittävästi vaihtelua... Sanopa nyt sitten tuollainen työpaikka äkkiseltään.

3. Uskotko yliluonnolliseen?
- No, jos on taipumusta kyseenalaistaa kaikki... :) Toisaalta, jos jotakin asiaa ei voida muuksi todistaa, ja kykenen sen kuitenkin mäkemään, kuulemaan tai haistamaan, niin on pakko uskoa. :D

4. Mihin uskontoon tunnet lähinnä kuuluvasi?
- Olen perehtynyt uskontoihin huonosti, mutta kultainen sääntö on minun ohjekirjani. Ehkä jokin vanha luonnonuskonto voisi olla lähellä omia vakaumuksiani.

5. Jos joutuisit valitsemaan, olisitko kuuro, mykkä vai sokea?
- Niin paljon kuin nyt puhunkin, niin olisin varmasti mykkä. En kestäisi, jos en saisi nähdä auringonlaskuja ja kuulla musiikkia, muutamia mainitakseni.

6. Missä asiassa haluaisit olla ehdottomasti täydellinen?
- Minähän haluan olla täydellinen kaikessa mitä teen. Mutta ainakin niissä käsitöissä, jotka käsistäni päästän maailmalle. Niiden on oltava täydellisiä.

7. Jos voisit saada MINKÄ TAHANSA eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- Tiukka taisto kummituseläimen, siperiantiikerin, jääkarhun ja tyrannosaurus rexin välillä, mutta ehkä siperiantiikeri. Tai jääkarhu, en osaa päättää!

8. Paras asusi Halloweenina, jos juhlit sitä. Jos et, niin jossain muussa tapahtumassa?
- No kun en oikeastaan juhli Halloweenia, mutta kersana tarhassa tuli pukeuduttua vampyyriksi. Äiti teki mulle oikein sellaisen hienon viitankin, missä oli punainen vuori. ^^

9. Missä kaikissa maissa olet käynyt?
- Ruotsissa ja Virossa.

10. Valkoinen, maito- vai tummasuklaa?
- Maitosuklaahan se selvittää tiensä voittajaksi. Tumma suklaakin maistuu silloin tällöin pala kerrallaan.

11. Kaupunki/maa jossa voisit elää loppuelämäsi?
- Enköhän mä täällä Suomessa vain. :)

3) My eleven questions to the tagged ones

1. Uskonto vai tiede?
2. Koira vai kissa?
3. Puhutko enemmän sanoilla vai teoilla?
4. Mitä mieltä olet lasinalusista?
5. Olisitko valmis hyppäämään laskuvarjohypyn?
6. Jos sinun tulisi valita joko nuori ja kaunis mutta köyhä puoliso tai vanha ja rumanpuoleinen mutta rikas puoliso, kumman valitsisit?
7. Zombi-invaasio on alkanut. Jousi vai kivääri?
8. Jos voisit saada minkä väriset hiukset tahansa, minkä väriset haluaisit?
9. Mitä pelastaisit palavasta talostasi? Nimeä kolme asiaa.
10. Lähdet opiskelemaan uutta ammattia. Mikä se on?
11. Mitä mieltä olet mieliala -CD:stä (niistä rauhoittavaa musiikkia ja ääniä sisältävistä)?

4) Tagged bloggers


... sekä kaikki jotka tuntevat tarpeelliseksi tehdä tämän, sillä eipä löytynyt meikäläiseltä juuri enempää niitä, joilla tätä ei ehkä vielä olisi... :D

maanantai 13. elokuuta 2012

Niin väsynyt.

Ei, ei tule mitään typeriä arvontoja, ja 200. päivityskin on kauheaa valittamista, mutta mulla on oikeus.

Toi. Vitun. Eläin. Milloin se muka alkaa käyttäytyä fiksusti? Alkaako ikinä? Ei mulla kohta enää ole aikaa sen perseilyille. Joo, ehkä kunnon lenkeillä saisi purettua sitä energiaa, mitä siitä löytyy enemmän kuin Olkiluodosta, mutta eihän sitä kukaan halua lenkille viedä, kun se käyttäytyy noin! Mua ei ole olemassakaan ulkona. Vaikka kuinka nykisin hihnasta ja ärjyisin eitä ja nappaisin sormilla kaulasta ja kuonosta, niin ei. Ei kiinnosta. Sitä pitäisi oikeasti hakata nyrkillä, ennen kuin sitä alkaisi kiinnostaa se hihnan toinen pää. Ja ennen kuin joku keksii vetää omat johtopäätöksensä, niin ei. En hakkaa sitä nyrkillä...

Ollaan kokeiltu kuristuspanta, kuonopanta, vedonestovaljaat, ollaan kokeiltu tiukka kieltäminen, ollaan kokeiltu fyysista rangaistusta, ollaan kokeiltu nameilla houkutusta ja kehumista. MIKÄÄN ei auta. Mitä mä teen väärin? Voisiko joku valaista mua? Kotona ihan ok, väistää mua ja minä menen ensin ovista ja ruokaa ei ota ilman lupaa... Osaa ja ymmärtää käskystä mennä maate, ei juuri hauku yms... Mutta se vitun ulkoilu. Koko ajan saa olla laittamassa kyljellensä ulkona, että muistaa mun olemassaolon. Tänään nappasi hätäpäissään mua ranteeseen kiinni, kun kyllästyin tuhannen ein ja nykäisyn jälkeen sen käytökseen, ja pistin sen tylysti maihin. Ja nimenomaan hätäpäissään. Ei se ollut edes kuullut mun ärjymistä eikä tuntenut niitä nykäisyjä (ja mä joudun nykimään sitä hihnaa kaksin käsin että se koira edes liikahtaa), vasta sitten kun kävin siihen käsiksi niin se huomasi mut, säikähti, veti korvat luimuun ja silmänvalkuaiset esiin ja vingahtaen iski hampaat mun ranteeseen. Nopeasti vain, eikä mitään jälkeä jäänyt, mutta silti. Se ei siis todella kiinnittänyt muhun mitään huomiota ennen sitä.

Mitä mä teen? Onko mulla vaan koira, josta ei koskaan tule mitään? Tarvitsen apua sen kanssa, mutta en enää tiedä mistä etsiä... Kouluttajalla ollaan käyty, pitkälle toistasataa euroa hukkaan. Nano turtuu ihan kaikkeen mitä sille tekee. Luulen, että ainoa, millä sen huomion saisi, on sähköpanta. Sattuneesta syystä ei onnistu sen kokeilu.

Mua vaan itkettää. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi koiranomistajaksi. Oon parhaani mukaan yrittäny kasvattaa tosta eläimestä yhteiskuntakelpoista koiraa, mutta enpä ole onnistunut (siinäkään...).




No okei, onnistuin pääsemään sinne korkeakouluun, toivottavasti siitä nyt edes tulee jotakin. Ja siinä siis syy, miksi mulla ei kohta ole enää aikaa yrittää keksiä, että mihin tuon helvetinsiittämän energiat saisi purettua.